Pahin ja hirvein viholliseni tässä laihdutuksessa on selkeästi herkkuhampaani ja sen kolotus. En ennen tajunnut, miten paljon syönkään edes hieman herkkuja jjoka päivä. Päivittäinen sokerikiintiön täyttäminen karkilla ja leivoksilla ei ollut mitenkään uusi asia ja se on edelleen osana arkeani. Olen huomannut nyt vihdoin tiettyjä virheitä tekemisissäni, jotka ovat antaneet minulle ''luvan'' herkutella edes jotain päivittäin. En käy joka päivä kaupassa, mutta silloin kun olen käynyt ostamassa jotain herkkua, on se yleensä ostettu sen varjolla että joku toinen perheenjäsenistä on myös halunnut niitä. Toisena ongelmana on ollut leipominen. Mokkapalat, muffinssit ja piiraat ovat täydellisiä kalori- ja sokeripommeja, joita olen mättänyt itseni täyteen. Ei siis mitenkään ihme, miksi nyt on niin vaikeaa taas yrittää lopettaa tämä syöminen. En kuitenkaan halua olla sokerihiiri, uskon että olen vain tottunut siihen ja nyt olen jäänyt siihen koukkuun(taas). Paras keino siis olisi vain täyskielto edes viikon ajan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että se on vaikeaa. Mutta se vain täytyy tehdä! Edelliselläkin kerralla viikon kiellon jälkeen alkoi olo helpottua paljon eikä päivittäin enää tehnyt mieli syödä sokeripitoisia herkkuja läheskään niin paljon kuin nyt.
Tällä viikolla herkut ovatkin olleen juuri se syy, miksi laihdutus ei ole onnistunut kunnolla. Muuten olen syönyt suhteellisen terveellisesti! Jokapäiväinen herkuttelu ei ole keholle eikä hampaille hyväksi joten terveyttäni ajatellen tämä sokerikierre on nyt pakko lopettaa ja keksiä vaihtoehtoisia herkkuja. Viikko ilman herkkuja, ei kuulosta pahalle, mutta on tosiasiassa kova pala purtavaksi. En kuitenkaan aio olla yrittämättä sillä tällä hetkellä se on suurin estäjä laihdutuksessani! Haluan että tämä kesä jää viimeiseksi kesäksi lihavana ja jotta pystyn laihduttamaan itseni seuraavaksi kesäksi edes normaalipainoon niin minun pitää oppia olemaan ilman herkkuja sekä oppia syömään niitä kohtuudella.
Maanantai ja tiistai meni syödessä herkkuja täysin hukkaan. Toivottavasti nyt saan niskasta itseäni kiinni ja lähden eteenpäin laihdutuksen kanssa. Olkoon tämä päivä siis herkkulakkopäivä nro 1!
Ajattelin kieltää siis seuraavat asiat tästä päivästä eteenpäin ainakin viikoksi:
-Karkit
-Suklaa
-Sipsit, dipit, muut suolaiset
-Leivonnaiset! (myös suolaiset, esim. sämpylät)
-Keksit
-Jäätelö
-Einesruoka
Viikon päästä toivon että osaisin jo ajatella järkevämmin näistä tuotteista ja ehkä jo osaisin välttää näitä niin ettei niitä syötäisi kuin kerran viikossa. Viikko sen sitten näyttää. Nyt siis 3.6-9.6 ollaan herkkulakossa :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkut. Näytä kaikki tekstit
Pohdintoja omasta laihdutuksesta/vaikeuksista
Hei kaikille lukijoille! Täällä on viikko mennyt aika hyvin, vaikkakin aika epätasaisesti olen nyt syönyt. Vaikeeta vain jostain syystä pysyä yksinään ryhdissä ja pysyä tasan tarkkaan suunnitelmissa kun kukaan ei ole katsomassa joka ikinen sekuntim, mitä teen. Parannuksia olen silti pyrkinyt tekemään, askel kerrallaan ja pysyä siinä vähintään 4kert/vk lenkille, kun nyt on lisäksi oikein kaunis ilma suosinut :) vielä olisi tavoitteena saada hyötyliikunta yli 10 000 askeleeseen päivässä, sillä uskon hyötyliikunnan tekevän ihmeitä peruskunnolle. Lisäksi huolehdin edelleen terveydestäni, sillä paino edelleen on vielä sielä lähellä 120kg. Kauhistuttaa kyllä edelleenkin sanoa tuo määrä ääneen. En koskaan varmaa tule pystymään sanomaan, että korkeimmillaan olen painanut 125kg, sehän on jo todella lähellä sairaalloista lihavuutta. Siis sairaalloista. Apua. Tuntuu edelleen pahalta, miten olen voinut päästää itseni tälläiseen kuntoon. Jokainen askel on raskas eikä tästä kehosta saa irti helposti mitään. Juostessakin rasvat hyllyvät niin, että jokainen askel tuntuu siltä, että ne venyttävät ihoa vain pidemmälle kohti maata jalan tömähtäessä maahan ja painovoiman vetäessä kehoa puoleensa.
Näinä hetkinä vain toivon edelleen, että joku läheinen olisi samassa tilanteessa. Samalla kuitenkin toivon, ettei kukaan joudu kokemaan samaa kuin minä, vaikka kuinka haluaisin vertaistukea ja motivaatiota ihan konkreettisestikin. Lenkkikaveria, ihan mikä tahansa auttaisi nyt. Lopulta motivaatio ja itsekuri pitää kuitenkin löytyä minusta ja vain minä pystyn muuttamaan mun elämän suunnan toiseen. Joka päivä kuitenkin tulee hetkiä, jolloin mun tekee mieli heittää pyyhe kehään sellasessa vauhilla. Mun pitäis keksiä joku asia, minkä muistaisin siinä tilassa ja pääsisin takaisin ruotuun. Joskus auttaa se, että ajattelen, että aikaa ei enää ole paljoa ja mietin, mitä kaikkea siellä normaalipainossa mua odottaa. Joskus terveys ja joskus yksinkertaisesti ei mikään. Silti mun pitäis pystyä olemaan erossa epäterveellisistä ruoista ja herkuista. Hinnalla millä hyvänsä.
Tällä viikolla olen itseasiassa melkein joka päivä napostellut edes jonkun pienen namin. Miksi, oi miksi meillä pitää tällä hetkellä olla niin hirveästi nameja kotona. Joka kolkka pursuaa nameja ja herkkuja ja sitten kun kiireessä en ole tajunnut syödä, sorrun nameihin. Olen kuitenkin laihtunut samalla, sillä olen kuitenkin edes jotenkin pystynyt pysymään ruokavaliossa kiinni. Tämä ja seuraavat viikot tulevat varmaan olemaankin kriittisiä, sillä tälläkin hetkellä taidan olla ongelmissa kuin joku, joka roikkuu riippuvarjosta enää käsien varassa. Luovuttaminen käy mielessä, mutta sisulla mennään eteenpäin ja tavoitteita ajatellen saan vielä kaikki herkut kokonaan pois. Turhiahan ne ovat ja mitä niillä tekee. Ei mitään. Ei niissä minkäänlaista ravintoarvoa ole, vain rasvaa ja sokeria.
Tänään onkin tavoitteena ottaa oikein kunnolla niskasta itseäni kiinni ja mennä täysin superdieetin ohjeiden mukaan kerrankin. Kaapistakin löytyy aika hyvin kaikki tarvittavat aineet, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Ennätän kuitenkin kipaista vaikkapa nopeasti kauppaan tai sitten vaihtoehtoisesti jättää ne pois tai korvata ne jollakin muulla. En ole vielä päättänyt, miten teen, mutta uskon että se selviää tämän päivän rullatessa eteenpäin. Tänään on siis luvassa suurinpiirtein kanaa, salaattia, rahkaa, marjoja ja vielä enemmän salaattia :)
Treeneissäkin aion kolmen päivän tauon jälkeen ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä näin heti aamusta lenkille (tai no mikä lasketaan aamuksi, jos yritän päästä liikkeelle viimeistään ennen 11). Lisäksi teen superdieettiin kuuluvan treenin kotona tai sitten raahaudun salille, jossa ainakin tulisi vielä lisäksi 40min kävelyä kaiken tämän lisäksi. Huomenna ja sunnuntaina on luvassa piirteittäin samanlaiset päivät, että saan liikuntatavoitteen täyteen eli 4 kertaa lenkki ja treeni tällä viikolla. Onneksi sentään treenit ovat kaksijakoiset eli tänään on luvassa jalat ja huomenna kädet, jolloin toinen osa kehosta saa päivän lepoa!
Näin kirjoittaessa ajatuksiani ja käydessäni läpi samalla syitä laihdutuksen yrittämiseen ja miettiessäni mahdollisia tuloksia, mieleni alkaa taas parantua ja motivaatio karttua. Ei tee mieli syödä herkkuja ja toivon, että tämä tunne säilyy koko päivän. Olen lopenkyllästynyt ainaseen väsymyksen tunteeseen ja siihen, että itsekuria ei ole tarpeeksi pysymään erossa herkuista. Samoin rakastan kaikkia hedelmiä ja kasviksia, mutta ainainen namihimo peittää sen alleen kuin pimeä verho. Samoin olen kyllästynyt siihen, etten jaksa liikkua mihinkään ja tunnen itseni voimattomaksi. En enää jaksa tätä, enkä aio kestää tätä enää yhtään kauempaa. Nyt onkin täydellinen aika ottaa niskasta itseäni kiinni, sillä toukokuu ja kesä lähestyy vääjäämättömällä tahdilla. Melkein kolme viikkoa olen yrittänyt ylppäreiden jälkeen päästä laihdutuksen makuun enemmän kuin alle viikoksi ja nyt on sen aika vihdoin. Mä näytän vielä kaikille ja mun läskeille että niillä ei enää ole tilaa tässä kehossa.

| Päätin ottaan tälläisen motivaattorin omaan huoneeseeni. Tästä näen konkreettisesti tavoitteeni ja myös värien mukaan BMI:t kyseiselle painolle. Ehkäpä tämä motivoi vaikeina hetkinä jatkamaan :) |

Aikaa menikin tämän postauksen tekemiseen aika paljon niin en millään jaksa nyt lähteä tarkistamaan, onko virheitä tekstissä. Katson ne läpi, kun tulen lenkiltä joten kestäkää hetki :)
-Kat
Tunnisteet:
epäterveellinen ruokavalio,
herkut,
itsekuri,
laihdutus,
lenkki,
liikunta,
paino,
pohdinta,
repsahdus,
ruokavalio,
treeni
Kuulumisia "sotatantereelta"
Superdieetti on ihan hyvin lähtenyt käyntiin ja aamulla paino näytti jo -900g. Kuitenkin on vaikeaa syödä niin suurta aamupalaa.. Samoin motivaatio katosi oltapäivän aikana kun jo toista päivää tukijoukot vetävät nameja suuhun nenän edessä. Ei edes oikestaan se ollut pahinta, vaan se, kun näin jääkaapissa karjalanpiirakkaa. Oli niin vaikeaa vastustaa kiusausta. Sorruinkin osittain ja otin minikarjalanpiirakan. Höh. Onneksi se kuitenkin jäi siihen! Herkkujakin olisi tarjolla kakusta pullaan, mutta niihin en koske! Sen verran motaaviota kuitenkin jäljellä :D enkä todellakaan aio repsahtaa kolmantena päivänä, viikon päästä se varmasti jo helpottaa!
Salilla treenit ovat olleet todella rankkoja, mutta palkitsevia. Tunnen itseni energisemmäksi kuin viikko sitten ja en malta odottaa, että paino putoaisi alle 110kg. Tällöin olisin jo saanut pidotettua 15kg tästä ruhosta :D
Pahoittelen muuten näitä kuvattomia ja lyhyehköjä postauksia, mutta tässä kiireessä en ennätä hirvein usein edelleenkään tietokoneelle niin kirjoitan kännykällä nämä. Aion kuitenkin tässä ryhdistäytyä kuvien kanssa pikku hiljaa. Älkää siis huolehtiko!

kuntosali,
laihdutus,
liikunta,
motivaatio,
paino,
sd,
Superdieetti
Minulle täydellinen ruokavalio?
Lukijoilleni näin ensialkuun pahoittelen tämän päivän postaustulvasta, mutta kun motivaatio on kohdillaan ja sanottavaa vielä löytyy, niin en malta pysyä poissa kirjoittelemasta vähän väliä tänne postauksia! Aloin edellisen postauksen jälkeen tekemään listaa, mikä olisi minun ihanteellinen ruokavalioni. Millaisia ruoka-aineita pidän tärkeinä terveellisen elämän pohjana ja mitä ruoka-aineita haluaisin rajoittaa pelkästään erikoistapauksiin, kuten juhliin. Sain siitä mielestäni aika hyvän listan, mitä kohti lähden tavoittelemaan askel askeleelta. Ei dieettiä, vaan koko elämän kestävä elämäntaparemontti. Terveys ja kunto aina voittavat kuitenkin loppujen lopuksi herkut ja varsinkin kasvaneet riskit sairastua eri sairauksiin. Voisin varmaan vouhota tuntikausia, miten olen järkyttynyt siitä miten olen päästänyt itseni tähän kuntoon kun vihdoin tajuan mitä olen keholleni tehnyt.
Olen pettynyt itseeni, en ehkä ulkonäköni takia, vaan sen takia, että en ole osannut pitää kunnostani ja erityisesti terveydestäni huolta. Kohonnut verenpaine ei kerro hyvää, vaikka en syökään lääkkeitä siihen. Se kertoo siitä, että olen aivan normaali ihminen kuin muutkin, jolloin ei ole mahdollista enään vältellä painoni tuomia terveyshaittoja. Jos jatkan tällä tahdilla, voisinpa melkein sanoa, että olen riskiryhmässä saamaan nuorena lääkityksen verenpaineen kontrolloimiseksi. Siitä vielä hieman aikaa eteenpäin niin istuisin sairaalassa sydänkohtauksen jäljiltä. Jos en siitäkään saisi itseäni kiinni, lopulta istuisin kotona peläten ulkona olevaa maailmaa, sillä olisin niin lihava, etten pystyisi enään juoksemaan. Niin lihava, etten pystyisi elämään elämääni, tapaamaan kavereitani pahentuneiden itsetunto-ongelmien takia enkä työskentelemään unelma-ammatissani, jossa ehdottomasti tarvitaan vähintään keskivertokuntoa. Ryhmän II diabeteskin olisi ollut jo riesanani vuosia. Tämä kaikki on kuitenkin vain uhkakuvia. Onneksi. Mutta jos en ota nyt itseäni niskasta kiinni, näiden kaikkien mahdollisten sairauksien riskit jatkavat vain kasvamistaan ja on aivan todennäköistäkin että saisin jopa kaikki edellämainitut sairaudet.
Huoli siis tulevasta on siis yksi suurimmista syistä laihdutukseeni. Samoin se, että en oikein pysty elää tällä hetkellä elämääni täysillä, sillä ylipainoni varjostaa sitä. Suuresti. Unelmoin kauniista vaatteista, laukuista, hyvästä itsetunnosta sekä siitä, että voisin vihdoin olla oma itseni eikä minun tarvitsisi enää pelätä muiden ihmisten reaktiota painooni. Olen saanut tarpeekseni siitä.Nyt menen kuitenkin taas liian pitkälle, sillä alkuperäisenä tarkoituksenahan minulla oli kertoa elämäntaparemontin ruokavaliosta, johon pienin mutta päättäväisin askelein lähden tavoittelemaan. Suurimmalta osin seuraavat ''säännöt'' ovat vain itsekuristani kiinni, mutta on siellä muutamiakin, jotka näen jo heti, että niissä tulee olemaan ongelmia, joten niiden kanssa en aloita niin ''rajusti''. Merkkaan vaikka ne teille näkyviin näin: V
-Ei voita leivän päälle
Muutamia vuosia sitten tein jo näin, enkä osannut edes muutaman viikon päästä kaivata sitä. Nyt olen kuitenkin syönyt taas leipäni voin kanssa ja haluan päästä takaisin leipään ilman voita. -Vaaleat viljat (vaalea pasta, jasmiiniriisi, jauhot)
Vaikeuksia saattavat tuottaa jo kaapeissa olevat riisit sekä pastat. Jauhoissa ei ongelmaa, kun en aio vain tehdä mitään herkkuja
-Sokeri (namit, suklaat) V
Alussa aivan varmasti ongelmia ja vaikeuksia lopettaa, mutta niin monet ovat sanoneet jo, että kuten voin kanssa, jo muutaman viikon kuluttua ei osaa edes kaivata niitä enään.
-Hiilihapotetut tuotteet
Nämä ovat aivan turhia piilokaloreita, jotka tuhoavat hampaat. Niitä ei enää minulle-suolatut tuotteet
-einekset-roskaruoat V
Voi olla vaikeaa, jos hirveä nälkä ja on kaupungilla kaverin kanssa. Houkutus silloin suuri, mutta itsekurilla siitä pääsee yli pikku hiljaa
Mielestäni syön liikaa lihaa, jota ekologisitakin syistä haluan vähentää
-osittain myös kana, mutta vain hieman rajoitettu-huoneenlämmössä kovat rasvat (Voi)
-palkokasvit-maustamattomat jugurtit, maitorahka V
En oikein pidä niiden mausta, vaativan tällä hetkellä esim. smoothien tms. että menevät alas. Totuttamalla varmasti tottuu
-Vitamiinilisiä?
Olen pettynyt itseeni, en ehkä ulkonäköni takia, vaan sen takia, että en ole osannut pitää kunnostani ja erityisesti terveydestäni huolta. Kohonnut verenpaine ei kerro hyvää, vaikka en syökään lääkkeitä siihen. Se kertoo siitä, että olen aivan normaali ihminen kuin muutkin, jolloin ei ole mahdollista enään vältellä painoni tuomia terveyshaittoja. Jos jatkan tällä tahdilla, voisinpa melkein sanoa, että olen riskiryhmässä saamaan nuorena lääkityksen verenpaineen kontrolloimiseksi. Siitä vielä hieman aikaa eteenpäin niin istuisin sairaalassa sydänkohtauksen jäljiltä. Jos en siitäkään saisi itseäni kiinni, lopulta istuisin kotona peläten ulkona olevaa maailmaa, sillä olisin niin lihava, etten pystyisi enään juoksemaan. Niin lihava, etten pystyisi elämään elämääni, tapaamaan kavereitani pahentuneiden itsetunto-ongelmien takia enkä työskentelemään unelma-ammatissani, jossa ehdottomasti tarvitaan vähintään keskivertokuntoa. Ryhmän II diabeteskin olisi ollut jo riesanani vuosia. Tämä kaikki on kuitenkin vain uhkakuvia. Onneksi. Mutta jos en ota nyt itseäni niskasta kiinni, näiden kaikkien mahdollisten sairauksien riskit jatkavat vain kasvamistaan ja on aivan todennäköistäkin että saisin jopa kaikki edellämainitut sairaudet.
Huoli siis tulevasta on siis yksi suurimmista syistä laihdutukseeni. Samoin se, että en oikein pysty elää tällä hetkellä elämääni täysillä, sillä ylipainoni varjostaa sitä. Suuresti. Unelmoin kauniista vaatteista, laukuista, hyvästä itsetunnosta sekä siitä, että voisin vihdoin olla oma itseni eikä minun tarvitsisi enää pelätä muiden ihmisten reaktiota painooni. Olen saanut tarpeekseni siitä.Nyt menen kuitenkin taas liian pitkälle, sillä alkuperäisenä tarkoituksenahan minulla oli kertoa elämäntaparemontin ruokavaliosta, johon pienin mutta päättäväisin askelein lähden tavoittelemaan. Suurimmalta osin seuraavat ''säännöt'' ovat vain itsekuristani kiinni, mutta on siellä muutamiakin, jotka näen jo heti, että niissä tulee olemaan ongelmia, joten niiden kanssa en aloita niin ''rajusti''. Merkkaan vaikka ne teille näkyviin näin: V
''Kielletyt'' ruoka-aineet:
-Ei voita leivän päälleMuutamia vuosia sitten tein jo näin, enkä osannut edes muutaman viikon päästä kaivata sitä. Nyt olen kuitenkin syönyt taas leipäni voin kanssa ja haluan päästä takaisin leipään ilman voita. -Vaaleat viljat (vaalea pasta, jasmiiniriisi, jauhot)
Vaikeuksia saattavat tuottaa jo kaapeissa olevat riisit sekä pastat. Jauhoissa ei ongelmaa, kun en aio vain tehdä mitään herkkuja
-Sokeri (namit, suklaat) V
Alussa aivan varmasti ongelmia ja vaikeuksia lopettaa, mutta niin monet ovat sanoneet jo, että kuten voin kanssa, jo muutaman viikon kuluttua ei osaa edes kaivata niitä enään.
-Hiilihapotetut tuotteet
Nämä ovat aivan turhia piilokaloreita, jotka tuhoavat hampaat. Niitä ei enää minulle-suolatut tuotteet
-einekset-roskaruoat V
Voi olla vaikeaa, jos hirveä nälkä ja on kaupungilla kaverin kanssa. Houkutus silloin suuri, mutta itsekurilla siitä pääsee yli pikku hiljaa
Rajoitetut ruoka-aineet:
-mehut (poikkeuksena itse tehdyt)-maustetut rahkat, jugurtit ym. -kinkut, juustot-sika sekä nauta VMielestäni syön liikaa lihaa, jota ekologisitakin syistä haluan vähentää
-osittain myös kana, mutta vain hieman rajoitettu-huoneenlämmössä kovat rasvat (Voi)
Suositeltavat ruoka-aineet:
-kala-täysviljaiset/-jyväiset tuotteet (ruisleipä)-marjat, hedelmät, vihannekset-vesi -Maito, kananmuna (paistettua vältettävä)-puuro/smoothie aamulla-palkokasvit-maustamattomat jugurtit, maitorahka V
En oikein pidä niiden mausta, vaativan tällä hetkellä esim. smoothien tms. että menevät alas. Totuttamalla varmasti tottuu
-Vitamiinilisiä?
Miltä teistä tuntuisi tuollainen ruoka-valio?
-Kat
Tunnisteet:
elämä,
hedelmät,
herkut,
pelottaa,
ruoka,
sairaudet,
terveellinen ruokavalio,
verenpaine
Dieettisuunnitelma kesäksi
Painonpudotus ei edelleenkään ole jatkunut haluamallani tavalla, mutta onnekseni viikon päästä koulu loppuu ja pääsen lomalle! Lupaan että silloin rupeaa tulemaan taas enemmän ja tiheämpään näitä postauksia, mutta on jotenkin todella vaikea saada itsestäni irti tarpeeksi että saisin kunnollisen blogitekstin aikaiseksi näin viimeisen koeviikon aikana.
Törmäsin ''uuteen'' laihdutusohjelmaan ja kerta kun nyt en oikeastaan kertaakaan ole koittanut yhtäkään niin ajattelin testata tätä heti kun pääsen lomalle. Kyseessä on erittäin tiukka, mutta myöskin erittäin tuloksia tuova ohjelma. Pääasiassa kuitenkin aion kuunnella kroppaani ja jos rupeaa tuntumaan siltä, että tämä ei sovi minulle niin vaihdan takaisin normaaliin tapaani laihduttaaa. Eli siis tälläinen dieetti on:
![]() |
| WOW |

Päivittäin syötävä kalorimäärä: 1000-1400kcal
-terveellistä ruokaa!!
