Ajattelin seuraavaa:
Kaloreita söisin n. 1000-1500kcal, en niin painostaisi tiettyyn määrään vaan laatuun. Namin antaisin itselleni kerran viikossa, eikä mitään suuria kalorimääriä silloinkaan. Maksimissaan 500kcal epäterveellistä.
Söisin aamupalaksi puuroa, tummaa leipää, hedelmiä, marjoja, kasviksia tai jotain sinnepäin. Mitä silloin löytyy jääkaapista.
Lounaan söisin joko koulussa tai sitten kotona. Jos tulee nälkä ennen iltaa niin sitten välipalaksi hedelmä/tumma leipä.
Päivälliseksi pyrin ainakin pari kertaa viikossa syömään vain salaattia, 2 pv myös kalaa ja muutenkin hyvin erilaisia aion kokeilla tässä. Olen myös ollut jo pari kuukautta suurimmaksi osaksi lihattomalla ruokavaliolla (ei kanaa eikä lihaa) ihan siitä syystä kun minusta tuntuu ettei ne ole edes kauhean pakollisia meidän elämässämme, olemme vain tottuneet niihin. Sitäpaitsi tuotantoeläimillä on aivan kauheat oltavat mun mielestä. Eli lihaa pyrkisin välttämään, mutta en sano sillle kokonaan EI, sillä pikku hiljaa on paras keino.
Iltapalaa en söisi ollenkaan.
Näiden lisäksi pyrin pitämään tästä lähtien vettä mukanani kaikkialla, että sitä tulisi juotua ainakin se 1,5l nestettä, joka pitäisi sitten nestetasapainon kasassa.
Liikuntaa olen ajatellut seuraavasti:
(lihaskunto on hyvin tiukka ja tässä tulee nyt kokonaismäärät eli jaan ne päivän mittaan, jolloin ne eivät ole oikeastaan niin rankat, vaikka siltä vaikuttaa, vaan toistoja tulee paljon + kehitystä)
- 300x helpotettu vatsalihas (ylhäältä alas vain puoleen väliin tai samanlailla alhaalta ylös)
- 300x selkälihas
- 120s lankku (vähän niinkuin punnerrus-asento, mutta kädet ovat kyynerpäästä asti maassa, vaikuttaa keskikroppaan)
- 100x squats (en tiedä suomenkielistä nimeä, mutta siis sellainen kyykkyyn-ylös :))
- 100x x-hyppyä
- 100x jalannostoja kyljeltään (molemmat jalat)
Lenkki ainakin 4krt viikossa: (vähintään 30min)
- Intervalli
- esim. 10min kävelyä, 1min juoksua, 3min lävelyä, 2 min juoksua, 5min kävelyä, 2min juoksua. Kunnon mukaan
Miltä tämä teistä kuulostaa?
-Kat
