Paino alussa: 125kg
Paino näin joulun jälkeen: 115,5kg
Pudotus viime punnituksesta: +0,5kg
Vielä pudotettavaa normaalipainoon: 33,5kg
Joten miksi en edes yrittäisi 21 päivää? Alkuhan on, ah niin kuuluisasti älyttömän vaikea. Jonka olen jo todennut, mutta miksi lopetaa nyt? Kuukauden päästä varmasti on helpompaa! Kattelin just aivan älyttömän hyvältä kuulostavia ruokia, ei mitään hampurilaisia tai pitsaa. vaan terveellistä, paljon ravinteita sisältäviä ruokia. Tulikin ihan vesi kielelle, ei enää tee mieli joulun raskaita ruokia, nyt kevyet herkut esiin :)
Hei!
VastaaPoistaLuin kaikki postauksesi ja tajusin, kuinka paljon tilanteesi muistuttaa omaa tilannettani kun olin 16-vuotias.
Olen 177cm pitkä ja pahimmillaan painoin 116 kg.
Olen lapsesta asti ollut ylipainoinen, mutta ylä-asteella homma lähti totaalisesti käsistä. Ajattelin, että nyt teen parannuksen, nyt laihdutan, olen vuoden päästä 20 kiloa kevyempi, olen kaunis, jätkätkin kiinnostuisivat minusta... Arvaa vaan menikö se niin.
Jokin loksahti päässäni ylä-asteen ja lukion välisenä kesänä. Katsoin serkun rippijuhlissa otettua kuvaa ja havahduin: kuka on tuo järkyttävä läskikasa kauniin serkkutyttöni vieressä?
Niin kuin sinäkin, tein suunnitelmia ja laskelmia. Tässä kuussa laihdutan niin ja niin monta kiloa, näin ja näin monta senttiä.
Alku sujuikin hyvin, mutta sitten tapahtui repsahdus. Maailmani kaatui siihen paikkaan. Mielessäni pyöri epäonnistumiseni ja etten ikinä tule olemaan laiha.
Pyörin kuitenkin netissä, etsin vinkkejä ja thinspo-kuvia, rustailin runoja joihin tiivistin tunteeni: pettymyksen, epätoivon, ilon.
Sitten, ensimmäisellä liikuntakurssilla lukiossa, löysin liikkumisen ilon. Aloin käymään tosissani salilla ja ryhmäliikuntatunneilla. Lenkillä kävin lähes joka päivä, siihen tuli varsinainen himo.
Jokaisella mittauksella minut täytti ilo: -2kg, -5kg, -10kg, -16kg...
Tähän päivään mennessä olen laihduttanut 26kg. Tärkeintä on kuitenkin se, että olen pysynyt tässä painossa, enkä ole lihonut takaisin järkyttäviin mittoihin.
Matkaa on vielä minullakin edessä, aika paljonkin jos ajattelen ns. normaalin painon tavoittelua. En ole kuitenkaan ahdistunut tai epätoivoinen niin kuin neljä vuotta sitten. Itsetunto on parantunut, mutta niin myös oman itsensä tunteminen.
En tiedä onko tästä sinulle apua, mutta nämä asiat auttoivat minut pahimman yli.
- Aseta realistiset tavoitteet. Kumpi kuullostaa helpommalta, 1 kilo takana 4 kiloa edessä, kuin 1 kilo takana 19 kiloa edessä?
Tähtää siihen normaalipainoon, mutta jaa matkasi pienemiin tavoitteisiin.
- Älä aseta aikarajaa. Asetat itsellesi paineita rajaamalla aikaa. Onhan kyse kuitenkin koko elmänä mittaisesta projektista? Ymmärrän kärsimättömyyden, mutta tärkeintä on terveys?
- Palkitse itseäsi tiputetuista kiloista. Älä kuitenkaan ruualla- älä ehdollista itseäsi koskaan ruokaan. Minä kävin elokuvissa, ostin kirjan tai uusia liikuntavaatteita.
- Tärkein: nauti elämästä.
Myös yksi kirja oli itselleni oivaa vertaistukea: Shauna Reid- Dieetitytön huimat seikkailut
Keep it going girl!
Wau! en oo koskaan löytäny ihmistä joka olis ollu samassa jamassa kuin mä. itelläniki lähti käsistä juuri yläasteella... jopa 10kg/vuosi, joka on aivan älyttömästi!!
PoistaJa joo itelläni on juuri käytössä ainakin tuo palkinto juttu, pitänee lukea tuo kirja sekä harkita aikarajan poistamista. Kiitos todella paljon!