Näytetään tekstit, joissa on tunniste vyötärö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vyötärö. Näytä kaikki tekstit

Paino & tavoitteista

Viimeinen koeviikko alkaa lukiossa ja sen jälkeen ei tarvitsekaan istua enää kokeissa. Paitsi tietenkin ylppäreissä vielä viimeisen kerran syksyllä ennen valmistumista. Lopulliset tulokset tulivat kevään ylppäreistä ja olin aika tyytyväinen. Ainakin siinä mielessä, että kaikki pisteen päässä seuraavasta nousivat yhden korkeammalle. Kuitenkin äidinkieli jäi ärsyttävän lähelle Etä ja ruotsi todella lähelle M:ää. Ei voi kuitenkaan mitään, pääsin kuitenkin kunnialla kaikista läpi!

Sunnuntaina paino oli 115,3kg eli viikkopudotus on 700g. Olisin toivonut sitä 1kg+, mutta edellisen viikon -4kg pudotusta ajatellen ei ollut ihmekään että paino ei pudonnut viime viikolla niin paljoa. Nyt kuitenkin tavoitteena päästä sinne 114,0-114,3kg, eli noin kilon pudotukseen viikossa. Jos edes siinä tahdissa pysyisi niin olisin valmistujaisissa sitten muutaman kilon päässä normaalipainosta! Paino olisi silloin noin 87kg eli 4 kiloa puuttuisi että BMI olisi 24 :) Jos vaikka kesän ja syksyn aikana saisi vaikka vähän kiristettyä liikuntatahtia, että saisi tuon neljä kiloa pois niin olisi mahtavaa! Ja kaiken lisäksi mahdollista! Laitan siis 83kg tavoitteeksi joulukuuhun mennessä. Nyt vain täysillä eteenpäin, että lisää kiloja tästä kropasta saisi pudotettua.

Sunnuntaina olisi myös mahtavaa nähdä vyötärö lähellellä kaksinumeroista numeroa. Kerranhan pääsin jo sinne, mutta sen jälkeen vyötärön ympärys on ollut sitä 104-110cm. Sehän on aivan liikaa, pitäisi päästä sinne alle 90cm, sillä vyötärölihavuushan on selvä merkki että nyt kannattaa edes seurailla painoa eikä antaa sen enää nousta. Jopa se 5% pudotus painosta muuttaa paljon, sillä riskit sairastua lihavuudesta johtuviin sairauksiin laskee huomattavasti. Ihanteellinenhan on siellä alle 80cm, mutta se on vielä yli 20cm päässä, niin on mieluisampaa tehdä laihdutus pienissä palasissa. Pienien voittojen kautta tavoitteeseen. Ensimmäisenä tavoitteena on tietenkin alle 100cm, sitten voisi ottaa 5cm välein. Olisi mahtavaa päästä siihen alle 80cm tämän vuoden puolella, mutta vyötärönympärystä on vaikempi ainakin minun arvioida, sillä se ei ole suoraan verrannollinen painonpudotukseen ja kaikilla se putoaa eri tavalla. Jää nähtäväksi :)

Paino tippuu hitaasti, mutta vakaasti

Viikko onkin melkein jo mennyt viimeisimmästä postauksesta ja paino on tippunut kylläkin vain -0,2kg sen aikana. Ei kuitenkaan haittaa, sillä ainakin kuntokin on taas parantunut ja sain luvan nostaa taas enemmän painoja salille eilen ollessani. Tänään onkin lepopäivän liikunnan puolesta taas ja huomenna uudelleen sitten salille! Wuhuu :)


Vyötäröltä löytyy se 105cm vielä, mutta on siinäkin hieman muutosta parempaan :) Ei ainakaan enää sitä 108cm.
Pienenä varoituksen sanasena voisin sanoa että tässä tammikuun vikalla viikolla ja hiihtolomalla olen netin ulkopuolella eli en tule pääsemään nettiin. Samoin en tiedä vielä, joudunko olemaan hetken ilman nettiä myös uudessa asunnossa, jonne muutamme tässä tammi-helmikuussa! En kuitenkaan lähde minnekään, vaan en vain niinä aikoina tule pääsemään postaamaan teille ::(

-Kat

Sunnuntain kana ja kuntosali




Viimeinen päivä viikosta ja toiseksi viimeinen lomapäivä. 45 minuuttia salilla, mahtava fiilis! Pyöräilin 15min lämmittelyksi ja sen jälkeen 3x85kg/100kg jalkojen lähentäjällä/koukistajalla. Kuntosali jatkui sen jälkeen käsiin, jossa tein useamman liikeen ja lopuksi perus vatsalihakset ym. En olisi näin sunnuntaiksi jaksanut täysinäistä treeniä, mutta 45min sopi oikein mukavasti! Huomenna uudelleen :) Kävimme myös ostoskeskuksen puolella shoppailemassa, joten kävelyä varmasti tuli aivan riittävästi tälle päivälle.



Fiilikset muuten olivat aika ristiriitaiset. Söin ulkona 700kcal edestä aikas epäterveellistä ruokaa ja kotona vielä sitten rahkaa, ruisleipää sekä possunsuikaleita kasvispedillä. Unohdin kokonaan ottaa kuvia ruuista, mutta eilinen kana tuli kuvattua, joten laitan sitten sen kuvan tähän.



Punnituksessa tuli hieman takapakkia, mutta se oli ihan siitä syystä, että olen nyt syönyt enemmän kuin suunnitelmien mukaan, sillä meillä on ollut vieraita. Toivottavasti kuitenkin ulkona syömisen takia paino ei nouse enään enempää. Paino näytti siis 120,6kg eli viikkopudotusta on kuitenkin tullut se 0,4kg. Ihan jees, mut harmittaa kun en pystynyt pitämään sitä siellä alle 120kg. Seuraavalla viikolla raja kyllä taas saa luvan paukkua!



Senteissä on kuitenkin tapahtunut positiivista! Ne olivat joulun takia nousseet sinne 111cm(vyötärössä), mutta aamulla mittanauha näytti 103cm! Jes! Jotain oikein oon siis tehnyt tällä viikolla :) -8cm turvotusta ainakin poissa ja vähän ehkä muutakin!

-Kat

Punnitus 12.2.13

Kun tässä on ollut vähän epäselvyyksiä, niin päätin selvitellä asioita. Kyllä, joskus punnitsen itseni päivällä, mutta en yleensä merkitsen niitä tuloksia tänne vaan vain aamupunnitukset lasketaan. Painon yhtäkkinen nousu johtui siitä, kun jouduin vaihtamaan vaakaa ja vaa'oissahan on tiedetysti eroja toisiin vaakoihin.

Mutta nyt kivempiin asioihin, nimittäin mittasin ja punnitsin itseni tänään. Mitat näyttivät seuraavaa:

Paino: alle 114kg
Mitat: (113,5-99,5-123)

Ihan superfiilis tällä hetkellä, vyötärö on alle 100cm!! WII!
© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis