Näytetään tekstit, joissa on tunniste kipeänä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kipeänä. Näytä kaikki tekstit

Tämä viikko

En vieläkään ole uskaltanut lähteä salille, vaikka hinku olisi kova, sillä on kuitenkin ollut vasta kolme kuumeetonta päivää ja nuha on vieläkin paha riesa. Olen kuitenkin kävelemällä yrittänyt hieman kompensoida sitä, mutta hieman tuloksetta. Paino on noussut kuumeen jälkeen sinne 118kg ympärille ja huomenna olisikin aika mennä tekemään pitkästä aikaa kokeillen salille, kunhan nuha ei enää vaivaisi. En malta oottaa et pääsen takaisin salille vetämään täysillä ja laskemaan tätä painoa alaspäin.

Ensimmäisillä alkaa muuten jo kuunteluilla ensi viikon maanantaina kirjoitukset. Olen onnekas että saan vielä seuraavan viikon keskittyä lukemaan, mutta sitten alkaa minunkin urakka kirjoituksissa istuen. Ei oo enää edes 2vk jäljellä. Jännittää, mut hyvällä tavalla sillä oon valmis jo näkemään missä tasolla on tietotasoni kanssa eikä se huono arvosana mun maailmaa pidemmäks aikaa kaada, ehkä vain hetkeksi. Ainahan saa uusia taikka korottaa, joka on suuri helpotus ainakin mulle :) Kiireistä huolimatta tuun tänne kuitenkin sen vähintään 1-2 kertaa viikossa ja sama tavote on salillakin, tietysti toivon että ennätän käydä paljon useemmin mut sen verran kiireistä etten tiedä miten ennätän kaikkialle.

Nyt pitääkin taas lähteä kaupungille juoksemaan, tuun sit taas ilmottelemaan kunhan pääsen salille täs lähipäivinä!

-Kat


Nuhaisia terveisiä

Täältä sängyn pohjalta päätin nyt tulla päivittelemään viikon tuloksia. Muutoksia ei kuitenkaan oo tapahtunu viimeisen postauksen jälkeen, sillä sairastuin ja enpä oo päässy sen takia yhtään kuntoilemaan ja oon vähän samalla myös höllentäny ruokailuita (silti terveelliselllä pohjalla pitäen kuitenkin) et paranisin nopeemmin :)

Paino näytti aamulla siinä 117kg paikkeilla ja tämän viikon liikuntasaldo valitettavasti nolla. Toivon vaan kovasti et paranisin viimestään tiistaiks et keskiviikkona vois jo vähän mennä kokeilemaan rennosti kepillä jäätä et oonko tarpeeksi parantunu jo :D

tällänen söpöläinen kun oliskin pötköttelemässä mun kanssa :3

-Kat

Uudet tuulet!

Viime viikon olin melkein kokonaan kipeä, joten pahoittelen ettei ole tullut postauksia. Ajattelin aluksi tulla ilmoittamaan että oon kipee, mut sit se jotenkin unohtu kokonaan, enkä käynyt kuin muutaman kerran koneella niin ei tullut enää uudelleen mieleenkään viikon aikana et ois pitäny tulla tänne kirjoittelemaan. Nyt kuitenkin täysterve ja kävin tänään jo tunnustelemassa kuntoa 45min crossing-tunnilla tuossa iltapäivällä. Oon ennen käyny 30min crossing-tunneilla, mut ei olllu mitään muuta mua kiinnostavaa ryhmätuntia tälle päivälle enkä jaksanut pelkkää salitreeniä vetää. Eikä ollut loppujenlopuksi kamalasti rankempi treeni kuin se 30min crossing vaik olinkin just ollu kipee. Tuli muuten ennätys kalorikulutuksessa, 1000kcal! Oli mahtava fiilis lopettaa treeni nelinumeroiseen lukuun. 



Muutenkin on ollut kiireitä elämässä, sillä.. *rumpujen pärinää* mä muutan näillä näkymin ennen mun 18-vuotissyntymäpäivää! Oon jo puol vuotta kattellu, jos löytyis jotain kivoja asuntoja ja nyt niitä on kaksin kappalein! Ja vielä saan päättää kumman otan: joko 35 neliöinen yksiö (alko-ovillinen) tai sitten 45 neliöinen kaksio, jossa on vaatehuone. Taidatte arvata jo kumman otan.... Vaatehuoneellisen kaksion tietysti :D Eikä hintakaan oo ihan kamalasti suurempi, joten parin kuukauden päästä tää tyttö asuu omassa kämpässään :3 Wii!



Ainoo negatiivinen täs kaikes kiireessä&kipeenä olemises oli painonnousu.. Taas paino 118,9kg, mut oon varma et se laskee reippaammalla kädellä täs kahen viikon aikana. Pidän huolen siitä!

-Kat

Uprising

Viime viikko meni aikas hyvin. Paranin viikonlopuksi, mutta en viitsinyt mennä sitten vielä salille. En ole myöskään ennättänyt tällä viikollla vielä ollenkaan, sillä koeviikko lähestyy suurella vauhdilla kohti. Olen katsonut pari kertaa peilistä mahaa yms. mutta mitään muutosta ei ole näkynyt. Ei ehkä kuulukkaan vielä, sillä ensimmäiset 5 kiloa on vasta lähtenyt blogin aloituksesta. Tässä paino ja mitat tällä hetkellä:

Paino:   112kg
Paino pudonnut viime viikosta:  -1kg
Painoa pudonnut yhteensä: -5kg
Painoa pudotettavana vielä normaalipainoon:  -30kg
pudotettu tavoitteesta (normipaino) %:  14,3%
Paino indeksi (ennen-nyt):  bmi35,3 - bmi33,8
Mitat: 113-98-123
Senttejä pudonnut:  -5cm,-10cm,-5cm
Senttejä pudonnut yhteensä: -20cm

Oon huomannut, että oon joutunut esim. lökäreiden nauhoja kiristämään ,muuten meinaa tippua jalasta. On 10 senttiä ihan älyttömästi!! Hieman ehkä ärsyttää vain että paino tippuu hieman hitaahkosti. Mutta nyt viime viikkoon verrattuna tuo 1kg kilo on ihan kivasti. Pitää vaan tsempata että jaksaa jatkaa samalla tahdilla, ja onneksi kevät kurkistaa jo oven takaa! Tuli niiin pirteä fiilis kun kävelin kotiin koulusta ja aurinko paistoi sekä jalkojen alla pysty tuntemaan maan! En malta oottaa et pikkasen vielä lumi sulaa teiltä, et pääsee kuluttamaan taas lenkkikenkiä :)

http://littlecoleybear.tumblr.com/

Mää näytän aikas tolta vasemmanpuoleiselta. Toivottavasti lopulta olen oikeanpuoleisen näköinen, sitä odotellessa pitää treenata, treenata ja vähän vielä lisää treenata ;)
Oikein hyvää viikonjatkoa sinnekin päin!! :)   -Kat

Kipeänä...

Ihan tyhmää. Oon jo toista päivää kuumeessa kotona ja koulussa silti pitäisi tehdä paljon eri asioita. Samoin olishan se kiva päästä salillekin joskus :D Taitaa tän viikon liikunnat jäädä pieneks. Toivottavasti paranisin nyt huomiseks ni pääsis sitten lauantaina Zumbaaan :)
Paino on onneks kuitenkin tippunut takas sinne 113kg. Mitat näyttivät (114-99,5-122,5). Ihan hyvänä on pysyny vaik oonkin kipeenä :))

En malta ootttaa kesää ja tuoreita marjoja sekä hedelmiä :))

Enpä jaksa nyt kirjotella enempää, meen takas nukkumaan ja tuun tanne päivittelee sit lisää ku oon tervehtyny!!


-Kat

Kipeänä...

Pitkästä aikaan oon kipeenä, ja tietysti sen piti tulla heti kun alkaa homma luistaa... Painoki lähti nousuun kun tuli sitten vedettyä namipussikin siinä... ÄH, pitikin mennä sortumaan. Mutta onneksi ei suurta sortumista kuitenkaan tullut, ja nyt olllaan taas raiteilla :) Kunhan paranen ni sitte tämä tyttö lähtee suoraan lenkille tonnne ihan mahtavaan talviseen keliin! Aurinkokin paistaa tosi houkuttelevasti,mutta ainakin tämä päivä pitää istua kotona ja nauttia nukkumisesta :D


http://findingmyownbliss.tumblr.com/post/36342168256/before-and-after-pictures-225-125

Ihan siis mahtava tuon ylläolevan muutos! Ei näytä ollenkaan samalta henkilöltä! Ei voi muuta kuin onnitella, WOW :)

Mites teidän viikko on siellä sujunut? :)

-Kat



© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis