Näytetään tekstit, joissa on tunniste treeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treeni. Näytä kaikki tekstit

Päivä 1, haaste: suunnittele ruokailut, laske kalorit, juo vettä

Ei ole tehnyt mieli suklaata eikä muitakaan herkkua ainakaan niin, että olisi tarvinnut hillitä itseään. Nukuin vain niin vähän viime yönä, että aamu ja iltapäivä menivät vähän puolella teholla. Sain kuitenkin aamulla tehtyä suhteellisen tehokkaasti jalka-ja keskivartalotreenin salilla, tuloksena 400kcal, hyvä fiilis sekä paljon hikeä.

Päivän ruoka on mennyt tasan tarkkaan näin. Yhtäkään laskematonta suupalaa ei ole otettu, ainoastaan vettä ei ole laskettu niin tarkkaan(eipä siinä kyllä niitä kaloreitakaan ole)

Aamupala: kaurapuuroa, vitamiinit, 2dl vettä
Sali+kirjasto: Proteiinijuoma, viinirypäleitä, 50g kuivattuja aprikooseja
salilla 4dl vettä, proteiinijuomaan 2dl, kirjastossa 3dl
Aikainen päivällinen: broilerin rintafilee, uunikasviksia, 3dl vettä
syömättä:(Iltapala: Maitorahka, appelsiini, vettä 3dl)
Yhteensä kaloreita: 1200kcal, vettä 1,7dl


Kotiin tullessa jouduin odottelemaan bussia lähes puoli tuntia, joten nälkäisenä menin sitten ostamaan kaupasta, matkan varrelta tietenkin, karjalanpiirakan. Tavoitteena olisi ollut syödä se bussissa mutta lähes kymmenen minuutin sisäisen taistelun jälkeen päädyin siihen, että ei karjalanpiirakkaa tälle tytölle, ruoka odottaa kotona! Nälkä meinasi aluksi voittaa ja ennätin jopa hätäisenä kirjoittaa karjalanpiirakan fatsecretiin ja rukata loppupäivän ruokia niin, että kaloreita tulisi se alle 1400. Bussissa kuitenkin avatessani karjalanpiirakkaa pussistaan, tajusin ensinnäkin sen, että tämähän lasketaan repsahtamiseksi. Olin jo lupautunut tekemään tämän viikon ainakin ihan tarkalleen niin eihän siinä ole mitään järkeä, että jo ennen ensimmäisen päivän loppua olen lipsahtanut alkuperäisistä suunnitelmistani. Vaikka karjalanpiirakka ei nyt varsinaisesti ole epäterveellistä, niin silti siinä on turhia viljoja sekä se ei ollut alkuperäisessä ruokasuunnitelmassa. Enkä myöskään ollut kuolemaisillani nälkään, vaikka bussin ollessa kaiken lisäksi myöhässä, v*itutuskerroin taisi nousta niin että se näkyi naamassa saakka.
Helsingissä on nähty virkattuja luomuksia patsaiden päällä
Sain myös vihdoin kokeiltua uunikasviksia ja ne menevät aivan ehdottomasti listani kärkeen. Pilkoin 150g parsakaalia, 3 porkanaa, 3 perunaa sekä hieman paprikaa (neljä p:tä, heh), maustoin oliiviöljyllä, pippurilla ymv. ja laitoin 225 asteiseen uuniin 20minuutiksi. Käänsin kerran puolessa välissä ja voila, mitä herkkuja! Porkkana oli ehdottomasti paras ja ruoan tekemiseen meni vain 30min yhteensä kun paistoin broilerin fileet siinä samalla. Vähän ainakin vaihtelua ainaiseen salaatin puputtamiseen. Ja jos jättää oliiviöljyn pois niin kaloreitakin on todella vähän; alle sadalla kalorilla sain puolikkaan lautasellisen täyteen ja vielä jäi kolmelle muulle kerralle samanlaiset annokset yhdestä erästä.

Huomenna olisi sitten luvassa aika täysin samanlainen ruokavalio, käsitreeni heti aamusta sekä paljon istumista kirjastossa. Ja hei, pitkästä aikaa postaus täynnä omia kuvia(eipä niitä suuresti ole, mutta parempi kuin ei ollenkaan)! Kyllä tämä tästä hiljalleen, vaikka kännykän kameralla mennään.

