Olen nuori naisen alku. Olen jo vuosia pitänyt tätä blogia, mutta tuloksena on laihat -6kg. Lihomisen alku juurtuu vaikeisiin yläastevuosiini, jolloin niin perheen kuin oman pääni sisällä oli aikamoinen sekasorto. Lukioon mennessäni tajusin lihomisen, mutten pystynyt pysäyttämään sitä laihoilla yrityksilläni. Lihoin lukion kolmannelle saakka 10kg vuodessa, jonne ensimmäinen onnistunut laihdutusyritys sijoittuu. Pahimmillaan 2. lukiovuonna painoin 120kg, eli minulla oli tuolloin 35kg ylimääräistä. Siitä on alkanutkin alamäki, vaikkakin hyvin hidas sellainen. Ensin onnistuin pitkäksi aikaa saamaan painon 117kg, siitä 115kg ja nyt olisi tarkoitus jatkaa tätä matkaa, hieman nopeammalla tahdilla kuin -5kg/vuosi. Suurena tavoitteena olisi olla lähellä normaalipainoa pääsykokeiden aikaan tai viimeistään kesäksi 2015. Kuulostaa täysin mahdolliselta, kun ottaa huomioon että vietän välivuottani. En siis opiskele ja kaikki aika on varattu pääsykoeopiskelulle ja laihdutukselle.
Syitä on moniakin, mutta aivan selvä syy oli se, että söin aivan liikaa herkkuja! Olen kunnon herkkupeppu, ja pahimmillaan varmaan söin joka päivä jotain. Tai aika varmasti söin joka päivä edes jotain pientä. Monesti ajattelin jo yläasteaikana että nyt tämä herkkujen syöminen saisi jäädä, mutta lopulta aina repsahdin ja söin kahden edestä nameja. 2012 päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni, mutta vaikka olin jo paljon kypsempi ja tiesin enemmän terveellisiä vaihtoehtoja laihtumiseen, en pystynyt siihen. Olen edelleen aika paljon tapojeni orja, mutta silloin tällöin opin aina uutta tai pystyn vihdoin sisäistämään ajatuksia. Uskon, että näiden pienten onnistumisien avulla onnistun tavoitteessani.
Vuonna 2013 olin kirjoittanut tänne seuraavasti: ''Vuosi 2013 saa luvan olla viimeinen vuosi lihavana, en suostu valmistumaan lukiosta tämän näköisenä.'' Tämä oli kuin piikki jota käännetään lihassa. Nimittäin juuri tämän kokoisena minä valmistuin. Tämän kokoisena, vaikka vannoin muuta.
Seuraavaa en siis vanno, vaan totean tavoitteekseni.
''Haluan muuttaa elämäni sellaiseksi, että seuraava päivä olisi himpun verran parempi kuin edellinen. Haluan myös oppia noudattamaan terveellisiä elämäntapoja ja laihduttaa''
Tämän voin kuitenkin vannoa itselleni: Vuosi 2015 täytyy olla erilainen kuin edelliset. Teen parhaani näillä voimavaroilla, jotta se ei toistaisi samaa kaavaa. Vannon myös olevani 2015 jouluna alle 100kg! 15kg vuodessa ei ole millään kaavalla mahdoton. Sen pystyy jopa tekemään tämän kokoinen alle 4kk!
-Kat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

Tsemppiä! Kyllä -15 kiloa vuodessa on hyvinkin realistinen tavoite. :) Vaikkei se onnistuisikaan, hitaampi laihdutus on pysyvämpää.
VastaaPoistaNimim. Uusi lukija ilmoittautuu ja yrittää tsempata
Tervetuloa lukeaan! Toivottavasti saisin nyt tästä blogista yhtenäisemmän kuin mitä se on tähän mennessä ollut. Nämä kommentit kyllä auttavat paljon eteenpäin. Olisin varmaan jo luovuttanut koko laihdutuksen suhteen kauan sitten. Kiitos!!
Poista