Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit

Itsekuri meinaa lipsua, mutta sisulla eteenpäin

Lähellä piti- tilanteita on ollut enemmän kuin laki sallii. Vanhat tavat pyrkivät tulemaan esille ja pystyn vain vaivoin estämään mielihalujen toteuttamisen. Tiedän, että kyllä se tästä helpottuu, mutta siltä ei tunnu. Tuntuu kuin aivot riitelevät keskenään ja siellä keskellä istun minä, jota revitään täysillä kahteen täysin eri suuntaan. Tälläistä se varmaan on olla koukussa johonkin. Sisäinen paholainen huutaa sokerin perään ja mieleen putkahtaa ajatus; ''pakko saada jotain hyvää''. Ei kuulosta järin terveeltä. Ei lähelläkään sitä. Ei kuulosta edes minulta, missä vaiheessa minäni katosi sokeririippuvuuden tyydyttämiseen?

Sehän tässä on ollut suurimpana itsetunnon nakertajana. 

Weight Loss Motivation - The Most Amazing Female Weight Loss Transformations [30 Pics]!
WAU

Niin kuin edellisessä postauksessani kerroin, en osaa julkisella paikalla olla ilman miettimättä, miten tuokin taas tuijottaa ja varmasti mielessään arvostelee minua. Todellisuudessa ei varmaan edes huomannut katsahtaneensa minun suuntaan eikä ajatellut sen kummoisempaa. Miksi ihmiset edes jaksaisivat arvostella jokaista läskiä joka tulee vastaan? Aikamoinen työ siinä olisi nykypäivänä teollistuneessa maailmassa. Haluan takaisin entisen minäni lisän sen, etten tunne tarvetta syödä epäterveellisiä ruokia. Tietoa ja taitoa on, mutta vielä puuttuu se toteutus ja siinä pysyminen. En tunne eläväni täyttä elämää tämän takia, joten jotain on pakko tehdä. Muuten edessä on ylipainon tuottamat sairaudet, epäterveellinen elämä, onneton elämä ja jopa ennenaikainen kuolema. Ja mielummin olen virkeä vanhus kuin ylipainoinen, joka ei edes välttämättä elä eläkeikään saakka.

Muutos on pakollinen ja halua riittää, missä itsekuri?

onneksi sentään opiskelu sujuu!

Unelma on vielä joskus näyttää esimerkkiä tuleville sukupolville terveellisestä elämästä. Aktiivisesta sellaisesta, jossa koko päivää ei vietetä neljän seinän sisällä syöden valkosia viljoja.

Vaikka tämän päivä on ollut hankala, olen pystynyt pysymään lähes suunnitelmissani. 0g sokeria. mm. kaurapuuroa, ruisleipää, kanaa, viinirypäleitä, omena, proteiinijuoma ja subway vielä 'helpoksi' päivälliseksi. Hiilihydraatteja 200g, proteiineja 100g, kuitua 28g. Proteiineja pitäisi vielä vähän saada lisää, hiilihydraatteja liikaa. Ei kuitenkaan huono päivä huomioiden vireystason ja ajoittaiset herkkuhimot. Sain aikaiseksi todella paljon tänään kirjastolla ja lisäksi kävin salilla. 4. kerta tällä viikolla eli tavoite saavutettu! Nyt voi olla tyytyväinen itseensä :) Jos jaksaisi, niin huomenna voisi vielä mennä käymään tekemässä reippaan aerobisen treenin, mutta vain ylimääräisenä rentona liikuntana.
salilta, ajattelin nyt useammin ottaa kuvia (kerran viikkoon/kuukauteen niin jossain vaiheessa näkyy varmasti muutoksia!)
Oikein mahtavaa viikonloppua teille kaikille ja tulen sunnuntaina (1.2!!) päivittelemään painoa, joka toivottavasti nyt edes on alle 115kg näiden 2,5vk mässäilyn jälkeen. Ei hajuakaan missä se on, mutta toivon tietenkin mahdollisimman alhaista painoa.

-Kat

Minulle täydellinen ruokavalio?

Lukijoilleni näin ensialkuun pahoittelen tämän päivän postaustulvasta, mutta kun motivaatio on kohdillaan ja sanottavaa vielä löytyy, niin en malta pysyä poissa kirjoittelemasta vähän väliä tänne postauksia! Aloin edellisen postauksen jälkeen tekemään listaa, mikä olisi minun ihanteellinen ruokavalioni. Millaisia ruoka-aineita pidän tärkeinä terveellisen elämän pohjana ja mitä ruoka-aineita haluaisin rajoittaa pelkästään erikoistapauksiin, kuten juhliin. Sain siitä mielestäni aika hyvän listan, mitä kohti lähden tavoittelemaan askel askeleelta. Ei dieettiä, vaan koko elämän kestävä elämäntaparemontti. Terveys ja kunto aina voittavat kuitenkin loppujen lopuksi herkut ja varsinkin kasvaneet riskit sairastua eri sairauksiin. Voisin varmaan vouhota tuntikausia, miten olen järkyttynyt siitä miten olen päästänyt itseni tähän kuntoon kun vihdoin tajuan mitä olen keholleni tehnyt.



Olen pettynyt itseeni, en ehkä ulkonäköni takia, vaan sen takia, että en ole osannut pitää kunnostani ja erityisesti terveydestäni huolta. Kohonnut verenpaine ei kerro hyvää, vaikka en syökään lääkkeitä siihen. Se kertoo siitä, että olen aivan normaali ihminen kuin muutkin, jolloin ei ole mahdollista enään vältellä painoni tuomia terveyshaittoja. Jos jatkan tällä tahdilla, voisinpa melkein sanoa, että olen riskiryhmässä saamaan nuorena lääkityksen verenpaineen kontrolloimiseksi. Siitä vielä hieman aikaa eteenpäin niin istuisin sairaalassa sydänkohtauksen jäljiltä. Jos en siitäkään saisi itseäni kiinni, lopulta istuisin kotona peläten ulkona olevaa maailmaa, sillä olisin niin lihava, etten pystyisi enään juoksemaan. Niin lihava, etten pystyisi elämään elämääni, tapaamaan kavereitani pahentuneiden itsetunto-ongelmien takia enkä työskentelemään unelma-ammatissani, jossa ehdottomasti tarvitaan vähintään keskivertokuntoa. Ryhmän II diabeteskin olisi ollut jo riesanani vuosia. Tämä kaikki on kuitenkin vain uhkakuvia. Onneksi. Mutta jos en ota nyt itseäni niskasta kiinni, näiden kaikkien mahdollisten sairauksien riskit jatkavat vain kasvamistaan ja on aivan todennäköistäkin että saisin jopa kaikki edellämainitut sairaudet.


Huoli siis tulevasta on siis yksi suurimmista syistä laihdutukseeni. Samoin se, että en oikein pysty elää tällä hetkellä elämääni täysillä, sillä ylipainoni varjostaa sitä. Suuresti. Unelmoin kauniista vaatteista, laukuista, hyvästä itsetunnosta sekä siitä, että voisin vihdoin olla oma itseni eikä minun tarvitsisi enää pelätä muiden ihmisten reaktiota painooni. Olen saanut tarpeekseni siitä.Nyt menen kuitenkin taas liian pitkälle, sillä alkuperäisenä tarkoituksenahan minulla oli kertoa elämäntaparemontin ruokavaliosta, johon pienin mutta päättäväisin askelein lähden tavoittelemaan. Suurimmalta osin seuraavat ''säännöt'' ovat vain itsekuristani kiinni, mutta on siellä muutamiakin, jotka näen jo heti, että niissä tulee olemaan ongelmia, joten niiden kanssa en aloita niin ''rajusti''. Merkkaan vaikka ne teille näkyviin näin: V 


''Kielletyt'' ruoka-aineet:

-Ei voita leivän päälle
Muutamia vuosia sitten tein jo näin, enkä osannut edes muutaman viikon päästä kaivata sitä. Nyt olen kuitenkin syönyt taas leipäni voin kanssa ja haluan päästä takaisin leipään ilman voita. -Vaaleat viljat (vaalea pasta, jasmiiniriisi, jauhot)
Vaikeuksia saattavat tuottaa jo kaapeissa olevat riisit sekä pastat. Jauhoissa ei ongelmaa, kun en aio vain tehdä mitään herkkuja
-Sokeri (namit, suklaat) V
Alussa aivan varmasti ongelmia ja vaikeuksia lopettaa, mutta niin monet ovat sanoneet jo, että kuten voin kanssa, jo muutaman viikon kuluttua ei osaa edes kaivata niitä enään.
-Hiilihapotetut tuotteet
Nämä ovat aivan turhia piilokaloreita, jotka tuhoavat hampaat. Niitä ei enää minulle-suolatut tuotteet 
-einekset-roskaruoat V
Voi olla vaikeaa, jos hirveä nälkä ja on kaupungilla kaverin kanssa. Houkutus silloin suuri, mutta itsekurilla siitä pääsee yli pikku hiljaa




Rajoitetut ruoka-aineet:

-mehut (poikkeuksena itse tehdyt)-maustetut rahkat, jugurtit ym. -kinkut, juustot-sika sekä nauta V
Mielestäni syön liikaa lihaa, jota ekologisitakin syistä haluan vähentää
-osittain myös kana, mutta vain hieman rajoitettu-huoneenlämmössä kovat rasvat (Voi)



Suositeltavat ruoka-aineet:

-kala-täysviljaiset/-jyväiset tuotteet (ruisleipä)-marjat, hedelmät, vihannekset-vesi -Maito, kananmuna (paistettua vältettävä)-puuro/smoothie aamulla
-palkokasvit-maustamattomat jugurtit, maitorahka V

En oikein pidä niiden mausta, vaativan tällä hetkellä esim. smoothien tms. että menevät alas. Totuttamalla varmasti tottuu
-Vitamiinilisiä?



Miltä teistä tuntuisi tuollainen ruoka-valio?

-Kat


Elämäntaparemontti

Sain inspiraatiota vihdoin taas tulla tänne kirjoittelemaan, sillä tajusin ettei tästä mun laihdutuksesta tule yhtään mitään, jos annan itselleni liian suuret valtuudet syödä mitä tahansa. En tiedä miksi hylkäsin jo hyväksi todetun ruokasuunnittelun, jossa jo viimeistään edellisenä päivänä suunnittelin seuraavan päivän ohjelman ja siihen sopivan ruokavalion. Lisäksi laskin mahdolliset kalorit jo, että ainakin suunnitelmassa ne pitäisivät. Siellä annoin itselleni pientä liikkumavaraa juuri hektisyyden takia, mutta kalorit eivät saaneet ylittää 300kcal suunnitellusta. Silloin suunnittelu toimi oikein loistavasti ja paino putosi. Nyt vieläkin jääkaappi täynnä (ja niin vatsakin!) jouluruokia, olen saanut tarpeekseni tästä kaikesta. Mitä järkeä syödä rasvaisia ja epäterveellisiä (vaikkakin herkullisia) ruokia, jos niillä tuhoan vain elämäni? Haluan oikeasti aktiivisen sekä terveellisen elämän, jolla voin näyttää esimerkkiä muille vielä pimeydessä kulkeville sekä tuntea itseni vihdoin terveeksi! Laihdutuksen aikana olen paljon pirteämpi sekä ylipäätään tunnen olevani elossa, toisin kuin epäterveellisten jaksojen aikana, jolloin syön mitä haluan. Minua on myös alkanut pelottaa kaikki sairaudet, sillä olenhan oikeasti aivan selvästi riskiryhmään kuuluva, kun mulla on näin paljon ylipainoa. En halua tätä enää. En ikinä.



Muutoksia on muutenkin ilmassa. Sain vihdoin perheeni mukaan prosessiini ja tavoitteena onkin syksyllä 10km perheeni kanssa juosta jossain tapahtumassa. Suuri taakka siis putoaa nyt harteiltani, sillä en joudu yksin pysymään kasviksissa ym. kun muut syövät nameja sekä muita herkkuja! Jotain positiivista siis on tapahtunut jo nyt!



 Olen miettinyt myös ruokavaliotani. Mielestäni syön aivan liikaa lihaa ja siksi olenkin nyt päätynyt hieman erilaiseen ruokaratkaisuun. Onnekseni olen meidän perheen ''kokki'', joten saan päättää aika suurelta osin mitä itse syön. Itse olen ajatellut, ihan niin ekologisista kuin terveydellisistä syistäkin, että jättäisin sian- ja naudanlihat (jauhelihat,pihvit,lihapullat ym) maksimissaan siihen 2kert/vk. Korvaisin muut päivät kanalla, kalalla sekä kasviksilla. Lisäksi ottaisin kokonaan valkoisen viljan pois ja korvaisin ne täysjyvä/ruistuotteilla. Viikon ruokavalio olisikin siis sellainen, että max. 2kert/vk lihaa, kanaa max. 3kert/vk, kalaa se 2-3kert/vk ja täysin kasvispäivä olisi kerran viikossa. Kouluruokaan en tietenkään pysty vaikuttamaan, mutta siellä pyrin vielä syömään enemmän salaattia sekä kasvisruokia, joita voi ottaa liharuokapäivinä. Ja sokeri menee tietenkin pannaan, sillä ei sitä oikeasti tarvitse.

-Kat

''Koska mikään ei ole mahdotonta.''

p.s. tervetuloa uusi lukija! Kyllä mä nousen vielä täältä suosta, nyt!

''Älä menetä koko elämääsi murehtimalla menneitä tapahtumia''

Laihdutus ei ole, eikä koskaan tule olemaan helppoa. Saan näköjään oppia sen kantapään kautta. Ensimmäiset kaksi vuotta suunnittelin ja aloitin varmaan joka toinen viikko uudelleen laihdutuksen hieman muokatulla suunnitelmalla.
Dieetit eivät koskaan sopineet minulle ja jättäydyin pelkästään siihen, että halusin muuttaa elämäni terveelliseksi ja tasapainoiseksi. Tietenkin samalla laihduttaen ylimääräiset kilot pois ja saaden rapakuntoni vaihdettua edes jonkinlaiseen kuntoon. Tavoitteena oli välillä saada täydellinen kroppa, välillä pelkästään tyytyä normaaliin painoon ja vaikkapa puolimaratoonin juoksuun jossain vaiheessa elämääni.
Mitään niistä tavoitteista en ole vielä saavuttanut. Painotan tässä sanaa vielä. En kuitenkaan kadu näitä(tai kadun, mutta en voi enää tehdä tehtyä tekemättömäksi ja palauttaa menneen takaisin) hukkaan menetettyjä vuosia laihdutuksen kannalta, sillä tiedän että sitten kun saan tämän laihdutuksen rullaamaan niin tällä kertaa se onnistuu. Olen jo tainnut repsahdella ihan tarpeeksi koko elämäni ajaksi :)

''Juoksen aina pakoon jotakuta tai jotakin mutta en ole koskaan päässyt mihinkään''
Ehkä olisikin mun aika vihdoin päästä juoksemaan laihdutusta vastaan eikä enää juosta sitä pakoon


Kaksi suurta vinkkiä haluan antaa teille, jotka laihduttavat tai aikovat laihduttaa. Ensimmäinen on motivaatio. Ilman sitä et pääse edes suunnittelutasolta pois ja et välttämättä edes suunnittelutasolle. Tiedän hyvinkin kokemuksesta, että kaikki repsahdukset sekä epäonnistumiset tavoitteissa lannistaa ja motivaatiotaso laskee helposti. Ei kuitenkaan saa koskaan luovuttaa. Etsikää motivaatiota netistä: ennen&jälkeen kuvia, laihdutus/terveysblogeja, mitä tahansa oikeastaan josta saisit kipinän jatkaa toiveidesi tavoittelua.
Aloita blogin pitäminen, lupaa itsellesi vaikka kirjoittaa sinne vähintään kerran viikossa kuulumisista (huonoista tai hyvistä) vaikka kukaan ei sitä lukisikaan. Tietysti sitä jossain vaiheessa joku tulee kommentoimaan/ liittyy lukijaksi. Motivoidu siitä, että ehkä joku lukeekin blogiasi ja saa inspiraatiota juuri sinusta muuttaa elämäntapansa.
Löydä ympäriltäsi motivaationlähteitä. Usko pois, niitä voi löytää melkein mistä tahansa! Jos sinulla on varaa niin osta palkinnoksi tavoitteen saavuttamisesta tms. vaikka jotain mitä olet aina haaveillut, tietenkään ei mitään epäterveellistä mutta vaikkapa uudet treenikengät, kylpyläpäivä rakkaan kanssa tai vaikka kokeile jotain uutta ja erikoista liikuntaharrastusta. Mahdollisuuksia on paljon ja vain sinä olet laihdutuksen esteenä :)

Niin kauan kuin jaksat taistella ja kasvattaa itsekuriasi, tuloksia syntyy varmasti. Ennemmin tai myöhemmin



Toinen vinkki on ehdottomasti se, että hankkikaa ympärillenne ihmisiä, jotka tukevat laihdutustasi eivätkä sabotoi sitä. Laihdutuksessa on hyvin hankalaa olla itsekseen. Mielitekoja tulee, rutkasti eikä jokainen kerta yksinkertaisesti pysty sanomaan ei. Onnittele jokainen kerta itseäsi kun pystyt pysymään herkuista erossa. Yritä kertoa lähipiirillesi laihduttamisesta ja varsinkin samassa taloudessa eläville. Voin sanoa että jos kerrot heille, niin he tukevat sinua. Ainakin aluksi.
Vaikeinta minulle ainakin on se, että perheenjäseneni jatkavat samaa epäterveellistä elämäntapaa, vaikka olen kertonut heille että laihdutan. He eivät tajua miten vaikeaa minun on pysyä erossa heidän tuomistaan herkuista ja syödä vain terveellistä ruokaa(jota aina ei edes kaapista löydy).. Onnistuin laihduttamaan sen 5kg silloin kun perheeni oli mukana laihdutuksessa täysillä. Kotiin ei tuotu paljoa herkkuja ja monet ruoat vaihdettiin terveellisempiin. Perheenjäseneni kuitenkin palasivat takaisin epäterveelliseen ruokaan ja niin minäkin osittain vaikka yritänkin tosissani pysyä erossa nameista ja muista epäterveellisistä ruoista. Se on vain erittäin vaikeaa minulle.
Joten yrittäkää saada edes joku tukemaan päätöksiäsi ja joka pystyisi syödä about samaa ruokaa kanssasi, jolloin et tuntisi jokainen hetki houkutusta palata takaisin epäterveelliseen elämääsi!

Tätä haluan toitottaa. Varmaan tuunkin laittamaan tän kuvan vielä useesti tänne, mut kestäkää :D

Huomenna onkin taas crossing-tunnin vuoro ja sitten tuntemuksista riippuen toivottavasti ainakin kahdesti salille vielä sen jälkeen tän viikon aikana! Sunnuntaina on sitten jo taas punnitus! Jäiks!

-Kat

the truth

Nyt mun on pakko tunnustaa. Mun on edelleen todella vaikea välillä hallita syömistäni. Tai päätöksiä miten paljon syön. Tiedostan ennen syömistä että näin en saisi syödä, mutta himo vie mut mukanani... Samoin mua on alkanut pelottaa välillä kun oon ahtanut itteni täyteen ees vähäsen ni et mä päädyn oksentamaan. Tiedän et missään nimessä ei sais oksentaa, sillä se saattaa johtaa bulimiaan yms. mut mä joudun oikeesti taistelemaan sen kanssa, että en mee oikeesti vessaan ja tunge sormia kurkkuun ku on nii paska fiilis siit syömisestä ja sen hetkisestä olosta. En tiiä mitä teen... On niin vaikeeta tehä tää kaikki iteksee...

Noh, pitää kuitenkin ajatella vaan, että tulisin varmasti katumaan puolen vuoden päästä jos en nyt ota itseäni niskasta kiinni :)  En siis välitä repsahduksista, niiden avulla opin enemmän itsestäni ja tiedän enemmän mitkä ovat mun heikkouksia. Tästä on hyvä jatkaa! Sunnuntaina luvassa varmaan taas punnituksia. Paino on varmaan taas noussut, mutta ihan sama. Tärkeintä on lopputulos sitten kun olen valmis vuoden päästä!

-Kat
© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis