Superdieetti on ihan hyvin lähtenyt käyntiin ja aamulla paino näytti jo -900g. Kuitenkin on vaikeaa syödä niin suurta aamupalaa.. Samoin motivaatio katosi oltapäivän aikana kun jo toista päivää tukijoukot vetävät nameja suuhun nenän edessä. Ei edes oikestaan se ollut pahinta, vaan se, kun näin jääkaapissa karjalanpiirakkaa. Oli niin vaikeaa vastustaa kiusausta. Sorruinkin osittain ja otin minikarjalanpiirakan. Höh. Onneksi se kuitenkin jäi siihen! Herkkujakin olisi tarjolla kakusta pullaan, mutta niihin en koske! Sen verran motaaviota kuitenkin jäljellä :D enkä todellakaan aio repsahtaa kolmantena päivänä, viikon päästä se varmasti jo helpottaa!
Salilla treenit ovat olleet todella rankkoja, mutta palkitsevia. Tunnen itseni energisemmäksi kuin viikko sitten ja en malta odottaa, että paino putoaisi alle 110kg. Tällöin olisin jo saanut pidotettua 15kg tästä ruhosta :D
Pahoittelen muuten näitä kuvattomia ja lyhyehköjä postauksia, mutta tässä kiireessä en ennätä hirvein usein edelleenkään tietokoneelle niin kirjoitan kännykällä nämä. Aion kuitenkin tässä ryhdistäytyä kuvien kanssa pikku hiljaa. Älkää siis huolehtiko!
-Kat
Kuulumisia "sotatantereelta"
Tunnisteet:
herkut,
kuntosali,
laihdutus,
liikunta,
motivaatio,
paino,
sd,
Superdieetti
Superdieetin ensimmäinen päivä
Nyt se siis alkoi! Superdieetin 6 viikkoa ja ensimmäinen kerta kun oikeasti joudun noudattamaan dieettiä prikulleen. Ensimmäisen päivän saldona on täynnä oleva vatsa kaikenlaisia vihanneksia ja marjoja sekä epäonnistunut salikerta. Menin tietenkin salille pahimpaan ruuhka-aikaan ja loppujen lopuksi kävin niin, etten puoliakaan oikeista liikkeistä saanut tehtyä, sillä laitteisiin oli hirveä jono, punttipaikalle ei edes mahtunut ja venyttelyosio oli myös melkein koko ajan täynnä... Nyt pitäisi siis lähteä sinne heti aamulla että pystyisi siirtymään laitteelta toiselle vaivattomasti. Toinen vaihtoehto on mennä edelliselle salille, vaikka sinne onki reippaasti enemmän matkaa. Siellä kuitenkin olisi kaikki laitteet ja näin pystyisin tekemään täysillä kaikki liikkeet :)
Ruokavaliossa ei ole hirveän ihmeellisiä ruoka-aineita. Perusruokaa pystyn tekemään ja vain kahdesti tänään tuli pieni makeanhimo, mutta runsaan ruokamäärän takia ei se haitannut millään tavalla menoa. Kyllä sitä makeaa löytyy kuitenkin ruokavaliosta marjojen muodossa, niin ei se ehkä ole niin hirveää. Toivon ainakin, että karkkihimo ei kasvaisi suureksi.
Aamulla paino oli 120,8kg. Saa nähä mitä se on seuraavan viikon maanataina :))
Nyt vaan päivä kerrallaan ja täysillä treeneissä! Tsemppiä myös muille :)

mitat,
Superdieetti
Superdieetin alkuun enää yksi päivä, jännittää!
Huh, nyt alkaa jo jännittämään huominen! Muutamia ruokia vielä puuttuu, mutta suurimmat osat on jo hankittu ja kävin myös toissapäivänä katselemassa jo treenejä läpi. Ei oo niin sähläystä sitten maanantaina :) Samoin jännittää hieman jo miten jaksan käydä aamulenkeilla. Onneksi en ole kuitenkaan joka päivä sinne pakotettu lähtemään. Unohdin punnita tänään itseni kokonaan, mutta onneksi huomennakin ennättää vielä punnita alkupainon! Samalla aion ottaa mitat itsestäni, että voin niitäkin seurata tiiviimmin.
Olen jo kuullut, että treenit ovat oikeasti todella rankkoja, joten sekin kiinnostaa ehdottomasti. Salilta pitäisi nimittäin vielä jaksaa kävellä kotiin :D Sen kutitenkin nään vasta huomenna, johon onkin enää alle 12 tuntia aikaa! Jäiksss...
Annoin itselleni luvan syödä vielä tänään viimeisen kertaan epäterveellisemmin. Seuraavaan kuudeen viikkoon ei sitten laiteta suuhun yhtään mitään epäterveellistä tai ruokavalion ulkopuoleista asiaa. Onnekseni olen nyt lukulomalla niin ei tarvitse miettiä koululounaita ollenkaa. Ainoastaan YO-päivinä voi tulla syömisen kanssa ongelmia, sillä sinne ei voi viedä lämmintä ruokaa ollenkaan. Luultavimmin joudun pärjäilemään vedellä ja jollain vihanneksilla. Onneksi kuitenkin kaksi viikkoa vielä siihen. Jännittää sekin jo! Pitäisi jaksaa lukea nyt aivan täysillä, mutta tämän viikon aikana en ole lukenut yhtään matematiikkaa saatika fysiikkaa... Onneksi ne ovat vasta viimeisellä viikolla. Huh.
Nyt vain takaisin lukemaan ylppäreihin. Onneksi ulkona on taas pilvinen ilma niin ei edes sinne tee mieli lähteä :)

Tärkeä tiedote lukijoille!
Ajattelin vielä postauksen tehdä tästä, että kaikki varmasti huomaavat. Eli siis, jostain syystä osat vanhojen postausten kuvista ei näy enkä saa selville miksi. Pahoittelen jos nyt joku tästä on harmistunut :)
Yritän vielä etsiä ongelmaan ratkaisua, ettei samanlaista tapahtuisi enää tulevaisuudessa. Jos ette nää kuvia niin laittakaa vaikka alhaalle kommettia että mones kuva ei toimi ja mitä siinä näkyy (rikkoontunut kuvan merkki vai pääsy kielletty-merkki). Näin saan katsottua kuvakohtaisesti, missä ongelma on ja mahdollisesti pystyn korjaamaan sen (vaikka olenkin välillä aika tumpelo koneiden kanssa!)

p.s. nyt katsomaan suomi-ruotsi ottelua ja sen jälkeen selvittelemään tätä ongelmaa :)
Tämänhetkinen tilanne (huono!)
Eli siis nyt olisi tarkoitus laittaa tänne tämänhetkinen tilanne ennen suprdieetin alkua. Kuvat ei ole mitään maailman selvimpiä, mutta kyllä niillä pärjää. Toivottavasti.
Edestäpäin otetusta kuvasta ei oikein kunnolla näe, mutta kyllä sivusta katsottuma mahaa on ja reippaasti. Selkäkin notkolla.
Paino on nyt aamupalan jälkeen punnittuna: 120,6kg
Ja vyötärö lähenee 110cm taas. Aikas kamalat mitat, mutta tästä on sitten hyvä aloittaa superdieetti! Mietin vain nyt, että mikäköhän kilomäärä olisi realistinen? Kilo viikossa? Vai voisiko tulla jopa se 2kg tälläisen ylipainon kanssa? 12 kiloa pois olisi nimittäin aivan hullua! Edes alle 110 kiloon pääseminen olisi mahtavaa superdieetin loputtua!
Sen näkee sitten ensimmäisen viikon lopussa, sillä olettaisi että hieman extraakin olisi silloin lähtenyt kun olen nämä 3 lisäkiloa saanut niin nopeasti huonon ruokavalion takia!
Nyt läheen salille testailemaan uutta treeniohjelmaa, että se sitten seuraavalla viikolla jo sujuisi :) samalla tulee tehtyä 2x20min kävelylenkki salille ja takaisin. Tsemiä kaikille kanssalaihduttajille!

alkutilanne,
laihdutus,
paino,
Superdieetti,
treeniohjelma
Odottaen jo maanantaita!
Nyt on superdieetin tarvikkeita jo osteltu. Olen innostunut, enkä malttaisi enää odottaa maanantaita :D En tiedä kuitenkaan miten suhtautuisin superdieettiin. Jännittää hirveästi, jaksanko pysyä ruodussa seuraavat 6 viikkoa, sillä tästä on nyt maksettu! Tavoitteena olisi nyt sitten käydä melkein joka aamu lenkillä buustaamassa rasvanpolttoa, mutta saa nähdä jääkö se vain haaveeksi. Salikerrat jännittää, sillä uudessa paikassani lähimmällä salilla on aivan tuntemattomia laitteita ja siinä sitten pitäisi lähteä löytämään oikeita painoja ym. superdieetin treenejä varten.. Jännittää siis niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä!
Paljon olen katsonut nyt jutta ja puolen vuoden superdieetti-ohjelman jaksoja saadakseni kokonaiskuvaa tulevista viikoista. Tietenkään minulla ei ole personal traineriä matkani varrella tukemassa, mutta uskon että pärjään ihan hyvin. Kunhan uskaltaudun hyväkuntoisten seuraan eksyneenä etsimään oikeita laitteita :) kyllä se varmaan hyvin menee. Ajattelin lähteä testailemaan heti huomenna treeniä, että kaikki on jo sitten hanskassa maanantaina. Lisäksi olisi huomenna aikaa mennä ainakin toivottavasti ruuhkattomaan aikaan salille, jolloin voisin ihan rauhassa etsiä oikeat laitteet!
Nyt univelka alkaa painamaan sen verran päälle, että tämän tytön matka käy ensitöiksi tonne makkarin puolelle nukkumaan :D tsemiä kaikille muillekin mukana oleville ja tehdään tästä mukavat 6 viikkoa!
-kat

Superdieettiin ilmoittauduttu!
Tein päätöksen ja maanantaina alkaakin sitten superdieetin 6 viikon ohjelma. Nyt pitääkin ruokavalion ja harjoitteluohjelman ilmestyessä lähteä kaupoille ostoksille :D en kuitenkaan aio ostaa hirveästi ainakaan niitä lisiä, sillä minusta tuntuu etteivät ne oikein ole minun juttuni. Katson kuitenkin, jos saisin korvattua ne joillakin :) sen kuitenkin näkee vasta, kun näen ruokaavalion ja ohjeet kunnolla! Nyt vaan pitää miettiä, mitä kaikkea tänne voin kertoa, sillä ainakaan voi kertoa ruokia, treenejä ym. jotka liittyvät superdieettiin, niin kuin olette varmaan kuulleetkin jo ennenkin. Kaikki perusjutut silti pysyvät, mutta ruoista ja itse treeneistä tulee vähemmän asiaa. Ehkäpä keksinkin jotain uusia aiheita, mistä puhua :D
-kat
Tunnisteet:
inspo,
lauhdutus,
Superdieetti
Uupunut, mutta toiveikas
Vihdoin pääsen takaisin laihdutuksen makuun. Tarkoituksenahan oli olla vain viikko pois ulkomaanmatkan ajan, mutta sitten tulikin äkkimuutto, yo-kuuntelut ja yo-tekstitaito. Lisäksi vielä sain mahdollisuuden lähteä laivalle, jostas palasin vasta eilen rähjääntyneenä. En ole edes tuntia voinut istua tietokoneen äärellä, saatika ajateltua laihdutusta muuten kuin ideoiden tasolla.
Olen nyt vakavammin ajatellut maksaa se 50€ superdieetistä, joka alkaisi 5 päivän päästä. Olen nimittäin lukulomalla ainakin osan aikaa tällä hetkellä, jolloin olisikin enemmän aikaa testata uusia ruokia. En vain oikein tiedä niistä juomista ym. Mitä pitäisi ostaa superdieettiin.. Onko teillä kokemuksia superdieetistä? Kertokaa, että pystyisin päättämään, menenkö sinne ennen kuin se täytyyy!
Paino kylläkin huitelee kai taas siellä 120 kilossa. Onneksi nyt kuitenkin vasta kuukauden päästä on kirjoitukset ja sen jälkeen ei enää ollenkaan mitään suurempaa. Nyt vaan pitää päästä takaisin liikunnan makuun :)

Paino, 24.1.14
Hyviä uutisia! Vihdoin paino alle 118kg! Aamulla puntarissa komeili 117,9kg, wuhuu! Kyllä tätäkin on jo odotettu, toivottavasti ei vaan pääse nousemaan ulkomaanmatkallani seuraavalla viikolla! Pitää seurailla tarkasti mitä syön :)
Mutta yritän tulla vielä tänne kirjoittelemaan vielä sunnuntaina ja sitten tietenkin siitä viikon päästä kun palaan! :)

Koulustressiä taas...
Fiilikset ovat tällä viikolla olleet hyvinkin ritiriitaisia. Koulun painaa ihan älyttömästi päälle ja tuntuu siltä etten enää jaksaisi kamppailla tämän kaiken kanssa. Vaikka valmistunkin vasta syksyllä, niin mun on pakko täälläkin paljastaa miks mua stressaa jo tässä vaiheessa tää kaikki. (seuraavat kappaleet kannattaa hypätä, jos ei kiinnosta lukioasiat :D)
Mä siis aloitin syksyllä biologian ja kemian ylppäreillä. Kemia jäi ärsyttävästi 1p vaille halutun arvosanan ja bilsa meni aivan penkin alle. Ei se kuitenkaan mitään. Mä päätin että haluan pidentää 3,5v että saan vihdoin tän stressin pois ja saan korotettua bilsaa. Hyvä idis, mut siinä vaiheessa opo ei suostunut siihen (niin kuin ei mun ollessa kakkosvuoden alussa sen tapaamisessa ja jo siinä vaiheessa olin ihan burn outissa melkein tästä kaikesta). Onnekseni nyt tammikuussa opo oli poissa ja sain hyvän tekosyyn mennä toisaalle puhumaan pidennyksestäni. Selitin asiani mahdollisimman selkeästi ja perustelin, miksi en haluaisi nyt keväällä valmistua. Ilman suurempia puheita sain luvan pidentää! Kyllä se oli suuri taakka olaltani jo siinä vaiheessa pois, mutta en voi vieläkään tajuta miten 2 ERI opoa eivät antaneet mun pidentää vaikka laiskuudestahan tää ei todellakaan oo kiinni.. Tekisi mieli syyttää niitä melkeinpä 3kk kestäneestä stressistä että miten mun valmistumisen nyt käy..
Aion siis kirjoittaa kirjoittaa 8 ainetta. Äidinkielen, b-ruotsin, a-enkun, pitkän matikan, fysiikan, terveystiedon nyt keväällä, kemia jo taskussa ja sitten biologian syksyllä vielä uudelleen. Saan rauhassa nyt kevään kirjoitusten jälkeen miettiä mitä haluan ja sitten 2015 kevään haussa olen varma jo mitä haluan. Nyt vielä nimittäin epäröin. Lisäksi nyt stressi on taas täällä 110%, kun tajusin että 3.2 alkaa prelit ja mulla on joka päivä preli 7.2 asti, jolloin kirjotukset alkavat äidinkielen tekstitaidolla! Lisäksi seuraava viikko on mun viimeinen viikko koululla ja 27-2.2. olen koulumatkalla pois Suomesta! Missä vaiheessa siis aion lukea tekstitaidon kaikki tarvittavat termit? Se on vielä mulle kaikista vaikein osuus koko kirjoituksissa! Taidan ottaa pari monistetta mukaan sinne matkalle, jossa on tiivistetysti kaikki ja sit iltaisin pänttään niitä :D Sitten 10.2 ja 11.2 englannin kuuntelut ja luultavimmin vielä äidinkielen essee preli sekä penkkarit ni oon epävirallisesti pois koulusta! wuhuu! Kolme viikkoa täyttä lukua ja sitten 2 viikon täyspuristus yo-kirjoituksissa. Sen jälkeen olikohan muutaman viikon täysloma ennen 5.jakson alkua, jossa on ensimmäistä kertaa eläessäni alle 6 kurssia (2 kurssia koululla ja yksi iltalukiossa, kun sitä ei meidän koulussa ole tarjolla), hullua!
Nyt kyllä lopetan koulusta puhumisen, sillä taisin jo tossakin pahasti rönsyillä itse aiheesta :D Paino on nyt siinä 118,1-118,3kg välillä, 117kg tavoitteena seuraavaksi viikoksi :) Kiitos, että ootte tukenu mua ihan hirveesti tässä mun laihdutuksessa! Olisin varmaan jo luovuttanut kauan sitten ilman teitä! Tänään ja huomenna taas reitti vie salille:)

kirjoitukset,
koulu,
paino,
pidentäminen,
stressi,
YO
Paino tippuu hitaasti, mutta vakaasti
Viikko onkin melkein jo mennyt viimeisimmästä postauksesta ja paino on tippunut kylläkin vain -0,2kg sen aikana. Ei kuitenkaan haittaa, sillä ainakin kuntokin on taas parantunut ja sain luvan nostaa taas enemmän painoja salille eilen ollessani. Tänään onkin lepopäivän liikunnan puolesta taas ja huomenna uudelleen sitten salille! Wuhuu :)
Vyötäröltä löytyy se 105cm vielä, mutta on siinäkin hieman muutosta parempaan :) Ei ainakaan enää sitä 108cm.

Pienenä varoituksen sanasena voisin sanoa että tässä tammikuun vikalla viikolla ja hiihtolomalla olen netin ulkopuolella eli en tule pääsemään nettiin. Samoin en tiedä vielä, joudunko olemaan hetken ilman nettiä myös uudessa asunnossa, jonne muutamme tässä tammi-helmikuussa! En kuitenkaan lähde minnekään, vaan en vain niinä aikoina tule pääsemään postaamaan teille ::(
-Kat
Perjantaipostaus :3
Perjantaista huomenta! Viikko on mennyt eilistä huomioonottamatta aivan täydellisesti. Eilen kuitenkin sorruin nälkäisenä mustikkapiirakkaan, mutta kalorimäärä ei kuitenkaan ylitttänyt onneksi 1700kcal. Paino on pudonnut halutulla tavalla ja sunnuntaina olisi tavoite päästä sinne 118,0kg-117,9kg välille. Nyt aamulla paino oli 118,6kg ja eilen oli 118,5kg eli vielä on mahdollista, kunhan käyn nyt aktiivisesti salilla ja syön taas rajojen mukaisesti.
Olen myös ajatellut lenkkeilyä, vähintään 30min päivässä. Tällöin päivän liikuntamäärä tulisi liikuttua, vaikka en kävisikään salilla. Lisäksi saisin sen reippaasti +10 000 askelta päivässä täyteen, sillä nyt askeleet ovat siinä 5 000-7 000 välillä. Se on kyllä vielä ajatuksen tasolla, sillä nyt tänään, huomenna ja sunnuntaina on tavoitteena käydä salilla, jolloin ei tarvitse käydä lenkillä ja siis on vielä miettimisaikaa :)
Lopuksi taas vielä inspoa!

-Kat toivottelee hyvää viikonloppua!
Nopea postaus, huomenna koulu jatkuu! (höh)
Oli pakko tulla päivittämään, sillä paino taas alle 120kg! Wuhuu! Luulin jo et ehkä siinä keskiviikon paikkeilla paino pääsis alle 120, mutta nyt aamulla paino näytti 119,9kg :) Tavoitteena siis saada se 119,0kg sunnuntaiksi! Lisäksi olin tänäänkin salilla 45min ja nyt jo hieman alkaa hellittää joulun jälkeinen kankeus ja jaksan jo enemmän salilla. Huomenna vielä salille ja sitten 2 päivän tauko :) Saa lihakset rauhassa levätä ja kasvaa.
Söin tänään ruisleipää taas aamupalaksi, kasvispihvejä lounaaksi, lämpimiä voileipiä&salaattia päivälliseksi ja 1 mustikkamuffinsin sekä riisikakun. Ja jotta tästä ei nyt tulis hirveän lyhyt, niin inspoa vielä vähän tähän viimeiseen lomapäivään (joka meni mulla salilla ja kouluhommia tehdessä!)

-Kat toivottaa hyvää loppuiltaa1 :)
Sunnuntain kana ja kuntosali
Viimeinen päivä viikosta ja toiseksi viimeinen lomapäivä. 45 minuuttia salilla, mahtava fiilis! Pyöräilin 15min lämmittelyksi ja sen jälkeen 3x85kg/100kg jalkojen lähentäjällä/koukistajalla. Kuntosali jatkui sen jälkeen käsiin, jossa tein useamman liikeen ja lopuksi perus vatsalihakset ym. En olisi näin sunnuntaiksi jaksanut täysinäistä treeniä, mutta 45min sopi oikein mukavasti! Huomenna uudelleen :) Kävimme myös ostoskeskuksen puolella shoppailemassa, joten kävelyä varmasti tuli aivan riittävästi tälle päivälle.
Fiilikset muuten olivat aika ristiriitaiset. Söin ulkona 700kcal edestä aikas epäterveellistä ruokaa ja kotona vielä sitten rahkaa, ruisleipää sekä possunsuikaleita kasvispedillä. Unohdin kokonaan ottaa kuvia ruuista, mutta eilinen kana tuli kuvattua, joten laitan sitten sen kuvan tähän.
Punnituksessa tuli hieman takapakkia, mutta se oli ihan siitä syystä, että olen nyt syönyt enemmän kuin suunnitelmien mukaan, sillä meillä on ollut vieraita. Toivottavasti kuitenkin ulkona syömisen takia paino ei nouse enään enempää. Paino näytti siis 120,6kg eli viikkopudotusta on kuitenkin tullut se 0,4kg. Ihan jees, mut harmittaa kun en pystynyt pitämään sitä siellä alle 120kg. Seuraavalla viikolla raja kyllä taas saa luvan paukkua!
Senteissä on kuitenkin tapahtunut positiivista! Ne olivat joulun takia nousseet sinne 111cm(vyötärössä), mutta aamulla mittanauha näytti 103cm! Jes! Jotain oikein oon siis tehnyt tällä viikolla :) -8cm turvotusta ainakin poissa ja vähän ehkä muutakin!
-Kat
Lennokasta lauantaita luvassa!
Lauantai-aamuni lähti liikkeelle kahdella ruisleivällä, 2 ylikypsän kinkun palasella sekä salaatinlehdillä ja kurkulla. 2 appellsiinista puristettu mehu toimi veden lisäksi juomana ja näin sain myös c-vitamiinia heti aamusta. -> n. 200kcal
Kuvassa on myös tuleva välipalani: 1 appelsiini ja kourallinen viinirypäleitä. Näillä mennään! Kohta lähtö salille ja sitten vähän kouluhommia, että pääsen taas kärryille ennen koulun alkamista.
Päivälliseksi luvassa kanaa sekä salaattia :) Nami!
-Kat
p.s. Vielä lauantai-inspoa teille :)
Tunnisteet:
inspiraatio,
inspo,
kuntosali,
laihdutus,
ruoka,
ruokailu,
terveellisyys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)