Who am I?





Innostuneena I can do it! -Project Mariinan tekemästä ''and that's who I am''-postauksesta päätin, että minäkin voisin tehdä samantalaisen :) Olin jo pitkään miettinyt, että voisin tehdä jonkun sellaisen,mutta en sitten ollut löytänyt sivustoa, missä niitä kuvia tekstien kera on. Niitä löytyy siis vaikkapa täältä.
Jostain syystä en saanut niitä vierekkäin, niin tässä tulee nyt tällläinen ''putki '' :D






Ennen minulla olikin sosiaalinen elämä, mutta  nykyään minulla on tasan yksi hyvä kaveri, jota tapaan koulun ulkopuolella semi usein.




                                                                   
Siitä ei pääse yli eikä ympäri ;) Joka kerta tappelu siitä, miten
ihanaa olisi jäädä ikuisiksi ajoiksi nukkumaan. 


Sydän yksinkertasesti vaan sukaa, niin söpöjä <3

Osittain sen takia, että ei aikaa ja osittain sen takia, että
käytän joka pv lökäreitä, koska en ole sinut kehoni kanssa.
Juuri sen takia, että tunnen kaikissa muissa vaatteissa itseni
älyttömän lihavaksi. Ja kyllä lökäreissäkin, mutta vähemmän.
Tosiaan, jos saan valita siitä että olen ulkona koko päivän tai
siitä, että istun kotona, aaaaika varmasti valitsen kotipäivän
Jokainen kerta ku oon kertomassa vitsiä ni ainakin kerran
repeen nauramaan :D Itsekseni tietenkin kun muut eivät tiedä
vielä vitsiä kokonaan
<3
Siksipä yritän muuttaa elämääni, joka päivä unelmoin tästä. 
Joskus tekisi mieli vaan lopettaa kaikki koulut ja mennä
johonkin pikku mökkiin, keskelle ei mitään kuukaudeksi tai pariksi.
Tai oikeastaan melkein kokoajan tuntuu siltä. Mutta en silti
tee sitä, ei varaa siihen. 
yli 180cm....Voisko joku ottaa multa ainakin 5cm? Vihaan kun
en voi käyttää korkkareita,  ja kaikki kaverit on jtn 160cm!!
Varsinkin perheessä, vihaan kaikkea 'läheisyyttä' koska en
osaa suhtautua siihen mitenkään. Jäädyn vain.
Paras mille olen joskus nauranut: KALAKUKKO. Älkää kysykö,
mitä hauskaa siinä näin, mutta repesin vaan totaaalisesti
<3 Lapsuudenkaverista parhaaseen ystävään :) En koskaan
halua menettää sitä ystävyyssuhdetta!
En osaa selittää, mutta olen se ''mitä jos'' yms. henkilö :)
Sellainen, joka on joskus tuntenut samanlailla, tajuaa
Kuuluu tohon ylempään: mitä jos.... ja ylireagoin välillä
päässäni joihinkin tapahtumiin, vakka tiedän ettei niin
oikeasti ole!
Todellakin! Älyttömän suuri ystäväporukka, nyt vain muutama.
Kaikki muutkin oli niin täydellistä silloin, en ollut edes lihava
True dat
Näin käy oikeastaan aina, muuten en pääse hänestä yli :(
Jokainen kerta näin on käynyt ;)
Surullinen fakta
Olen niin ujo ja jäätävä, niin en osaa itse lähestyä ihmisiä.
Siksi olenkin näin lihava
Tällläkin hetkellä tekisi mieli koeviikon jälkeen paeta keskelle
metsäää... tuntuu et tarttisin aikalisän et voisin miettii mitä
haluun elämältä yms. 
Oon luvannut itselleni, etten itke. Vihaan lohdutusta, jostain
syystä. Oon vaan niin itkupilli, et se on tosi vaikeeta
Kaikki naiset rakastaa <3
:)
Mitäs tähän lisäilemään, tunnen itseni jättiläiseksi
Aina kuvittelen kaikkea: hyvää ja huonoa
Lumi on rakkauteni <3

Rakastan synttäreitä, varsinkin omiani ja suutun jos mua ei
muisteta :D En vaan voi sille mtn, mut suutun vain mielessäni
Joskus joku sanoo mulle jtn, ja kahen sekunnin päästä oon jo
unohtanu sen :DMulla on liiankin valikoiva muisti, muistan kaikki
turhat asiat, en mtn tärkeää.
Sitä omaa rakasta odotellessa kaikki hömppäleffat menee,
vaikka ne onkin ''ennalta-arvattavia'' mutta
rakastan niitä <3
Rakkauden kaupunki
Unelmoin kaikesta, mutta pelkään toteuttaa ne
<3 samoin kuin synttäreitä. kaikki ne valmistelut, lahjat,
lahjojen saanti <3
Vain JOSKUS



                                                                               -Kat

Himotut tavoitteet

Päätin nyt listata hieman tavoitteita, mitä haluisin saavuttaa ja ostaa laihdutuksen aikana. 
Nike Free Run +3w

1. Ole niin hyvässä kunnossa, että jaksan juosta 30min putkeen (myöhemmin ehkäpä se 1h sitten :D)
-ja osittain jonkunlainen maratoonikin kiinnostaisi tulevaisuudessa

Soc w run tights

2. Uskaltaa laittaa päälleni juoksutrikoot, tavallisten lökärien sijaan. Sinne on kuitenkin vielä monta kiloa matkaa.

Wonderland - zoe top+bottom
3. Rantakuntoon 2014! Eipä tarvitse edes selitellä tätä :)




4. Valmistujaisiin itsesuunniteltu mekko ja tietenkin se, että näytän upealta!


5. Täysin uusi vaatekaapin sisältö, joka olisi vihdoin sellainen mistä pitäisin ja mikä kuvastaisi minua





http://www.guess.eu/en/Catalog/View/Outlet/WOMEN/BAGS%20AND%20ACCESSORIES/Coventry%20Flap%20Satchel/HWSI3325190
6. Pitkään himottu täydellinen laukku!! En tiedä onko tämä laihdutuksen lopussa vielä 'se' täydellinen, mutta tällä hetkellä niiin ihuna :)

Nää tuli heti ekana mieleen, kun aattelen mitä haluisin :) 

Tämä päivä on mennyt aikas hyvin. Olen kyllä syönyt terveellisesti ja kävin vielä zumbasssa, mutta jostain syystä koko ajan kauhea nälkä! Enkä sitten pystynyt ihan täysin pitämään itseäni kurissa ja kävin mussuttamassa vähän väliä jotain ''terveellistä''. Tajusin sitten äskettäin, että sehän johtui siitä, että ei niin suuremmasti ollut tekemistä muuta kuin lukemista kokeisiiin, sekä siitä, että en syönyt päivällistä! Välillä sitä kyllä tuntee tosi tyhmäks ittensä, en olis syöny niin paljon turhaa, jos olisin keksinyt muuta tekemistä välillä ja syönyt sen kunnon päivällisen :)

-Kat


Difference? I don't think so!

Oon tullut ajatellleeksi, että mitä se niin kauheasti haittaa, jos paino putoaa hitaammin kuin sen toivotun -1kg/vko tai enemmän? Monta vuotta koitin erinäisiä hyvinkin tiukkoja dieettejä, mutta mikään niistä ei kestänyt. Tiedän että tuolloin omasin oikeastaan en yhtään itsekuria, jolloin dieetin noudattaminen viikkoa pidempään oli tuskaa sillä juuri siinä 'murroskohdassa' jolloin dieetin noudattaminen on hankalinta (eka kk mulla) niin jossain vaiheessa sorruin. Enkä päässyt takaisin jaloilleni.

Nyt olen pikku hiljaa muuntanut ruokavaliotani terveellisempään. Ennen saatoin hyvinkin käydä kaupassa suoraan koulun jälkee ja mussuttaa nameja iltaan asti, jolloin välipala ja päivällinen jäi välistä sekä kaloreita tuli aivan liikaa. Edelleenkin tuo iltapäivä, kun pääsen siinä kolmen aikoihin koulusta on heikoin kohtani. Olen muutaman kerran käynyt viimeisen kuukauden aikana kaupassa koulun jälkeen, mutta kertaakaan, siis kertaakaan ei ole tullut niin suurta määrää nameja kuin alussa. Joten siitä tiedän, että olen jo oikeaan suuntaan menossa. Ennen myöskin kävin ostamassa ja vasta syömisen jälkeen kaduin sitä. Nyt pystyn jo kaupassa karkaamaan mielihaluistani ja miettiä seurauksia, jos ostaisin kaikki mitä haluisin. Saatan siltikin ostaa jotain hyvää, mutta se saattaa olla pelkästään joku suklaapatukka sen kokonaisen pussin sijaan.