-Hiilihydraatteja sekä rasvaista lihaa vältettävä, mutta ei kiellossa
-Herkut sekä epäterveelliset ruoat kiellossa ainakin 2 ensimmäisen viikon ajan
Joka päivä myös salille tunniksi (sekä 30min-60min kävely/hölkkälenkille)
-salin sijasta jumppatunti 60min käy myös
-täysillä urheillessa eikä puolella sydämellä!
Tällänen on siis ''dieetti'' pääkohdittain. Vaikeinta ehkä tulee olemaan mulle ekat kaks viikkoo se herkkujen poisjättö sekä toi suuri liikuntamäärä, sillä se yksi tuntikin päivässä tuntuu jotenkin vaikealta usein. Ainakin kun pitää erikseen lähteä salille, eikä sali oo esim. 100m päässä :D
Laskeskelin myös, että jos jaksaisin koko kesän paria viikkoa lukuunottamatta noin tiukasti mennä, niin kesän lopussa vois helposti olla kaksnumeroinen lukema vaa'assa! Se olis jo upea mahtava suoritus multa!! Tässä mennään kuitenki päivä kerrallaan ja saa nähä mitä kesä tuo tullessaan!
-Kat
p.s. Ruoat on mennyt päin persettä tänään kun menin herkkuja syömään salaatin lisäksi, mutta salilla tuli tehtyä semmonen treeni ettttä :D en ois ees halunnu lähtee sieltä ku oli niin kivaa!
p.p.s. Tervetuloa uusi lukija! :)
13.4.2013
Sori etten oo tullu tänne postailemaan, mutta kiireitä on pitänyt (tai sit vain tekosyitä)... En tiedä mistä saisin kestävää motivaatiota laihdutukseen. On niin vaikeeta olla ''yksin'' tekemässä kaikki muutokset. Vaikka läheisimmät tietääkin tästä laihutuksesta, niin en oo sieltä saanut tsemppausta oikeastaan. Enemmänkin päinvastoin: mun vanhemmat tuskin uskoo et onnistun ja vaikka mun bestis tuntuu aidosti välittävänki tästä, niin 2 viikkoo siitä kertomisen jälkeen se on jääny aika taka-allalle, muuallla kuin siinä, että kun tavataan, niin ei mennä minnekään epäterveelliseen paikkaan syömään vaan sen sijaan ehkä subi jos on kova nälkä.
Luulin aluksi, että vanhjoen kuva-albumeiden katsominen auttaisi mutta ei. Vaikka siellä olinkin normaalipainoinen, niin ei se kuvassa näkynyt mulle. Näytin kyllä laihemmalta, mutta en kauniilta, näytin silti 'hirviöltä'' (huomaa linkki siihen 'rakas sinusta on tullut pullukka sarjaan', älytöntä mistä tehdään nykyään tv-sarjoja) Huomaan kaikki pienetkin viat itessäni: pienet silmät, luomet menee osittain silmien päälle tehden musta väsyneen ja vihasen näkösen, perusilme myöskin vihasen näköne, matalat sekä epämuodostuneet kulmakarvat, nakkisormet, oudon muotoinen pää, paksu kaula, hiusraja 'neliö', punertava iho, ja kyllä tässä keksisi paljon enemmänkin kuin mitä tähän laitoin, mutta noi on häiritsevimmät. Pahottelen että täst tulee nyt tällänen angst-postaus.
Rupee vaan välillä tuntumaan, että mitä väliä jos oon lihava. Saanko oikeesti mun itseluottamuksen ja terveyden enää koskaan takas. En oo kyllä mitenkään pahasti epätervekään tällä hetkellä ja itseluottamusta ei mun mielestä oo koskaan ollutkaan paljoa. Joten miksi vaivautua. Tää on kyl niin pahin tapa ajatella asioita, mut jos en kirjota näistä, ni must tuntuu et huijaisin teitä, enkä nii haluu tehä. Parempi purkaa kerralla kaikki ni sit voi taas jatkaa tätä laihdutusta.
Samoin eilen 'sorruin' nameihin: oli kyllä ihan oma moka kun en ollut syönyt kunnolla ja liikkatunnin jälkeen piti lähteä kaupan kautta kotiin. Big mistake. Sieltä tuli mukaan kolme suklaapatukkaa sekä 40g pringles tuubi (kai sentään parempi kuin kokonainen pussi, jos yrittää etsiä hyviä puolia tässä) sekä vielä lisäksi 2kpl karjalanpiirakkaa, croissant sekä 3kpl riisifrutteja. Ja kyllä, söin ne sen päivän aikana koululounaan lisäksi. Mitään muuta en sitten tainnut syödä, paitsi sitten 2 puolikasta ruisleipää (ehkä, ellei muistini petä, ei olisi kyllä eka kerta) Teki mieli oksentaa sen jälkeen, mutta älkää hätäilkö, en sellaseen rupee koska pelkään enemmän hampaiden mätääntymistä sen takia ja sitten useampia hammaslääkärikertoja, en tykkää ollenkaan hammaslääkäreistä!
Koulurintamalla meni aluksi hyvin, mutta päätin tyhmänä viivästyttää seuraavan viikon kokeeseen lukemista tälle viikonlopulle ja eilen kävi se pahin mahdollinen! Etsin kirjaa varmaan 3h eikä sitä oon mailla eikä halmeilla. Rahaa ei ole et vois mennä ostamaan uuden ja kirjastossa kaikki on varattuja. Vanhemmat on huomiseen asti pois, jolloin saan vasta kirjan. Oon suoraan sanottuna niin kusessa kun olla ja voi! Olis helppoa jos se olis vaikkapa hissa, mut ei ... Se on tosi vaikee fysiikan kurssi!!! Paniikki iskee varmaa huomenna, saa nähä.
-Kat
p.s. vanha vaaka sanoi lopullisesti itsensä irti ja uusi vaaka näytti aamulla 115,5kg... Takapakkia? Toivottavasti ei.
p.p.s. kuvien lataaminen ei toiminut, niin nyt tulee kuvaton postaus :)

What will my body be?
Viikko on mennyt eilistä lukuunottamatta ihan kuin kirjasta :D Tosi mahtava fiilis ja kilojakin on tippunut! Eilen tuli sitten vieraita, niin kyllä tuli sitten suklaata syötyä, mutta ei niin paljoa että menisi edes lähelle päivittäistä kaloritarpeitani,jos en yrittäisi laihdutttaa :) Joten siinä mielessä en sortunut. Puntarikin näyttää peukkuja mulle. En luultavasti ennätä viikonloppuna tulla päivittelemään tänne, joten ajattelin että punnitsen itseni jo nyt :)
Mitat olivat siiis seuraavaa:
Mitat olivat siiis seuraavaa:
Paino: 112kg
Painoa pudonnut blogin aloittamisesta: -5kg
% laihdutettavista kiloista: 10,6%
Mitat: 113,5cm - 98cm - 122cm
Senttejä pudonnut: -4,5cm -10cm -6cm
Senttejä pudonnut yhteensä: -20,5cm
Wot?! Ihan hullua, koska tuntuu etten ole laihtunut yhtään! Ja yhtäkkiä olenkin jo 10% laihduttanut pois halutusta! En voi uskoo mun silmiänikään, että yhteensä 20cm(!!) on lähteny tästä kasasta pois! Tää on ihan älyttömän uskomaton fiilis, en malta oottaa et saan mun vyötärön 8 numerolla alkavaksi ja painonkin 2-numeroiseksi :D
Tän viikon liikunnat kuitenkaan ei oo niin hyvät. Mulla on ollut lomasta huolimatta ihan älytön kiire, enkä oo ennättänyt kuin kahdesti zumbaan. Tänään olisi ollut vielä zumba-tunti, mutta en voi jättää vieraita keskenään tänne :D Maanantaina siis heti zumba-tunnille! Pitänee seuraavalla viikolla myös käydä yhden ylimääräisen keikan siellä salilla, et tää zumbakerta saadaan korvattua. Vaikkapa kolmesti siellä zumbassa plus joku crossing-tunti :) Katotaan sitten seuraavalla viikolla sitä. Tässä siis viikon liikunnat:
Ma: Zumba
Ti: -
Ke: Zumba
To: -
Pe: -
La: -
Su: -
Personal trainer muuten soitti mulle, ja varasin sitten ajan. Seuraava viikko on vika viikko, kun käyn vain jumpissa, sit alkaa läskit kunnolla lentämään salin puolellakin :D Pelottaa vähän se personal trainer kerta, sillä oon tasa kerran käynyt pt:llä ja silloin se vain teki mulle ohjelman ja tutustutti mut laitteisiin. Lisäksi mulla oli nainen, joten se oli hieman helpompaa mulle.
Nyt mulla on kuitenkin mies ja mua pelottaa ihan sairaasti et.... En tiiä oikeestaa mikä mua pelottaa, vaan se et se on mies ja sit ehkä et se nauras läski tyyliin : ''turha tänne tullla, et sää kuitenkaa laihdu ku oot tommone valas''... Ei se nyt asiakkaalleen niin tekis, mut silti :(
Pojat on aina ollu niitä, jotka on kiusannu mua mun painosta, tuntemattomat tytöt on ehkä vaan kattonu. Ja ala-sekä yläasteella mulla oli tosi isokin kaveriporukka, eikä siellä tosiaan katottu mua ristiin mun painon takia :) Mut mun on pakko nyt päästä täs huonost itsetunnost eroon, vihaan sitä.
-Kat kuittaa täältä :)
Tunnisteet:
herkut,
jumppa,
kuntosali,
laihdutus,
liikunta,
pudotus,
punnitus,
repsahdus,
ruoka,
sali,
uusi elämä,
zumba
Keveä keskiviikko 20.2.2013
Vaikka olikin loma, niin heräsin aamulla jo klo 8 ja pari tuntia siitä jo zumbaan! Oli tosi kiva tunti, vaikka viimeset 20minuuttia oli jotenkin tuskaa, kun olin unohtanut syödä ennen tuntia ja rupesi jo vähän heikottamaan.
Kaiken kaikkiaan meni kuitenkin älyttömän paljon paremmin kuin ekalla kerrallla, joka ei ollu oikeastaa miellyttävä kokemus, kuin vasta lopuksi. Tästä se kunto pikkuhiljaa alkaa nousemaan kunhan jaksan pysyä innostuneena!
Kaksi liikuntakertaa on siis nyt pidetty ja vähintään yksi lisää enää :) Pyrin kyllä siihen neljään tai viiteen, sillä vartalossa ei ole tuntunut pienintäkään väsymyksen/kipeyden merkkiä, juuri toisin päin: joka kerta kotimatka on helpompi, enkä ole niin väsynyt enää raskaan liikunnan jälkeen.
Ruokalutkin ovat jatkuneet hyvällä linjalla, vaikka meninkin sortumaan pannukakkuun. Kalorirajoissa pysyttiin, ja tästä on kuitenkin joka kerta hyvä parantaa. On vain ihan älyttömän vaikea pysyä niistä erossa, kun tuodaan ihan nenän eteen... Pitää vaan nyt löytää jostain se namienvastustaja sisältä, eihän tästä muuten tule mitään eikä se käy ollenkaan laatunsa :D
Oon muuten huomannu, että yläpalkin sivut eivät aina näy. Onko teillä näkynyt ne normaalisti?
Kai sitä vois tän postauksen jättää näihin sanoihin. Hei, jos teille tulee mieleen jotain, mitä haluisitte kuulla/tietää niin pistäkää kommenttia tähän tai ihan mihin postaukseen tahansa!
-Kat
Punnitus, 18.2.13
Kyllä meni tuo viikonloppu ihan kakasti, joten paino ei ole laskenut:
Paino: 114kg
Paino pudonnut viime viikosta: +0,5kg
Mitat: 113-97-122
Senttejä lähteny viime viikosta: 0,5cm, 1,5cm, 1cm
Senttejä lähtenyt yhteensä: 4cm, 11cm, 6cm
Tää on kyllä ihan hullua! Miten mitta voi näyttää 11cm vähemmän kuin alussa, vaikka paino on pudonnut alusta vaan sen 3kg!! Oon ihan 0.0 aina kun huonon punnitsemisen jälkeen sentit näyttävät edelleen vähemmän ja vähemmän. Nyt pitäää saada tuo painokin putoamaan ja varmasti sen saankin, kun tällä viikolla kuntoilen seuraavasti:
Ma: Zumba
Ti: Latin show ~~
Ke: Zumba(+astanga jooga)
To: Joku tanssitunti/ pilates ~~
Pe: Crossing+Lihaskunto
La: Zumba
Su: -
Tiistai ja torstai ovat tässä sellaisia, että jos tuntuu siltä, niin pidän lepopäivän. Mutta jos olen energinen ja kaikki on kunnossa niin sitten noille tunneille :D Kehoa kuunnellen!
Syömisistä yritän myös tällä viikolla pitää erityisen tarkasti kiinni, ei nameja(ellei taas viikonloppuna vieraiden ollessa meillä, mutta silloinkin pitää pysyä kalorirajojen sisäpuolella ehdottomasti) eikä mitään muutakaan epäterveellistä. Katsotaan miten menee kun tiukalla kurilla pidän itseni tän viikon aisoissa :D
-Kat
Tunnisteet:
bloggaaminen,
herkut,
hiihtoloma,
jumppa,
kalorit,
kuntosali,
laihdutus,
lihominen,
mitat,
otan niskasta kiinni,
paino,
zumba
Blööööh
Blöh, meninkin syömään itteni täyteen nameja illanistujaisissa. Nyt onkin sitten pitkäksi aikaa taas mahassa namiläskiä, joten namilakko käyntiin! Niin tiukasti kuin mahdollista pitää pysyä siinä, tietenkin joskus pitää antaa itelle herkkupäivä, mutta ei lähiaikoina. Ei todellakaan.
Huomenna suoraan zumbaan! Muutenkin mahdollisimman paljon seuraavalla viikolla käyn siellä, että läskiä alkaisi ihan kunnolla lähteä. Ei tässä turhaa blogitekstejä kirjoitella ym. tulee kiire jos haluan viim. 2014 alussa lähteä Pariisiin ja silloin olla jo normaalipainossa. Pitää siis pistää hihat heilumaan :D

KÄÄÄK!
Nyt olisi iltama tai oikeastaan kaksi peräkkäistä iltamaa tulossa. Kaverille olisi tarkoitus mennä ja juhlia sielllä lomaa. Ei aiota juoda, mutta suunnitelmissa on yleensä aina olllu jotain herkkuja: nameja, sipsejä yms.yms. Pelottaa ihan sairaasti, sillä oon pysynyt erossa 4pv nyt nameista, eikä oo kauheesti edes tehnyt mieli, mutta pelkään etten pysy erossa siellä sitten nameista!
Nyt nopeasti ehdotuksia, mitä pystyisin viemään sinne mukanani, joka olisi illanistujaisiin sopivaa, mutta ei kaloripommi?
En myöskään ole sellainen, että tykkään 'rehvastella' tekemisilläni, niin en haluaisi mainostaa sitä, että laihdutan sillä olen aino 'iso' ihminen siellä. Haluan mielummin yllättää heidät seuraavissa illanistujaisissa olemalla laihempi :D Näyttää että olen tosissani, etten vain yritä laihduttaa vaan laihdun.

Muuten on päivä sujunut hyvin. Kieltäydyin useista nameista, otin lautasmallin mukaan ruokaa sekä söin vain tarpeellisen määrän ruokaa. Abit on lähetetty uusiin koitoksiin ja nyt olenkin vanhin koulussa :D Tai no kaikki 2 vuosikurssilaiset ovat, mutta silti! Ihan älytön fiilis, hyvä sillä tavalla, että kohta pääsee pois yms. kaikki aikuistumiseen liittyvät jutut ja sit negatiivista on se, että kyllä ne kaikki kirjoitukset yms. pelottaa aivan älyttömästi. Mutta jos kaikki muutkin ovat päässeet siitä yli, niin kyllä minäkin pärjään :D Pitää vaa luottaa itseensä, ja PÄNTÄTÄ ku hullu :)
Pssst! Oikein hyvää ystävänpäivää sekä hiihtolomaa, niille joilla se alkaa huomenna! (Ja tietenkin abeille ja vanhoja tanssiville onnea!)
-Kat
Tunnisteet:
herkut,
illanistujaiset,
innostus,
kevyt ruoka,
laihdutus,
ystävät
Normia, normia
Tänään onkin ollu ihan kiva päivä. Vaikkakin vielä monta tuntia jäljelläki :D Kiirettä pitää opiskelujen kanssa, varsinkin huomenna, joten päätin että teen tänään sekä huomenna hieman lyhyemmät postaukset. Välillä myös tuntuu ettei oo mitään sanottavaa tänne, vaikka se ei olisi tottakaan.. Mutta en ole vielä tottunut kirjoittamaan päivän tapahtumia taikka edes syömisiä ylös, saatika mitenkään kiinnostavasti. Viime kerralla jäi koko bloggaus kesken, kun unohin. En ees voi tajuta miten voi unohtaa sen! Joten siitä syystä ajattelin et yritän tulla edes jotain kirjoittamaan joka päivä, ettei varmastikaan enää unohdu. Ja ehkä saisin myös pari lukijaa tänne joskus, vaikka kirjoittelenkin luultavasti loppusuoralle aste aikas anonyyminä :D Joten, kaikki jotka lukee tän niin olisin tosi kiitollinen, jos kertoisitte hyviä/huonoja puolia postauksissani ja myös mitä haluisitte että näissä lukisi. Kaikki kommentit ovat tervettulleita :)
Oon keksiny ihan mahtavan keinon, millä välttää turhia iltasyömisiä. Nimitttäin meen aikasin nukkumaan! Eilenkin puol kasilta menin jo nukkumaan, kyl vähän aikaa kesti nukahtaa mut ei se haittaa. Mun pahin syöppöilyaika on nimittäin ilta, ja varsinkin se kun katson n.20-22 jotain telkkarista. Silloin tulee naposteltua kaikkea pientä. Toinen aika on tietysti kun lähden iltapäivällä nälkäisenä koulusta, silloin tekisi kauheasti mieli namia ja muuta hyvin epäterveellistä ja ennen kipaisinkin kaupassa hakemassa jotain. Nyt oon oppinu tunnistaa, et ei mun oikeesti tee mieli nameja, vaan mulla on yksinkertaisesti vain nälllllkä :D Eikä silloin todellakaan pitäisi syödä herkkuja.
Kuntoiluja tuskin enää ennätän kunnolla tehdä, mutta lihaskuntoa taas teen hieman. Huomenna sitten lenkille taas :)
Tänään mielestäni syömiset on ollu tähän mennessä tosi hyviä:
![]() |
| Toivottavasti te ette :D |
Oon keksiny ihan mahtavan keinon, millä välttää turhia iltasyömisiä. Nimitttäin meen aikasin nukkumaan! Eilenkin puol kasilta menin jo nukkumaan, kyl vähän aikaa kesti nukahtaa mut ei se haittaa. Mun pahin syöppöilyaika on nimittäin ilta, ja varsinkin se kun katson n.20-22 jotain telkkarista. Silloin tulee naposteltua kaikkea pientä. Toinen aika on tietysti kun lähden iltapäivällä nälkäisenä koulusta, silloin tekisi kauheasti mieli namia ja muuta hyvin epäterveellistä ja ennen kipaisinkin kaupassa hakemassa jotain. Nyt oon oppinu tunnistaa, et ei mun oikeesti tee mieli nameja, vaan mulla on yksinkertaisesti vain nälllllkä :D Eikä silloin todellakaan pitäisi syödä herkkuja.
![]() |
| Pikkuherkut menevät siis suuresti kiellettyjen listalle :) |
Tänään mielestäni syömiset on ollu tähän mennessä tosi hyviä:
Aamupala: Kaurapuuroa, päärynä
Lounas: Kalakeittoa, ruisleipä jossa hieman voita, lasillinen maitoa
Välipala: Ruisleipä, jossa välissä juustoa sekä kurkkua
------Nyt
(ja nyt loppupäivänkin pysyn ruodussa!!)
Päivällinen: uunilohta, kukkakaalipyree, porkkanoita sekä omena (luultavasti)
iltapalaa en enää syö, koska nukkumaan taas ajoissa :))
-Kat
yritän...eiku... PAKKO
Nyt on ollu kauheesti pikkujouluja, synttäreitä ja muutenkin joulukiireitä. Nameja on tullu syötyä ihan varmaan kahden eestä, joten onkin aika lopettaa se. Jouluaattona on tietenkin mahotonta melkein olla syömättä niitä kaikkia ihania konvehteja, porkkanalaatikkoa ja muuta aivan ihania ruokia, koska vain kerran vuodessahan niitä vain syödään :D
Eikä tämmöne mässyttely käy ollenkaa laatuu enää, oon luvannu ittelleni niiiin monta kertaa laihduttaa ja oon tehny tuhat ja yksi suunnitelmaa miten kauan siihen vähintään kestäisi ja miten laihdutan jne jne. mut aina ne jää siihen viikkoon. Mun ennätys karkkilakossa on varmaan se vähän yli viikko, täs on nyt aivan mahtava aika rikkoo se! 22 päivää jouluun, joten yritän sitä kahden viikon namilakkoa!! Ei, en yritä, vaan TEEN. En enää petä itseäni, enkä niitä ystäviä, jotka ovat luottaneet muhun joka ikinen kerta ku oon sanonu et nyt laihutan, nyt en enää syö nameja. Joten tästä päivästä sen on PAKKO lähteä, uusi elämä ilman turhia nameja sekä kahden viikon namilakko mahtavasti ennen joulua.
Opiskelijan budjetilla nykyään on kyl vaikee mennä mihinkää kuntosalille saatika muihinkaan maksullisiin liikuntapaikkoihin, vaikeeta hankkia melkein tyhjästä rahaa eikä töitäkään saa, ellei opiskele sitä alaa tai oo tosi onnekas. Siks oon jo pitkään miettiny mitä tekisin korvaavaa ja netistä sitten löysinki monia! Aion alottaa tästä lähtien joka aamu ainakin 30min aikasemmi: venytyksiä sekä sitten lihaskuntoharjoitteita. Youtubesta löytyy satoja älyttömän hyviä harjotuksia eri pituisina ja eri kuntoisille ihmisille. Sieltä siis valitsen tästä lähtien aamun liikunnan. Sitten kun lumi alkaa väistyä ni ehkä uskallan tuonne uloskin lähteä lenkille aamusta, mutta se vasta sen ajan murhe jaksanko :D ei sitä koskaan tiedä.
Sitten ajattelin että kuljen mahdollisimman paljon kävellen ja portaatkin menen hissin sijaan. Iltapäivällä näin talvisin voisin ottaa jonkun esim. pilates/zumba tyyppisen liikunnan ja oon myös miettiny et voisin hyödyntääm meiän sellastaxbox peliä, mikä on siis tanssipeli. Kyllä siinä hiki kun tanssii niita vauhdikkaita biisejä ja kunnolla eikä vaan osittain tee niitä liikkeitä! Joten siis: aamulla jumppa, päivällä tanssi. Kyllä näillä ees se kunnon kohotus pääsee alkuu. Sit voin kattoo uudellee ku rupee et jämähtää tai haluu lisää vaativuutta tai variaatiota :D On tässä koko elämä aikaa.

päätös,
toiminta,
uusi elämä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)