-Kat

Pohdintoja omasta laihdutuksesta/vaikeuksista

Hei kaikille lukijoille! Täällä on viikko mennyt aika hyvin, vaikkakin aika epätasaisesti olen nyt syönyt. Vaikeeta vain jostain syystä pysyä yksinään ryhdissä ja pysyä tasan tarkkaan suunnitelmissa kun kukaan ei ole katsomassa joka ikinen sekuntim, mitä teen. Parannuksia olen silti pyrkinyt tekemään, askel kerrallaan ja pysyä siinä vähintään 4kert/vk lenkille, kun nyt on lisäksi oikein kaunis ilma suosinut :) vielä olisi tavoitteena saada hyötyliikunta yli 10 000 askeleeseen päivässä, sillä uskon hyötyliikunnan tekevän ihmeitä peruskunnolle. Lisäksi huolehdin edelleen terveydestäni, sillä paino edelleen on vielä sielä lähellä 120kg. Kauhistuttaa kyllä edelleenkin sanoa tuo määrä ääneen. En koskaan varmaa tule pystymään sanomaan, että korkeimmillaan olen painanut 125kg, sehän on jo todella lähellä sairaalloista lihavuutta. Siis sairaalloista. Apua. Tuntuu edelleen pahalta, miten olen voinut päästää itseni tälläiseen kuntoon. Jokainen askel on raskas eikä tästä kehosta saa irti helposti mitään. Juostessakin rasvat hyllyvät niin, että jokainen askel tuntuu siltä, että ne venyttävät ihoa vain pidemmälle kohti maata jalan tömähtäessä maahan ja painovoiman vetäessä kehoa puoleensa.



Näinä hetkinä vain toivon edelleen, että joku läheinen olisi samassa tilanteessa. Samalla kuitenkin toivon, ettei kukaan joudu kokemaan samaa kuin minä, vaikka kuinka haluaisin vertaistukea ja motivaatiota ihan konkreettisestikin. Lenkkikaveria, ihan mikä tahansa auttaisi nyt. Lopulta motivaatio ja itsekuri pitää kuitenkin löytyä minusta ja vain minä pystyn muuttamaan mun elämän suunnan toiseen. Joka päivä kuitenkin tulee hetkiä, jolloin mun tekee mieli heittää pyyhe kehään sellasessa vauhilla. Mun pitäis keksiä joku asia, minkä muistaisin siinä tilassa ja pääsisin takaisin ruotuun. Joskus auttaa se, että ajattelen, että aikaa ei enää ole paljoa ja mietin, mitä kaikkea siellä normaalipainossa mua odottaa. Joskus terveys ja joskus yksinkertaisesti ei mikään. Silti mun pitäis pystyä olemaan erossa epäterveellisistä ruoista ja herkuista. Hinnalla millä hyvänsä.



Tällä viikolla olen itseasiassa melkein joka päivä napostellut edes jonkun pienen namin. Miksi, oi miksi meillä pitää tällä hetkellä olla niin hirveästi nameja kotona. Joka kolkka pursuaa nameja ja herkkuja ja sitten kun kiireessä en ole tajunnut syödä, sorrun nameihin. Olen kuitenkin laihtunut samalla, sillä olen kuitenkin edes jotenkin pystynyt pysymään ruokavaliossa kiinni. Tämä ja seuraavat viikot tulevat varmaan olemaankin kriittisiä, sillä tälläkin hetkellä taidan olla ongelmissa kuin joku, joka roikkuu riippuvarjosta enää käsien varassa. Luovuttaminen käy mielessä, mutta sisulla mennään eteenpäin ja tavoitteita ajatellen saan vielä kaikki herkut kokonaan pois. Turhiahan ne ovat ja mitä niillä tekee. Ei mitään. Ei niissä minkäänlaista ravintoarvoa ole, vain rasvaa ja sokeria.