Olisihan se aivan mahtavaa, että pysyisin täysin kontrollissa ja paino putoaisi ainakin sen -1kg/vko, mutta tärkeintä tässä matkassa on löytää itsensä sekä oikea tasapaino elämään. Elämäntapamuutos. Sitä minä tarvitsen varsinkin kun verenpaine on niin huomattavan korkealla. En todellakaan näin nuorena halua aloittaa syömään lääkkeitä, vaikka en väitäkkään että ne eivät toimisi. En vain halua olla jostain niin ylimääräisestä riippuvainen, että pystyisin elämään. Lisäksi haluan elää vielä niin pitkään kuin mahdollista ja ylimääräisten kilojen laihdutus on elintärkeää tässä :D

http://findbeautyinyourbones.tumblr.com/post/46569452760/i-started-out-at-246-pounds-but-i-didnt-think-to

Mielestäni aaaivan upea muutos! Itse olen varmaan about saman kokoinen, ja olis kyllä aaivan mahtavaa joskus olla edes lähelle tuota jälkeen-kuvaa :D

Tällä viikolla en ole mennyt kuin yhdelle jumppatunnille, mutta huomenna ajattelin heti pitkästä aikaa mennä tanssimaan Zumbaa!
Ja ainiin! Oikein hyvää pääsiäislomaa kaikille :)

-Kat

Never give up

Wau! Kävin tänään puntarilla ja kyllä siinä oli pakko vähän sen jälkeen hypellä! Tätä oon odottanut: -5kg mennyt rikki ja kohta puntarissa enää 111kg!!!

Paino:    111,5kg     
Paino 7pv sitten: 112,5kg   (-1kg)
Kokonaispudotus: -5,5kg
Pudotettavaa normaalipainoon(BMI alle 24) 29kg
Mitat: 113cm-97,7cm-122cm
Senttejä pudonnut yhteensä:  -7cm, -10,5cm,-6cm
BMI(ennen-nyt) :    bmi 35,3-bmi 33,6

Nyt ei ookkaan aikaa enempiä kirjoittaa, tuun myöhemmin päivittelemään taas :))

-Kat

Täysillä eteenpäin

Tätä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Pitkästä aikaa menin jumpaan ja hieman ehkä jopa pelonsekaisin tuntein. Päätin kokeilla uutta jumppaa, enkä tiennyt ollenkaan mitä odottaa tunnilta. Samoin kunto oli varmasti romahtanut sairauden ja viikon tauon takia.

Menin kuitenkin sinne, enkä hetkeäkään kadu.Vaikka aluksi olikin rankkaa, niin pikku hiljaa se helpotti :) Ei ehkä ihan mun juttu ollut tuo jumppa, mutta oli tosi kiva päästä taas kuntoilun makuun ja se energiamäärä, minkä sain pelkästään tunnin sisällä oli... wow! Nyt jopa harmittaa, että en mennyt aikaisemmin jumppiin, mutta tästä on erittäin hyvä jatkaa!


-Kat



Uprising

Viime viikko meni aikas hyvin. Paranin viikonlopuksi, mutta en viitsinyt mennä sitten vielä salille. En ole myöskään ennättänyt tällä viikollla vielä ollenkaan, sillä koeviikko lähestyy suurella vauhdilla kohti. Olen katsonut pari kertaa peilistä mahaa yms. mutta mitään muutosta ei ole näkynyt. Ei ehkä kuulukkaan vielä, sillä ensimmäiset 5 kiloa on vasta lähtenyt blogin aloituksesta. Tässä paino ja mitat tällä hetkellä:

Paino:   112kg
Paino pudonnut viime viikosta:  -1kg
Painoa pudonnut yhteensä: -5kg
Painoa pudotettavana vielä normaalipainoon:  -30kg
pudotettu tavoitteesta (normipaino) %:  14,3%
Paino indeksi (ennen-nyt):  bmi35,3 - bmi33,8
Mitat: 113-98-123
Senttejä pudonnut:  -5cm,-10cm,-5cm
Senttejä pudonnut yhteensä: -20cm

Oon huomannut, että oon joutunut esim. lökäreiden nauhoja kiristämään ,muuten meinaa tippua jalasta. On 10 senttiä ihan älyttömästi!! Hieman ehkä ärsyttää vain että paino tippuu hieman hitaahkosti. Mutta nyt viime viikkoon verrattuna tuo 1kg kilo on ihan kivasti. Pitää vaan tsempata että jaksaa jatkaa samalla tahdilla, ja onneksi kevät kurkistaa jo oven takaa! Tuli niiin pirteä fiilis kun kävelin kotiin koulusta ja aurinko paistoi sekä jalkojen alla pysty tuntemaan maan! En malta oottaa et pikkasen vielä lumi sulaa teiltä, et pääsee kuluttamaan taas lenkkikenkiä :)

http://littlecoleybear.tumblr.com/

Mää näytän aikas tolta vasemmanpuoleiselta. Toivottavasti lopulta olen oikeanpuoleisen näköinen, sitä odotellessa pitää treenata, treenata ja vähän vielä lisää treenata ;)
Oikein hyvää viikonjatkoa sinnekin päin!! :)   -Kat

On the bottom of the well

Tänään tuli sitten iskuja suoraan kasvoihin toinen toisensa perään. Ei oo koskaan ollut näin paha fiilis. Ensinnäkin aamulla olin ihan älyttömän väsynyt, ihan kun en olisi nukkunut yhtään. Siitä sitten nopeasti pukien ja lähtien kouluun päin tonne jääkylmään ilmaan. Ei siinä mitään oikeastaan, perusaamu. Mutta sitten...



Koulua oli jo melkein loppunut ja menin sitten terkkarille verenpainekontrolliin, kun se viime kerralla näytti korkeaa (puol vuotta sitten olisikohan ollut n 146/96?) Melkein rukoilin siinä sitten mielessäni että pliis ku painokin on pudonnut, oon liikkunut terveellisesti yms. ni anna sen olla alhasempi ettei se käskis mua lääkäriin.


Nooh, ekalla kerralla tunnetusti verenpaine on aina korkeammalla, mutta tokalla kertaa se ei edes laskenut!! Melkein jopa nousi... Ja ettekä arvaa kuinka korkea arvo sieltä tuli.... 164/102???!!! Oisittepa nähny mun tyrmistyksen kun näin sen.. Kaikki pahat fiilikset siin tuli pintaan sitten kun se terkkari ehdotti lääkärille menemistä yms. enkä voinu muuta ku itkee vaik oon luvannu itelleni et pysyisin vahvana.. Meiän suvussa ei paljoo oo sydäntauteja tms. mut mun ukki kuoli sydänkohtaukseen muutamia vuosia sitten ja ehkä osittain en oo käsitellyt sitä kunnolla, koska tiesin että mun vanhemmilla ja mummilla on paljon rankempaa kun mulla. Pysyin siis vahvana. Mutta nyt vaa tuli nii kauhee fiilis. Mul on vakavasti kohonnu verenpaine ja se voi johtaa mihinkäs muuhunkaan kuin sydänkohtaukseen... Ja oon vasta 17! En tiiä mitä mun pitäis enää tehä. En tietenkään voi millään jatkaa samaa tahtia enää. Pakko muuttaa ruokavaliota superterveelliseen ja lisätä suuresti  liikuntaa. En näin nuorena halua syömään lääkkeitä, en edes halua uhkaa siitä että joutuisin syömään.



Noh, toi oli ehkä kamalin juttu tälle päivälle, mut sit erinäisten syiden takia mulle tuli kauhee fiilis, et nyt pitää nähä kuinka lihava oikeesti oon. Muitten ihmisten silmin. Sain sitten oikein neronleimauksen ja menin omgleen, siellä kukaan ei tuntis mua mut kyl huomaisin et oon oikeesti hemmetin lihava jos kukaa ei haluuu puhuu mun kaa tms. Niimpä siinä kävikin. Ei se niin satuttanu mut ku olin siellä ollut sen 5min ja olin just lähössä niin sit siinä vikassa 'keskustelussa' eka kommentti mikä tuli näytölle oli: ''fat ass'' Ah, nii paljon parens mun fiilistä joo.. Kukaa ei koskaan sanonu noin mulle, ei koskaan. Noin suoraan sekä osuen naulan kantaan. Se silti sattu niin paljon. Ihan liikaa. Nyt ymmärrän oikeesti miltä tuntuis olla todella pahasti koulukiusattu, ainakin voin kuvitella.





Mutta vaikka kuinka sattuisikin, niin mun pitää pysyä vahvana. Mikään muu ei auta mua täältä onkalosta. Mites teidän viikko on mennyt siellä?
Kat

Kipeänä...

Ihan tyhmää. Oon jo toista päivää kuumeessa kotona ja koulussa silti pitäisi tehdä paljon eri asioita. Samoin olishan se kiva päästä salillekin joskus :D Taitaa tän viikon liikunnat jäädä pieneks. Toivottavasti paranisin nyt huomiseks ni pääsis sitten lauantaina Zumbaaan :)
Paino on onneks kuitenkin tippunut takas sinne 113kg. Mitat näyttivät (114-99,5-122,5). Ihan hyvänä on pysyny vaik oonkin kipeenä :))

En malta ootttaa kesää ja tuoreita marjoja sekä hedelmiä :))

Enpä jaksa nyt kirjotella enempää, meen takas nukkumaan ja tuun tanne päivittelee sit lisää ku oon tervehtyny!!


-Kat

No worries

Uusi viikko on alkanut ja niin uudet tuuletkin laihdutuksessa. Vaikka kuinka liikuin ja söin vähän viime viikolla niin silti lauantaina paino oli jämähtänyt sinne 115kg. En tajua miten se edes alunperin meni sinne 115kg, olin kyllä syönyt nameja, mutta erittäin vähissä määrissä! Nyt kuitenkin päätin aamulla käydä vaa'alla ja mitata itseni, sillä rupesi jo toden teolla ärsyttämään ettei se paino pudonnut. Tällästä sii mittanauha ja vaaka tänään näytti:

Paino:  113kg
Paino pudonnut: -4kg
Paljon vielä pudotettavaa: 43kg/ 31kg normaalipainoon
BMI(ennen-nyt)-  35,3-34,1
Mitat: (113cm-101cm-123cm)
Senttejä pudonnut: (-5cm, -7cm, -5cm)
Kiloja ensimmäiseen tavoitteeseen: 14kg
-tällöin BMI olisi: 29,9


''Mikä ei tapa, se vahvistaa''

Oon jo pitkään miettinyt mottoa, aattelin että sellanen olisi ihan mahtava :D En sit löytänyt pitkään mitään, mikä just kolahtais ku mietin laihdutusta mun kohalla. Sit tajusin.. Tunnettu ''mikä ei tapa, se vahvistaa'' on just mulle tarkotettu! Oon käynyt personal trainerin luona joka veti niin rankan treenin et hyvä ku pääsin ees kotiin. Samoin kävi ku menin ekaa kertaa zumbaan,nyt voin jopa nauttii siel musasta ja rytmin ilosta :D Ei enää tunnu siltä et kohta pyörryn tänne ku liian rankkaa vaik oon edelleen mukavuusalueeni ulkopuolella, joka on vaa tosi hyvä juttu. 

Sit oon myös keksinyt(tai no enemmänkin muokannut lasagneohjea :D) iiihan mahtavan reseptin, mihin saa helposti ''salakasviksia'' tungettua. Tää sopii sellaisille, jotka eivät välttämättä pidä kasviksista, varsinkaan paprikoista. Mun mielestä tää ohje on vaan niiiin herkullinen etttä ;)Itse en tykännyt paprkoista, jos ne eivät olleet tuoreita, mutta nykyään tän ohjeen ansiosta ne meneekin ihan noin vaan :D

 En tiedä tarvitsetteko ruokaohjeita/onko tälläistä ohjetta jo jossain, sekä vaikka tämä onkin luultavimmin kaloripitoinen ruoka, niin ainakaa mun ei tartte syödä tätä niin paljon kun normaaleita ruokia, eli siis tosi täyttävä :)



Jauhelihakasvislasagne
( ei mitään tarkkoja aineksia eikä määriä, ite laitan vaan mitä kaapista löytyy :D)
Käytä valkoisen lasagnelevyjen sijaan täysjyvä taikka pinaattilasagnelevyjä! Erittäin herkullisia, itse en edes maista aina eroa :) 

1. kastike lasagneen
100-400g jauhelihaa
3 paprikaa
1 sipuli
tomaattimurska purkki TAI tuoreita tomaatteja
(papuja)

Ruskista hennosti jauheliha ja lisää mausteita oman makusi mukaan. 
Pilko sipuli sekä paprikat(irroita tietenkin siemenkodat sekä kannat pois) ja lisää ne jauhelihan joukkoon.  
Laita keskikovalle levy ja lisää hetken päästä tomaatit/tomaattimurska. (+kypsät pavut, jos käytät niitä)
Anna kiehua miedolla lämmöllä sekoitellen kunnes sipuli on kypsää(+jos teet tomaateilla niin niistä on lähtenyt kuori sekä nesteitä irti) Paprikat saavat jäädä hieman rapeiksi, sillä ne kypsyvät vielä uunissä


2.kastike(maito-juusto)
tee lasagnelevyjen paketissa olevan ohjeen mukaan, mutta juuston määrää voi halutessaan pienentää.

Kasaa lasagnelevypaketin mukaan, tai oikeastaan lopputuloksella ei ole kauheasti muutosta vaikka soveltaisitkin ;) Päällimmäiseksi kerrokseksi muista kuitenkin laittaa jotain kastiketta, sillä muuten päällimmäinen lasagnelevy ei  kypsy vaan palaa. Päälle sitten vielä vähän juustoraastetta että saadaan ruskettunut pinta :)

Paista 200 asteessa 30-40min kunnes pinta on ruskettunut




-Kat

Tämä viikko

Tää viikko on mennyt ihan surkeesti! Oon syöny 1300-1800kcal edestä ja liikkunut melkein joka päivä ja silti paino istuu siellä 115kg minne se meni vähän yli viikko sitten!! Ärsyttäää iiihan sairaasti! Pitää vaan nyt tsempata viel lisää, et saadaa toi paino taas tippumaan.


Punnitus, 9.3.2013
Paino:115kg
Paino pudonnut: -2kg
Mitat: 114cm-100cm-122cm
Senttejä tippunut: 4cm, 8cm, 6cm

Seuraava viikko on luultavasti ihan sairaaan kiireine. Pitää tehä joka päivä esseita tai puheita, en tiiä miten jaksan. Mut pakko jaksaa!



-Kat


if the weight goes up, there is always a reason...

Sori et on taas tullut se viikko postaustaukoa, mutta jostain syystä tää viikko on ollu mulle tosi rankka. Älyttömästi kaikkia sanakokeita sekä esseitä on pitäny tehä, ja väsymys on päivä päivält painanu enemmä. Tänään sain kuitenkin nukuttua tosi hyvin  yöllä ja taidankin tästä lähteä kohta salille tai zumbaan!



Painokin on jostain syystä noussut 114,5kg eikä ole sieltä hievahtanutkaan koko viikon ajan suuntaan tai toiseen. Ärsyttää et se on taas noissa lukemissa.. Tästä on kuitenkin hyvä lähtee jatkamaan ja seuraavalla viikollahan mulla on Personal Trainer-kerta, katotaan minkälainen treeni sieltä tulee :D Jänskättäää,älyttömästi!



Hrrr, ulos on luvattu aamuksi eli nyt melkei -20 astetta ja oma mittari näyttää tälllä hetkellä onneksi ''vain'' -8 :) Oikein hyvää viikonloppua sinne, ja toivottavasti ette palellu tonne ulos :D

-Kat

p.s. tervetuloa uudelle lukijalle!

© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis