Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi vuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi vuosi. Näytä kaikki tekstit

Perjantain pulinat

Uusi vuosi on alkanut oikein mainiosti ja sunnuntaina on sitten tulossa painon punnitsemista! Huomenna onkin aika lähteä taas salille ja on mahtavat fiilikset laihdutuksesta! Hyvä neuvoja sataa niin täältä kuin kaveriporukassakin ja nyt olen saanut paljon enemmän vinkkejä, kun ihmiset näkevät että olen todellakin tosissani! Ihmeitä 2014 voikin tuoda tullessaan :) Nyt vaan ylläpitämään motivaatiota!

Ajattelin tehdä taas hieman lyhyemmän postauksen, sillä la/su tulossa pidempää painosta. Nyt siis inspokuvia perjantai-illalle!







-Kat







Uusi vuosi, uudet kujeet (taas)

Vuosi 2014 on jo ovella, enkä malta enää odottaa! Tämä vuosi on mennyt aivan pyllylleen, jopa kirjaimellisestikin joskus. Tänään kuitenkin jätän taakseni kaikki repsahdukset ja motivaation puutteet ja jatkan uuteen vuoteen aivan puhtaalta pöydältä. Fiilikset ovat mahtavat vuotta 2014 kohden; laihdutan vihdoin ja saan kuntoni takasisin. Lisäksi valmistun lukiosta ja aion juosta ensimmäisen 10km matkani! Tätä vuotta on odotettu kuin kuuta nousevaa :) Tästä vuodesta tulee upea, lupaan sen!



Punnitsin itseni taas tänään ja vihdoin olen taas alle 120kg! Vaaka näytti usean tarkistamisen jälkeen silti 119,9kg, joten tässä sitä ollaan. Tällä on hyvä aloittaa uusi vuosi :) Samoin eilisen kalorimäärä näytti olevan juuri siinä 1200kcal tienoilla, wuhuu! Tänään vain samalla tahdilla eteenpäin niin kyllä tästä laihdutuksesta tulee vielä mahtavaa. Tänään ennätin syödä jo kasvispihvejä ja päivälliseksi on sitten luvassa kanasalaattia, nams! Illalla jos on vielä nälkä, niin silloin teen ruisleivän itselleni (ilman voita!), mutta silti kalorimäärä jää kyllä tänään alle 1200kcal, reippaastikin. Illalla sitten näkee, mihin kalorit jäävät :)

Tämän päivän lounas, sama kuin eilisen päivällinen
(kasvispihvi x2, peruna ja salaattia) = 200kcal

Loppuun vielä viimeisen päivän inspiraatiota, 338pv jäljellä valmistujaisiin ja 366pv vuoteen 2015





-Kat :3

Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille! 

Uusi vuosi

Ihanaa! Uusi vuosi alkaa alle 12 tunnin päästä, en malta odottaa! Vuosi 2013 tulee olemaan se vuosi, jona pystyin laihduttamaan kaiken tämän ylimääräisen painon :) Ihan mahtavaa päättää tämä vuosi paraiden ystävien kanssa. Vuonna 2014 aion olla normaalipainoinen, olkoon se salainen uuden vuoden lupaus :D Vaikka sitä ei sais kertoo, mut en usko et se olis ees mitenkää salaine, kaikkihan tätä blogia lukevat tietävät sen jo.  Uskokaa pois, saatte nähdä miten laihdun, ei ole enää tietä takaisin. en suostu enää menemään sinne.



pssst.Oon päässy vaikeasta lihavuudesta merkittävään lihavuuteen!
125kg - BMI 37,74 - vaikea lihavuus
115kg - BMI 34,72 - merkittävä lihavuus
------tässä kohtaa NYT
99kg - BMI 29,98 - lievä lihavuus
82kg - BMI 24,76 - !normaali paino!
(minimipaino) 65kg - BMI 19,62 - normaalipaino :))
ajattelin kuitenkin pitää sitten painoni siinä 70kg, mutta katson sitä sitten :D

-Kat


Uutta vuotta :)

Olen jo pitkään miettinyt tätä. En tykkää ollenkaan tän hetkisestä nimestäni. Meinasin pari vuotta sitten vaihdattaa kutsumanimeni toiseen nimeeni, se ei olisi edes kauhean monimutkaista vaihtaa. Vain pieni paperi ja sitten olisin joku aivan toinen.
En kuitenkaan koskaan vaihtanut, sillä tuntui oudolta mielessänikin esitellä itseni eri nimellä. Sitä paitsi vanhat kaverini silti kutsuisivat minua entisellä nimelläni. Mutta nyt olen keksinyt erittäin hyvän syyn, miksi vaihtaa nimeä. Kunhan onnistun laihdutuksessani niin siinähän on loppujen lopuksi aika pitkäkin prosessi että totun vartalooni. En tule enään olemaan sama henkilö. Luonteeltani kyllä, mutta ulkonäköni ja toivottavasti itseluottamukseni ovat hyvinkin erilaiset. Ajattelin että sitten kun pääsen normaalipainoon niin silloin annan itseni vaihtaa nimeni, jos vielä silloin haluan. Tälläne info vaan, etten itsekään unohda varmastikaan :D

Joulu on menny kyl ihan normaalisti, vaikkakin tiesin jo että en pysyisi olemaan erossa nameista. Mutta ei loppujen lopuksi mennyt niin huonosti kun olisi voinut mennä. Nyt vaan namit ja herkut pois ja taas ruotuun ja syömään terveellistä ruokaa :D jeeejeee.. Yritän nyt kirjoitella tänne taas ahkerasti viimeistään uuden vuoden jälkeen. Sitä ennen ehkä tekee hieman tiukkaa kirjoitella, mut yritän parhaani, että jaksaisin tulla tänne näin illalla selittelemään :)

Pitäkää hauska uusi vuosi, älkääkä unohtako tehdä uudenvuodenlupauksia!! ;)

-Kat
© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis