Rankkaakin rankempi tiistai

Ruodussa taas ollaan! Maanantai meni mukavasti ja niin tiistaikin. Söin kyllä palan suklaata, mutta en sentään kokonaista levyä enkä edes riviä! Maanantaina meni taas uusi ennätys rikki salilla 1500m kanssa. Nimittäin juoksin (kuin viimeistä päivää) 9:34!! Itselleni se on jo todella kova luku, sillä oma ennätykseni taisi olla luokan huonompia n. 11min ajalla, joka ei tietenkään ollut hyvä, sillä parhaimmat taisivat vetää sitä 7min rajaa rikki. Mutta nyt tein oikeasti parhaimpani! Viimeiset 3min oli aika tuskaa, mutta jatkoin silti juoksemista, sillä tiedän että pystyn siihen. Ja niin pystyinkin! Oli niin mahtavaa nähä taas alle 10min juoksumaton ruudulla :)

toofit2quit.tumblr.com
Muuten olikin sitten aika rento salikerta, sillä taisinpa käyttää melkein kaikki energiat siihen 1500 metriin, mutta ei se mitään. Sovittiin kaverini kanssa, että mentäisiin tiistaina sitten kokeilemaan spinning-tuntia (joka ei kyllä mitenkään sopinut mulle!) ja nälkä tais kasvaa syödessä kun otettiin siihen lisäks viel crossing 55min.
Pelkästään sen crossing-tunnin jälkeen oli aika uupunut jo, mutta hyvällä tavalla. Kuitenkin spinning alkoi 20min päästä crossingista, joten ei kun vain sinne sitten polkemaan. Otin sen hieman rennommin, enkä ollut ylhäällä koko aikaa, kun jalat olivat jo niin muussia. Kulutin varmasti kyllä yli 1000kcal ja söin about 1500kcal verran, joten aikas jees sen päivän saldo  :) Jalat vieläkin hellänä ja tuntuu että on sitä hieman liikaa ehkä eilen tehty, mutta tuloksia heti näkyy, nimittäin 119,1kg näytti aamulla paino :) Jesh! Seuraavalla kerralla kyllä joku muu tunti kuin spinning, itse en tykkää edes oikein pyöräilystä, joten ei ollut mitenkään ihme etten pitänyt spinningistäkään :) On kuitenkin hyvä kokeilla kaikenlaista ja nyt onkin sitten kokeiltu sekin.

Ruokana on ollut keittoja, peruna-kala-kasvispaistosta sekä perus peruna&nakkikastiketta. Kaikki (paitsi keitot) tietenkin salaatin kera :)

-Kat

Paino

Tämän viikon paino:

Paino nyt: 120,0kg :(
Pudotus viime viikosta: +0,7kg
Kokonaispudotus: -5,0kg

Uuteen nousuun seuraavaan viikkoon!



-Kat


Syysmasennus vaikuttaa laihdutukseen?

Mietin pitkään postaisinko tämän postauksen, mutta hei, syteen tai saveen! (varoitus: jos et jaksa lukea höpötyksiä, älä lue tätä postausta!)

Syyssateet jylläävät ja ruska on jo vallannut jokaisen puun. Tänne etelä-suomeenkin oli tullut yön aikana hieman lunta pintaan ja oli jo kuulemma helsingin liikenne sekasorrossa, kun autoilla ajelevat eivät osanneet varautua jäiseen tiehen aamulla. Joka vuosi sama juttu. Kello 21 illalla jo melkeinpä pilkkopimeää ja masentaa. Elämässä menee huonommin, koulussa menee huonommin... ja niin laihdutuksessakin. Ajanpuutteestakin osittain kyse, mutta suurimmaksi osaksi vain tästä pimeyden valtaamasta ympäristöstä. Ei vain jaksaisi mitään. Huvittavinta tässä syksyssä on ehkä se, että kuitenkin rakastan yli kaiken talvea sekä kaikkea mitä siihen liittyy, mutta vihaan siihen siirtymistä ja siksi olenkin suu mutrussa aikas varmasti enemmän kuin yleensä syksyisin. Pahoittelen niitä, jotka joutuvat kestää syksyisin minua :)

Olen huomannut että muillakin laihduttajillakin menee hitaammin kuin yleensä. Tai siis muutamilla ainakin, joita seurailen aktiivisesti. Tietenkin kaikilla on omat syynsä ja ehkä teen huonoja päätelmiä, mutta mielestäni syksy vaikuttaa varmasti paljon elämään. Eipä ole enään niitä oikein mukavan lämpimiä keliä, joilloin on kiva mennä lenkille. Lisäksi olen kuullut myös tutkimuksista jotka väittävät että pimeyden vallitessa ihmiset valitsevat helpommin syötäväkseen hedelmien ja marjojen sijasta rasvaisia herkkuja. Ja tottahan se on ainakin suurilta osin. Miettikääpä joulua, kuinka paljon joulupöydässä on hedelmiä sekä marjoja verrattuna vaikkapa keskikesän picnic-päivään ystävien seurassa. Suuri ero ainakin täällä meillä! Itse olen kuitenkin pyrkinyt nyt syömään paljon enemmän hedelmiä ja marjoja niiden terveellisyyden takia. Toivon hartaasti että tästä tulisi vielä tapa ja tulevaisuudessa kodistani löytyisi aina tuoreita sekä pakastettuja luonnon herkkuja :) Ei kuitenkaan mahdoton pyyntö, sillä olen pienestä asti tykännyt kaiken maailman marjoista sekä hedelmistä. (paitsi ananaksesta) Tai noh, totutettu syömään niitä pienenä, nyt ne ovat jo (ainakin toivottavasti) olennainen osa elämääni.

En tiedä nyt kyllä mitä höpisen tässä postauksessa. Punainen lanka saattaa puuttua nyt kokonaan, siksi päätänkin nyt lopettaa tämän ennen kun tämä menee aivan yli :D Hyvää lauantai-iltaa vain sinnekin ja nähdään huomenissa!

-Kat

Ylämäkia sekä alamäkiä

Viikko on taas mennyt ja tällä hetkellä vietän syysloman puoliväliä. Koulukiireet eivät lomasta huolimatta hellittäneet, mutta pärjäilen. Salilla olen käynyt tällä viikolla kahdesti ja toiselta kertaa mulla onkin jo aivan mahtavaa kerrottavaa teille. Siitä aivan kohta, ensiksi kerron ylipäätään miten viikko on mennyt :) Ylämäkiä ja alamäkiä on tällä viikolla ollut riittämiin. Ystäväni syntymäpäivänä tuli syötyä hirveästi kaikkea herkullista ja muutenkin houkutuksetkin olivat aivan liian suuria tällä viikolla. En kuitenkaan aio masentua siitä, sillä nyt oli loma ja annan sen itselleni nyt anteeksi. Painokaan ei kuitenkaan noussut kuin takaisin 119,3kg, joka mielestäni ei ole maailman loppu. Tänään taas kuitenkin ollaan takaisin ruodussa :)

Noniin nyt siis siitä salista. Olin alkuviikosta salilla juoksemassa juoksumatolla ja kerroinkin jo että tavoitteena on saada juostua putkeen alle 10 minuutin 1500m kun ennen se onnistui n.12min kevyesti hölkäten. Ihmetyksekseni jaksoin kuin jaksoinkin juosta 1500m alle 10 minuutissa ja vedin vielä kunnon 30sec spurtin loppuun! Ajaksi tuli siis 9:58 :D Aikas sopivasti alle sen toivotun. Oon itestäni tosi ylpee, sillä ennen vihasin juoksua, mutta nyt se oikeastaan meneekin, vaikkakin 10-15min jaksoissa. Mutta on sekin jotain! Kuitenkin melkein vuosi siitä, kun viimeksi juoksin yhtä kovaa niin kauan ja tavoitteellisesti. Seuraavaksi tavoitteeksi aionkin laittaa coopperin testin ja siinä 1800m, joka olisi taulukon mukaan keskitasoa. Eli kestävyyttä pitäisi kohottaa sen verran, että jaksaisin juosta samaa vauhtia vielä 2min enemmän. Ei kuulosta mahdottomalta, eihän?



Unohdin kokonaan ottaa tämän viikon ruuista kuvia, mutta menussa on ollu mm. hernekeittoa, lohta, munakasta, kaurapuuroa+mustikoita, broileria+wokkivihanneksia yms. Yritän seuraavan viikon ruoista ottaa sitten kuvia, jotta saisin tännekin niitä laitettua jossain vaiheessa :) Huomenna tulossa sitten painopostausta!

-Kat

Paino&Salikerrat

Tällä viikolla paino on pudonnut aika tasaisesti seuraavasti: 

Paino nyt: 118,1kg
Paino viikko sitten: 121,9kg
Paino pudonnut viikossa: -3,8kg
Paino pudonnut yhteensä: 6,9kg

Oon tosi tyytyväinen tän viikon tulokseen ja seuraavan viikon toiveena on reippaasti alle 118kg :) Oon aika varma et pystyn toteuttamaan sen, sillä syysloma alkaa ja mulla ei ole mitään suurempia suunnitelmia, joten pyrin käymään sitten 3-4kert salilla.

Salilla kävin tällä viikolla kolmesti (ti, ke, su) ja oon asettanut muutamia tavoitteita kaverini kanssa, mitä haluan saavuttaa ennen tän vuoden loppumista :)
Salilla oon pistänyt tavoitteeksi juosta/hölkätä1,5km vähintään juoksumatolla ja jo viikon aikana tulos on parantunut noin. 1min ja siis tällä hetkellä aika on 11min 30sec ja ennen jouluksi olisi tavoitteena saada 9min 59sec vähintään :D 

Lopettelen nyt tältä päivältä, kun tän postauksen kirjottaminen meni niin myöhään, mut seuraaval viikol ois tavoitteena kirjoittaa se kaks postausta vähintään (ruokia&viiko paino/salikerrat)

Kat


Miten viikko mennyt

Viikko taas mennyt eteepäin ja vaihtelevasti mennyt laihdutus. Suurimmilta osin mennyt kuitenkin hyvin, vain kaksi päivää tästä viikosta ylitin kaloritavoitteeni herkuttelemalla vähän, mutta olen pystynyt hillitsemään itseni ja näin en ole ylittänyt sitä niin että olisin lihonut :) Jotain positiivista oon siis oppinut tältäkin viikolta!

Pidin siis osittaista laihdutustaukoa kirjoitusten aikana ja nyt se on siis ohi viime viikonloppuna paino näytti 120,8kg. Tänä aamuna paino oli laskenut 118,2kg! Pudotusta jo siis 6 päivän aikana -2,6kg joka on siis mun mielestä aivan mahtava tulos :) Tietenkin suurin osa siitä on turvotusta, mutta ei se mitään, kunhan edes paino putoaa.

Ajattelin pitää tämän postauksen ihan lyhyenä, sillä huomenna on tulossa pidempi postaus viikon painosta, mitoista, kuntoilusta yms :)
-Kat

p.s. Tervetuloa taas uusi lukija! Teitähän on jo melkein 10! wau :) 


Aamupuuro sekä jäisiä mustikoita

Laihdutus jatkuu...

Blogihiljaisuus loppuu nyt, sillä kirjoitukset vihdoin ohi ja olen ''rauhassa'' saanut levätä viikon. Todellisuudessa aloitin jo maanantaina laihdutuksen sekä koeviikko vielä painoi päälle. Vietin kuitenkin perjantaina karkkipäivän, jota en enään aio isoja pitää seuraavaan kuukauteen. Paino laski viikon aikana 1,4kg (sunnuntaina painoin 119,9kg ja perjantaina 118,5kg) Nyt kuitenkin paino nousi 119,3kg turvotuksen takia, mutta uskon että seuraavan viikon alussa paino on taas 118,5kg.

Tänään on suunnitelmissa lähteä salille taas kaverini kanssa ja hän toimii samalla personal trainerinäni, joka on ihan mahtavaa :) Ollaan jo muutamia tavoitteita asetetettu ja pyritään nyt käymään kahdesti viikossa yhdessä salilla. Itse ajattelin vielä kerran tai kaksi viikosta riippuen käydä vielä itsekseni vaikkapa ryhmäliikuntatunneilla.

Ruoassa olen päättänyt koettaa kevytkarppausta kaverini ehdotuksesta, joten hieman muokaten aion pysyä mahdollisimman paljon erossa valkoisesta viljasta. Puuroa, ruisleipää ja perunoita olen antanut itseni syödä, mutta niitäkin erittäin tiukasti ja mielummin enemmän kasviksia :) Eli kunnon karppauksesta ei tässä ole kyse, sillä en aio myöskään suosia rasvaa, mutta itselleni tulee mieleen kaikista eniten karppaus, sillä yritän syödä viljattomia ruokia ym.

-Kat

p.s. tervetuloa uudet lukijat!
© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis