Viikko on mennyt lähes moitteettomasti syömisen ja liikunnan puolesta. Olen syönyt arviolta sen verran, että joka päivä on tullut -1200kcal. Suhteellisen helppo tavoite, sillä liikuntaa tulee työn puolesta yli tuhannen kalorin verran. Paino sen sijaan kiukkuilee näköjään isomman kerran. Keskiviikkona se yllätti jo laskemalla 102,5kg:n. Seuraavana päivänä se olikin takaisin 103kg:ssa, perjantaina 102,8kg ja tänään 102,9kg. En tiedä miksi paino on nyt tuolla tavalla ''jojoillut'' sillä olen syönyt tasaisesti viime päivät 1500kcal. Yleensä paino ei lähes koskaan lähde hyvinä päivinä takaisin nousuun vaan se ehkä hetkisen jumittaa yhdessä tietyssä numerossa ja sen jälkeen jatkaa laskua. Ruokailun puolesta kaikki pitäisi olla kunnossa ja syön sen verran kuin jaksan. Terveellinen ruoka on täyttävää ja siksi harvoin tunnenkaan oikeaa nälkää.
Ehkä tuo erittäin reipas 3kg:n lasku 106kg:sta sai elimistön vähän paniikkiin ja nyt sitten on hetki hiljaisempaa. Kuitenkin, paino on jo alle 103kg, mikä tuntuu jotenkin uskomattomalta! 3kg matkaa ensimmäiseen pieneen tavoitteeseen, joka on se kuuluisa kaksinumeroinen summa. Hiljalleen hyvä sujuu, mutta kyllä tällä hetkellä sisäisesti hihkun ilosta ja siitä kun vasta nyt alan tajuamaan, paljon kiloja on jo takana. Enää en istu täysin lähtökuopissa, sillä 120kg elopaino on vain paha muisto. En edes tahtoisi enää uskoa, että paino on käynyt joskus turvotusaamuna siellä 125kg painossa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Yhteenvetoa viikosta
Viikko on siis taas hurahtanut lähes loppuun ja enää viikonloppu jäljellä tätä hiihtolomaa. Tai useimmilla etelä-suomalaisilla on ainakin tähän aikaa hiihtoloma. Itse istun kyllä kotona mutta olen ottanut rennommin salin kanssa kun en ole edes kirjastossa käynyt tällä viikolla. Olen käynyt nyt kahdesti hieman kauemmin salilla ja huomenna olisi vuorossa kolmas kerta, jolloin tämän viikon salikertoja tulee vain kolme, mutta ei se mitään. Ihan hyvä vain antaa välillä lisää köyttä etten tylsisty jo alkujaankin siihen, jos salista tulee sellainen ''pakko mennä''-fiilis.
Ruokailut on menneet aika hyvin! Yhtenä päivänä tällä viikolla söin hieman epäterveellisemmin, mutta muuten on menty aika tarkalleen ruokasuunnitelman mukaan. Kaloreita on kertynyt ihan hyvin ja jos viikonloppukin sujuu ilman suurempia ongelmia niin lähden hyvillä mielin kohti seuraavaa viikkoa, jolloin lähtee taas salitreeni ja kirjastossa istuminen uuteen nousuun. Helmikuukin alkaa olla reippaasti yli puolen välin ja vihdoin olen saanut edes nurkasta kiinni tämän laihdutuksen kanssa. Ihan hyvää on tehnyt tämä ''nollatoleranssi'' herkuille ja uskon että pikku hiljaa pystyn antamaan itselleni vielä joskus herkkupäiviä. Mutta seuraavalla viikolla mennään vielä samalla tavalla kuin tällä viikolla. Jossain vaiheessa pakko uskaltaa vain antaa myönnytyksiä, sillä tämä nollatoleranssi ei varmaan pidemmän päälle tulisi toimimaan minulla.
Olen käynyt silloin tällöin nyt vaa'alla ja voin sanoa että alaspäin ollaan tultu ihan kivasti! Nyt vielä kun pysyn ruodussa niin se varmaan vielä laskee pari sataa grammaa tuosta alaspäin sunnuntain punnitukseen.Sen näkee sitten sunnuntaina, miten on käynyt! Sormet ristissä siihen asti :) Silloin tulen siis kertomaan painon ja viikonlopun kuulumiset ja kerron myös seuraavan viikon suunnitelmista!
| viikon ruokia: kalkkunaa lämpimillä kasviksilla ja salaattia |
| kasvissosekeittoa raejuustolla |
| herkuksi puolukoita pakastimesta |
| ja aamupalaksi tietenkin kaurapuuroa :) |
-Kat
Haaste, päivä 4: repsahdus pähkinöihin
Päivä meni klo 18 asti aivan täydellisesti. Enää olisi ollut päivällisen ja iltapalan aika, jolloin menin jostain mielijohteesta syömään maapähkinöitä! Jokin naksahti ja söinkin sitten lähes loppuun asti koko pussin.. Sinne meni kalorirajat ja tervetuloa +2000kcal. Salilla meni täydellisesti mutta nyt ei tunnu päivä hyvältä tuon repsahduksen takia. Tuntuu vain niin hirveältä; miksi tein noin! Jääkaapissa oli päivällinen lähes valmiina, olisi pitänyt vain 15min jaksaa odottaa sitä. Olen niin pettynyt taas vaihteeksi itseeni. Miten voi olla näin vaikeaa laihdutus, tätä menoa olen tämän kokoinen koko elämäni. Ikuisesti elämänvaiheiden välissä; en elä täysin terveellisesti mutten myöskään täysin epäterveellisesti.. Voi miksi olen niin heikko?
Nyt saa riittää. Olen täynnä tätä heikkoa minää. Vain minä voin muuttaa tapani ja ajatukseni ympäröivästä maailmasta. Suoraan sanoen en viihdy lihavana, en edes oikeastaan tykkään syödä herkkuja! Jokin aivoissani vain naksahtaa ja lopettaminen on vaikeaa! Siksi pitää vain opetella päästämään kokonaan irti, nyt olen syönyt taas edes hieman jotain epäterveellistä lähes joka päivä. En tykkää. En tarvitse niitä, vaikka aivoni luulevat että tarvitsen! Olen saanut tarpeekseni. Ei enää yhtään mitään. EI. MITÄÄN. TÄHÄN. KEHOON.
En suostu enää saastuttamaan tätä kehoa pelkästään jonkun himon takia. Minulla on kaikki välineet himon välttämiseen tai sen toteutumisen estämiseen. Olen kyllästynyt tähän heikkouteen. Vaikka supermiehen heikkous oli kryptoniitti niin silti hän taisteli kaikin keinoin sitä vastaan. Ja mitä minä teen; sorrun uudelleen samoihin uomiin enkä yritä uusia tapoja estää sortuminen. Mitä järkeä..
Huomenna lähdenkin sillä sekunnilla ulos juoksemaan kun rupeaa tekemään mieli jotain. Vaikka olisikin kuinka kylmä ja jäistä niin pakotan itseni ulos vähintään 30min lenkille. Jos aivot ei suostu tottelemaan hyvällä niin sitten mennään pahalla. Ihan kuinka vain. Keho on temppelini voikin olla uusi mottoni.
Tämäpä oli aika tunteiden vuodatus- teksti. Toivottavasti huomenna olisi mukavampi ja positiivisempi teksti. Uskon vakaasti että kyllä tämä laihdutus tästä helpottaa. Ehkä pitäisi muuttaa keskelle korpea yksin, jolloin ei ole ketään ehdottamassa että ostetaan herkkuja tai tuomassa epäterveellisiä ruokia.. Mutta eihän siinä sitten olisi mitään järkeä. Elämä on tässä ja nyt ja en halua sekuntiakaan enää menettää siitä. Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea tämän loppuu asti. Toivottavasti sait kiinni siitä punaisesta langasta, jota yritin tässä sanoa. Näin ''tunnepurkauksen'' vallassa ei kannattaisi kirjoitella :D
Mahtavaa loppuviikkoa teille kaikille! Kiitos ihan hirveästi tuesta ja jatkan laihduttamista vaikka loppuun saakka jos se on siitä kiinni!

Tunnisteet:
laihdutus,
olen saanut tarpeekseni,
repsahdus,
ruoka
Haaste, päivä 3: Kyykky, kyykky, vielä yksi kyykky!
Heissulivei taas täältä kevätaurinkoisesta(tällä hetkellä kylläkin vain koneen näytön valosta) haasteesta! Kolmas päivä on mennyt ja mahtavat fiilikset.
Vaikka päädyinkin menemään suoraan kirjastoon enkä mennyt heti aamusta salille niin jaksoin silti lähteä sinne nostelemaan rautaa iltapäivällä. Lukutunteja tuli ehkä tänään vähän vähemmän kuin yleensä mutta ei määrä ole tärkeintä vaan laatu. Treeneissä olikin jalkapäivä ja ensimmäistä kertaa sain jalkapäivänä yli 500kcal kulutettua. 45min treeni oli aivan mahtava, sillä sali oli tyhjää täynnä ja sain aivan rauhassa keskittyä omaan tekemiseeni. Vikat sarjat tekivät aika tuskaa, mutta seuraavalle laitteelle mennessä puhkuin aina intoa! Tätä fiilistä olenkin viimeiset neljä viikkoa odotellut! Ensimmäisellä viikolla piti vähän patistaa itseään, toisella viikolla lähdin jo salilta energisempänä ja nyt viime viikolla kädet syyhysi jopa parina päivänä mennä uudelleen salille saman päivän aikana ja fiilis oli katossa salin jälkeen. Tätä ''läpimurtoa'' olen odottanut, jossa heti uupuneena pukuhuoneeseen mennessä tulee se hymy huulille. Vaikka jaloissa tuntuu aivan ehdottomasti vielä, niin en malta odottaa huomisia treenejä! Nyt vaan toivomaan, että jossain näkyisi siellä 8vk kohdalla muutoksia. Nyt siis viides viikko menossa. Edes painossa(tai salilla) jos ei kropassa? :)
Ruokailutkin ovat menneet aika nappiin! Korvasin tänään kaurapuuron mannapuurolla, sillä heti aamusta rupesi sitä hirveästi tekemään mieli ja kaloreita siinä oli kuitenkin saman verran. Ei ehkä niin ravinteikasta, mutta mielummin näin kuin kokonaan suunnitelmasta sivutielle. Nameja ei oikeastaan ole tehnyt mieli yhtä hetkeä lukuunottamatta; olisiko nyt tuo veden tankkaaminen osasyynä? Tähän mennessä(klo 17) olen juonut 1l vettä, jonka lisäksi salilla meni yhteensä 8dl(5dl vetenä, 3dl proteiinijuomassa kotimatkalla). Hyvällä mallilla on siis juominen ja tavoitteena olisi vielä illan aikana juona se viimeiset 5dl eli yksi juomapullollinen.

Aamupala: Mannapuuro, pieni hillosydän
Lounas: broilerin rintafilee, uunikasviksia, kananmuna
Välipala: maapähkinöitä
(Ilallinen/iltapala: skyr, 2xruisleipä, 2 juustopalaa, paprikoita)
=1200kcal
Kaloritavoite jää hieman vajaaksi kun kirjastoeväät jäivät kotiin, hirveä nälkä ei kuitenkaan ole ollut päivän aikana.
| hillo 'suli' oikein sopivasti kuvaan :D |
Tästä on ihan mahtavaa jatkaa huomiseen. Eilinen on mennyttä, huominen tulevaisuutta joten pitää pysyä motivoituneena! Tarpeeksi kun teen tän mun tavoitteen eteen, ni kyllä tuloksia alkaa ilmestyä!
-Kat
Haaste, päivä 2 (repsahdus mutta en luovuta!)
Huh,olipa päivä! Päätin tänään käydä lounalla ihan kunnollisessa ruokapaikassa viinirypäleitten sijaan ja menin sitten picniciin syömään. Oli erittäin hyvää, vaikka jälkikäteen sainkin tietää että yhdessä annoksessa oli yli 700kcal... Olisi pitänyt mennä vain hakemaan puolikas subi tai tyytyä omiin eväisiin. No, nyt ainakin tiedän etten mene sinne enää uudelleen. Ainakaan vähään aikaan. Toinen päivä tuli ja meni, suurin osa päivästä meni mainiosti.. Kunnes näin iltapäivällä kaverin kanssa ja menin syömään leivonnaisia, jotka hän oli tuonut mukanaan. Argh! No, nyt en vaan saa jäädä itkemään tähän vaan jatkaa sinnikkäästi viikkoa eteenpäin. Viisi päivää vielä jäljellä ja kuitenkin maanantai meni ihan nappiin! Pitää vain sitten tehdä yksi päivä lisää salilla, vaikka kokonaan aerobisena treeninä että ylimääräiset kalorit saadaan kulutettua.
Tai vaihtoehtoisesti ulos lenkille, mutta en ainakaan tänään ole sinne menossa sillä ainakin täällä maa on ihan älytömmän liukas!
Tai vaihtoehtoisesti ulos lenkille, mutta en ainakaan tänään ole sinne menossa sillä ainakin täällä maa on ihan älytömmän liukas!
| Ihana auringonpaiste Helsingissä iltapäivällä! |
Aamupala: kaurapuuro, vitamiinit
Lounas: Picnicin uuniperuna, leivonnaisia(murr), viinirypäleitä, muutama kuivattu aprikoosi
Päivällinen: kana+uunikasvikset
(Iltapala: marjoja)
Kaloreita: n.2000kcal
Salilla tuli taas käytyä heti aamusta ja tänään siellä oli melkein ruuhkaksi asti porukkaa. Sain kuitenkin tehtyä treenin ilman pysähdyksiä vaihtelemalla muutaman sarjan paikkaa, joten väenpaljous ei haitannut! Ärsyttää edelleen käsissä vain, miten ne ovat niin heikot! Tietyissä laitteissa joudun käyttämään lähes pienimpiä painoja, samoin vapaissa painoissa esim. vipunostoissa vain 3kg. Ehkä se riippuu näkökulmastakin. Vieressä istuu mies, joka vetää aina vähintään 15kg painoilla, joten ei mikään ihme että oma tekeminen tuntuu tyhmältä siinä vaiheessa. Ei vain saisi yhtään keskittyä muuhun kuin omaan treeniin, mutta välillä,varsinkin aamuisin, mieli harhailee helposti.
| Tälläistä siis naamaan salin jälkeen, maku ei paras mutta menettelee ja jaksan hyvin salin jälkeen taas :) |
Huomisen haasteksi onkin siis kehkeytynyt se itsehillinnän rakentaminen pienin palasin, haluan takaisin sen harkinnan mikä näkyi maanantaina karjalanpiirakan kanssa. Samoin ajattelin laittaa nyt sen veden juonnin tapetille ja mitata mahdollisimman tarkkaan, että vettä tulee juotua vähintään se 1,5l(+proteiinijuoma+sali). Samoin ajattelin ottaa huomenna oman kunnollisen lounaan mukaan kirjastoon, jolloin ei edes tule houkutus lähteä ulos syömään ja jaksan istua pitkälle päivään siellä. Palaillaan siis huomenissa katsomaan, miten tämä repsahdus vaikuttaa menoon. Toivottavasti vain positiivisesti!
-Kat
Päivä 1, haaste: suunnittele ruokailut, laske kalorit, juo vettä
Ei ole tehnyt mieli suklaata eikä muitakaan herkkua ainakaan niin, että olisi tarvinnut hillitä itseään. Nukuin vain niin vähän viime yönä, että aamu ja iltapäivä menivät vähän puolella teholla. Sain kuitenkin aamulla tehtyä suhteellisen tehokkaasti jalka-ja keskivartalotreenin salilla, tuloksena 400kcal, hyvä fiilis sekä paljon hikeä.
Päivän ruoka on mennyt tasan tarkkaan näin. Yhtäkään laskematonta suupalaa ei ole otettu, ainoastaan vettä ei ole laskettu niin tarkkaan(eipä siinä kyllä niitä kaloreitakaan ole)
Päivän ruoka on mennyt tasan tarkkaan näin. Yhtäkään laskematonta suupalaa ei ole otettu, ainoastaan vettä ei ole laskettu niin tarkkaan(eipä siinä kyllä niitä kaloreitakaan ole)
Aamupala: kaurapuuroa, vitamiinit, 2dl vettä
Sali+kirjasto: Proteiinijuoma, viinirypäleitä, 50g kuivattuja aprikooseja
salilla 4dl vettä, proteiinijuomaan 2dl, kirjastossa 3dl
Aikainen päivällinen: broilerin rintafilee, uunikasviksia, 3dl vettä
syömättä:(Iltapala: Maitorahka, appelsiini, vettä 3dl)
Yhteensä kaloreita: 1200kcal, vettä 1,7dl
Yhteensä kaloreita: 1200kcal, vettä 1,7dl
Kotiin tullessa jouduin odottelemaan bussia lähes puoli tuntia, joten nälkäisenä menin sitten ostamaan kaupasta, matkan varrelta tietenkin, karjalanpiirakan. Tavoitteena olisi ollut syödä se bussissa mutta lähes kymmenen minuutin sisäisen taistelun jälkeen päädyin siihen, että ei karjalanpiirakkaa tälle tytölle, ruoka odottaa kotona! Nälkä meinasi aluksi voittaa ja ennätin jopa hätäisenä kirjoittaa karjalanpiirakan fatsecretiin ja rukata loppupäivän ruokia niin, että kaloreita tulisi se alle 1400. Bussissa kuitenkin avatessani karjalanpiirakkaa pussistaan, tajusin ensinnäkin sen, että tämähän lasketaan repsahtamiseksi. Olin jo lupautunut tekemään tämän viikon ainakin ihan tarkalleen niin eihän siinä ole mitään järkeä, että jo ennen ensimmäisen päivän loppua olen lipsahtanut alkuperäisistä suunnitelmistani. Vaikka karjalanpiirakka ei nyt varsinaisesti ole epäterveellistä, niin silti siinä on turhia viljoja sekä se ei ollut alkuperäisessä ruokasuunnitelmassa. Enkä myöskään ollut kuolemaisillani nälkään, vaikka bussin ollessa kaiken lisäksi myöhässä, v*itutuskerroin taisi nousta niin että se näkyi naamassa saakka.
| Helsingissä on nähty virkattuja luomuksia patsaiden päällä |
Sain myös vihdoin kokeiltua uunikasviksia ja ne menevät aivan ehdottomasti listani kärkeen. Pilkoin 150g parsakaalia, 3 porkanaa, 3 perunaa sekä hieman paprikaa (neljä p:tä, heh), maustoin oliiviöljyllä, pippurilla ymv. ja laitoin 225 asteiseen uuniin 20minuutiksi. Käänsin kerran puolessa välissä ja voila, mitä herkkuja! Porkkana oli ehdottomasti paras ja ruoan tekemiseen meni vain 30min yhteensä kun paistoin broilerin fileet siinä samalla. Vähän ainakin vaihtelua ainaiseen salaatin puputtamiseen. Ja jos jättää oliiviöljyn pois niin kaloreitakin on todella vähän; alle sadalla kalorilla sain puolikkaan lautasellisen täyteen ja vielä jäi kolmelle muulle kerralle samanlaiset annokset yhdestä erästä.
Huomenna olisi sitten luvassa aika täysin samanlainen ruokavalio, käsitreeni heti aamusta sekä paljon istumista kirjastossa. Ja hei, pitkästä aikaa postaus täynnä omia kuvia(eipä niitä suuresti ole, mutta parempi kuin ei ollenkaan)! Kyllä tämä tästä hiljalleen, vaikka kännykän kameralla mennään.
-Kat
Tunnisteet:
kalorit,
ruoka,
treeni,
viikkohaaste
Itsekuri meinaa lipsua, mutta sisulla eteenpäin
Sehän tässä on ollut suurimpana itsetunnon nakertajana.
![]() |
| WAU |
Niin kuin edellisessä postauksessani kerroin, en osaa julkisella paikalla olla ilman miettimättä, miten tuokin taas tuijottaa ja varmasti mielessään arvostelee minua. Todellisuudessa ei varmaan edes huomannut katsahtaneensa minun suuntaan eikä ajatellut sen kummoisempaa. Miksi ihmiset edes jaksaisivat arvostella jokaista läskiä joka tulee vastaan? Aikamoinen työ siinä olisi nykypäivänä teollistuneessa maailmassa. Haluan takaisin entisen minäni lisän sen, etten tunne tarvetta syödä epäterveellisiä ruokia. Tietoa ja taitoa on, mutta vielä puuttuu se toteutus ja siinä pysyminen. En tunne eläväni täyttä elämää tämän takia, joten jotain on pakko tehdä. Muuten edessä on ylipainon tuottamat sairaudet, epäterveellinen elämä, onneton elämä ja jopa ennenaikainen kuolema. Ja mielummin olen virkeä vanhus kuin ylipainoinen, joka ei edes välttämättä elä eläkeikään saakka.
Muutos on pakollinen ja halua riittää, missä itsekuri?
| onneksi sentään opiskelu sujuu! |
Unelma on vielä joskus näyttää esimerkkiä tuleville sukupolville terveellisestä elämästä. Aktiivisesta sellaisesta, jossa koko päivää ei vietetä neljän seinän sisällä syöden valkosia viljoja.
Vaikka tämän päivä on ollut hankala, olen pystynyt pysymään lähes suunnitelmissani. 0g sokeria. mm. kaurapuuroa, ruisleipää, kanaa, viinirypäleitä, omena, proteiinijuoma ja subway vielä 'helpoksi' päivälliseksi. Hiilihydraatteja 200g, proteiineja 100g, kuitua 28g. Proteiineja pitäisi vielä vähän saada lisää, hiilihydraatteja liikaa. Ei kuitenkaan huono päivä huomioiden vireystason ja ajoittaiset herkkuhimot. Sain aikaiseksi todella paljon tänään kirjastolla ja lisäksi kävin salilla. 4. kerta tällä viikolla eli tavoite saavutettu! Nyt voi olla tyytyväinen itseensä :) Jos jaksaisi, niin huomenna voisi vielä mennä käymään tekemässä reippaan aerobisen treenin, mutta vain ylimääräisenä rentona liikuntana.
| salilta, ajattelin nyt useammin ottaa kuvia (kerran viikkoon/kuukauteen niin jossain vaiheessa näkyy varmasti muutoksia!) |
-Kat
Vahvana huomiseen
Paljon on heinäkuusta tapahtunut. Lukio-opiskelut on epävirallisesti ohi ja sain ylioppilaskirjoitukset lähes kiitettävästi valmiiksi. Tietysti tuli pettymyksiä, mutta kuten meille on toitotettu alusta alkaen, ei niille voi mitään ja onneksemme niitä ei enää kysytä jatkopaikan saatuamme enää missään (hallelujah). Lisäksi olen muuttanut, tällä kertaa yli 30km päähän toiselle paikkakunnalle, jossa itse asiassa en oikeastaan ole montaa kertaa käynyt. Onneksi paikat kuitenkin tulee nopeasti tutuksi ja uusi talo alkaa tuntua jo vähän kodilta :)
Nyt olen kaksi viikkoa saanut levätä kaikesta koulustressistä. Melkein vuosi seuraavaan kertaan, kun joudun raahautumaan koulun penkille, joten olen ottanut kaiken tästä irti. Vaikka olenkin paljon rentoutunut, olen samalla yrittänyt nähdä mahdollisimman paljon kavereita ja käydä lenkillä. Eilen pitkästä aikaa kuitenkin vanhat tavat tulivat esiin ja vanha minä(tunnesyöjä) tuli esiin. Söin aivan älyttömästi kaikkea, vaikka entiseen tapaan en enää herkkuja syönyt. Siitä kuitenkaan ei tullut niin hyvää oloa kuin mitä muistin sen tuovan itselleni. Ainoastaan olin pettynyt itseeni, sillä jos repsahdusta ei olisi käynyt, olisin tällä hetkellä 110kg puolella 113kg sijaan. Lisäksi kun kävin tänään heti herättyäni pitkällä lenkillä metsässä, huomasin että sen jälkeen olin paljon paremmalla tuulella kuin edellisenä iltana jolloin ahmin kaikkea hyvää.. Nämä kaikki tuskaisat vuodet ovat siis opettaneet sentään jotain. Olen oppinut saamaan jostain muusta hyvän olon kuin ahmimisesta ja vaikka paino onkin korkealla. Olen nyt paljon itsevarmempi jatkamaan tätä elämänmuutostani. Vaikka tästä ei tule helppoa, tunnen nyt, että olen valmiimpi tähän kuin koskaan ennen. Löysin vihdoin OIKEASTI jonkun toisen motivaationlähteen kuin pelkästään sen, että haluaisin olla normaalipainoinen ja pukeutua ihaniin vaatteisiin niinkuin muutkin. Nämä viime vuodet olen takonut päähäni sitä, että minun pitäisi yrittää laihduttaa terveyden takia, mutta vasta nyt tuntuu että olen oppinut sen ja oikeasti haluan jaksaa paremmin. Haluan olla energisempi, terveempi ja näyttää muille esimerkkiä, että kyllä näin painava tunnesyöjä voi muuttaa tapansa ja elää terveellistä elämää. Haluan jaksaa juosta, haluan nauttia liikunnasta ja tuntea itseni sinut itseni kanssa sekä päästä näistä itsetunto-ongelmista eroon. Vihdoin. Ja mahtavaahan olisi jos samalla sitten saisin vihdoin pukeutua normaaleihin vaatteisiin ja iloita elämästä!
Seuraavalla viikolla on kuitenkin visiitti vielä sukulaisten luo mistä ei varmastikaan tule helppo. En kuitenkaan luovuta ja pyrin muistamaan tavoitteeni joka ikinen hetki kun pistän jotakin suuhuni. Siellä ei nyt hirveän mahdollista ole syödä terveellisesti, mutta näiden vuosien aikana olen oppinut aika hyvin arvioimaan kalorikulutustani, joten pystyn kontrolloimaan täten mitä syön! Tavoitteena syödä mahdollisimman vähän herkkuja ja pitää kalorit alle 1500kcal. Lisäksi jos ennättäisin niin pyrin käymään kävelylenkillä. Jo 30min liikuntaa tekisi hyvää :) Sitten kotiin ja pitänee mennä kaupan kautta, sillä salaattitarvikkeita ei täällä enää ole. Ajattelin ylppäreihin saakka korvata 1-3 ateriaa pusseilla ja muutenkin painottaa ruokavaliota keittoihin sekä salaatteihin. Näin saan syödä itseni kylläiseksi vähemmillä kaloreilla :) Ja lisäksi on aivan täydellinen hetki tehdä kasvissosekeittoa, sillä kauden juurekset ovat parhaimmillaan(ehkä?)
Liikunta jää täysin kotitreenien ja lenkkien nojaan, sillä täällä uudella paikkakunnalla ei järkevän etäisyyden päässä ole saleja. Menen jaksamusten mukaan, mutta koska olen nyt täysin lomalainen joulukuulle saakka(pääsykokeisiin lukemista laskematta) niin mahdollista olisi käydä heti aamusta pienellä kävelylenkillä, tehdä päivällä 30min kotitreeni sekä vielä illalla käydä lenkillä. Tärkeintä on kuitenkin kuunnella kehoa ja tällä hetkellä 1-2 lepopäivää viikossa on ollut hyvä ja joka toinen treenipäivä olen kahdesti käynyt lenkillä, joka toinen vain kerran. Vaikka näin ''paljon'' olen treenaillut niin energiaa silti riittää joten katsotaan miten käy. Kunhan eka pääsen takaisin sukulaisiltani! Siellä ei ole ollenkaan käytössä nettiä, joten en pääse tänne kirjoittelemaan. Tulen kuitenkin heti seuraavana viikonloppuna kirjoittelemaan, meni viikko miten tahansa. Toivon vaan hartaasti että olen oppinut eilisestä jotain ja löydän voimaa vastustaa herkkuja niin että en liho!
Tätä postausta aloitellessani minulla oli kirkkaat tavoitteet, mistä kirjoittaisin, mutta toisin kävi. Teksti varmaan rönsyilee paljon ja olen saattanut jättää jotain olennaista kertomatta, mutta kyllä se tästä paranee kunhan pääsen takaisin kirjoittamisen rytmiin takaisin!
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Seuraavan postauksen tavoitteena olisikin saada kuvia laitetuksi ja tavoitteena olisi päästä täysin sellaiseen blogiin jossa 99% olisi omia kuvia :)

elämäntapamuutos,
laihdutus,
liikunta,
ruoka,
syömiset
Viikko 1
Ei mennyt niin hyvin, kuin toivoin, mutta syynä on ihan lauantain syömiset. Tapsin pitkästä aikaa hyvän ystäväni ja kävimme sitten syömässä ulkona. Ei ollut picnicciä ym. Lähettyvillä niin piti "sortua", sillä mulla oli huutava nälkä. Mutta tästä opitaan, seuraavan kerrN katson jo etukäteen, että lähettyvillä on terveellinen ruokapaikka.
Paino tänään: 118,6kg
Paino pudonnut: 1,4kg
Ensimmäiseen tavoitteeseen: 3,6kg
Seuraavan viikon tavoite: 116,0kg
-Kat
Täysillä seuraavaan viikkoon :)
Selvennyksiä & päivä 5
Niin, siis täällä on paljon tullut kommenttia, miten vähän syön, niin ajattelin tässä kaikille sanoa tämän. Eli siis kun laitan tänne suunnitelman ruokailuista, niin se tarkoittaa sitä, että jos noudattaisin sitä täysillä, tulisi kyseinen kalorimäärä toteutettua. En kuitenkaan halua alle 1000kcal(enkä 1200kcal)missään nimessä jäädä juuri sen takia, että aineenvaihdunta jumiutuu ja se voi olla vaarallistakin keholle. Parin sadan kalorin rako on sitä varten, että nälän yllättäessä ei tartte kieltäytyä ruoasta ja voin syödä vaikkapa hedelmiä. Lisäksi loppulliseen syömisiin en laita aivan kaikkea. Jos olen syönyt ruokailuaikojen ulkopuolella jotakin (esimerkiksi söin eilen illalla vielä appelsiinin ja palan omenaa, jolloin 1200kcal tuli täyteen) en viitsi merkitä sitä ruokalistaan varsinkin, jos olen jo julkaissut postauksen :D Ja vaikka 1200kcal on edelleen todella vähän, olen saanut ystävättäreltäni(ja täältä) neuvoja, miten varmistaa että saan kaikki tarvittavat aineet elimistööni. Lasken tarkasti, ettei mitään ravintoaineita jää puuttumaan ja käytän lisäksi omega3 sekä monivitamiinilisää(a,b,c,d,..) ym. Että saan tarpeelliset hivenaineet ja vitamiinit :) niistä ei siis pitäisi ainakaa olla puutetta. Ymmärrän kuitenkin huolen, sillä tarkailemattomana tää vois olla vaarallista, sillä keho ei vävlttämättä saisi tarpeellisia rakennusaineita. Itsekin olen huolissani ja siksi laskenkin joka päivä, että saan tarpeeksi kaikkea :) plus, en aio tätä koko laihdutusta jatkaa, vain niin kauan kun koen sen hyödylliseksi ja turvalliseksi.
Sitten vähän iloisempiin asioihin! Unohin postata tämän eilen illalla viidennen päivän päätteeksi, joten nyt tämä tulee päivän 6 alkuun. Eilen meni aika hyvin, vaikka unohdin ottaa ylös ruokailut hirveän kiireen takia. Muistin kuitenkin laskea kalorit ja siitö tuli se 1250kcal, eli juuri sopivasti kun en sitten syönyt mitään ylimääräistä :) Paino hyppi aamulla 117,3kg ja 117,0kg välillä ja luultavimmin se oli lähemmäs 117,3kg, sillä nyt se näytti pelkästään 117,0kg hyppimättä edes missään muissa kilomäärissä. Viidessä päivässä on siis pudonnut tasan 3kg :) Jes! Seuraavan kerran päivitänkin painon tänne kahden päivän päästä, kun viiko on mennyt ohitse. Toivotaan, että paino on alle 117kg silloin, mutta sunnuntaina sen näkee!
En käynyt myöskään eilen lenkillä, mutta kävelin kylläkin senkin edestä. en kylläkään yhdessä pötkössä, vaan kahdessa osassa kun kävin juoksemassa ensin helsingissä asioita ja sitten koululle :) hyvä fiilis on, ainoastaan maha odottaa jo aamupalaa! Kaurapuurohiutaleet siis esiiin :)

P.s. Sain kännykkään appin,joka jakaa tavoitteen kymmeneen pienempää :) 115kg enää kahden kilon päässä, eli seuraavan viikon lopussa ja sitä seuraavalla viikolla se on tavoitettu! (10% tavoitteesta!!)
Päivä 4
Päivä neljä näyttää olevan viittä vaille pulkassa ja hyvät fiilikset jää tästä päivästä. Mielitekoja oli, mutta niitä ei voi edes missään mittakaavassa verrata eiliseen. Nälkä ennätti vain yllättää välipalan jälkeen, joten huomiselle pitää keksiä sitten hieman tuhdimpi välipala :) loppujen lopuksi söinkin seuraavasti:
Aamupala:kaurapuuro
Lounas:avokadopasta
Välipala: maitorahkaa,jogurttia,mustikoita,cashew
Päivällinen: 2 real-leipää (meni vähän tää plörinäksi, kun nälkä kurni)
Iltapala: viinirypäleitä (saatan syödä vielä jotain, esim. Appelsiinin)
=950kcal-1050kcal
Jää siis hieman alle, mutta parempi kuin yli!
Kaloreita on yhteensä jäänyt yli siis: ruokailusta ylijääneet+liikunta=1465+450kcal=1915kcal
Toi luku yllätti mun ihan täysin, sillä jos noin olis joka päivä, laihtuisin vähintään sen 1,5kg viikkotahtia, jos elimistö ei vastustelisi vastaan missään vaiheessa!
Laskeskelin sitten kaikki tähän mennessä tulleet vajeet ja summaksi tuli 7000kcal eli tässä vaiheessa pitäisi olla kilo karistettu! Ja vasta neljäs päivä! Jos jaksan samaa tahtia, niin toinen kilo on karistettu maanantaiksi :) tietenkin se vaaka näyttää muuta, mutta ainahan sitä voi laskeskella. Kunhan ei jää niitä tuijottamaan :)
Nyt painun takas katsomaan telkkaria, sillä sieltä alkaa yhdeksältä ohjelma, minkä ehdottomasti haluan katsoa! Hauskaa iltaa myös sinne kaikille :)

Karise läski karise!
Olen ennättänyt syödä jo aamupalan ja lenkin jälkeen lounaan. Kohta olisikin vuorossa taas maustamatonta jogurttia ja appelsiinia. Olen jotenkin hurahtanut siihen, enkä millään haluaisi vaihtaa sitä mihinkään muuhun. Aamupalakin on jo niin hyväksi todettu, sillä jaksan sillä pitkälle päivään, vaikka en aivan heti 3h päästä ennätä lounasta syödä. Ainoastaan puuro vaihtelee kaurapuuron ja neljänviljanpuuron välillä. Vielä yritän tottua tattaripuuroon, sillä sen hiutaleita olisi kaapissa, mutta en oikein tykännyt mausta! Ehkä pikkuhiljaa siihen tottuu, sillä niin totuin avokadoonkin. Nyt syönkin luultavimmin vielä toisen puolikkaan avokadosta, joka jäi lounaalta, ettei se mene pilalle. Päivällisellä sitä siis :D
Aamupala: kaurapuuro, voinokare = 150kcal
Lenkki, 55min, 450kcal
Lounas: Avokadopasta (avokado, täsjyväpasta), salaatti = 350kcal
Vielä syömättä, (alustavat):
Vielä syömättä, (alustavat):
Välipala: luonnonjogurtti, appesiini, 150kcal
Päivällinen: Avokadosalaatti (avokado, tomaatti, kurkku, salaatti) = 200kcal
Iltapala: 2kpl real-leipää, salaattia, kinkkua ja kurkkua päällä = 200kcal
=950kcal
Ihmettelen vain suuresti nyt tota lenkkiä. Jos en olis juossu ollenkaan, ni keskisyke olis ollu siinä 130?? Lisäks se heitteli välillä ihan 0 ja 206 välillä, olikohan se sitten huonosti kiinnitetty? Muutenkin lenkki oli aika tuskaa ku kolme neljäsosaa 5km matkasta oli aivan hullu vastatuuli. Taisi olla paikoitellen reippaastikin yli 10m/s ja olin jo puolessa välissä väsynyt. Noh, mennään kuitenkin ton sykemittarin tiedoilla :) Katotaan reistaileeko vielä huomenna. Toivottavasti ei, sillä ite oon todennu ton sykemittarin ihan älyttömän hyväksi. Sillä saa seurattua sykettään ja samalla se ottaa aikaa lenkeistä, ettei itse tarvitse muistaa, monelta tasan tarkkaa lähti lenkille. Pitää vain muistaa astuessaan ulko-ovesta laittaa se harjotus-moodiin eli päälle :D Eikä toi oo mulla hirveen kauan ees ollu, oiskohan vuoden nyt, joten sais luvan toimia vielä ainakin toisen vuoden!![]() |
| wau, upee muutos! Näistä saa sitä todellista motivaatiota Kaikki on mahdollista, kunhan uskoo siihen ja on tukea! |
Oon aatellu jakaa laihdutuksen kymmeneen osaan helpottaakseni 'työn' taakkaa. On helpompi ajatella laihdutus 5kg osissa, kuin isona 50kg könttinä. Toivon myös, että samalla motivaatiokin pysyisi korkeammalla enkä vaipuisi epätoivoon niin helposti. Kerta, kun olen jo alle 120kg ja ensimmäinen 5kg on karistettu, otan seuraavan tavoitteen 115kg. En kuitenkaa tiedä vielä, otanko palkintoja mukaan ollenkaan. Olisihan se kuitenkin kiva? Ei kuitenkaan tietenkään mitään epäterveellistä :) tavoitepaalut olisivat siis:
1. -10kg (115kg)
2. -15kg (110kg)
3. -20kg (105kg)
4. -25kg (100kg)
5. -30kg (95kg) n. puoliväli
6. -35kg( 90kg)
7. -40kg (85kg)
8. -45kg (80kg), BMI24
9. -50kg (75kg)
10. {-55kg (70kg)}
Palkintoina olisi kiva olla kauneushoitotuotteita, kampaaja, kynsihoidot ja sit uudet vaatteet, ulkomaanmatka ym. Kaikki nää kyl painottuu tuonne kun painoa on tippunut se 30kg tai enemmän, eli pitäis keksiä varmaan joku muukin, joka sopis hyvin alle 30kg tavoitteisiin :)
Lisäksi jos paino on alle 90kg, niin teetän mittatilauksena suunnittelemani mekon ylppäreihin :)
![]() |
| Tässäkin toinen upea muodonmuutos! |
-Kat
p.s. Aamulla vaaka näytti 117,6kg! 2,4kg on siis lähtenyt jo tämän viikon aikana ja kokonaisuudessaan 7,4kg :)
Tunnisteet:
elämäntapamuutos,
laihdutus,
päivä,
ruoka,
ruokavalio,
tavoitteet
Vaikea päivä 3
Tänään on ollutkin tahtojen taistelu. Se legendaarinen kolmas päivä iski ja energiat ovat ihan nollassa. Nälkä kalvoi lounaan jälkeen ja joudun toden teolla etsimään kadonnutta motivaatiota. Sain kuitenkin pysyttyä erossa nameista tolkuttamalla itselleni, etten halua valmistumiskuvassa näyttää hirveältä ja haluan olla oikeasti vihdoin terve. Laskin myös mielessäni aikas useasti kymmeneen ja kaivoin esiin niitä epäterveellisen ruoan huonoja puolia (joita muuten kerty, ja paljon!)
Päivä onkin nyt jo melkein pulkassa ja vain iltapala puuttuu. Lenkille en ole vielä kerennyt, mutta tavoittenihan oli päästä edes joka toinen päivä lenkille 60min tai sitten kerran päivässä 30min lenkki :) eli ei ihan pakollista mennä tänään lenkille, mutta huomenna sitten on pakko :D tänään olen syönyt seuraavasti:

Aamupala: kaurapuuro, cashew = 200kcal
Lounas: kanasalaatti, real-leipä =400kcal
Päivällinen: tonnikalakasvismunakas, vihersalaatti = 250kcal
Vielä syömättä:
Iltapala: jäähdyke(jogurtti,maitorahka,mustikka), real =300kcal
=1150kcal
Tunnisteet:
laihdutus,
lenkki,
motivaatio,
päivä,
ruoka
Päivä kaksi melkein pulkassa!
Kiva, koko blogiteksti katosi? Pitänee siis kirjoittaa kokonaan uudelleeenn.
Tämä päivä on mennyt aika täydellisesti, heräsin aamulla ja lähdin aamupalan jälkeen lenkille. Keskisyke oli 158, joka on aika hyvä huomioonottaen, että juoksin/hölkkäsin myös osat matkasta. Rasvanpolttoon olisi täydellinen minulle se 150, joten aika hyvä! Kaloreita ennätin tunnin aikana kuluttaa yli 600, joten aivan mahtava fiilis oli sen takia! Muutenkin niin hyvä keli ja auringopaiste antoi vain lisäpiristeen loppupäivälle, vaikka meinasin kyllä "kuolla" janoon lenkilla, kun olin unohtanut juoda kunnolla ennen lenkkiä.
Tänään olen syönyt aika vähän, vaikka ennen päivällistä tulikin kova nälkä. Ainakin tuntuu siltä. Tänä mennessä olen syönyt:
Aamupala: kaurapuuro, mustikoita, casweh-pähkinöitä
Lounas: kanasalaatti
Välipala: maustamatonta jogurttia, appelsiini
Päivällinen: kanasalaatti
Iltapala(vielä syömättä): 2kpl realia, päälle salaattia, kinkkua, kurkkua
=1100kcal
Mittasin vielä painon ja normaalien mittojen lisäksi tänään reidet ja kädet. Vaikka superdieetti menikin huonosti, on mitat pienentyneet :)
(Rinta, vyötärö, lantio, kädet, reidet), paino
Suurimmat mitat: 120,110,128,44,77 125kg
Superdieetin alussa: 120,110,126,44,77 120.8kg
Nyt: 115,105,122,42,75 119kg
Tästä on siis mahtava jatkaa. Hyvää iltaa sinne ja tsemppiä kaikille laihduttajille :)

Päivä 1
Sunnuntai on lähtenyt aikas täydellisesti käyntiin. Oli kyllä vaikeaa saada kalorimäärän pysymään alle 1200, sillä söin lounaaksi eilisestä jääneen pastan&jauhelihakastikkeen ja vasta syödessä tajusin, että annoksen kalorimäärä taitaakin nousta lähemmäs 600kcal. Onneksi sain kuitenkin syömiset muunnettua niin, että kyllä tässä porskutetaan tällä hetkellä alle sen 1200kcal :) tämän päivän syömiset siis näyttävät tältä:
Aamuapala: hieman ohjetta pienempi annos kaurapuuroa, tl voita päälle
Lounas: spaghetti&jauhelihakastike, salaatti
Välipala: 100g maustamatonta jogurttia, 1 appelsiini
Päivällinen/iltapala: 100g m.jogurtti, kiivi, real-pala, päälle kinkku, kurkkua ja salaattia. Lisäksi hieman hunajaa jogurtin sekaan
=1100kcal
Vettä juotu tähän mennessä(iltapala): 2l (tavoitteessa)
Ennen välipalaa kävin myös tunnin kävelylenkillä ja hölkkäsin myös vähän :) hyvä fiilis jäi ja välipala tietenkin maittoi liikunnan jälkeen. Päätin vielä tehdä nopean kotitreenin käsille ja siinä meni se 20min ja lyhyestä ajasta huolimatta kyllä hengästytti ja tuntui keskivartalossa ja käsissä! Arvioitu kalorikulutus huitelee siellä 500-600kcal yhteensä tämän päivän liikunnan kanssa. Olen tyytyväinen, tästä on nimittäin hyvä jatkaa huomenna!
-Kat
Nopea postaus, huomenna koulu jatkuu! (höh)
Oli pakko tulla päivittämään, sillä paino taas alle 120kg! Wuhuu! Luulin jo et ehkä siinä keskiviikon paikkeilla paino pääsis alle 120, mutta nyt aamulla paino näytti 119,9kg :) Tavoitteena siis saada se 119,0kg sunnuntaiksi! Lisäksi olin tänäänkin salilla 45min ja nyt jo hieman alkaa hellittää joulun jälkeinen kankeus ja jaksan jo enemmän salilla. Huomenna vielä salille ja sitten 2 päivän tauko :) Saa lihakset rauhassa levätä ja kasvaa.
Söin tänään ruisleipää taas aamupalaksi, kasvispihvejä lounaaksi, lämpimiä voileipiä&salaattia päivälliseksi ja 1 mustikkamuffinsin sekä riisikakun. Ja jotta tästä ei nyt tulis hirveän lyhyt, niin inspoa vielä vähän tähän viimeiseen lomapäivään (joka meni mulla salilla ja kouluhommia tehdessä!)

-Kat toivottaa hyvää loppuiltaa1 :)
Lennokasta lauantaita luvassa!
Lauantai-aamuni lähti liikkeelle kahdella ruisleivällä, 2 ylikypsän kinkun palasella sekä salaatinlehdillä ja kurkulla. 2 appellsiinista puristettu mehu toimi veden lisäksi juomana ja näin sain myös c-vitamiinia heti aamusta. -> n. 200kcal
Kuvassa on myös tuleva välipalani: 1 appelsiini ja kourallinen viinirypäleitä. Näillä mennään! Kohta lähtö salille ja sitten vähän kouluhommia, että pääsen taas kärryille ennen koulun alkamista.
Päivälliseksi luvassa kanaa sekä salaattia :) Nami!
-Kat
p.s. Vielä lauantai-inspoa teille :)
Tunnisteet:
inspiraatio,
inspo,
kuntosali,
laihdutus,
ruoka,
ruokailu,
terveellisyys
Perjantain pulinat
Uusi vuosi on alkanut oikein mainiosti ja sunnuntaina on sitten tulossa painon punnitsemista! Huomenna onkin aika lähteä taas salille ja on mahtavat fiilikset laihdutuksesta! Hyvä neuvoja sataa niin täältä kuin kaveriporukassakin ja nyt olen saanut paljon enemmän vinkkejä, kun ihmiset näkevät että olen todellakin tosissani! Ihmeitä 2014 voikin tuoda tullessaan :) Nyt vaan ylläpitämään motivaatiota!
Ajattelin tehdä taas hieman lyhyemmän postauksen, sillä la/su tulossa pidempää painosta. Nyt siis inspokuvia perjantai-illalle!
Ajattelin tehdä taas hieman lyhyemmän postauksen, sillä la/su tulossa pidempää painosta. Nyt siis inspokuvia perjantai-illalle!
-Kat
Tunnisteet:
2014,
inspo,
kuntosali,
ruoka,
uusi vuosi
Uusi vuosi, uudet kujeet (taas)
Vuosi 2014 on jo ovella, enkä malta enää odottaa! Tämä vuosi on mennyt aivan pyllylleen, jopa kirjaimellisestikin joskus. Tänään kuitenkin jätän taakseni kaikki repsahdukset ja motivaation puutteet ja jatkan uuteen vuoteen aivan puhtaalta pöydältä. Fiilikset ovat mahtavat vuotta 2014 kohden; laihdutan vihdoin ja saan kuntoni takasisin. Lisäksi valmistun lukiosta ja aion juosta ensimmäisen 10km matkani! Tätä vuotta on odotettu kuin kuuta nousevaa :) Tästä vuodesta tulee upea, lupaan sen!
Punnitsin itseni taas tänään ja vihdoin olen taas alle 120kg! Vaaka näytti usean tarkistamisen jälkeen silti 119,9kg, joten tässä sitä ollaan. Tällä on hyvä aloittaa uusi vuosi :) Samoin eilisen kalorimäärä näytti olevan juuri siinä 1200kcal tienoilla, wuhuu! Tänään vain samalla tahdilla eteenpäin niin kyllä tästä laihdutuksesta tulee vielä mahtavaa. Tänään ennätin syödä jo kasvispihvejä ja päivälliseksi on sitten luvassa kanasalaattia, nams! Illalla jos on vielä nälkä, niin silloin teen ruisleivän itselleni (ilman voita!), mutta silti kalorimäärä jää kyllä tänään alle 1200kcal, reippaastikin. Illalla sitten näkee, mihin kalorit jäävät :)

| Tämän päivän lounas, sama kuin eilisen päivällinen (kasvispihvi x2, peruna ja salaattia) = 200kcal |
Loppuun vielä viimeisen päivän inspiraatiota, 338pv jäljellä valmistujaisiin ja 366pv vuoteen 2015
-Kat :3
Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille!
Tunnisteet:
2014,
inspiraatio,
laihdutus,
paino,
punnitus,
ruoka,
uusi vuosi,
valmistuminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

![Weight Loss Motivation - The Most Amazing Female Weight Loss Transformations [30 Pics]!](http://data2.whicdn.com/images/160314869/large.jpg)