Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosi. Näytä kaikki tekstit

Kaksi päivää vuoteen 2014, uupunut ilmoittautuu!

Yksi salilta kotiutunut ja uupunut ilmoittautuu! Heräsin tänään vasta 11 ja pääkin lähteä suoraan salille. Rehkintä alkoi siis heti aamusta. 4km pyörällä 10minuutissa, sitten jalat(loitonnus,lähennys,koukistus) sekä keskivartalo pallolla sekä ilman. 45min siinä yhteensä meni ja sen lisäksi vielä 20min kävely takaisin kotiin. Nyt 10min täysin uupuneena oon tääl maannut, mutta nyt jo alkaa energia palailemaan ja siksi ajattelinkin heti ensialkuun kirjoitella tänne postauksen. Luvassa on hieman punnituksen ylöskirjaamista, inspiraatiota sekä vielä vähän lounaista/päivällisistä.



Tajusin juuri tänään, että huomennahan on viimeinen päivä vuotta 2013! Ihan hullua miten nopeasti aika on mennyt. Hyvä että olen edes pysynyt kärryillä tässä kaikessa. Taas yksi vuosi, ja olen vieläkin saman painoinen. Olkoon siis 2014 muutoksen vuosi vihdoin!


Menin salille tyhjällä vatsalla ja sen jälkeen söin vasta aamupalan. Olisin voinut syödä lounaankin, mutta päädyin lopulta aamupalaan.. yhdeltä :D Söin puolikkaan annoksen 4-viljan-puuroa (70kcal), mustikoita n.1dl sekä 1 rukiista tehtyä hapankorppua (30kcal) joissa oli salaattia päällä. Nams! Lisäksi join ennen sekä jälkeen aamupalan 2dl vettä. Hyvin on siis tämä päivä alkanut!

tämän päivän aamupala/lounas
Tänään on sitten päivälliseksi luvassa salaattia, kasvispihvi sekä perunoita! Olen itse tehnyt muutaman kerran kasvispihvejä, mutta tällä kertaa olen ostanut apetitin kasvispihvejä, jotka osoittautuivat kerran oikein hyviksi! Kahdessa pihvissä on vain 132kcal, joka on minun mielestäni oikein hyvä kalomäärä siihen ruokamäärään verrattuna! Lisäksi salaatissa on vain muutamia kymmeniä kaloreita, sillä en aio käyttää ollenkaan salaattikastiketta ja yhdessä perunassakaan ei ole kuin 45kcal, joten voin suoda itselleni sen 1-2 perunaa :) Lasillinen vettä sekä maitoa ja lisäksi ruisleipä ilman voita tietenkin, niin päivällisen kalormäärä jää alle 300kcal! Pyrin jokaisella aterialla jäämään alle tuon 300kcal, jotta kalorivaje jää sinne 1000kcal. Aamupalalla 200kcal, lounalla ja päivällisellä 300kcal sekä välipalalla sekä iltapalalla (joskus vain toinen) 100kcal eli yksi leivän puolikas. 




Unohdin aivan kaikessa salitohinassa punnita itseni herättyäni, mutta salin jälkeen paino näytti 120,5kg! Alaspäin siis on meno :) Vyötäröltäkin on lähtenyt turvotusta 3cm, vaikka muualle senttejä onkin hieman tullut lisää. Mitat ovat nyt  (rinta,vyötärö,lantio): 120cm-109cm-126cm



Kiitos kaikille lukijoille tästä vuodesta! Ilman teitä en olisi varmaan edes jaksanut yrittää! En edes voi uskoa että teitä on jo yli 10 :) Tehdään seuraavasta vuodesta paras!

-Kat

p.s. Taas uusi lukija lisää, tervetuloa vaan joukkoon!

© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis