2008-2009 välissä rikoin ylipainon rajan, luultavimmin sinä kesänä kun aloitin yläasteen(2008)
2011. Aloitin lukion 103kg:n painoisena. Vielä edellisenä keväänä painoin 96kg eli kevään ja kesän aikana paino nousi 7kg. Yläasteen viimeiseltä luokalta lähtien olen yrittänyt laihduttaa(2010).
2012. Syksyllä painoin jo 113kg.
2013. Painoni oli suurimmillaan. Aloitin kolmannen eli abivuoden, jota sitten pidensinkin, koska en halunnut niin suurena lopettaa lukiota. Päättäjäisissä(kevät 2014)painoin 117kg.
2014. Valmistujaiset koittivat syksyllä ja yritin laihduttaa mahdollisimman paljon. En onnistunut ja valmistuin lukiosta painaen 113kg.
2015. Kevät meni lukiessa pääsykokeisiin. Huhti- ja toukokuun panikoin enkä pystynyt kunnolla opiskelemaan. Unelmien opiskelupaikka jäi kauas ja päätin olla ottamatta toista paikkaa vastaan. Jojo-laihduttelin 104-112kg välillä. Nyt syksyllä paino on pysynyt lähes koko ajan alle 110kg:n, josta olen erittäin tyytyväinen. Tietenkin harmittaa, etten ole pysynyt ruodussa, koska mahdollisuuksia olisi ollut ja olisin ollut jo reippaasti alle 100kg.
Vuosien 2013 ja 2014 loppujen välillä on 10kg painoeroa. Olisiko nyt siis aika jatkaa samaa työtä? Tämä ylipaino tuli n. 10kg/v tahdilla, joten se saa tippua vähitään samaa tahtia pois! Tavoite olisi siis päästä alle 103kg:n joulukuuksi, ennen kuin vuosi vaihtuu uuteen. Helppoa kuin mikä? Kyllä, sillä paino oli tänä aamuna 105,3kg eli tavoitteeseen on 2,3kg! Ei siis tule mikään kiire kun ei edes täytyisi laihtua 1kg/kk tahdilla, mutta ainahan voi tavoitetta parantaa, eikö niin? :)
Ajatella, kolme vuotta laihdutusyrityksiä ja sen sijaan olen vain aivan älytöntä vauhtia lihonut. Hullua. NO, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ja tällä laihdutustahdilla iho saa luvan pysyä nätisti mukana, en halua enää yhtään ylimääräistä arpea!