Päätin ottaan tälläisen motivaattorin omaan huoneeseeni. Tästä näen konkreettisesti tavoitteeni ja myös värien mukaan BMI:t kyseiselle painolle. Ehkäpä tämä motivoi vaikeina hetkinä jatkamaan :)

Tänään onkin tavoitteena ottaa oikein kunnolla niskasta itseäni kiinni ja mennä täysin superdieetin ohjeiden mukaan kerrankin. Kaapistakin löytyy aika hyvin kaikki tarvittavat aineet, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Ennätän kuitenkin kipaista vaikkapa nopeasti kauppaan tai sitten vaihtoehtoisesti jättää ne pois tai korvata ne jollakin muulla. En ole vielä päättänyt, miten teen, mutta uskon että se selviää tämän päivän rullatessa eteenpäin. Tänään on siis luvassa suurinpiirtein kanaa, salaattia, rahkaa, marjoja ja vielä enemmän salaattia :)



Treeneissäkin aion kolmen päivän tauon jälkeen ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä näin heti aamusta lenkille (tai no mikä lasketaan aamuksi, jos yritän päästä liikkeelle viimeistään ennen 11). Lisäksi teen superdieettiin kuuluvan treenin kotona tai sitten raahaudun salille, jossa ainakin tulisi vielä lisäksi 40min kävelyä kaiken tämän lisäksi. Huomenna ja sunnuntaina on luvassa piirteittäin samanlaiset päivät, että saan liikuntatavoitteen täyteen eli 4 kertaa lenkki ja treeni tällä viikolla. Onneksi sentään treenit ovat kaksijakoiset eli tänään on luvassa jalat ja huomenna kädet, jolloin toinen osa kehosta saa päivän lepoa!


Näin kirjoittaessa ajatuksiani ja käydessäni läpi samalla syitä laihdutuksen yrittämiseen ja miettiessäni mahdollisia tuloksia, mieleni alkaa taas parantua ja motivaatio karttua. Ei tee mieli syödä herkkuja ja toivon, että tämä tunne säilyy koko päivän. Olen lopenkyllästynyt ainaseen väsymyksen tunteeseen ja siihen, että itsekuria ei ole tarpeeksi pysymään erossa herkuista. Samoin rakastan kaikkia hedelmiä ja kasviksia, mutta ainainen namihimo peittää sen alleen kuin pimeä verho. Samoin olen kyllästynyt siihen, etten jaksa liikkua mihinkään ja tunnen itseni voimattomaksi. En enää jaksa tätä, enkä aio kestää tätä enää yhtään kauempaa. Nyt onkin täydellinen aika ottaa niskasta itseäni kiinni, sillä toukokuu ja kesä lähestyy vääjäämättömällä tahdilla. Melkein kolme viikkoa olen yrittänyt ylppäreiden jälkeen päästä laihdutuksen makuun enemmän kuin alle viikoksi ja nyt on sen aika vihdoin. Mä näytän vielä kaikille ja mun läskeille että niillä ei enää ole tilaa tässä kehossa.
Aikaa menikin tämän postauksen tekemiseen aika paljon niin en millään jaksa nyt lähteä tarkistamaan, onko virheitä tekstissä. Katson ne läpi, kun tulen lenkiltä joten kestäkää hetki :)

-Kat

Päivä kaksi melkein pulkassa!

Kiva, koko blogiteksti katosi? Pitänee siis kirjoittaa kokonaan uudelleeenn.


Tämä päivä on mennyt aika täydellisesti, heräsin aamulla ja lähdin aamupalan jälkeen lenkille. Keskisyke oli 158, joka on aika hyvä huomioonottaen, että juoksin/hölkkäsin myös osat matkasta. Rasvanpolttoon olisi täydellinen minulle se 150, joten aika hyvä! Kaloreita ennätin tunnin aikana kuluttaa yli 600, joten aivan mahtava fiilis oli sen takia! Muutenkin niin hyvä keli ja auringopaiste antoi vain lisäpiristeen loppupäivälle, vaikka meinasin kyllä "kuolla" janoon lenkilla, kun olin unohtanut juoda kunnolla ennen lenkkiä.



Tänään olen syönyt aika vähän, vaikka ennen päivällistä tulikin kova nälkä. Ainakin tuntuu siltä. Tänä mennessä olen syönyt:
Aamupala: kaurapuuro, mustikoita, casweh-pähkinöitä
Lounas: kanasalaatti
Välipala: maustamatonta jogurttia, appelsiini
Päivällinen: kanasalaatti
Iltapala(vielä syömättä): 2kpl realia, päälle salaattia, kinkkua, kurkkua
=1100kcal



Mittasin vielä painon ja normaalien mittojen lisäksi tänään reidet ja kädet. Vaikka superdieetti menikin huonosti, on mitat pienentyneet :)

(Rinta, vyötärö, lantio, kädet, reidet), paino
Suurimmat mitat: 120,110,128,44,77      125kg
Superdieetin alussa: 120,110,126,44,77   120.8kg
Nyt: 115,105,122,42,75    119kg

Tästä on siis mahtava jatkaa. Hyvää iltaa sinne ja tsemppiä kaikille laihduttajille :)

-Kat

Päivä 2 - rauhallisuuus

Ihanaa vihdoin, kun koulustressiä ei enää oikein ole! Saan nukkua ihan rauhassa pitkään, vaikka heräänkin silti joka päivä ennen 9 ja yleisesti jo ennen 8 ja meinaan nukahtaa pystyyn jo 22 aikoihin. Ei se haittaa.. Tärkeintä on, että saan ihan rauhassa kerrankin heräillä ja suunnitella tulevan päivän aikataulu ja siinä samassa ruokailut. Ennätän heti aamusta arvioida, mitä aion syödä ja laskea kalorit siitä ja tuloksesta riippuen muokkailla sitten kalorimäärää, että se jäisi sinne alle 1200kcal. Eilen se meni yli, sillä cashew-pahkinöiden houkutus oli liikaa ja ruokailusta tulleiden kaloreiden määrä nousi 1450. Nyt kuitenkin laitan pähkinät piiloon kaapin perälle! Loppujen lopuksi ylitys ei hirveästi haittaa, jos eilinen liikunnasta saadut kalorit pitävät paikkansa. Tavoitteena on nimittöin saada päivittäinen 350kcal lenkki tai muu, jolloin siis eilen tuli about täydellisesti 250kcal lisää niihin pähkinöihin. Tänään kuitenkin saan vasta tietää tarkemman kaloriarvion, sillä päätin tehdä samanlaisen lenkin ja treenin tänään sykemittarin kanssa, joka ehdottomasti on tarkempi kuin internetin kulutuslaskimet.

Tänään ajattelin syödä alustavasti seuraavasti:

Aamupala: kaurapuuro, mustikoita (150kcal)
Lenkki
Lounas: kanasalaatti(broileri, salaatti, kurkku) (200kcal)
Treeni
Välipala: maustamaton jogurtti, appelsiini (150kcal)
Päivällinen: sama kanasalaatti? (200kcal)
Iltapala: real, päällä salaattia,kurkkua,kinkkupala (100kcal)
=800kcal, varaa siis johonkin lisään :)



Tulen taas illalla päivittämään, miten on mennyt! Nyt tulee ehkä kahdesti näitä postauksia päivässä, mutta tavoitteena sitten vakiinnuttaa se n. 1/pv tai hieman vähempään, että kaikki pysyy kärryillä näissä :D

-Kat

Superdieetin alkuun enää yksi päivä, jännittää!

Huh, nyt alkaa jo jännittämään huominen! Muutamia ruokia vielä puuttuu, mutta suurimmat osat on jo hankittu ja kävin myös toissapäivänä katselemassa jo treenejä läpi. Ei oo niin sähläystä sitten maanantaina :) Samoin jännittää hieman jo miten jaksan käydä aamulenkeilla. Onneksi en ole kuitenkaan joka päivä sinne pakotettu lähtemään. Unohdin punnita tänään itseni kokonaan, mutta onneksi huomennakin ennättää vielä punnita alkupainon! Samalla aion ottaa mitat itsestäni, että voin niitäkin seurata tiiviimmin.

Olen jo kuullut, että treenit ovat oikeasti todella rankkoja, joten sekin kiinnostaa ehdottomasti. Salilta pitäisi nimittäin vielä jaksaa kävellä kotiin :D Sen kutitenkin nään vasta huomenna, johon onkin enää alle 12 tuntia aikaa! Jäiksss...

Annoin itselleni luvan syödä vielä tänään viimeisen kertaan epäterveellisemmin. Seuraavaan kuudeen viikkoon ei sitten laiteta suuhun yhtään mitään epäterveellistä tai ruokavalion ulkopuoleista asiaa. Onnekseni olen nyt lukulomalla niin ei tarvitse miettiä koululounaita ollenkaa. Ainoastaan YO-päivinä voi tulla syömisen kanssa ongelmia, sillä sinne ei voi viedä lämmintä ruokaa ollenkaan. Luultavimmin joudun pärjäilemään vedellä ja jollain vihanneksilla. Onneksi kuitenkin kaksi viikkoa vielä siihen. Jännittää sekin jo! Pitäisi jaksaa lukea nyt aivan täysillä, mutta tämän viikon aikana en ole lukenut yhtään matematiikkaa saatika fysiikkaa... Onneksi ne ovat vasta viimeisellä viikolla. Huh.

Nyt vain takaisin lukemaan ylppäreihin. Onneksi ulkona on taas pilvinen ilma niin ei edes sinne tee mieli lähteä :)

-Kat


Kuntosalitreeni, sunnuntai 8.9.2013

Nyt on siis käyty kuntosalilla ja vedetty kunnon treenit! Kävelin noin 20min ensin salille ja vaihdoin treenikamat päälle. Sitten tein 10min vielä lämmittelyä kuntopyörällä. Tein sarjat niin jalan loitonnus- kuin lähennyslaitteella (3x15) sekä muutamalla käsilaitteella. Sitten perus kuntopallon kanssa kyljet sekä vatsalihakset, selkälihakset sekä venytykset. Kuntosali oli niin täynnä, niin päätin jättää salikerran tähän ja olo on mitä mainioin!

Kaloreita tuli kulutettu 566kcal + vielä kävely takaisin, eli lähemmän 700kcal mentiin :) Vasemmalla onkin kuva ja pysäytin sykemittarin siinä kuntosalista pois tullessani. Syke huiteli 120-180 välillä, keskisyke taisi olla 140-150, joka taitaa olla tietääkseni aika hyvä rasvanpoltolle. Korjatkaa toki jos oon väärässä :) Huomenna ajattelinkin yrittää heti koulun jälkeen luikahtaa salille 30min crossing-tunnille, sillä olo on mitä mainioin ja ei oikeastaan ollenkaan tunnu, että olisin vielä pari päivää sitten ollut kipeä :) Otan kuitenkin vielä hieman rauhallisemmin, ettei vahingossakaan käy köpelösti, sillä silloin siitä olisi leikki kaukana! Tiistaina onkin sitten suunnitelmissa lepopäivä ja keskiviikkona täys 55min crossing! 


Kävin myös aamulla punnitsemassa itseni ja odotetustikin sieltä tuli yli 118kg. Ei tietenkään mitenkään toivottu, mutta tiesin että ei se paino nyt tekemättä mitään laske. Oikeastaan iha hyvä niin. Ainakin otan opiskeni tästäkin :D Paino oli siis seuraavaa:

Paino 8.9.2013

Paino: 118,3kg
Paino viime viikolla: 117,0kg (+1,3kg)
Paino alussa: 125kg  (-6,7kg)
BMI: 35,6 (ihan alussa 37,7)


Mitat: 116cm, 104cm, 123cm

Senttejä lähtenyt: -2cm, -4cm, -5cm



Painonnoususta huolimatta oon tyytyväinen et pääsin nyt takas mukaan tähän laihutukseen, eikä enää mikää voi estää mua :)  Enää alle 37 viikkoa ylppäreihin! En malta oottaa et saan pukea jonkun nätin mekon päälle ja saan lakin päähäni sekä todistuksen kouraan!

-Kat

p.s. Tervetuloa uudet lukijat! Teitähän on jo kivasti :)

Kuvat: WeHeartIt(paitsi sykemittari oma)
© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis