Lokakuun tavoitteena oli laskea kalorit jokainen päivä. Vaikka kuinka huonosti menisi syömiset. Suunnilleen tavoite täyttyikin, vaikka muutamana päivänä jouduin jälkikäteen laskemaan kalorit päivältä ja silloinhan ei nyt aivan kaikkea välttämättä muista. 7. lokakuuta asti kaikki meni hyvin, jonka jälkeen 2-3 viikon alamäki tuli. Paino nousi takaisin 105kg:n, mutta nyt taas paino tämän viikon ansiosta 102,5kg. Olen tyytyväinen, että jaksoin yrittää laskea kaikkina päivinä kalorit ja kalenterikin näyttää nyt nätiltä kun jokaisena päivänä on suunnilleen oikeat kalorit ylhäällä. Painon olisi pitänyt laskea laskennallisesti 3,2kg tämän kuun aikana, mutta todellisuudessa paino tippui vain 2kg. Osa kiloista kaatui siihen, että puolessa välissä kuuta lihoin takaisin. Painonpudotus on kuitenkin nyt taas edes siinä 0,5kg/vk tahdissa, joten olen erittäin tyytyväinen tulokseen. Harmi vain, että repsahdus maksoi kaksinumeroisen summan tämän kuun alkutavoitteesta.
Mutta nyt teen vain kunnolla töitä tässä kuussa, jotta joulukuun alusta paino näyttäisi jo kaksinumeroista summaa! Eipä siitä paljoa edes puutu, vain 2,6kg eli hieman yli 0,5kg/vk. Täysin mahdollista ja todennäköistä, kunhan vain en repsahda! Niin paljon juhlimista on vuorossa joulukuussa, niin yritän marraskuun ajan pysyä erossa herkuista. Jopa täysin kokonaan, jos vain pystyn. Muutenkin yritän pysyä erossa epäterveellisistä herkuista ja päätin yrittää pistää sokerin täysin pannaan. Valitettavasti sitä on kuitenkin nykyään kaikkialla, mutta yritän pysyä siitä silti mahdollisimman paljon erossa. Ainoastaan hedelmissä oleva sokeri on sallittua sellaisenaan.
Viisi viikkoa on aikaa joulukuun ensimmäiseen sunnuntaihin, joten siksi nostankin hieman punnitustavoitetta. Minimissään tavoite on se 99,9kg, mutta tiedän että pystyn parempaankin. Yritän päästä lähelle -1kg/vk pudotusta, joten tavoitteena on olla 98kg Suomen itsenäisyyspäivänä 2016. Siitä onkin enää pieni matka normaalipainoon, sillä siinä vaiheessa pudotettuja kiloja on yli 20kg ja jäljellä enää 16kg. Ei paljoa, mutta kyllä sen pudottaminen varmasti näkyy jo kehossa. Hassua sinänsä, etten itse ole hirveästi huomannut eroa suurimpaan painoon muuta kuin mahasta ja kasvoista. Niin ja tietenkin pienentyvistä mitoista sekä parantuneesta olosta! Viikolla mitatessani vyötärönympärys on päässyt jo lähelle 95cm, joten kohta olen taas yhden vaatekoon pienempi :) On sitä jo jonkun verran täytynyt kiristellä housuja!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihdutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihdutus. Näytä kaikki tekstit
Vuosien viemät ja tuomat asiat
Havahduin tänään suureen oivallukseen. Nimittäin kaksi vuotta sitten, vuonna 2013 olin painavimmillani. Painoin varmaan pahimpana turvotuskautena (mässäilykautena) 125kg. Eli kannoin yli 40kg ylipainoa jalollani. Henkisesti olin täysin rikki ja itsetuntoni nollassa. Vaikka edelleen on todella paljon matkaa maaliin, niin uskon että olen näiden vuosien saatossa kasvanut. Niin henkisesti kuin fyysisesti. En enää oleta, että toiveet toteutuvat ja asennodun realistisemmin elämään. Tiedän, että tulosten saamiseksi on tehtävä töitä. 110-prosenttisesti, jotta jotain tapahtuu. Totetutus ehkä vielä hieman ontuu, mutta tuloksia on syntynyt.
2008-2009 välissä rikoin ylipainon rajan, luultavimmin sinä kesänä kun aloitin yläasteen(2008)
2011. Aloitin lukion 103kg:n painoisena. Vielä edellisenä keväänä painoin 96kg eli kevään ja kesän aikana paino nousi 7kg. Yläasteen viimeiseltä luokalta lähtien olen yrittänyt laihduttaa(2010).
2012. Syksyllä painoin jo 113kg.
2013. Painoni oli suurimmillaan. Aloitin kolmannen eli abivuoden, jota sitten pidensinkin, koska en halunnut niin suurena lopettaa lukiota. Päättäjäisissä(kevät 2014)painoin 117kg.
2014. Valmistujaiset koittivat syksyllä ja yritin laihduttaa mahdollisimman paljon. En onnistunut ja valmistuin lukiosta painaen 113kg.
2015. Kevät meni lukiessa pääsykokeisiin. Huhti- ja toukokuun panikoin enkä pystynyt kunnolla opiskelemaan. Unelmien opiskelupaikka jäi kauas ja päätin olla ottamatta toista paikkaa vastaan. Jojo-laihduttelin 104-112kg välillä. Nyt syksyllä paino on pysynyt lähes koko ajan alle 110kg:n, josta olen erittäin tyytyväinen. Tietenkin harmittaa, etten ole pysynyt ruodussa, koska mahdollisuuksia olisi ollut ja olisin ollut jo reippaasti alle 100kg.
Vuosien 2013 ja 2014 loppujen välillä on 10kg painoeroa. Olisiko nyt siis aika jatkaa samaa työtä? Tämä ylipaino tuli n. 10kg/v tahdilla, joten se saa tippua vähitään samaa tahtia pois! Tavoite olisi siis päästä alle 103kg:n joulukuuksi, ennen kuin vuosi vaihtuu uuteen. Helppoa kuin mikä? Kyllä, sillä paino oli tänä aamuna 105,3kg eli tavoitteeseen on 2,3kg! Ei siis tule mikään kiire kun ei edes täytyisi laihtua 1kg/kk tahdilla, mutta ainahan voi tavoitetta parantaa, eikö niin? :)
Ajatella, kolme vuotta laihdutusyrityksiä ja sen sijaan olen vain aivan älytöntä vauhtia lihonut. Hullua. NO, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ja tällä laihdutustahdilla iho saa luvan pysyä nätisti mukana, en halua enää yhtään ylimääräistä arpea!
Miksi on niin vaikeaa välillä?
Tällä viikolla on ollut yllättävän vaikeaa palata takaisin normaaliin rytmiin. Ei ehkä niinkään herkkujen puolesta, mutta ylipäätään se, että pitäisi suunnitella ja valmistella jokainen ateria. Se tuntuu jotenkin vaivalloiselta ja rankalta. Varmaan nuo herkkupäivät sekoittivat aineenvaihduntaa ja nyt taas tekee mieli kaikkea epäterveellistä ja nyt tällä kertaa se näkyy tälläisenä kiinnostuksen lopahtamisena ja laihdutuksen laiminlyömisenä.
Tosiasiassa henkisesti tilanne on juuri päinvastainen. Haluan onnistua enkä missään nimessä luovuttaa! Harmittaa toki että tästä herkkupäivästä vyöryi näin suuret haitat, sillä ennen sitä ei ollut huolia lähimaillakaan. Ketuttaa paljon, mutta siksi olenkin todella motivoitunut parantamaan tilanteen ja ottamaan itseäni niskasta kiinni. Kynnys vain laskea kaloreita ja vaivautua tekemään terveellisiä ruokia tuntuu nyt isolta. Kai se helpottuu kun olen onnistunut olemaan ilman yhtään herkkua viikon. Olen kuitenkin päässyt taas hiljalleen takaisin terveellisiin elämäntapoihin, vaikka helppoa se ei ole ollut. Vielä on kuitenkin paljon parannettavaa, jos aion pysyä yhtään siinä rytmissä, jossa alunperin olin. Paino nousi nimittäin takaisin 106kg:n ja siellä se on ollut jo maanantaista lähtien. Tosi tänään on tainnut olla ensimmäinen oikeasti sujunut päivä (yhtä hemmetin keksiä lukuunottamatta, jonka tajusin vasta kun olin sen suuhuni laittanut..) Ajattelin korvata tuon keksin lähtemällä reippaalle lenkille. Ensin kuitenkin kirjoitan tämän tekstin loppuun. Toivon hartaasti että tästä tämä laihdutus lähtisi taas sujumaan ja pääsisin vihdoin sinne 104kg! Viimeksi kävin jo todellä lähellä, vain puoli kiloa puuttui. Sen jälkeen onkin enää 4,1kg että olen näiden vuosien jälkeen päässyt taas kaksinumeroiseen lukuun. Edellisen kerran taisin olla nin 'pienessä luvussa' aivan lukion alussa eli 4v sitten. HUH!
Olen myös pohtinut kuinka kauan olen kamppaillut ylipainon kanssa. En tiedä aivan tarkkaa numeroa, mutta muistan että kahdeksannella luokalla olin jo 85kg ja silloin olin varmasti vielä lyhyempi kuin nykyään. Mahdollisesti olen jo rikkonut ylipainon rajapyykin seitsemännellä joten ollut ylipainoinen koko yläasteen ja lukion. Nyt on lukion loppumisesta kohta jo vuosi! Se tarkoittaa että olen ollut ylipainoinen viimeiset 7 vuotta. Aika hullua, koko nuoruus mennyt ollessa ylipainoinen. Ja vieläkin on 22kg normaalipainoon, joten pitkä matka on vielä edessä. Tämä vuosi menee varmaan vielä ylipainoisena, mutta teen kaikkeni että 2016 asiat eivät olisi enää näin. Haluan päästä tästä taakasta eroon ja siksi otan itseäni miljoonannen kerran niskasta kiinni. En luovuta. Olen jo niin lähellä seuraavaa askelta, joten miksi luovuttaa! Nyt enemmänkin pitäisi pistää enemmän peliin ja antautua täysin laihdutukselle kun kesä on vielä kauneimmillaan eikä sade ainakaan joka päivä häiritse lenkkeilyä. EIkä sadekaan saisi olla tekosyy. Vedenpitävät takit ovat keksitty.
Meikä kiittää, kuittaa ja lopettaa tältä päivältä. Vielä en ole keksinyt miten saisin siirrettyä puhelimesta kuvia tähän tablettiin, että saisin kuvia tänne. Ehkä pitää siirtää sähköpostin avulla? Tämä postaus siis jää vielä kuvattomaksi mutta toivottavasti jo seuraava postaus olisi kuvallinen, olisi vähän kivempi kuin tälläinen tyhjä tekstimättö :)
-Kat
p.s. Teitä on jo muuten aivan uskomattomat 44 lukijaa täällä bloggerin kautta ja bloglovinissa taisi olla yli 10! Toivottavasti nämä mun jorinat auttaisi edes jotakuta vaikka omassa laihdutuksessaan. Kiva nähdä että on täällä kuuntelijoita :)
Tunnisteet:
elämäntapamuutos,
laihdutus,
vaikeudet
Eipä lipsahduspäivät taida olla hyväksi näin karkkilakon aluksi
Juhlat menivät aika hyvin, mutta tuli sitä syötyä vähän liikaa. Toisaalta herkut eivät maistuneetkaan niin hyvältä kuin olin muistanut ja pystyin edes vähän kontrolloimaan itseäni. seuraavana päivänä tosin kaikki meni pieleen. Varmaankin en ollut syönyt yhtään riittävästi, kun minulle tuli ihan järkyytävä himo kaikkeen epäterveelliseen. Kotona kun oli yhtä sun toista niin menin ja söin... ja söin... ja söin vielä lisää. Nytkin tekisi vielä mieli, mutta nyt olen jo niin vihainen itselleni että pystyn pysymään aisoissa. Paino oli aamulla noussut 105,5kg, mutta saa nähdä mihin se nousee huomiseksi. Hävetŧää, mutta pitää vain kohdata se totuus että vanhat tavat istuvat tiukassa. Eipä kukaan olisi ylipainoinen ja kamppailisi laihdutuksen kanssa jos tapojen muuttaminen olisi helppoa. Nyt vaan pitää antaa itselle anteeksi ja jatkaa samalla tavalla eteenpäin. Karkkilakko on muuten onnistunut niin hyvin, miksi jättää se kesken. Nyt vain pitää suunnitella tarkemmin päivän syömiset, ettei tälläisiä lipsahduksia enää tapahdu! Seuraava karkkilakon lipsupäivä onkin syyskuussa, joten nyt onkin hyvin aikaa totutella terveelliseen ruokavalioon, heh :)
p.s. Näin kaiken kaatuessa päälle voin myös mainita että mun en päässyt opiskelemaan(taisin jo mainita mutta nyt b-vaihtoehtokin jäi..) ja seuraava vuosi meneekin lukiessa seuraavan vuoden pääsykokeisiin kotona. Samoin tietokone sanoi itsensä irti ja nyt olen joutunut pärjäilemään tabletilla. Tätä kautta on helpohko kirjoittaa tekstejä, mutta en näe kommentteja helposti niin pahoittelen jos niiden julkaisu&vastaaminen kestää hetken!
Karkkilakko - viikko täynnä!
Bam! Saavutin ensimmäisen tavoitteeni karkkilakossa! Viikko takana ja monta vielä edessä. Ei tuntunut loppujen lopuksi edes vaikealta kun olin päätökseni tehnyt enkä jäänyt miettimään karkkeja. Silloin kuin teki mieli niin käytin sen ajatteluun kaksi sekuntia ja sen jälkeen tein jotain muuta, jolloin unohdin kokonaan että minun edes teki mieli karkkeja. Hassua, mutta se tosiaan toimi! Ennen olen jäänyt pohtimaan, jolloin mielihalut ovat voittaneet lopulta ja olen repsahtanut herkkuihin. Nyt en edes anna mahdollisuutta niille. Syön 2,5-3,5h välein, jotta nälkä ei ennätä yllättämään. Suunnittelen suurinpiirtein päivän ruokailut, joskus ajatkin jos päivällä on paljon tekemistä. Muokkaan kuitenkin sitä päivän mittaan sopivammaksi juuri sille päivälle, sillä jokainen päivä on erilainen. Jos on ihan hirveä nälkä niin syön jotain, sillä nälän kasvattamisella ei ole mitään hyviä puolia. Onneksi minun ei tarvitse tehdä ostosreissuja, joten ei ede tule ostettua mitään turhaa (vahingossakaan).
Olen nyt tässä miettinyt kasvojen paljastamista, vaikka se tarkoittaakin sitä että lähipiiri saa tietää tästä blogista ennemmin tai myöhemmin. Se ei minua oikeastaan haittaa, vaan enemmänkin ne puolitutut. Siksi olen ajatellut etten ainakaan vielä lähde paljastamaan kasvojani. Ajattelin että sitten kun olen tavoittanut jonkun painon, niin sitten aloittaisin bloggaamisen kasvoillani. Siihen asti siis tämä blogi pysyy suurinpiirtein samanlaisena kuin ennekin. Yritän nyt vain saada enemmän päivän menoista kuvaa, jotta ei tarvitsisi turhaan kaivella internettiä hyviä kuvia varten.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toinen viikko karkkilakkoa käynnissä ja paino toivottavasti tippuu sopivaa tahtia eteenpäin. Kilo viikossa ja minä olen tyytyväinen. Pikku hiljaa olen ajatellut lisätä liikuntaakin. Tällä hetkellä mennään kuitenkin arkiliikunnan muodossa, etten taas aloita laihdutusta liian monta rautaa tulessa. Kun ruokavalio sujuu niin sitten alan panostamaan liikuntamuotoon ja laatuun.

bloggaus,
karkkilakko,
laihdutus
Punnitus nro. 1, Uskomatonta!
Paino tänään: 105,5kg
Paino pudonnut viikossa: -3,4kg
Kokonaispainonpudotus: 14,5kg / 19,5kg(turvotus)
BMI: 31,85
Pudotetavaa(BMI24): 23,5kg
Tällä hetkellä mennään reippaasti alimmassa painossa pitkään aikaan. 103kg kohdalla on melkein neljä vuotta viimeksi samasta painosta, joten kyllä tässä on selkeästi jotain tehty :) Ja minähän en enää mene takaisin! Sen lupauksen pidin jo kun aluksi laihduin 113kg:n, jossa pysyin pitkään ja sitten pysyin pitkään 108kg:ssa. Motivaatio vaan nousee kun tajuan miten lähellä olen kaksinumeroista lukua, jossa olen viimeksi ollut neljä vuotta sitten. Nyt kun tahti varmaan hiljalleen laskeen kilon pintaan viikossa niin silti on mahdollista saada kuukaudessa tuo tavoite saavutettua. Nyt vaan täysillä eteenpäin ja lenkille!
Tunnisteet:
laihdutus,
motivaatio,
paino
Herkkuhampaan kolotus
Pahin ja hirvein viholliseni tässä laihdutuksessa on selkeästi herkkuhampaani ja sen kolotus. En ennen tajunnut, miten paljon syönkään edes hieman herkkuja jjoka päivä. Päivittäinen sokerikiintiön täyttäminen karkilla ja leivoksilla ei ollut mitenkään uusi asia ja se on edelleen osana arkeani. Olen huomannut nyt vihdoin tiettyjä virheitä tekemisissäni, jotka ovat antaneet minulle ''luvan'' herkutella edes jotain päivittäin. En käy joka päivä kaupassa, mutta silloin kun olen käynyt ostamassa jotain herkkua, on se yleensä ostettu sen varjolla että joku toinen perheenjäsenistä on myös halunnut niitä. Toisena ongelmana on ollut leipominen. Mokkapalat, muffinssit ja piiraat ovat täydellisiä kalori- ja sokeripommeja, joita olen mättänyt itseni täyteen. Ei siis mitenkään ihme, miksi nyt on niin vaikeaa taas yrittää lopettaa tämä syöminen. En kuitenkaan halua olla sokerihiiri, uskon että olen vain tottunut siihen ja nyt olen jäänyt siihen koukkuun(taas). Paras keino siis olisi vain täyskielto edes viikon ajan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että se on vaikeaa. Mutta se vain täytyy tehdä! Edelliselläkin kerralla viikon kiellon jälkeen alkoi olo helpottua paljon eikä päivittäin enää tehnyt mieli syödä sokeripitoisia herkkuja läheskään niin paljon kuin nyt.
Tällä viikolla herkut ovatkin olleen juuri se syy, miksi laihdutus ei ole onnistunut kunnolla. Muuten olen syönyt suhteellisen terveellisesti! Jokapäiväinen herkuttelu ei ole keholle eikä hampaille hyväksi joten terveyttäni ajatellen tämä sokerikierre on nyt pakko lopettaa ja keksiä vaihtoehtoisia herkkuja. Viikko ilman herkkuja, ei kuulosta pahalle, mutta on tosiasiassa kova pala purtavaksi. En kuitenkaan aio olla yrittämättä sillä tällä hetkellä se on suurin estäjä laihdutuksessani! Haluan että tämä kesä jää viimeiseksi kesäksi lihavana ja jotta pystyn laihduttamaan itseni seuraavaksi kesäksi edes normaalipainoon niin minun pitää oppia olemaan ilman herkkuja sekä oppia syömään niitä kohtuudella.
Maanantai ja tiistai meni syödessä herkkuja täysin hukkaan. Toivottavasti nyt saan niskasta itseäni kiinni ja lähden eteenpäin laihdutuksen kanssa. Olkoon tämä päivä siis herkkulakkopäivä nro 1!
Ajattelin kieltää siis seuraavat asiat tästä päivästä eteenpäin ainakin viikoksi:
-Karkit
-Suklaa
-Sipsit, dipit, muut suolaiset
-Leivonnaiset! (myös suolaiset, esim. sämpylät)
-Keksit
-Jäätelö
-Einesruoka
Viikon päästä toivon että osaisin jo ajatella järkevämmin näistä tuotteista ja ehkä jo osaisin välttää näitä niin ettei niitä syötäisi kuin kerran viikossa. Viikko sen sitten näyttää. Nyt siis 3.6-9.6 ollaan herkkulakossa :)

Hyvää kesäkuuta kaikille!
Kesäkuu on alkanut ja itse aloitin sen heräämällä myöhään ja istumalla suoraan sen jälkeen koneelle. Viime viikon yritin vain päästä lomarytmiin kiinni ja annoin jonkun verran vapauksia ruoan suhteen. Nyt olisi aika vihdoin lähteä vähentämään näitä valtuuksia ja lähteä täysillä kohti laihdutusta sekä hoikempaa olemusta! Viime viikolla sain pudotettua 1,2kg turvotuksesta, joka on ihan tyydyttävä tulos. Ruokavaliossa oli kuitenkin parannettavaa. Paino seilailee siis tällä hetkellä 108,6-109kg välillä.
Nyt tällä viikolla yritän karistaa valkoisen viljan sekä herkut(jäätelö poislukien) ruokavaliosta. Päivittäinen 500g vihanneksia täyttyi viime viikollakin suhteellisen helposti niin aion jatkaa samaa rataa sen kanssa. Liikuntaa yritän lisätä nyt vielä jonkun verran arkiliikunnan muodossa. Sen lisäksi olen käynyt noin joka toinen päivä 1-1,5h hyvin ylämäkipainoitteisella kävelylenkillä, joten liikunta on aika hyvällä mallilla tällä hetkellä.
Tämän kuun laihdutustavoitteita ei ole paljon. Kiloja yritän kuitenkin saada karistettua 28.6 mennessä 5kg eli 1,25kg/vk kohden. Oikeasti nämä ekat kaksi viikkoa menevät aika varmasti lähelle jopa 2kg pudotusta, jolloin turvotuksen poistuessa ja elimistön tottuessa laihdutukseen mennään sillä -1kg/vk. Jos oletettaisiin alkupainoksi 109kg niin toivottavasti sunnuntaina 28.6.2015 paino olisi 104kg! Kuulostaa sopivan tiukalta tavoitteelta, mutta ei kuitenkaan mahdottomalta :) Alle 105kg on kuitenkin tavoite päästä! Sitten voisikin jo lähteä toivomaan että elokuun alussa paino olisi jo (vihdoin) kaksinumeroinen, mutta sen näkee tämän kuun lopussa ollaanko edes menossa lähellekään oikeassa tahdissa. Sitä pidemmälle en edes halua miettiä. Nyt mennään pienin, viiden kilon askelin eteenpäin tätä laihdutusta.
Toivottavasti ei vain tulisi pitkiä sateisia jaksoja tai älyttömiä helteitä. Sateella ei nimittäin ole kiva lenkkeillä ja helteellä lenkit venyisivät ainakin itselläni hyvin myöhäisiltaan, joka ei sitten ole yhtään kivaa.

_-Kat
Ohi on!!
Valintakokeet vihdoin ohi ja aika tyhjä tunne tällä hetkellä. Joidenkin valintakoeuurastus jatkuu vielä, tsemppiä teille! Ykkösvaihtoehdon koe meni penkin alle, mutta toinen kokeista meni ainakin omasta mielestä todella hyvin. En sitten tiedä riittäisikö se paikkaan. En ole muutenkaan varma, kiinnostaako minua kyseinen ala ja työllisyyskin on vähän kysymysmerkki. Onneksi olen jo keksinyt B-vaihtoehdon; lähden vuodeksi kansanopistoon opiskelemaan ykkösvaihtoehtoon valmentavalle linjalle. Tämä tarkoittaisi siis muuttoa kotoa. Ja vaikka sattuisin pääsemään toiseen vaihtoehtooni ja ottamaan paikan vastaan niin silti luultavimmin muuttaisin kotoa suhteellisen nopeasti. Tuntuu vain siltä että on vihdoin aika jättää tämä koti taakse ja aloittaa puhtaalta pöydältä yksin. Laihdutuskin helpottuisi kun ei olisi herkkuja pyörimässä ympärillä ja pitäisi elää tiukalla opiskelijabudjetilla. Paljon muutoksia siis tulossa elokuu-syyskuu-akselilla. Heinäkuun alussahan ilmoitetaan tulokset joten silloin varmistuu aika varmasti, mitä aion tehdä. Ei siis mikään kiirus vielä, sillä aikaa on yli kuukausi!
Paino on mennyt tänä pänttäysaikana 108-110kg edestakaisin. Nyt paino oli taas 110kg ja tästä on oikeastaan aika mukava lähteä laihduttamaan. 28kg ylipainoa, joten pitkä matka vielä maaliin. Ajattelin tämän ensimmäisen viikon testata osa-Detox-dieettiä eli sellaista, missä syödään 1-2 ateriaa päivässä(esim. salaatteja) ja muutoin juodaan mehuja. Pitäisi vain jostain vielä keksiä mehulinko. Saatan joutua käymään kaupan kautta, en vielä tiedä. Sen avulla saisin vihdoin tämän aineenvaihdunnan liikkeelle ja painon sutjakasti taas alaspäin. Ja tämän pöhöttyneen fiiliksen pois vihdoin.
Liikuntaa tuleekin suhteellisen runsaasti päivittäin ja yritän vain nyt panostaa arkiliikuntaan sen lisäksi. 10 000 askelta päivässä niin on hyvä. Tästä se lähtee ja lupaan olla taas aktiivinen blogin kanssa :) Jos saisi nyt niitä kuviakin vihdoin näihin postauksiin!

detox,
laihdutus,
paino,
valintakoe
Päivitys
Tämän viikon aikana olen yrittänyt vain pysyä samassa painossa, syödä terveellisesti ja liikkua. Opiskelujen lisäksi minulla oli lähes joka päivä jotain muutakin menoa ja tekemistä, joten päivät menivät taas juostessa pitkin kaupunkia. Vaikka kiireitä onkin, niin se ei saa muodostua tekosyyksi terveelliselle elämäntavalle. Kyllä sen verran energiaa pitää löytyä että jaksan panostaa hieman ruokailuun ja varata tunnin päivästä lenkkeilylle.
Paino näyttää tällä hetkellä 108,2kg eli edelleen 107,5-108,5kg tuntumassa mennään. Hieman se on viime viikosta noussut, mutta ei paljoa. Ajattelin nyt ottaa finelin käyttöön, jotta saan varmasti katsottua että saan kaikki tarpeelliset vitamiinit ja rasvahapot. Yksi ihana kommentoija muistutti siitä ja antoi todella hyvät vinkitkin :) Kiitos siis siitä. Odottelen malttamattomana jo kesäkauden hedelmiä, jolloin tuntuu että kaupan tiskit notkuvat kaikkea herkullista ja terveellistä. Nyt vain pitää vielä hetki odotella sitä ja pärjäillä näillä eväillä.
Hassua muuten, että jostain syystä kaksi viimeistä blogipostausta ei ole näköjään tullut näkyville? Huomasin sen vasta hetki sitten ja kyllä nyt harmittaa.. Noh, onneksi mitään uraauurtavaa muutosta edellisiin postauksiin ei ollut, joten en nyt julkaise niitä lainkaan.
Seuraava postaus on sitten laajempi, sillä niin paljon olisi kerrottavaa!

Pikainen päivitys
Viikko vetää viimeisiään ja nyt pitäisi pistää vielä yksi vaihde päälle, että jaksaa sunnuntaihin asti. Päätin tänään jäädä kotiin päiväksi, jotta pääsen päivällä(toivottavasti auringonpaisteessa, tällä hetkellä näyttää hyvin epätodennäköiseltä) lenkille. Eilein lenkki jäikin lyhyeksi kun pinna paloi tuulen tuivertaessa aivan täysiä koko matkan ajan edestä. Se pyöri sen verran kovaa etten enää kestänyt kuunnella sitä huminaa ja nyt lähteekin ostoslistalle korvat peittävä panta/pipo, niin ei tarvitse kuunnella ujellusta lenkillä. Sen käyn heti ostamassa, kun 105,0kg kilahtaa näkymään vaa'an näytölle :) Toivottavasti paino laskisi nopeasti sinne. Ja tietenkin toivottavasti ei jäisi jumittamaan mihinkään!
Sekä paino että vyötärönympärys on oikein mukavasti laskenut viime viikosta, eli sunnuntaina voikin olla oikein mukava yllätys puntarilla jos tätä menoa jatkuu :) Vyötärö alle 100cm taas ja painosta on lähtenyt kaikki turvotukset. Aluksi siitä lähtikin lähes päivittäin 0,5-0,8kg pois. Nyt ollaan päästy siihen sopivaan 0,2kg/pv ja tämän viikon jälkeen jätänkin nämä turhat punnitukset pois ja yritän pitää itseni erossa tuosta puntarista viikon loppuun saakka. Ehkä kerran voisin käydä keskellä viikkoa puntarilla(keskiviikko/torstai), mutta ei sen enempää. Muuten alkaa vain ärsyttää(ja menee helposti siihen että lähtee ylianalysoimaan edellistä päivää ja etsimään virheitä) jos paino ei olekaan edellisestä päivästä laskenut grammaakaan taikka on jopa noussut hetkellisesti 100g ylöspäin.
Seuraavasta viikosta lähteekin myös uusi vaihde pääsykokeisiin lukuihin, joten nyt sitä motivaatiota tullaan tarvitsemaan.. paljon!

Tästä se lähtee! Päivä 1/7
Herätys oli kamala ja teki mieli vain jäädä sängynpohjalle uneksimaan paremmasta. Sain kuitenkin otettua itsestäni niskasta kiinni ja noustua ylös sängyn lämmöstä. Tästä päivästä lähtien seuraavat 7 päivää onkin tarkkaa laihdutusta, eikä kukaan ole enää estämässä mua paitsi mun oma pääkoppa. Ja sen en anna todellakaan estää!
Tämä päivä näyttää seuraavalta (yleiskaava koko viikolle):
-Herätys 6-7
-Aamupala; kaurapuuroa &3dl vettä
-Joko tässä vaiheessa salille tai sitten kirjaston jälkeen päivällä; proteiinijuoma(3dl) +4dl vettä
-Kirjasto&lounas; 6dl vettä, omat eväät(2kpl ruisleipä, juustopala x2, paprikaa, hedelmä)
-Päivällinen; keitto, salaatti tai muu vastaava (tänään mennään keitolla), 4dl vettä
-Kävelylenkki; 30min, 4dl vettä
-Illalla vielä ruisleipä, hedelmä, rahkaa tmv, 3dl vettä
-Nukkumaan
=2,4l vettä
Näillä mennään siis suurimman osan viikosta. Ei karkkeja. Ei herkkuja, ei mitään epäterveellistä.

viikkohaaste
STOP!
Viime viikkohan tiedettävästi meni todella huonosti, sillä en edes loppujen lopuksi punninnutkaan itseäni julkisesti. Punnitsin kyllä itseni, mutten vaan laittanut sitä tänne. Kuitenkaan tällä viikolla lihominen ei ole loppunut ja nyt painan 111kg TAAS! Vaikka olenkin unohtanut kirjata kaikki syömäni asiat niin ei silti pitäisi mennä näin huonosti. Raivostuttavaa. Nyt pistän stopin tälle kaikelle ja aloitan puhtaalta pöydältä.
Kirjaan pienimmänkin suupalan ylös ja jos en kirjaa niin sitten en myöskään syö. Tiputan sallitun kalorimäärän 1200kcal, sillä viimeksi se toimi oikein mainiosti. Viikon tai kahden päästä nostan sen takaisin sinne 1500kcal. Nostan liikunnan määrää tuplaksi, eli 6-8 kertaan viikossa(ei pitäisi olla paha, olen käynyt aiemmin 6kert salilla, huhtikuussa). Olen tähän mennessä käynyt kahdesti salilla ja kerran lenkillä. Tänään ajattelin käydä vain lenkillä heti aamusta (otan kyllä salikamat mukaa siltä varalta, että innostuisin päivällä käymään siellä). Huomenna kävisinkin sitten sekä salilla että lenkillä kun on vapaapäivä ja sunnuntaina vain lenkillä. Ja lenkkien pituus voisi olla 30-60min, osa hölkäten, osa lenkeistä kävellen. Tuntemusten mukaan, ettei mennä nyt ylikierroksilla rikkomaan itseään.
Samoin ajattelin tähän väsymykseen tepsivän kasvisten/hedelmien syöminen ja vitamiinikuuri. Otan välipalaksi vähemmän leipää ja enemmän omenia ja mandariineja. Ruisleipä jää ainoaksi hiilihydraattiseksi tuotteeksi kauran ja vihannesten lisäksi. Mitään höttökauppaleipää ei enää syödä. Päivällisellä syön salaattiannoksen, poikkeuksetta. Samoin ennen ruokailuja juon aina vähintään 2dl vettä ja muutenkin vedenkulutus nostetaan sinne 3l, oli mikä oli. Syön kunnollisen aamupalan ja teen itselleni eväät mukaan kirjastoon. Uskon että siellä tulee syötyä liikaa, kun käyn hakemassa kaupasta ruokaa taikka käyn picnicissä syömässä salaatin.
Jos tämä ei tepsi niin sitten katsotaan uudelleen, mutta uskon vain että syyllinen löytyy tuosta kirjastossa lukemisesta, jolloin kävin lounaalla ulkona. Nyt kun se karsitaan niin toivottavasti paino tulisi reippaasti alas niin että mahdollisimman paljon tuosta ylimääräisestä olisi vain turvotusta. En myöskään luovuta 105kg tavoitteesta kuun loppuun(huhtikuun ensimmäiseen sunnuntaihin) mennessä. Ei voi vielä tietää miten keho reagoi tähän kaikkeen. Ja jos tuo paino laskeekin reippaasti sinne 108kg niin eipä siinä ole enää kuin 3kg tavoitteeseen :) Ja tämän kokoisena on täysin mahdollista saavuttaa -3kg n.2viikossa.
Näillä mennään parempaan huomiseen ja kuten laihdutuksessa tiedetään niin tämä alkaa heti, ei huomenna tai tunnin päästä. Lähdenkin varmaan tästä välittömästi lenkille, että saadaa päivä alkamaan hyvin!

Kuulumisia tuuliselta rintamalta
Tällä viikolla olen joutunut suoraan sanottuna ottamaan hyvinkin rennosti laihdutuksen kanssa. Alkuviikosta alkoi jo tuntua väsymys ja loppuviikosta ei enää henkinen kantti jaksanut yrittää päntätä täysillä kokeisiin sekä keskittyä laihdutukseen. Ehkä viime viikolla otin liian tiukan kurin opiskelun suhteen yhtäkkiä, ettei keho jaksanut pysyä perässä. Muutenkin unet jääneet jo vähän aikaa vähille, joten ei mikään ihme ettei meinaa jaksaa pysyä perässä.
Viime viikon pudotus tuntui muutenkin tulevat kuin varkain sillä oli kuitenkin puolet viikosta kipeänä, joten mitenkään erikoisemmin en ennättänyt panostaa kaloreiden laskuun ja tuntui ainakin siltä että söin enemmän kuin olisi pitänyt. Nyt varmaan paino on edelleen lähellä sitä viime sunnuntaista lukumäärää. Alkuviikon mennessä hyvin paino meni kyllä alle 107kg puolelle, mutta nyt se on aivan varmasti tullut takaisin.
En kuitenkaan aio luovuttaa tietenkään laihdutuksen suhteen. Ajattelin vain nyt jättää tämän viikon punnituksen ihan syystäkin väliin ja vähän kokoilla itseäni nyt tämän loppuviikon. Maanantaina sitten takaisin ''täydelliseen'' laihdutussuunnitelmaan. Yritän rentoutua, ajatella kehoani ja tehdä jotain henkisesti rentouttavaan nyt tänään ja huomenna. Ennätin jo käydä aamummalla tunnin lenkillä aivan upeassa auringonpaisteessa! Sain myös korkattua uuden takin käyttöön ja toivottavasti pääsen sitä usein käyttämään tämän kevään aikana. Muuten tällä viikolla olen käynyt kolmesti salilla, aika hyvin tuloksin. Seuraavalla viikolla uuteen nousuun :)
Seuraavan viikon suunnitelma voisi olla jotain seuraavaa:

Kuntosali: 4kertaa
Lenkki: 1-2kertaa
Kalorit: 1400kcal(ei herkkuja)+kirjoittaminen tarkasti ylös
Vesi: 2l!
Paino(22.3): 117kg
Ehkä joku palkinto voisi innostaa ja piristää laihdutusta. Jos vaikka ostaisi jotain kivaa, kun paino kilahtaa 105,0kg? Se olisi täysin mahdollista saada täyteen tuossa kuun vaihteessa :) Varsinkin kun alkuviikosta paino kävi tuolla 117kg puolella jo, joten kaikki mahdollisuudet on! Nyt vain pitäisi keksiä jotain kivaa, mikä olisi kuitenkin vaikka hyödyllistä laihdutuksen suhteen :)
-Kat
p.s. ja kyllä tällä hetkellä taitaa mennä tää laihdutus parhaiten pitkään aikaan! En muista milloin olisin jaksanut pysyä näin hyvin kuosissa, vielä näin pitkään. Kyllä joka viikko olen syönyt jotain epäterveellistä, mutta kuitenkin suhteellinen prosentti terveelliseen ruokaan pienenee koko ajan! Ei enää edes tee mieli niin useasti syödä herkkuja kuin ennen.
Olipas muuten sekavanlaatuinen teksti, mutta laitetaan väsymyksen piikkiin :)
Punnitusta, 8.3.14
Tällä viikolla keskittymiseni meni kokonaan opiskeluihin, joten unohdin kokonaan tulla tänne kirjoittelemaan. Laihdutuksessa olen kuitenkin pysynyt aika hyvinkin, vaikka paino olikin viikolla aivan eri mieltä. Ensin se laski todella nopeasti alaspäin, sitten se nousi melkein 110kg asti takaisin. En kuitenkaan lannistunut vaan jatkoin kaloreiden laskua ja liikuntaa.
Tämän viikon liikuntasaldo näyttää seuraavalta:
Tämän viikon liikuntasaldo näyttää seuraavalta:
Ma: sali, 45min
Ti:sali,50min
Ke:lepo
To:sali,45min
Pe:sali,50min
La:lepo
Su:(lenkki?)
Ihan hyvin on siis mennyt,sain nostettua jopa muutamassa sarjassa painoja vaikka kiristin lukutahtia muutamalla tunnilla, jolloin se varmasti näkyi jaksamisessa. Salilla muuten olen käynyt nyt tasan 2kk! Aika hurjaa miten nopeasti aika menee :) Kesään vielä 3kk aikaa joten kyllä tässä vielä ennättää laihduttaa reippaastikin ja saada kuntoa ylös!
![]() |
| täältä |
Tänään olisikin taas punnituksen aika. Tavoitteenahan oli saada pudotettua tälle viikolla 1,25kg painostaan eli sinne 108,5-108,6kg pintaan. Kyllä jännitti, sillä tuo painomäärä tuntuu hurjan pieneltä kun olen jotenkin vieläkin siinä ajatuksessa että painan sen 117+kg. Täälläkin kirjoitan aina painokseni 118 enkä 108, olen niin tottunut kirjoittamaan tuota numeroa että kestää varmaan hetki ennen kuin tajuan oikeasti tilanteen. Alan myös nähdä vähän kiinteytymistä kehossani; maha ei enää ole niin iso, samoin jenkkakahvat ovat pienenneet. allitkin eivät ole enää yhtä hirveät, vaikka eivät ne vielä edustuskunnossa ole. Jalat jaksavat pidemmälle eivätkä näytä niin rasvakasoilta kuin mitä ne joskus ovat olleet.
![]() |
| täältä |
Paino tänään: 108,5kg
Viikkopudotus: -1,3kg
Painoa pudonnut yhteensä: -11,5kg (125kg:sta 16,5kg)
Pudotettavaa: 26,5kg
% pudotettu(125kg:sta): 13,2%
Mitat:
rinnanympärys: 115cm (-3cm)
vyötärönympärys: 98cm (-10cm)
lantionympärys: 118cm (-8cm)
Lisäksi jos oikein muistan niin tuosta mahan alueelta(leveimmästä kohdasta) on lähtenyt jopa 5cm kevään aikana!
Tosi tarkalleen toteutu siis tuo painotavoite, olen jotenkin todella iloinen tuosta numerosta! Ja vihdoin vyötärö taas alle 100cm! Tämä kyllä antaa taas hurjasti motivaatiota seuraavalle viikolle. Tuntuu että kaikki on taas mahdollista :)
Seuraavaksi viikoksi jää taas tuo juomisen tarkkailu, joka unohtui lähes joka toinen päivä tällä viikolla. Samoin pyrin saamaan tuon 5 liikuntakertaa taas kasaan, suurimmaksi osaksi varmaan vielä kuntosalilla kun ainakin täällä maa on vielä jäinen. Painoa ajattelin edelleen pudottaa 1,2-1,3kg, sillä uskon että vielä näin isona se on mahdollista. Helpostikin, eli siis tavoitteena päästä 107,2-107,3kg.
Tunnisteet:
kuulumisia,
laihdutus,
liikunta,
mitat,
punnitus
Yhteenvetoa viikosta
Viikko on siis taas hurahtanut lähes loppuun ja enää viikonloppu jäljellä tätä hiihtolomaa. Tai useimmilla etelä-suomalaisilla on ainakin tähän aikaa hiihtoloma. Itse istun kyllä kotona mutta olen ottanut rennommin salin kanssa kun en ole edes kirjastossa käynyt tällä viikolla. Olen käynyt nyt kahdesti hieman kauemmin salilla ja huomenna olisi vuorossa kolmas kerta, jolloin tämän viikon salikertoja tulee vain kolme, mutta ei se mitään. Ihan hyvä vain antaa välillä lisää köyttä etten tylsisty jo alkujaankin siihen, jos salista tulee sellainen ''pakko mennä''-fiilis.
Ruokailut on menneet aika hyvin! Yhtenä päivänä tällä viikolla söin hieman epäterveellisemmin, mutta muuten on menty aika tarkalleen ruokasuunnitelman mukaan. Kaloreita on kertynyt ihan hyvin ja jos viikonloppukin sujuu ilman suurempia ongelmia niin lähden hyvillä mielin kohti seuraavaa viikkoa, jolloin lähtee taas salitreeni ja kirjastossa istuminen uuteen nousuun. Helmikuukin alkaa olla reippaasti yli puolen välin ja vihdoin olen saanut edes nurkasta kiinni tämän laihdutuksen kanssa. Ihan hyvää on tehnyt tämä ''nollatoleranssi'' herkuille ja uskon että pikku hiljaa pystyn antamaan itselleni vielä joskus herkkupäiviä. Mutta seuraavalla viikolla mennään vielä samalla tavalla kuin tällä viikolla. Jossain vaiheessa pakko uskaltaa vain antaa myönnytyksiä, sillä tämä nollatoleranssi ei varmaan pidemmän päälle tulisi toimimaan minulla.
Olen käynyt silloin tällöin nyt vaa'alla ja voin sanoa että alaspäin ollaan tultu ihan kivasti! Nyt vielä kun pysyn ruodussa niin se varmaan vielä laskee pari sataa grammaa tuosta alaspäin sunnuntain punnitukseen.Sen näkee sitten sunnuntaina, miten on käynyt! Sormet ristissä siihen asti :) Silloin tulen siis kertomaan painon ja viikonlopun kuulumiset ja kerron myös seuraavan viikon suunnitelmista!
| viikon ruokia: kalkkunaa lämpimillä kasviksilla ja salaattia |
| kasvissosekeittoa raejuustolla |
| herkuksi puolukoita pakastimesta |
| ja aamupalaksi tietenkin kaurapuuroa :) |
-Kat
Haaste,päivä 5; älä tuo sitä jäätelöä tänne!
Takaisin repsahduksesta ja päivä on mennyt oikein mainiosti. Kuitenkin taas siihen asti kun yksi perheenjäsenistämme oli täysin unohtanut laihdutukseni ja toi eteeni täydellisen annoksen jäätelöä, tuota paholaiset jääkylmää herkkua.. Ja menin syömään sen. Ei jösses... Jotenkin tekee mieli pitää puhuttelu itselleni; mistä me puhuttiin juuri eilen? Sunnuntaina sen sitten näkee. Onneksi kaloreissa ei olla menty yli kuitenkaan ja lisäksi olen liikkunut joka päivä vähintään 30min :)
Liikunnan osalta kaikki meni todella hyvin! kävin taas salilla ja jaloissa tuntuu nyt kunnolla :) Tätä fiilistä olen kaipaillut pitkään.
Henkisesti tämä päivä on ollut hieman erilainen. Ei ehkä laihdutuksen osalta mutta elämän. Nimittäin viimeiset kolme vuotta olen lähes kokonaan vältellyt miehiä erittäin huonojen kokemusten takia. Suurin osa niistä liittyi ulkonäkööni ja painooni tavalla tai toisella. En edes puhunut miespuolisten henkilöiden kanssa, ainakaan minun ikäisteni.. Mutta nyt pitkästä aikaa olen tutustunut mieheen! Kavereina tietenkin, mutta tuntuu mahtavalta että kyllä niitä mukaviakin tyyppejä löytyy täältä eikä kaikki ole idiootteja kuin mitä lukiossa kaikki olivat. Kiva saada vihdoin puhua jostain muusta kuin 'tyttöjen jutuista' sellaisen kanssa, jota kiinnostaa puhua asioista! Kuka sanoi ettei vastakkaiset sukupuolet voi olla kavereita, en minä ainakaan! Vähän off topic mutta tää epävarmuus ja epäluottamus miehiä kohtaan juurtaa niin syvälle lihavuuteeni niin ajattelin kertoa btw-tyylillä että ei ne kaikki ole idiootteja!
Huomenna sitten toiseksi viimeinen päivä tätä haastetta. Ajattelin kyllä näiden epäonnistumisien takia jatkaa ainakin toisen viikon tätä. Haluan kerrankin onnistua olemaan kokonaisen viikon ilman mitään ja varmasti se onnistuu vielä. ja kun se onnistuu niin sitten 2vk, 3vk, 4vk jne. Pienillä askelilla voittoon :)
Pahoittelen lyhyttä ja hajanaista tekstiä, en päässyt koneelle joten tein tämän kännykällä.

Haaste, päivä 4: repsahdus pähkinöihin
Päivä meni klo 18 asti aivan täydellisesti. Enää olisi ollut päivällisen ja iltapalan aika, jolloin menin jostain mielijohteesta syömään maapähkinöitä! Jokin naksahti ja söinkin sitten lähes loppuun asti koko pussin.. Sinne meni kalorirajat ja tervetuloa +2000kcal. Salilla meni täydellisesti mutta nyt ei tunnu päivä hyvältä tuon repsahduksen takia. Tuntuu vain niin hirveältä; miksi tein noin! Jääkaapissa oli päivällinen lähes valmiina, olisi pitänyt vain 15min jaksaa odottaa sitä. Olen niin pettynyt taas vaihteeksi itseeni. Miten voi olla näin vaikeaa laihdutus, tätä menoa olen tämän kokoinen koko elämäni. Ikuisesti elämänvaiheiden välissä; en elä täysin terveellisesti mutten myöskään täysin epäterveellisesti.. Voi miksi olen niin heikko?
Nyt saa riittää. Olen täynnä tätä heikkoa minää. Vain minä voin muuttaa tapani ja ajatukseni ympäröivästä maailmasta. Suoraan sanoen en viihdy lihavana, en edes oikeastaan tykkään syödä herkkuja! Jokin aivoissani vain naksahtaa ja lopettaminen on vaikeaa! Siksi pitää vain opetella päästämään kokonaan irti, nyt olen syönyt taas edes hieman jotain epäterveellistä lähes joka päivä. En tykkää. En tarvitse niitä, vaikka aivoni luulevat että tarvitsen! Olen saanut tarpeekseni. Ei enää yhtään mitään. EI. MITÄÄN. TÄHÄN. KEHOON.
En suostu enää saastuttamaan tätä kehoa pelkästään jonkun himon takia. Minulla on kaikki välineet himon välttämiseen tai sen toteutumisen estämiseen. Olen kyllästynyt tähän heikkouteen. Vaikka supermiehen heikkous oli kryptoniitti niin silti hän taisteli kaikin keinoin sitä vastaan. Ja mitä minä teen; sorrun uudelleen samoihin uomiin enkä yritä uusia tapoja estää sortuminen. Mitä järkeä..
Huomenna lähdenkin sillä sekunnilla ulos juoksemaan kun rupeaa tekemään mieli jotain. Vaikka olisikin kuinka kylmä ja jäistä niin pakotan itseni ulos vähintään 30min lenkille. Jos aivot ei suostu tottelemaan hyvällä niin sitten mennään pahalla. Ihan kuinka vain. Keho on temppelini voikin olla uusi mottoni.
Tämäpä oli aika tunteiden vuodatus- teksti. Toivottavasti huomenna olisi mukavampi ja positiivisempi teksti. Uskon vakaasti että kyllä tämä laihdutus tästä helpottaa. Ehkä pitäisi muuttaa keskelle korpea yksin, jolloin ei ole ketään ehdottamassa että ostetaan herkkuja tai tuomassa epäterveellisiä ruokia.. Mutta eihän siinä sitten olisi mitään järkeä. Elämä on tässä ja nyt ja en halua sekuntiakaan enää menettää siitä. Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea tämän loppuu asti. Toivottavasti sait kiinni siitä punaisesta langasta, jota yritin tässä sanoa. Näin ''tunnepurkauksen'' vallassa ei kannattaisi kirjoitella :D
Mahtavaa loppuviikkoa teille kaikille! Kiitos ihan hirveästi tuesta ja jatkan laihduttamista vaikka loppuun saakka jos se on siitä kiinni!

olen saanut tarpeekseni,
repsahdus,
ruoka
Fiiliksiä, vk4
Viikko on lähtenyt vauhdikkaasti liikkelle ja olen vihdoin tottunut takaisin arjen rytmiin. Kyllä helposti sekoittuu rytmi kun on tottunut puoli vuotta heräämään ja nukahtamaan milloin sattuu. Nyt herätys on joka päivä 6.00 ja nukkumaan mennään jo 21.00 eli parhaimmat ohjelmat jäävät katsomatta..
No, suoraan sanottuna ei kyllä haittaa. Nykyään seuraan todella harvoja tv-sarjoja. Uuden päivänkin katson nykyään jälkikäteen tultuani kotiin seuraavana päivänä. Illaksi jää näin paljon enemmän aikaa itse rentoutumiseen ja seuraavan päivän valmisteluihin. Valmistelen jo seuraavan päivän kirjastoeväät kuntoon sekä laitan proteiinijauheet valmiiksi odottamaan salia. Pakkaan laukun uudelleen ja vaihdan tarvittaessa uudet kirjat. Tykkään olla valmistaunut ja aamulla sitten voin vain keskittyä heräämään ja saamaan puuron kurkusta alas.
Kuntosalilla olen nyt käynyt jokaisena päivänä, joten kolmas kerta tuli tänään täyteen. Olen jo huomannut muutoksia kehossa; jaksan paremmin ja käsien kohdalla olen jo voinut ottaa lisäkiloja mukaan eikä tunnu yhtään pahalta! Sunnuntaina tuleekin neljäs viikko täyteen tätä ''saleilua'' ja ei kyllä kaduta yhtään se, että päätin ottaa uudelleen salikortin itselleni. Vielä kun lumet sulaisi, niin jaksaisi mennä lenkillekin(pöh, tekosyitä tekosyitä!!). Nyt vain toivon, että paino lähtisi vihdoin laskuun tuosta 113kg. Ruokavaliostahan se suurimmaksi osaksi riippuu ja se on osittain vielä ongelma. Mutta suurimmaksi osaksi ollaan kurissa, sanotaan että 80% menee jo tällä hetkellä oikein. Eli paremmalta näyttää kuin viime viikolla! Herkkujakin on karsittu runsaasti, nyt ehkä joka toinen päivä tulee syötyä alle 50g joten parempaan ollaan menossa aivan ehdottamasti! Herkkuhimon sammutan hedelmillä ja suurin osa himoista on jo vaihtuneet suklaasta viinirypäleisiin tai luumuihin. Vesimeloneja odotellessa!
Vaikka tämän laihdutuksen kunnolla käyntiin saamiseen on mennyt jo lähes 4vk niin ei haittaa. Tärkeintä on saada tästä sellainen muutos että menen mielellään sinne salille ja valitsen lopulta suklaan sijaan vaikka sen omenan! Jo nyt jalka vipattaa takaisin salille, joten jotain on tapahtunut näiden kolmen viikon aikana. Ihanaa nähdä viimein jotain muutosta niin henkisesti kuin fyysisesti. Nyt vain odottelemaan sitä kilojen pudotusta(ja tietenkin ton vatsamakkaran katoamista!!)
No, suoraan sanottuna ei kyllä haittaa. Nykyään seuraan todella harvoja tv-sarjoja. Uuden päivänkin katson nykyään jälkikäteen tultuani kotiin seuraavana päivänä. Illaksi jää näin paljon enemmän aikaa itse rentoutumiseen ja seuraavan päivän valmisteluihin. Valmistelen jo seuraavan päivän kirjastoeväät kuntoon sekä laitan proteiinijauheet valmiiksi odottamaan salia. Pakkaan laukun uudelleen ja vaihdan tarvittaessa uudet kirjat. Tykkään olla valmistaunut ja aamulla sitten voin vain keskittyä heräämään ja saamaan puuron kurkusta alas.
Kuntosalilla olen nyt käynyt jokaisena päivänä, joten kolmas kerta tuli tänään täyteen. Olen jo huomannut muutoksia kehossa; jaksan paremmin ja käsien kohdalla olen jo voinut ottaa lisäkiloja mukaan eikä tunnu yhtään pahalta! Sunnuntaina tuleekin neljäs viikko täyteen tätä ''saleilua'' ja ei kyllä kaduta yhtään se, että päätin ottaa uudelleen salikortin itselleni. Vielä kun lumet sulaisi, niin jaksaisi mennä lenkillekin(pöh, tekosyitä tekosyitä!!). Nyt vain toivon, että paino lähtisi vihdoin laskuun tuosta 113kg. Ruokavaliostahan se suurimmaksi osaksi riippuu ja se on osittain vielä ongelma. Mutta suurimmaksi osaksi ollaan kurissa, sanotaan että 80% menee jo tällä hetkellä oikein. Eli paremmalta näyttää kuin viime viikolla! Herkkujakin on karsittu runsaasti, nyt ehkä joka toinen päivä tulee syötyä alle 50g joten parempaan ollaan menossa aivan ehdottamasti! Herkkuhimon sammutan hedelmillä ja suurin osa himoista on jo vaihtuneet suklaasta viinirypäleisiin tai luumuihin. Vesimeloneja odotellessa!
-Kat
Apua laihdutukseen: FatSecret
Mietin pitkään, tekisinkö tämän postauksen vai en, mutta nyt päädyin tekemään sen. Ihan siitä syystä, että tämän laihdutusblogin lisäksi laihdutussovellukset ovat suuri motivaationtuoja tähän laihdutukseen. Tunnun olevan enemmän kartalla eikä tarvitse niin paljon huolehtia laihdutuksen ''statistiikasta'' kuin silloin kun apunani oli vain kynä, internet ja paperi. Haluan tietää mitä syön ja haluan tietää kokonaiskalorimääräni päivittäin joten kännykässä toimiva kalorilaskuri on ollut suuri helpotus elämässäni!
Olen pitkään jo etsiskellyt ilmaista laihdutusohjelmaa, mielellään kännykkään ladattavaa sovellusta, jonne pystyisi edes jossain määrin kirjoittelemaan päivän ruokia ja listata punnituksia ylös. Itselläni on- käyttöjärjestelmä kännykässäni, joka tarkoittaa sitä, että suurin osa sovelluksista toimii siinä. Siltikin suurin osa oikeasti hyvistä sovelluksista ovat maksullisia ja sen sijaan olen pitkään joutunut tyytymään kalorilaskuri.fi:hin ja sovellukseen, johon voi vaan kirjoittaa ylös painon. Nyt vielä kaiken lisäksi kalorilaskuri.fi on muuttunut täysin maksulliseksi, eli ilman maksamatta kuukausimaksua, ei pääse edes katsomaan ruokien kaloreita. En ole testannut kaikkia mahdollisia ilmaisia sovelluksia, kuten HeiaHeiaa, mutta voisin silti sanoa, että etsimällä kaikille löytyy sopiva sovellus.
Itse olen rakastunut FatSercretiin. Sinne pystyy laittamaan kaikki ruoat ja se kertoo aika tarkasti niiden arvon. Lisäksi pystyn kirjaamaan vaikka joka päivä painoni sinne, joten erillistä sovellusta ei painolle tarvita(tätä rakastan!). Lisäksi pystyn käyttämään sovellusta käyttäjätunnukseni kautta niin kännykällä kuin tietokoneella. Muutenkin Fatsecretin järjestelmä on simppeli ja yksinkertainen. Se muistaa monen päivän ruoat ja voin jopa jakaa ruoat aamupalaa, lounaaseen jne. Lisäksi se muistaa edellisinä kertoina käytetyt ruoat, jonka avulla ruokapäiväkirjan pitoon ei mene puolta päivää! Suurin osa ruoista ja suomalaisista merkeistä löytyy listalta ja fatsecretiin pystyy myös lisäämään päivän aktiivisuuden. Valitettavasti päivän kaloriyhteenveto on ainakin itselläni n.200kcal yläviistoon, mutta se ei haittaa minua sillä katson aina vain syömiäni kalorimääriä ja liikunnan kalorit näen sykemittaristani.
On kiva nähdä vihdoin ilmaisia, hyviä, sovelluksia markkinoilla vihdoin! Itselleni näiden sovellusten tuoma kontrolli ja motivaatio ovat suuressa roolissa. Olen huomannut sen, että mitä paremmin kirjoitan ruokani ylös, sitä paremmin olen pysynyt laihdutuksessani! Muutenkin itselleni on tärkeää katsoa että kaikki vitamiineja, proteiineja ja kuitua tulee tarpeeksi, joten nämä sovellukset ovat itselleni tuonut helpotusta elämään. Voin vaikka kotimatkalla kirjoittaa päivän ruoat ylös ja katsoa, puuttuuko päivän ravinnosta jotain ilman sen suurempia ja painottaa sitä sitten iltapalalla. Säästän myös aivan selvästi aikaa siinä, ettei aina tarvitse kirjautua koneelle etsimään ruokien kaloreiden määrää. Voin myös yhden sovelluksen avulla pysyä kartalla, paljon suunnilleen viikon laihdutus tulee olemaan. Silloin ei niin suuria pettymyksiä tule loppuviikon punnituksessa, kun tiedän tasan tarkkaan missä on mennyt pieleen eikä tarvitse muistaa joka ikisen päivän ruokalistaa ulkoa.
Laihdutussovellukset eivät tietenkään ole kaikille, mutta minulle ne sopivat kun haluan olla perillä asioista pieneen yksityiskohtaan saakka.
![]() |
| Inspiraatiota |

| netistä napattua, sovellus on tässä englanniksi mutta on käytettävissä suomeksikin :) |
Laihdutussovellukset eivät tietenkään ole kaikille, mutta minulle ne sopivat kun haluan olla perillä asioista pieneen yksityiskohtaan saakka.
-Kat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)