Bam! Saavutin ensimmäisen tavoitteeni karkkilakossa! Viikko takana ja monta vielä edessä. Ei tuntunut loppujen lopuksi edes vaikealta kun olin päätökseni tehnyt enkä jäänyt miettimään karkkeja. Silloin kuin teki mieli niin käytin sen ajatteluun kaksi sekuntia ja sen jälkeen tein jotain muuta, jolloin unohdin kokonaan että minun edes teki mieli karkkeja. Hassua, mutta se tosiaan toimi! Ennen olen jäänyt pohtimaan, jolloin mielihalut ovat voittaneet lopulta ja olen repsahtanut herkkuihin. Nyt en edes anna mahdollisuutta niille. Syön 2,5-3,5h välein, jotta nälkä ei ennätä yllättämään. Suunnittelen suurinpiirtein päivän ruokailut, joskus ajatkin jos päivällä on paljon tekemistä. Muokkaan kuitenkin sitä päivän mittaan sopivammaksi juuri sille päivälle, sillä jokainen päivä on erilainen. Jos on ihan hirveä nälkä niin syön jotain, sillä nälän kasvattamisella ei ole mitään hyviä puolia. Onneksi minun ei tarvitse tehdä ostosreissuja, joten ei ede tule ostettua mitään turhaa (vahingossakaan).
Olen nyt tässä miettinyt kasvojen paljastamista, vaikka se tarkoittaakin sitä että lähipiiri saa tietää tästä blogista ennemmin tai myöhemmin. Se ei minua oikeastaan haittaa, vaan enemmänkin ne puolitutut. Siksi olen ajatellut etten ainakaan vielä lähde paljastamaan kasvojani. Ajattelin että sitten kun olen tavoittanut jonkun painon, niin sitten aloittaisin bloggaamisen kasvoillani. Siihen asti siis tämä blogi pysyy suurinpiirtein samanlaisena kuin ennekin. Yritän nyt vain saada enemmän päivän menoista kuvaa, jotta ei tarvitsisi turhaan kaivella internettiä hyviä kuvia varten.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toinen viikko karkkilakkoa käynnissä ja paino toivottavasti tippuu sopivaa tahtia eteenpäin. Kilo viikossa ja minä olen tyytyväinen. Pikku hiljaa olen ajatellut lisätä liikuntaakin. Tällä hetkellä mennään kuitenkin arkiliikunnan muodossa, etten taas aloita laihdutusta liian monta rautaa tulessa. Kun ruokavalio sujuu niin sitten alan panostamaan liikuntamuotoon ja laatuun.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaus. Näytä kaikki tekstit
A lot has changed
Sadas postaus. Yhdeksänkymmentäyhdeksän muuta postausta takana. Paljon enemmän vielä edessä.
Yli vuosi mennyt enkä kadu yhtään sitä, että aloitin bloggaamisen. Vaikka olenkin takaisin alkuasemissa, niin ikinä laihdutus ei ole mennyt niin hyvin kuin nyt. Vielä vuosi sitten olin tietämätön verrattuna tämän päiväiseen tietooni laihdutuksen saloista. En vieläkään tiedä kaikkea, tuskin tulen koskaan tietämään, mutta iloitsen jokaisesta hetkestä tällä matkalla; olivatpa ne helppoja tai vaikeita. Vaikeita ylämäkiä on tullutkin paljon: parhaimmillaankin laihdutukseni on kestänyt vain muutaman satunnaisen viikon ja tulokset eivät koskaan olleet pysyviä. Jokaisen epäonnistumisen kohdalla olen kuitenkin oppinut jotain lisää ja niiden ansiosta olen täällä tänään; en luovuttanut, en koskaan(muutamia luovuttamisen tunteita lukuunottamatta, jotka onnistuin lopulta sysäisemään syrjään).Paino on ollut luultavimmin aivan ylimmillään siinä 125kg tienoolla, joka on selvästi aivan liian paljon 180cm naiselle. Blogia aloittessani en aluksi tainnut pitää kirjaa ollenkaan painostani, mutta kun aloin niin se oli siinä 117kg paikkeilla. Laihdutin 112kg, josta se taas jojoillen palasi 120kg. Yritin monesti tuon puolen vuoden aikana saada niskasta kiinni, mutta en saanut pitkäksi aikaa. Olin pettynyt itseeni, myös surullinen sekä vihainen. En vaan voinut uskoa että annoin itseni lihoa takaisin siihen. En kuitenkaan voi jäädä tuskailemaan mennyttä. Tulevaisuus on se, mitä kannattaa odottaa ;)
Nyt kuitenkin jo toinen ''
![]() |
| nykyään aamupuuro näyttää tälläiseltä :) |
Paino tänään: 117,0kg
Paino pudonnut viikossa: (yli) -1,5kg
BMI aivan alussa: 37,7
BMI nyt: 35,3
-Kat :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






