Päivitys

Tämän viikon aikana olen yrittänyt vain pysyä samassa painossa, syödä terveellisesti ja liikkua. Opiskelujen lisäksi minulla oli lähes joka päivä jotain muutakin menoa ja tekemistä, joten päivät menivät taas juostessa pitkin kaupunkia. Vaikka kiireitä onkin, niin se ei saa muodostua tekosyyksi terveelliselle elämäntavalle. Kyllä sen verran energiaa pitää löytyä että jaksan panostaa hieman ruokailuun ja varata tunnin päivästä lenkkeilylle.

Paino näyttää tällä hetkellä 108,2kg eli edelleen 107,5-108,5kg tuntumassa mennään. Hieman se on viime viikosta noussut, mutta ei paljoa. Ajattelin nyt ottaa finelin käyttöön, jotta saan varmasti katsottua että saan kaikki tarpeelliset vitamiinit ja rasvahapot. Yksi ihana kommentoija muistutti siitä ja antoi todella hyvät vinkitkin :) Kiitos siis siitä. Odottelen malttamattomana jo kesäkauden hedelmiä, jolloin tuntuu että kaupan tiskit notkuvat kaikkea herkullista ja terveellistä. Nyt vain pitää vielä hetki odotella sitä ja pärjäillä näillä eväillä.

Hassua muuten, että jostain syystä kaksi viimeistä blogipostausta ei ole näköjään tullut näkyville? Huomasin sen vasta hetki sitten ja kyllä nyt harmittaa.. Noh, onneksi mitään uraauurtavaa muutosta edellisiin postauksiin ei ollut, joten en nyt julkaise niitä lainkaan.

Seuraava postaus on sitten laajempi, sillä niin paljon olisi kerrottavaa!

-Kat


Hej på dig!

Päivät vierii taas hurjaa vauhtia ja kohta onkin pääsykoe! Kaikki kokeet ovat toukokuun loppupäässä, 18-20.5, jota varten tässä nyt yritetään hioa taidot huippuunsa. Laihdutus tuntuu tällä hetkellä edelleen rankalta, vaikka paino onkin tullut alas 107,5kg takaisin. Nyt pitää vain jaksaa pysyä edes jotenkuten ryhdissä ja petrata nämä viimeiset 5 viikkoa pääsykokeisiin, jonka jälkeen suurin taakka väistyykin taka-alalle ja mun ''kesäloma'' alkaa. Silloin rupean taas keskittymään täysillä tähän laihdutukseen eikä mikään ole enää esteenä laihdutukselle.

Näiden viiden viikon ajan yritän silti pysyä reippaasti alle 2000kcal ruokailujen suhteen ja päästä irti taas herkuista. Niihin on niin helppo sortua, jos ei ole totuttanut itseään syömään niitä vain kerran viikossa. Lisäksi yritän nyt käydä lenkillä(tai muulla tavalla liikkua runsaasti) 3-4 kertaa viikossa eli yhteensä 3h-4h liikuntaa, ei kuulosta pahalta. Hyötyliikuntaa tulee ihan suhteellisen runsaasti kuitenkin joka päivä kun käyn kirjastolla lukemassa. Vähintään 5 000 askelta tulee liikuttua sellaisina päivinä, jolloin en käy lenkillä. Pitäisi saada se vain nostettua vielä 10 000 niin sitten olisi jo oikein mukava lukema! Painoa yritän saada laskemaan mahdollisimman lähelle 100kg, vähintään kuitenkin 4kg(5vk aikaa, helppoa!). Silloin paino voikin olla jopa alle 103kg ja toukokuuta jäljellä enää 1vk. Ei ehkä ihan rantakunnossa, mutta ainakin lähempänä kuin viime vuonna!

Kesällä pitääkin yrittää pitää rytmiä pystyssä, sillä ei ole kiva herätä 12 ja silloin vasta lähteä paahteeseen lenkille. Yritänkin varmaan olla kerrankin aamuvirkku ja käydä kunnon lenkillä jo aamun sarastaessa, jolloin on täydellinen keli lenkille. Onneksi kesällä on sentään helppo syödä terveellisesti. Vesimelonit ja mansikat. Nam! Kesäloma kestääkin mulla sitten jopa 13vk! Siinä onkin täydellinen aika rentoutua ja laihduttaa. Ajattelin kyllä käydä siellä sun täällä, mutta matkoihin menee silti varmaan vain viikko tai kaksi lomasta, joten on siinä silti yli 10vk aikaa täysin laihdutukselle ja kesästä nauttimiselle. Tuona aikana olisikin aika saada paino sinne lähelle 90kg.. Kuulostaapa ihanalta numerolta, kaksinumeroinen vihdoin olisi puntarissa. Saa nyt vaan nähdä miten käy opiskelujen. En tiedä riittääkö tämänhetkiset tiedot sisäänpääsyyn ja kilpailu on kuitenkin kova. Onneksi on kuitenkin sitten varasuunnitelma jo pystyssä ja aina saa hakea seuraavana vuonna uudelleen!

p.s. pitäis välillä vähän kertailla kielioppia, välillä tuntuu että kirjoittaessa tulee ihan hirveän tyhmiä lapsuksia päästettyä tänne. Onneksi muistan yleensä tarkistaa tekstin edes pääpiirteittäin.

Taistelutahto esiin!

Aurinko paistaa ja minä istun vain kotona. Kynnys tuntuu liian suurelta ylitettäväksi, suklaata on kulunut enemmän kuin on sallittua. Missä kiikastaa?

Tällä hetkellä tuntuu vain että hetkellä minä hyvänsä nämä kulissit kaatuvat ja palaan täysin entiseen laiskaan minääni. Ahdistun syömisistä, painon lukemasta, opiskelusta ja liikkumattomuudestani. Se, että pääsykokeisiin on enää 6vk aikaa ja tällä hetkellä tuntuu hyvin vahvasti ettei henkinen ikä taikka tiedot tule riittämään sisäänpääsyyn. Ympärillä pyörivät kanssaopiskelijat ahdistaa, liikaa. Ensikertalaiskiintiö ahdistaa, vielä enemmän. 99% ajatuksista pyörii joko opiskelun tai laihdutuksen ympärillä. 105kg tavoite jäi kauas ja paino nousi pääsiäisen meinigissä takaisin 110 kiloon. Ärsyttää että sorruin taas niin lähellä tavoitetta. Puuttui enää hieman yli kilo tavoitteesta ja sen sijaan tavoitteeseen on taas se 5kg matkaa... Missä järki, missä kohtuus?

Tänään on jo torstai ja mennään jo loppuviikkoa. Siltikään en ole päässyt edes osittain tähän terveelliseen elämäntapaan kiinni. Salaatin puputtaminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Sen sijaan lohduttautuminen suklaalla ja hukuttautuminen internetin syövereihin kiinnostaa sitäkin enemmän. Pitää vaan nousta täältä ajatusten suosta ja jatkaa matkaa. Muuta vaihtoehto EI ole. En suostu heittämään hukkaan vuosien työn tulosta, niin henkistä kuin fyysistä. Pakastimessa oleva jäätelö saa odottaa seuraavaan viikkoon. Minä en siihen enää koske.

Nyt tarvittaisiin sitä selkärankaa, tukea tämän ajatuksen ympärille. Kaltereita suun eteen, ettei sinne eksyisi yhtään sokerimurusta. Henkistä muuria tai jotain. ''Kyllä tämä tästä'' ei enää riitä. Nyt tarvitaan vahvaa henkistä osaamista ja tietämystä, että minähän en enää koske yhteenkään turhaan. Kerran viikkoon sijoittuva pieni herkutteluhetki riittää. Tämä keho luulee tarvitsevansa näitä epäterveellisiä ruokia ja sitä tulee ojentaa. Olen mitä syön ja siltä se myös näyttää.

Nyt tarvitaan sitä itsepäistä lasta, joka ei hyväksy sanaa ei ja osaa kyllä näyttää mistä ei tykkää tai mitä ei halua. Nyt on aika opetella sanomaan EI. Ei herkuille, EI houkutuksille, EI turhalle.

Kyllä laihdutukselle
Kyllä päivittäiselle lenkkeilylle
Kyllä terveelliselle elämäntavalle
Kyllä innostukselle ja motivaatiolle
Kyllä kaksinumeroiselle vaakanumerolle (-10kg tämän kevään/kesän aikana, KYLLÄ kiitos!)


Kyllä jopa sille kaninruoalle, salaatille.

-Kat

p.s. Kyllä ihmeellisesti piristää tämä blogin kirjoitus aina laihdutusta! Aloittaessani tätä tekstiä tuntui mahdottomalta tämä laihdutus ja nyt kaikki tuntuu taas mahdolliselle! Ihanaa päivää teille kaikille, teitä on jo ihan hurja määrä, enpä olisi koskaan uskonut!


Edit: Sain nostettua itseni ylös täältä ja lähdettyä lenkille. Tuloksena tunnin 'rankka' intervallitreeni, että sain kaikki turhautumiset ulos ja nyt on paljon parempi fiilis! Tästä on täydellistä lähteä huomiseen :)

Pääsiäinen VIHDOIN ohi

En tullut päivittelemään eilen painoani kahdesta syystä. Molemmat liittyvät pääsisäiseen. Ensinnäkin olen viiletellyt sukulaisten luona viimeiset päivät kauhealla tahdilla, ja kuten voitte arvata niin herkkuja on tullut syötyä ihan liika.. Yh... Ähky taisi tulla useammin kuin vain kerran eikä tällä hetkellä tee mieli koskeakaan yhteenkään epäterveelliseen ruokaan.

Näiden hetkien aikana kuitenkin huomaan aina, miten paljon vaivaa laihdutus vaatii. Omaa itseään ei ole helppo muuttaa saatika muuttaa suurinta osaa koko elämästä. Ennen ruoka kontrolloi elämääni ja rajoitti sitä. Se oli suurin osa elämääni ja pakenin sen taakse vaikeuksia kohdatessani. Nyt olen jo vuosia pyrkinyt pääsemään eroon siitä eikä se ole todellakaan ollut helppoa. Kohtaan vaikeita kausia, kuten tälläisiä juhlia. Joulu on ehdottomasti vaikeinta aikaa. Sitten kuitenkin saan ryhdistäydyttyä ja kohtaan hyviä kausia jolloin kaikki sujuu oikein mainiosti :) Niinhän käy elämässäkin, ei se aina ole ruusuilla tanssimista. Ruusuissakin on piikit ja jos sinne tökkää sormensa niin se kyllä pistää. Minun pitää vain päästä yli näistä ja yrittää löytää joku keino olla sortumatta näin pahasti herkkuihin.

Tästä päivästä olisi tarkoitus aloittaa kunnolla ulkoliikunta, erityisesti lenkkeily. Aurinko paistaa ja samaa lämmintä säätä on luvattu koko viikoksi! Ihana keli siis luvassa, en malta odottaa :)

Tämä on nyt lyhyt postaus mutta pidempää taas tulossa kun pääsen takaisin normaaliin rytmiin! Huhtikuukin aloitettu, vaikkei lähelläkään 105kg olla oltu. Tämän kuukauden tavoitteena onkin vihdoin päästä tuonne 105kg ja päästä ostelemaan lenkkeilyvaatteita, kunhan ensin pääsen tavoitteeseeni!
© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis