Innostus muuttuu motivaatioksi

Ihan älyttömän hyvä fiilis! Motivaatio oli oikeastaan pitkäänkin kateissa, mutta nyt se on tullut kaksinkertaisena takaisin. Rakastan tätä fiilistä, kun en malta pysyä vain paikoilla ja ajatuksetkin ovat paljon kirkkaampia: helpompi katsoa mitä valintani tekevät tulevaisuudelle ja näin tänään oli paljon helpompi kieltäytyä herkuista! Samoin teki mieli koko ajan edes hetkeksi lähteä urheilemaan ulos taikka salille, mutta en sitten loppujenlopuksi ennättänyt kun piti täysiä lukea kokeisiin :D Päätin kuitenkin, että heti huomisen koulupv jälkeen suuntaan salille, en malta odottaaa enäää!



Sitä ennen kuitenkin on yksi koe, ja mua jännittää ihan järkyttävästi! En yhtään tiiä miten se tulee menemään, mutta enää ei voi oikein muuttaa asioita. Ja sitäpaitsi, sen jälkeen on enää kolme koetta jäljellä, jee!

-Kat


Lauantain yläkroppatreeni

Lähdin salille jo 9 aamusta eikä kaduta yhtään. Salilla oli ihanan rauhallista ja sain mennä mieleisilleni laitteille melkein jokainen kerta suoraan. Muutenkin oli ihana fiilis salilla, kun sain tehtyä käsi-sekä keskivartalotreenin kunnolla. Olin n. 40min salilla ja sen lisäksi kävin kaupan kautta hakemassa patongin ja kävelin dösän sijasta kotiin. Vähän plussaa siitäkin.



Paino kylläkin vetää taas ihan omassa sarjassa mutta olen varma, että kohta se taas lähtee laskemaan ja pidän varmuuden siitä, että se jatkaa samaa mallia. Nyt siis paino huitelee siinä 117-119kg välillä, riippuen mitä olen syönyt edellisenä päivänä. Toivottavasti osat näistä ovat vain turvotusta :) Sen näkee seuraavalla viikolla kun aion seuraavan viikon olla karkkilakossa, joka tuntuu ainakin nyt todella vaikealta, mutta tiedän että pystyn tekemään sen. Jos karkkilakko sujuu, niin jatkan sitten toisella ja ehkä kolmannellakin viikolla. Se nähdään viikon päästä.



Seuraavalla viikolla en ehkä ennätä kuitenkaan kauheasti menemään salille, ainakaan ennen torstaita, sillä koeviikon rankin osa on tulossa. Jäiks! Sitten kuitenkin alkaa rankka kesälaihdutusjakso :D Täysillä vaan eteenpäääin :)

-Kat

Dieettisuunnitelma kesäksi

Painonpudotus ei edelleenkään ole jatkunut haluamallani tavalla, mutta onnekseni viikon päästä koulu loppuu ja pääsen lomalle! Lupaan että silloin rupeaa tulemaan taas enemmän ja tiheämpään näitä postauksia, mutta on jotenkin todella vaikea saada itsestäni irti tarpeeksi että saisin kunnollisen blogitekstin aikaiseksi näin viimeisen koeviikon aikana.

WOW

Törmäsin ''uuteen'' laihdutusohjelmaan ja kerta kun nyt en oikeastaan kertaakaan ole koittanut yhtäkään niin ajattelin testata tätä heti kun pääsen lomalle. Kyseessä on erittäin tiukka, mutta myöskin erittäin tuloksia tuova ohjelma. Pääasiassa kuitenkin aion kuunnella kroppaani ja jos rupeaa tuntumaan siltä, että tämä ei sovi minulle niin vaihdan takaisin normaaliin tapaani laihduttaaa. Eli siis tälläinen dieetti on:

Päivittäin syötävä kalorimäärä: 1000-1400kcal
-terveellistä ruokaa!!
-Hiilihydraatteja sekä rasvaista lihaa vältettävä, mutta ei kiellossa
-Herkut sekä epäterveelliset ruoat kiellossa ainakin 2 ensimmäisen viikon ajan

Joka päivä myös salille tunniksi (sekä 30min-60min kävely/hölkkälenkille)
-salin sijasta jumppatunti 60min käy myös
-täysillä urheillessa eikä puolella sydämellä!



Tällänen on siis ''dieetti'' pääkohdittain. Vaikeinta ehkä tulee olemaan mulle ekat kaks viikkoo se herkkujen poisjättö sekä toi suuri liikuntamäärä, sillä se yksi tuntikin päivässä tuntuu jotenkin vaikealta usein. Ainakin kun pitää erikseen lähteä salille, eikä sali oo esim. 100m päässä :D

Laskeskelin myös, että jos jaksaisin koko kesän paria viikkoa lukuunottamatta noin tiukasti mennä, niin kesän lopussa vois helposti olla kaksnumeroinen lukema vaa'assa! Se olis jo upea mahtava suoritus multa!! Tässä mennään kuitenki päivä kerrallaan ja saa nähä mitä kesä tuo tullessaan!


-Kat

p.s. Ruoat on mennyt päin persettä tänään kun menin herkkuja syömään salaatin lisäksi, mutta salilla tuli tehtyä semmonen treeni ettttä :D en ois ees halunnu lähtee sieltä ku oli niin kivaa!
p.p.s. Tervetuloa uusi lukija! :)

the truth

Nyt mun on pakko tunnustaa. Mun on edelleen todella vaikea välillä hallita syömistäni. Tai päätöksiä miten paljon syön. Tiedostan ennen syömistä että näin en saisi syödä, mutta himo vie mut mukanani... Samoin mua on alkanut pelottaa välillä kun oon ahtanut itteni täyteen ees vähäsen ni et mä päädyn oksentamaan. Tiedän et missään nimessä ei sais oksentaa, sillä se saattaa johtaa bulimiaan yms. mut mä joudun oikeesti taistelemaan sen kanssa, että en mee oikeesti vessaan ja tunge sormia kurkkuun ku on nii paska fiilis siit syömisestä ja sen hetkisestä olosta. En tiiä mitä teen... On niin vaikeeta tehä tää kaikki iteksee...

Noh, pitää kuitenkin ajatella vaan, että tulisin varmasti katumaan puolen vuoden päästä jos en nyt ota itseäni niskasta kiinni :)  En siis välitä repsahduksista, niiden avulla opin enemmän itsestäni ja tiedän enemmän mitkä ovat mun heikkouksia. Tästä on hyvä jatkaa! Sunnuntaina luvassa varmaan taas punnituksia. Paino on varmaan taas noussut, mutta ihan sama. Tärkeintä on lopputulos sitten kun olen valmis vuoden päästä!

-Kat

So here it is again, yay!

En sitten ennättänytkään viikonloppuna käydä salilla, mutta toiveissa on että heti tiistaina-torstaina salille vetämään täysillä! Sen sijaan ennätin käydä jopa syömässä ulkona ja söin kerrankin hyvinkin terveellisesti. Tai ainakin paljon terveellisemmin kuin ennen. Otin pienemmän lasten annoksen sen sijaan, että olisin syönyt kalliimman sekä isomman hampurilaisen. Oon taas vaihteeks ylpeä itestäni :) Kaiken lisäks paino tippu vähintään 0,2kg päivässä eli mul on ihan älyttömän hyviä uutisia teille! Tänään kun astuin vaa'alle koiran ulkoiluttamisen jälkeen näytti mitat tältä:

Paino 6.5.13: 114,9kg
Paino pudonnut viikossa: -1,1kg
Kiloja pudonnut yhteensä: -2,1kg
Mitat: 116cm-102m,-123cm
Senttejä pudonnut: -2cm, -6cm, -5cm



En voi muuta tehdä kuin taputtaa itseäni olkapäälle ja onnitella :D Oon melkein ''lähtö''asemissa taas, repsahduksesta siis. Enää -2kg puuttuu :)

Oon saattanut laittaa tän jo kerran tänne, mut toi vasen kuva kuvastaa niin hyvin mua... Ja kattokaa tot jälkeen kuvaa. Upea!!


Oikein hyvää alkavaa viikkoa sinnepäin!

-Kat

Vapun jälkeiset tunnelmat

En voi muuta sanoa kun hyi. Paino nousi vapun aikana 118kg eli oikeastaan yksi kilo tuli lisää blogin aloituksesta! Ärsyttävää miten vaikeaa on pysyä laihdutuksen tiellä, saatika pitää se paino siinä -1kg/vk.... Laskeskelin tässä just, että jos olisin pysynyt tavoitteessa niin olisin tällä hetkellä jo 21 kiloa laihempi eli n. 97kg!! WOW.... ei voi muuta sanoa kuin että oon idiootti kun  en pystynyt pysymään tavoitteessani.

Paino nyt: 116kg
Paino pudonnut viime viikosta:  +/-0kg
Painoa pudonnut blogin aloituksesta: -1kg
Sentit: (117cm, 103cm, 124cm)




Jos vappua ei kuitenkaan oteta huomioon niin tää viikko on mennyt mainiosti. Maanantaina kävin crossaamassa, kuten viime postauksesta tiedättekin. Sitten mm. pesäpalloa koulussa ja nyt suunnitelmissa mennä viimeistään huomenna vaikkapas pyöräilemään tunnille xyckilgiä vetämään :) Jalatkin ovat toipuneet 90%:sesti viime treenistä,joka oli erittäin raskas kun en ollut 2vk käynyt salilla....

upea muutos hänellä ! ei voi muuta sanoa :)


Lupaan kuitenkin että syksyllä olen alle 100 kiloinen ''keijukainen'' ! Se on lupaus ja aion pitää kiinni siitä :)

-Kat
© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis