Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntosali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntosali. Näytä kaikki tekstit

Haaste, päivä 7; Ohi on mutta ei se laihdutus tähän lopu!

Viikko on siis mennyt suhteellisen hyvin joiltain kohdin ja toisilta kohdin hyvinkin huonosti. Kolmena päivänä sorruin herkkuihin; jäätelöön, leivonnaisiin sekä pähkinöihin. Tästä syystä siis tämä haaste ei ollut niin onnistunut, sillä tavoitteenahan oli vältellä ylimääräisiä hiilihyraatteja eli tietenkin olla erossa kaikista epäterveellisistä ruoista. Seuraavalla viikolla jatkuu. Kuvia pitäisi saada otettua päivän mittaan enemmän, blogger ei kylläkään välillä tykkää niistä ja heittää niitten koot todella isoksi mutta yritän huomata kaikki virheet ja korjata ne mahdollisimman nopeasti.

Sore muscles
Liikuntaa on tämän viikon aikana kertynyt oikein mainiosti. Ehkä sinänsä vähän yksipuolista kun olen käynyt vain salilla mutta sielläkin vaihtelen jalka-,käsi-,ja aerobisen treenin kanssa, joten kaikkea tulee tehtyä. Kunhan tuo lumi sulaa niin siirrän aerobisen treenin ulos. Siihen asti mennään suurimmaksi osaksi salilla ja ehkä joskus kotona. Liikuntakertymä näyttää siis seuraavalta:
ma: sali, 40min
ti: sali, 45min
ke: sali, 50min
to: sali,1h
pe: sali, 40min
la: sali, 40min
su: lepo
Seuraavalla viikolla olisi taas tavoitteena se 4-6kertaa viikossa, riippuen tietenkin miten lihakset jaksavat!

Nyt siis siihen, mitä olen tämän koko viikon odottanut(peloissani). On taas aamupunnituksen vuoro ja viimeksi puntari oli kivunnut taas 114kg. Oli kyllä aika jännittävää nousta vaa'alle, sen voin myöntää.
👑💪
 
Paino: 112,6kg
BMI: 33,99
Painoa pudonnut: 1,4kg
Yhteensä: 7,4kg
Pudotettavaa(bmi24): 30,6kg
Vyötärö: 102cm (-6cm)
Huh! Pelkäsin eniten sitä, ettei paino olisi pudonnut repsahdusten takia yhtään minnekään tai se olisi jopa noussut! Onneksi kalorit olivat kuitenkin joka päivä alempana kuin ylläpidossa tai lihomisessa, joten nyt on päästy takaisin alemmas! Nyt on kyllä iso kivi harteiltani pois. Jos tämä tahti jatkuu niin olen alle 110kg silmänräpäyksessä ja ennen maaliskuuta. Se olisi ihan mahtavaa kun olen sitä 109,9kg odottanut jo todella pitkään! Nyt vain pitää rehkiä jokaisen gramman eteen täysillä. Enää taas yksi sunnuntai ja sitten onkin seuraavana sunnuntaina 1.3 ja tavoitteena 109,9kg! Nyt on taas motivaatio korkealla, kyllä vielä onnistun tässä laihdutuksessa. Ja seuraavalla viikolla en syö yhtään karkkia vaikka kuka tuputtaisi!
yeapp!!👏
Seuraavalla viikolla jatkan siis samaan tahtiin ja tavoitteena nyt se täysi kieltäytyminen kaikesta, mikä lasketaan epäterveelliseksi tai menisi reippaasti yli kaloritavoitteen(1500kcal max/pv). Lisäksi yritän saada kuvia otettua pitkin päivää, että olisi sitten materiaalia tänne ja käydä salilla sen 4-6kertaa. Painoon on vähän vaikea laittaa tavoitetta jokaiselle viikolle, mutta jos kahden viikon päästä pitäisi siellä komeilla 109,9kg niin laitetaan puoleen väliin painotavoite seuraavaksi viikoksi. Eli siis 111,3kg, -1,3kg. 

-Kat

Haaste, päivä 3: Kyykky, kyykky, vielä yksi kyykky!

Heissulivei taas täältä kevätaurinkoisesta(tällä hetkellä kylläkin vain koneen näytön valosta) haasteesta! Kolmas päivä on mennyt ja mahtavat fiilikset.
Untitled
Vaikka päädyinkin menemään suoraan kirjastoon enkä mennyt heti aamusta salille niin jaksoin silti lähteä sinne nostelemaan rautaa iltapäivällä. Lukutunteja tuli ehkä tänään vähän vähemmän kuin yleensä mutta ei määrä ole tärkeintä vaan laatu. Treeneissä olikin jalkapäivä ja ensimmäistä kertaa sain jalkapäivänä yli 500kcal kulutettua. 45min treeni oli aivan mahtava, sillä sali oli tyhjää täynnä ja sain aivan rauhassa keskittyä omaan tekemiseeni. Vikat sarjat tekivät aika tuskaa, mutta seuraavalle laitteelle mennessä puhkuin aina intoa! Tätä fiilistä olenkin viimeiset neljä viikkoa odotellut! Ensimmäisellä viikolla piti vähän patistaa itseään, toisella viikolla lähdin jo salilta energisempänä ja nyt viime viikolla kädet syyhysi jopa parina päivänä mennä uudelleen salille saman päivän aikana ja fiilis oli katossa salin jälkeen. Tätä ''läpimurtoa'' olen odottanut, jossa heti uupuneena pukuhuoneeseen mennessä tulee se hymy huulille. Vaikka jaloissa tuntuu aivan ehdottomasti vielä, niin en malta odottaa huomisia treenejä! Nyt vaan toivomaan, että jossain näkyisi siellä 8vk kohdalla muutoksia. Nyt siis viides viikko menossa. Edes painossa(tai salilla) jos ei kropassa? :)
:)
Ruokailutkin ovat menneet aika nappiin! Korvasin tänään kaurapuuron mannapuurolla, sillä heti aamusta rupesi sitä hirveästi tekemään mieli ja kaloreita siinä oli kuitenkin saman verran. Ei ehkä niin ravinteikasta, mutta mielummin näin kuin kokonaan suunnitelmasta sivutielle. Nameja ei oikeastaan ole tehnyt mieli yhtä hetkeä lukuunottamatta; olisiko nyt tuo veden tankkaaminen osasyynä? Tähän mennessä(klo 17) olen juonut 1l vettä, jonka lisäksi salilla meni yhteensä 8dl(5dl vetenä, 3dl proteiinijuomassa kotimatkalla). Hyvällä mallilla on siis juominen ja tavoitteena olisi vielä illan aikana juona se viimeiset 5dl eli yksi juomapullollinen.
Aamupala: Mannapuuro, pieni hillosydän
Lounas: broilerin rintafilee, uunikasviksia, kananmuna
Välipala: maapähkinöitä
(Ilallinen/iltapala: skyr, 2xruisleipä, 2 juustopalaa, paprikoita)
=1200kcal
Kaloritavoite jää hieman vajaaksi kun kirjastoeväät jäivät kotiin, hirveä nälkä ei kuitenkaan ole ollut päivän aikana. 
 
hillo 'suli' oikein sopivasti kuvaan :D
Tästä on ihan mahtavaa jatkaa huomiseen. Eilinen on mennyttä, huominen tulevaisuutta joten pitää pysyä motivoituneena! Tarpeeksi kun teen tän mun tavoitteen eteen, ni kyllä tuloksia alkaa ilmestyä!

-Kat

Helmikuun ensimmäinen viikko

Viikko lähestyy loppuaan taas kerran ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että -0kg tulee komeilemaan huomenna puntarissa. En sitten tiedä, mitä tulee oikeasti olemaan siellä. Jos kuitenkin tapahtuu niin, että paino ei ole pudonnut yhtään niin siinä vaiheessa pitää arvioida uudelleen ruokavalio ja alkaa laskemaan jokainen suupala parin viikon ajalta. Onneksi olen saanut vihdoin porukat mukaan tähän laihdutukseen edes osittain. He lupasivat ostaa omat ruoat minulle, joten pystyn tästä lähtien olemaan 100% omien sääntöjeni nojassa. Tästä lähtee kanan, salaatin ja sosekeittojen syöminen! Nyt vain pitää opetella eroon karkkihimosta. Uskon kuitenkin, että se tulee olemaan helpompaa nyt, kun minulle ei automaattisesti tuoda yhtään herkkua vaan he tuovat vaan itselleen. Seuraavista viikoista saattaa kyllä tulla tiukkoja henkisesti ainakin kun pitää vieressä katsoa kun muut mättävät nameja napaansa. Kuitenkin uskon syvästi, että se on vain hyväksi! Ehkä löydän vihdoin sen itsekurin hippusen, mikä on ollut jo vuosia kateissa.

♡
täältä
Liikkuminen on mennyt lähes oppikirjan mukaisesti, joka tuntuu ihmeelliseltä tietäen luonteeni. Salikertoja on kertynyt aivan mahtavat 5 ja nyt annankin lihasten levätä ihan kunnolla tänään sekä huomenna seuraavaa viikkoa varten, jolloin onkin vuorossa painojen nostaminen kun vanhat painot alkavat nyt tuntua suhteellisen ''helpoilta''. Ensimmäiset viikot salilla oli aika paljolti sitä oman rytmin ja hyvien laitteiden etsimistä, mutta nyt on jo aikalailla perussetti kasassa. Useimmin teen 3x15 toistoilla, poikkeuksena muutamat 2x15 tai 3x10. Niissä vaan ei jaksa yhtä paljon toistoja kuin muissa ja toistot tehdään vain omalla kehon painolla joten helpommaksi sitä ei voi tehdä muuten.

fitness is key tbh
täältä(weheartitn kautta)

Ylipäätään tästä viikosta jäi liikunnan osalta erinomainen fiilis, ruokavalion osalta vain keskinkertainen. Harmittaa, jos nyt paino ei putoa edes muutamaa sataa grammaa, mutta se vain tarkoittaa sitten sitä, että seuraava mennään extra-kontrollissa.


Huomenna palaan päivittämään painon, joten sitten nähdään, kuinka on käynyt! Niin ja seuraavalla viikolla lähtee testiin oman elämän kuvaus ihan kunnolla. Kännykkäkameran laatu lähtee siis testaukseen kun yritän muistaa ottaa kuvia pitkin päivää, että saisin vihdoin suurimmaksi osaksi omia kuvia tänne :) Olisi paljon yksinkertaisempaa ja helpompaa, kuin tämä nykyinen käytäntö. Ja ehkä tämä blogi alkaisi näyttämäänkin enemmän minulta sitä kautta!

-Kat

Lähes täydellinen päivä!

Lähes kolme viikkoa olen hiljalleen muuttanut elämäntapojani, toivottavasti tällä kertaa pysyvästi.

Liikunta olikin yllättäen se ''helppo nakki'' tällä kertaa ja tänään olikin kolmas kerta salilla. Tavoitteena olisi vielä käydä kierähtämässä siellä vielä perjantaina tai launantaina. Tai jopa molempina päivinä? Aika paljon kuitenkin mennään jaksamisen mukaan. Olen positiivisesti yllättynyt, että lihakset tuntuvat vain väsyneiltä loppupäivän ja seuraavana päivänä tuntuu taas siltä, että voisi mennä tekemään salitreenin toisen osan. Teen siis kaksijakoista, vaapahkoa ohjelmaa salilla. Ensimmäisenä päivänä keskityn ylävartaloon, erityisesti käsiin joissa tuntuu ettei ole yhtään voimaa. Lisäksi teen hieman keskivartaloa ja lämmittelyt menevät aika paljolti soutulaitteessa. Toisena päivänä onkin jalkojen vuoro, joiden lisäksi keskityn erityisesti selkään. Teen vaihtelevasti mielen mukaan harjoituksia, mutta molemmissa osissa on suurin osa kuitenkin sellaisia joita teen joka kerta. Aikaa kuluu 30-60min lämmittelyiden kestosta ja ''extrojen'' eli lisäharjotteiden mukaan. Tänään meni tunti, sillä oli ylävartalon vuoro ja lisäksi otin selkiä ja pidemmän alkulämmittelyn crossarilla.


Ruokavalio on ollut edelleen ongelma. Alkuperäisen suunnitelmanhan mukaan toisen viikon lopussa olisi pitänyt olla jo ruokavalio kunnossa, sillä se on tärkein osa laihdutusta. Tämän osan epäonnistuttua ei ole mitenkään ollut edes ihmeellistä, että paino ei ole liikahtanutkaan yhtään minnekään. Tänään oli kuitenkin toisin, vaikka päivä menikin vähän erilailla kuin yleisesti. Siirsin salin vasta kirjaston jälkeen, sillä aamulla tuntui siltä, että on pakko päästä heti kirjastoon kirjojen ääreen lukemaan. Eväiksi ennätin ottaa vain proteiinijuoman lisäksi leivän ja skyrin, mutta sillä pärjäsin oikeastaan aika mainiosti sinne 16 saakka. Nyt päivälliseksi söin kerrankin kanaa ja salaattia, niin kuin pitäisikin! Iltapalaksi sitten maitorahkaa, jotta päivän proteiinit saadaan kasaan :)



Ylipäätään jäi hyvä fiilis tästä päivästä. Teki mieli useasti käydä kaupassa edes jotain pientä hakemassa, mutta sain hillittyä itseni ja tässä sitä istutaan tyytyväisenä päivän ahkeruuteen. Viikko onkin jo lopuillaan, joten jos nyt jaksan mennä tästä eteenpäin oikean ruokavalion ja liikunnan mukaan, paino voisi olla siellä 113kg tienoilla jo sunnuntaina. Siitä olisi helppo jatkaa, vaikka sitä alle 110kg ei saatu. Helmikuussa sitten alle 110kg!

-Kat

200. postaus!

Enpä olisi uskonut, että jaksaisin edes näin pitkälle kirjoittaa tätä blogia. Olen kuitenkin tyytyväinen että innostuin tästä (vaikka välillä hyvinkin epäsäännöllisesti postailenkin). Olen saanut niin paljon energiaa ja vinkkejä täältä laihdutukseen, etten usko että olisin edes näinkään pitkällä ilman tätä blogia. Suuri kiitos kuuluu tietenkin teille lukijakunnalle.


Tammikuu on mennyt sekä huonosti että hyvin. Olen edelleen syönyt herkkuja liikaa ja paino ei ole sen takia liikkunut yhtään mihinkään suuntaan. Uskon kuitenkin että se liikahtaa(alaspäin!), kunhan saan pääsykokeisiin pänttäämisen kunnolla alkuun. Otin vielä hetken harkitsemisen jälkeen kirjaston vieressä olevaan saliin kuukausijäsenyyden ja päätin että aina kun jalka vie kirjastoon, olisi paras käydä myös samalla siellä! Ei tarvitse kuin herätä tuntia aikaisemmin, jotta olen sitten kirjastolla hetki sen avaamisen jälkeen virkeänä ja päivän liikunnat tehtynä. Loppupäivä meneekin aika lailla lukiessa iltaan saakka, jolloin annan itselleni hetken rauhan tästä kaikesta hulinasta. Teen päivällisen ja istun koneelle täyttämään päivän annoksen internettiä. Jos nyt saisin aikaiseksi ottaa kuvia matkan varrelta, voisipa tästä blogista vihdoin syntyä jotain kuvapainotteisempaa kuin ainainen pakerrus tekstin kanssa. Vaikka ei tekstissä ole mitään vikaa, päinvastoin. Kuvat vaan tuntuvat jotenkin oleelliselta osalta, varsinkin tälläistä laihdutusblogia!

Kai minustakin on tullut vihdoin yksi puurokuntalaisista? 90% aamupaloista taitaa olla nykyään puuroja :D

Olen myös miettinyt, jos loppukuukaudeksi laittaisin vaaka-lakon itselleni ja sen sijaan sunnuntaisin(2kpl jäljellä) mittaisin vain vyötärönympäryksen muutoksen, jos muutosta olisi. Samalla voisin laittaa lähes kolmen viikon tavoitteen, jonkun kivan lukeman jonka toivoisin näkeväni sunnuntain punnituksessa 1.2. 19 päivää olisi siis aikaa laittaa tämä ruho hikoamaan ja syömään ruohoa :D Tällä hetkellä siis paino 113-114kg, en ole punninnut nyt kunnolla tammikuussa. Lähes kolmessa viikossa näillä painoilla olisi ainakin simppeliä pudottaa se 3kg, mutta pitäisikö laittaa vähän tiukempi tavoite? Kuitenkin tuossa on edelleen niitä joulukiloja, jotka pitäisi saada suhteellisen helposti alas. Jos vaikka vaa'assa killuisi 108kg 1.2.2015. Kuulostaa hyvälle ainakin omaan korvaan! Saatte sitten nähdä sunnuntain, päätinkö jättää punnituksen vai en!


-Kat

p.s. Enpä olisi koskaan uskonut, että tälläinen hajanaisesti postaileva laihduttaja voisi koskaan saada yli 20 lukijaa, nyt teitä on jo aivan hullut 28!

p.p.s. Ja onhan teitä jo yli 30! Yksi ihanista lukijoista mainitsi lukevansa tätä bloglovin'in kautta, jota en tietenkään muistanut laskea mukaan ! Upeaa!

Superdieetti ikkunasta ulos?

Ensimmäinen viikko superdieettiä on jo melkein ohi enkä malta odottaa sunnuntaina, jolloin on punnitsemisen ja mittailun aika. Vaikka viikko ei olekaan sujunut täysin ohjeiden mukaan, olen pysynyt kuitenkin erossa nameista. Itse asiassa yleinen fiilis on aika mahtava ja tunnen jo nyt itseni energisemmäksi. Jaksan panostaa ruokaan enemmän, vaikka toivoin alussa alinomaiselle rahkan syömiselle jotain korvaavaa. Nyt olen sen löytänyt ja ainoastaan täytyy saada enää veden juominen kuriin. Vaikka soveltamista ei tietenkään suositella, aion sitä siltikin tehdä. En usko että siitä hirveästi haittaa koituu :) Jos paino jämähtää niin sitten alan noudattaa täysillä ruokavaliota. Olen muutenkin huomannut ettei superdieeetti oikein ole se mun juttu. Ainakaan siis ruokavalion puolelta.

Kaipaan terveellistä ruokavaliota, jossa kaikki vihannekset ovat sallittuja. Tietenkin ymmärrän, miksi superdieetissä on sallittu vain tietyt vihannekset, mutta tulevaisuutta ajatellen ei kuitenkaan ole hirveän hyvä siihen jämähtää sillä uskon ettei tästä saa ihan kaikkia tarpeellisia vitamiineja ja hivenaineita. Siksi lisiä onkin dieetissä mielestäni paljon. Sen takia aionkin pitää superdieetin ohjeita vain perusrunkona laihdutukselleni. Näin saan edes hieman enemmän valinnanvaraa ruokailuihin ja enemmän kasvisvaihtoehtoja! Tietenkin edelleen kaikki epäterveelliset ovat kiellettyjä, mutta en myöskään kieltäydy ruisleivästä enkä vihanneksista. En kuitenkaan laske itseäni luovuttajaksi, sillä syön edelleen terveellisesti ja suunnilleen saman verran kaloreita. Ainoastaa ainainen samannäköinen ruokavalio vaihtuu vähän värikkäämpään. Eilen söin jo vähän sinnepäin ja aamulla paino oli silti pudonnut reippaasti. Niin kauan kun paino putoo niin ei ole hätää! Eli niin kauan kun syön paljon vihanneksia, ja säännöllisesti niin kaikki on hyvin :)

Liikuntaa taas en hirveästi ole ennätellyt tehdä ja liikuntasaldo on tällä hetkellä 2 salikäyntiä ja 1 kunnollinen kävelylenkki. Tänään olisi sitten tarkoituksena mennä salille ja huomennakin lenkille tai/sekä salille, että tämän viikon tavoite tulisi edes jossain määrin täyteen.

Punnitsin itseni aamulla ja näky oli oikein mukava. Paino oli 118,6kg, mikä tarkoittaa sitä, että 5 päivän aikana olen saaanut pois 2,2kg nesteitä ja ehkä vähän rasvaakin :) Oikein hyvää päivää myös sinne ja nautitaan tästä keväisestä ja aurinkoisesta päivästä, joka ainakin täällä etelässä on!

-Kat

Kuulumisia "sotatantereelta"

Superdieetti on ihan hyvin lähtenyt käyntiin ja aamulla paino näytti jo -900g. Kuitenkin on vaikeaa syödä niin suurta aamupalaa.. Samoin motivaatio katosi oltapäivän aikana kun jo toista päivää tukijoukot vetävät nameja suuhun nenän edessä. Ei edes oikestaan se ollut pahinta, vaan se, kun näin jääkaapissa karjalanpiirakkaa. Oli niin vaikeaa vastustaa kiusausta. Sorruinkin osittain ja otin minikarjalanpiirakan. Höh. Onneksi se kuitenkin jäi siihen! Herkkujakin olisi tarjolla kakusta pullaan, mutta niihin en koske! Sen verran motaaviota kuitenkin jäljellä :D enkä todellakaan aio repsahtaa kolmantena päivänä, viikon päästä se varmasti jo helpottaa!

Salilla treenit ovat olleet todella rankkoja, mutta palkitsevia. Tunnen itseni energisemmäksi kuin viikko sitten ja en malta odottaa, että paino putoaisi alle 110kg. Tällöin olisin jo saanut pidotettua 15kg tästä ruhosta :D

Pahoittelen muuten näitä kuvattomia ja lyhyehköjä postauksia, mutta tässä kiireessä en ennätä hirvein usein edelleenkään tietokoneelle niin kirjoitan kännykällä nämä. Aion kuitenkin tässä ryhdistäytyä kuvien kanssa pikku hiljaa. Älkää siis huolehtiko!

-Kat

Perjantaipostaus :3

Perjantaista huomenta! Viikko on mennyt eilistä huomioonottamatta aivan täydellisesti. Eilen kuitenkin sorruin nälkäisenä mustikkapiirakkaan, mutta kalorimäärä ei kuitenkaan ylitttänyt onneksi 1700kcal. Paino on pudonnut halutulla tavalla ja sunnuntaina olisi tavoite päästä sinne 118,0kg-117,9kg välille. Nyt aamulla paino oli 118,6kg ja eilen oli 118,5kg eli vielä on mahdollista, kunhan käyn nyt aktiivisesti salilla ja syön taas rajojen mukaisesti.



Olen myös ajatellut lenkkeilyä, vähintään 30min päivässä. Tällöin päivän liikuntamäärä tulisi liikuttua, vaikka en kävisikään salilla. Lisäksi saisin sen reippaasti +10 000 askelta päivässä täyteen, sillä nyt askeleet ovat siinä 5 000-7 000 välillä. Se on kyllä vielä ajatuksen tasolla, sillä nyt tänään, huomenna ja sunnuntaina on tavoitteena käydä salilla, jolloin ei tarvitse käydä lenkillä ja siis on vielä miettimisaikaa :)



Lopuksi taas vielä inspoa!




-Kat toivottelee hyvää viikonloppua!

Nopea postaus, huomenna koulu jatkuu! (höh)

Oli pakko tulla päivittämään, sillä paino taas alle 120kg! Wuhuu! Luulin jo et ehkä siinä keskiviikon paikkeilla paino pääsis alle 120, mutta nyt aamulla paino näytti 119,9kg :) Tavoitteena siis saada se 119,0kg sunnuntaiksi! Lisäksi olin tänäänkin salilla 45min ja nyt jo hieman alkaa hellittää joulun jälkeinen kankeus ja jaksan jo enemmän salilla. Huomenna vielä salille ja sitten 2 päivän tauko :) Saa lihakset rauhassa levätä ja kasvaa.

Söin tänään ruisleipää taas aamupalaksi, kasvispihvejä lounaaksi, lämpimiä voileipiä&salaattia päivälliseksi ja 1 mustikkamuffinsin sekä riisikakun. Ja jotta tästä ei nyt tulis hirveän lyhyt, niin inspoa vielä vähän tähän viimeiseen lomapäivään (joka meni mulla salilla ja kouluhommia tehdessä!)






-Kat toivottaa hyvää loppuiltaa1 :)

Sunnuntain kana ja kuntosali




Viimeinen päivä viikosta ja toiseksi viimeinen lomapäivä. 45 minuuttia salilla, mahtava fiilis! Pyöräilin 15min lämmittelyksi ja sen jälkeen 3x85kg/100kg jalkojen lähentäjällä/koukistajalla. Kuntosali jatkui sen jälkeen käsiin, jossa tein useamman liikeen ja lopuksi perus vatsalihakset ym. En olisi näin sunnuntaiksi jaksanut täysinäistä treeniä, mutta 45min sopi oikein mukavasti! Huomenna uudelleen :) Kävimme myös ostoskeskuksen puolella shoppailemassa, joten kävelyä varmasti tuli aivan riittävästi tälle päivälle.



Fiilikset muuten olivat aika ristiriitaiset. Söin ulkona 700kcal edestä aikas epäterveellistä ruokaa ja kotona vielä sitten rahkaa, ruisleipää sekä possunsuikaleita kasvispedillä. Unohdin kokonaan ottaa kuvia ruuista, mutta eilinen kana tuli kuvattua, joten laitan sitten sen kuvan tähän.



Punnituksessa tuli hieman takapakkia, mutta se oli ihan siitä syystä, että olen nyt syönyt enemmän kuin suunnitelmien mukaan, sillä meillä on ollut vieraita. Toivottavasti kuitenkin ulkona syömisen takia paino ei nouse enään enempää. Paino näytti siis 120,6kg eli viikkopudotusta on kuitenkin tullut se 0,4kg. Ihan jees, mut harmittaa kun en pystynyt pitämään sitä siellä alle 120kg. Seuraavalla viikolla raja kyllä taas saa luvan paukkua!



Senteissä on kuitenkin tapahtunut positiivista! Ne olivat joulun takia nousseet sinne 111cm(vyötärössä), mutta aamulla mittanauha näytti 103cm! Jes! Jotain oikein oon siis tehnyt tällä viikolla :) -8cm turvotusta ainakin poissa ja vähän ehkä muutakin!

-Kat

Lennokasta lauantaita luvassa!

Lauantai-aamuni lähti liikkeelle kahdella ruisleivällä, 2 ylikypsän kinkun palasella sekä salaatinlehdillä ja kurkulla. 2 appellsiinista puristettu mehu toimi veden lisäksi juomana ja näin sain myös c-vitamiinia heti aamusta. ->  n. 200kcal
Kuvassa on myös tuleva välipalani: 1 appelsiini ja kourallinen viinirypäleitä. Näillä mennään! Kohta lähtö salille ja sitten vähän kouluhommia, että pääsen taas kärryille ennen koulun alkamista.

Päivälliseksi luvassa kanaa sekä salaattia :) Nami! 

-Kat

p.s. Vielä lauantai-inspoa teille :)






Perjantain pulinat

Uusi vuosi on alkanut oikein mainiosti ja sunnuntaina on sitten tulossa painon punnitsemista! Huomenna onkin aika lähteä taas salille ja on mahtavat fiilikset laihdutuksesta! Hyvä neuvoja sataa niin täältä kuin kaveriporukassakin ja nyt olen saanut paljon enemmän vinkkejä, kun ihmiset näkevät että olen todellakin tosissani! Ihmeitä 2014 voikin tuoda tullessaan :) Nyt vaan ylläpitämään motivaatiota!

Ajattelin tehdä taas hieman lyhyemmän postauksen, sillä la/su tulossa pidempää painosta. Nyt siis inspokuvia perjantai-illalle!







-Kat







Vaikean taipaleen alussa

Kaupassa käynti tuottaa edelleen hieman vaikeuksia, mutta onnekseni olen pysynyt aika hyvinkin kurissa. Kävin tänään ystäväni kanssa salilla ja tuli sitä pyöräiltyä normaalin salikerran lisäksi 5km. Olin kuitenkin vielä joulusta pökertyneenä eikä eilinen 30min reipas salikäyntikään helpottanut suuresti tämän päivän rehkintää. Olen kuitenkin tyytyväinen, että jaksoin raahautua edes noin tunniksi liikkumaan. Muutenkin on mennyt aika hyvin. Itse namit eivät houkuta enään, mutta roskaruoka sekä muut epäterveelliset ruoat ovat vielä houkutuksen kohteena. Ilman nameja kuitenki aion olla vähintään se 21pv!



Tää postaus jää nyt kiireiden takia lyhyeksi, mutta seuraavassa postauksessa luultavasti sitten enemmän, liikunnasta sekä lämpimistä ruoista :) 

-Kat

Endorfiinipiikki!

Eilinen meni aivan mahtavasti! Söin kylläkin (taas) herkkuja, nimittäin mustikkapiirakkaa, mutta en ihan hirveästi ja piirakka oli tehty vielä muffinssien ohjeella, joten rasvaa siihen ei tullut kuin loraus. Ja jos synninpäästön saisin sillä, että siinä oli mustikoita, nams! Mutta siis siihen mikä meni mahtavasti. Nimittäin sali! Olin 20-21 salilla noin 45min ja tein keskivartaloa, käsiä sekä tuli pyöräiltyä se 3km. Maailman mahtavin fiilis ja voisinpa jopa sanoa että se jatkui koko illan sekä tämän aamun, sillä viimeinen koe meni ekat kolme tehtävää, mutta sitten tulikin black out ja osasin viimeisistä kolmesta tehtävästä maksimissaan vain 1/3! Oli hirveä pettymys, sillä luulin että olisin osannut asiat hyvin, mutta kokeeseen tuli juuri ne asiat, mitä en kerennyt edellisenä päivänä kertailemaan. Eikä yhtään massalaskua! Petyin suuresti, että laskut ja selitystehtävät olivat niin suurelta osin samanlaisia... Mutta en mennyt paniikkiin kokeessa, enkä edes luovuttanut! Jotenkin vain jaksoin yrittää vielä tunnin, ennen kuin palautin puoliksi tehdyt loput tehtävät. Se on kuitenkin jotain! Kerran ennen nimittäin kumitin kaikki, sillä tiesin etten yli 7 tulisi saamaan, ja palautin tyhjän koepaperin, jossa vain luki, että menen uusintaan :D Jotain henkistäkin hyötyä olen nyt huomannut liikkumisesta endorfiinin lisäksi.



Kokeen jälkeen suoraan sanoen v*tutti aivan hirveästi ja bussimatkalla kotiin kuuntelin vauhdikkaita biisejä, jotka innoittivat sitten minut lähtemään salille purkamaan ärsytystäni. Olinkin salilla noin 45min. ja tein jalka&käsitreenin ja sen lisäksi vielä hieman vatsoja&lankku. Salille tullessani olin kuitenkin unohtanut jo pilalle menneen kokeen ja pystyin täysillä nauttimaan treenistä :) Huomasin myös jo tuloksia, sillä sain kasvattaa painoja jalkojen loitonnus&lähennyslaitteissa 5kg molemmissa! Loitonnuksessa on nyt 90kg ja lähennyksessä 80kg :) Itselleni kuulostaa ainakin jo ihan mahtavilta lukemilta! En malta odottaa, milloin 100kg rajapyykki menee yli! Toivottavasti kevään 2014 aikana!

Tästä sain innoituksen salille lähtöön! Vaikka Spears ei ole lempiartistejani, pidän silti muutamista hänen biiseistään ja tämä on jotenkin tosi hyvä!

Pidemmittä puheitta lähden nyt valmistautumaan iltaa, jolloin pitää lähteä kaupungille juoksemaan talvikenkien perässä sekä etsimään vielä viimeisiä viimeisen jakson kirjoja! Viettäkää tekin oikein mukava ja antoisa ilta! Nauttikaa viimeisistä ''ei lunta'' päivistä, sillä tänne ainakin on luvattu seuraavaksi viikoksi lunta! <3


-Kat


Lunta tulvillaan -eiku mitäh?

Koeviikon toiseksi viimeinen koe ohi, vihdoin! Vaikea se oli, mutta pääsen läpi ja tällä hetkellä olen jo siitä iloinen. Lunta kuitenkaan ei ole näkyvissäkään! Ärsyttää ihan hirveästi, sillä olen armoton talvi/jouluihminen ja mielestäni joulukuuhun ehdottomasti kuuluu jo, että lunta olisi edes hieman maassa, mutta näillä näkymin milliäkään kunnon lunta ei ole tulossa. Pelkästään räntää! Ai että kadehdin pohjoisen ihmisiä, sillä juuri katsoin eilen netistä, että jossain päin lappian on jo peräti 70cm!! Voi sitä ihanuutta :) En malta enää oottaa, kun jonain päivänä herään, katson ulos ja ulkona on kirjaimellisesti ''lunta tulvillaan''!

Eilen en ennättänyt käydä salilla, mitä enteilinkin, mutta sorruin sen sijaan joulusuklaaseen. En syönyt kuitenkaan kuin pari riviä, joka on tietenkin parannusta ehdottomasti entiseen mässäilyyn. Samoin meillä oli vieraita tullut yllätysvisiitille ja meillä ei kuuluisasti ollut mitään ihmeellistä tarjottavaa, joten koko porukka päätti sitten lähteä ulos syömään. Jätin välistä, sillä tiesin, että he olivat kuitenkin menossa jonnekin roskaruokapaikkaan ja olinhan jo syönyt koulussa ja sitten kotona leipää suklaan lisäksi. Hyvä päätös siis ja melkein 1000kcal säästyin ihan varmasti! Voin siis epäonnistumisesta huolimatta taputtaa itseäni selkään ja onnitella edes siitä, että pystyin kieltäytymään jostain :)

Tämän päivän lounas: herkullista lohta, herneitä sekä peruna :) Lautasmallin mukaan, vaikka kuva näköjään hieman vääristää.

Tänään onkin siis luvassa salille taas, jee! Keskivartalo ja kädet olisi tavoite saada tehtyä kunnolla. 

Pahoittelen nyt myös näistä ''hieman kaikkea''- postauksista, mutta tällä hetkellä se sopii parhaiten minulle ja aikataululleni :)

-Kat

p.s. Tervetuloa taas uusi lukija! 11 kasassa jo, waude!
p.p.s. loppuun vielä inspiraatiokuvia loppusyksyn tunnelmia piristämään :)





Muutoksia horisontissa

Näiden kahden viikon aikana olen huomannut jopa erittäinkin positiivisia asioita itsessäni. Entinen ''pakolla'' salilla käyminen on vaihtunut siihen, että hinku olisi päästä sinne joka päivä, vaikka fiilis sanoisi jotain muuta. Samalla pystyn tunnistamaan tekosyitä, joiden varjolla annan itselleni syyn olla pysymättä ruodussa ja pystyn nyt enemmän kontrolloimaan itseäni taikka mielihalujani. Ei se silti yhtään helpompaa ole, mutta nyt sentään joudun tekemään tietoisen päätöksen, miten jatkan laihdutustani ja pystyn punnitsemaan tekojeni seurauksia enemmän myös etukäteen.
Mahtavinta kuitenkin on juuri nyt se, että eilen olin salilla ystäväni kanssa ja kun hän halusi jo lähteä, en minä vielä millään malttanut! Nyt taas tänään, vaikka olenkin niin kiireinen ja en luultavimmin ehdi millään tänään salille huomisen matikan kokeen takia, olen aamusta asti halunnut lähteä salille ja miettinyt, miten saisin mahdutettua edes 30min salin/lenkin tälle päivälle. Kaikki kuitenkin riippuu tällä  hetkellä siitä, miten nopeasti saan kerrattua matematiikan kirjan läpi niin, että osaan tarpeeksi hyvin huomenna kokeessa kaikki tarvittavat. Tärkeintä kuitenkin on tällä hetkellä koulu, sillä viimeinen koeviikko luultavimmin meneillään ja kaiken lisäksi huomenna olen kuitenkin menossa salille taas vaihteeksi :D Kuitenkin on mukavaa vihdoin tunnistaa itsensä ja nähdä edes hieman edistymissä tässä jo melkein 2 vuoden yrityksessä. Nyt pitää enää saada paino laskemaan ja rauta nousemaan!


Eilinen meni mainiosti. Kävin salilla n. 45min ajan ja tuli treenailtua jalat&keskivartaloa ja lisäksi vielä yhden setin käsiä :) Mahtavalla fiiliksellä lähdin, en malta odottaa tuloksia, että jaksan jossain vaiheessa enemmän, pidempään ja painavemmilla painoilla. Ruokailutkin olivat ihan OK. Pinaattikasvismunakas, kauraleipää ja riisiä jauhelihakasviskastikkeella. Kaikessa oli kasviksia mukana, ainoastaan pitäisi vielä vaihtaa pitkä riisi täsjyvään :) 


-Kat :3




Viikon tuloksia/paino

Paino kyllä huitelee edelleen siellä 120kg... Mutta pitää se silti laittaa tänne, vaikka kuinka en haluaisi!


Paino sunnuntaina: 119,2kg (tänään 119,9kg)
Mitat: 118,106,124

Viime viikon liikunnat näyttivät seuraavilta: 
Ti: sali
Pe:sali
Su:sali+30min kävely

lauantaina piti mennä salille, mutta sali olikin mennyt jostain syystä aikaisemmin kiinni!


Nyt vielä vähän inspoa tähän kylmään maanantaiaamuun kaikille (ja varsinkin itselleni)













ei voi sanoa muuta kuin ''wau'' :)

-Kat
© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis