Viikko lähenee taas vaihteeksi loppuaan ja kohta pitäisi jo olla synttäreillä juhlimassa syntymäpäiväsankaria. Jännittää pystynkö pysymään karkeista erossa. Edellisen kerran söin karkkia viime viikon maanantaina, joka on pitkä aika! Tämä karkkilakko on osoittautunut todella onnistuneeksi. Ensimmäinen kunnollinen haaste onkin nyt edessä. En voi ikuisesti paeta itse ongelmaa, vaan minun pitää oppia syömään karkkeja kohtuudella. Vain niin pystyn elämään normaalia elämää. Nyt pitää siiis osoittaa että pystyn syömään vain sen verran kun kalorit antavat periksi. Laitoin päivälle 1500-1600kcal rajan, eli sen yli ei saa mennä tänään, oli mikä oli. Paino saattaa kyllä notkahtaa hieman ylöspäin herkuista, mutta eiköhän se sieltä lähde nopeasti takaisin alas. Toinen, se suurempi haaste, on lopettaa syömiset ja jättää herkuttelu vain yhteen päivään. Vaikka kuinka tekisi mieli, niin seuraavana päivänä ei saa enää syödä yhtään mitään epäterveellistä. Muuten herkuttelu vain pitkittyy ja pitkittyy. Karkkilakon on jatkuttava :) Tästä tulee jännittävä viikonloppu.
Toivoisin vaan että tuo paino pääsisi hiljalleen tuonne 103kg puolelle, tällä hetkellä se on ollut 104,5-104,9kg välillä. Olen ehkä muutamana päivänä syönyt kiireiden takia aivan liian vähän, niin siksi se on nyt jumittanut tuohon. No, sitä katsotaan sitten sunnuntaina ja seuraavalla viikolla! Nyt pitää vain tarkasti katsoa, että en syö liikaa, mutten liian vähänkään vaikka olisi kuinka kiire.
Tänään kuitenkin vietän kotipäivää. Ukkonen on jylissyt aamusta asti ja tuolla on koko ajan satanut enemmän tai vähemmän.
Karkkilakko - viikko täynnä!
Bam! Saavutin ensimmäisen tavoitteeni karkkilakossa! Viikko takana ja monta vielä edessä. Ei tuntunut loppujen lopuksi edes vaikealta kun olin päätökseni tehnyt enkä jäänyt miettimään karkkeja. Silloin kuin teki mieli niin käytin sen ajatteluun kaksi sekuntia ja sen jälkeen tein jotain muuta, jolloin unohdin kokonaan että minun edes teki mieli karkkeja. Hassua, mutta se tosiaan toimi! Ennen olen jäänyt pohtimaan, jolloin mielihalut ovat voittaneet lopulta ja olen repsahtanut herkkuihin. Nyt en edes anna mahdollisuutta niille. Syön 2,5-3,5h välein, jotta nälkä ei ennätä yllättämään. Suunnittelen suurinpiirtein päivän ruokailut, joskus ajatkin jos päivällä on paljon tekemistä. Muokkaan kuitenkin sitä päivän mittaan sopivammaksi juuri sille päivälle, sillä jokainen päivä on erilainen. Jos on ihan hirveä nälkä niin syön jotain, sillä nälän kasvattamisella ei ole mitään hyviä puolia. Onneksi minun ei tarvitse tehdä ostosreissuja, joten ei ede tule ostettua mitään turhaa (vahingossakaan).
Olen nyt tässä miettinyt kasvojen paljastamista, vaikka se tarkoittaakin sitä että lähipiiri saa tietää tästä blogista ennemmin tai myöhemmin. Se ei minua oikeastaan haittaa, vaan enemmänkin ne puolitutut. Siksi olen ajatellut etten ainakaan vielä lähde paljastamaan kasvojani. Ajattelin että sitten kun olen tavoittanut jonkun painon, niin sitten aloittaisin bloggaamisen kasvoillani. Siihen asti siis tämä blogi pysyy suurinpiirtein samanlaisena kuin ennekin. Yritän nyt vain saada enemmän päivän menoista kuvaa, jotta ei tarvitsisi turhaan kaivella internettiä hyviä kuvia varten.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toinen viikko karkkilakkoa käynnissä ja paino toivottavasti tippuu sopivaa tahtia eteenpäin. Kilo viikossa ja minä olen tyytyväinen. Pikku hiljaa olen ajatellut lisätä liikuntaakin. Tällä hetkellä mennään kuitenkin arkiliikunnan muodossa, etten taas aloita laihdutusta liian monta rautaa tulessa. Kun ruokavalio sujuu niin sitten alan panostamaan liikuntamuotoon ja laatuun.

Tunnisteet:
bloggaus,
karkkilakko,
laihdutus
Viikon suunnitelmat
Tällä viikolla tulee täyteen yksi viikko karkkilakon aloituksesta. Vielä tänään pitää jaksaa samaan tahtiin kuin ennenkin ja sitten olen saavuttanut ensimmäisen virstanpylvään tässä taistelussa. Tai no ensimmäinen taisi tulla parista ensimmäisestä päivästä, sillä ennen en ole varmaan kolmea päivää ollut ilman epäterveellisiä herkkuja. Nyt tämän päivän ruokailujen jälkeen voin pistää ruksin tänne, merkiksi ensimmäisestä onnistumisesta! Tarkoituksenani on siis ainakin tämän vuoden loppuun jatkaa tätä karkkilakkoa. Olen katsonut muutamat ''lipsupäivät'' jo valmiiksi, joita tulee yhteensä noin 6. Tällä viikolla olisi yksi, joten jännittää pystynkö kontrolloimaan itseäni ja syömään vain sen verran kun kalorirajat antavat periksi.
Olen henkisesti sekä fyysisesti ottanut karkkilakon aika hyvin vastaan. En ole itseasiassa edes pahemmin kaipaillut ainaista mussutusta. Kaapissa on tälläkin hetkellä keksejä ja jääkaapissa taitaa olla fantaa sekä mehua, mutta minä en niihin koske. Muutaman kerran olen tuijotellut mehua siinä maitojen vieressä, mutta aina olen päätynyt veteen. Onneksi mun perhe ei ole sentään vetänyt mässykerhoa edessäni, vaan sain ainakin mun vanhemman ymmärtämään että kosken seuraavan kerran herkkuihin vasta siellä synttäreillä. Sielläkin aion tosin pidättäytyä yhteen kakkupalaseen ja ehkä muutamaan kymmeneen grammaan karkkia. Syön hyvin aamulla ja päivällä ennen juhlia niin sitten ei edes tee mieli. Tai varmasti tekee, mutta nälkä ei ole silloin vahvistamassa sitä. Lipsupäivään on kuitenkin onneksi vielä reippaasti aikaa, joten ennätän valmistautua henkisesti tähän ensimmäiseen kokeeseen.
![]() |
| EI näitä |
- Tämän viikon synttärikekkerit
- Syyskuu/lokakuu
- Joulukuun alku (itsenäisyyspäivä)
- Joulu 24.12
- Joulu 25.12
- ?
![]() |
| täältä |
-Kat
p.s. Olen myös miettinyt blogin nimen vaihtamista. Tuntuu jotenkin ettei blogin nimi ole koskaan sopinutkaan omaan tarinaani. Olen varmaan käyttänyt enemmän aikaa laihdutuksen suunnitteluun kuin sen toteutukseen, kun olen aina repsahtanut. Lisäksi olen miettinyt oman naaman paljastamista, sillä tuntuu etten pysty anonyyminä kertomaan kaikkea itsestäni. Mitä te olette mieltä? Pitäisikö minun pitää tämä nimi vai vaihtaa johonkin sopivampaan, joka kuvastaa laihdutusta? Ja pitäisikö minun pysyä anonyyminä vai paljastaa kasvoni?
Tunnisteet:
karkkilakko,
ruokavalio
Punnitus nro. 1, Uskomatonta!
Paino tänään: 105,5kg
Paino pudonnut viikossa: -3,4kg
Kokonaispainonpudotus: 14,5kg / 19,5kg(turvotus)
BMI: 31,85
Pudotetavaa(BMI24): 23,5kg
Tällä hetkellä mennään reippaasti alimmassa painossa pitkään aikaan. 103kg kohdalla on melkein neljä vuotta viimeksi samasta painosta, joten kyllä tässä on selkeästi jotain tehty :) Ja minähän en enää mene takaisin! Sen lupauksen pidin jo kun aluksi laihduin 113kg:n, jossa pysyin pitkään ja sitten pysyin pitkään 108kg:ssa. Motivaatio vaan nousee kun tajuan miten lähellä olen kaksinumeroista lukua, jossa olen viimeksi ollut neljä vuotta sitten. Nyt kun tahti varmaan hiljalleen laskeen kilon pintaan viikossa niin silti on mahdollista saada kuukaudessa tuo tavoite saavutettua. Nyt vaan täysillä eteenpäin ja lenkille!
Tunnisteet:
laihdutus,
motivaatio,
paino
'Yllättävä' lauantain punnitus
Tänään on viides päivä karkkilakkoa ja oikeastaan ei tämä tunnu niin pahalle! Ehkä tähän kuitenkin vaikuttaa myös vaa'an lukemat, jotka olivat ihan uskomattomat tänä aamuna. Piti hieraista vähän silmiä ja nousta uudelleen muutaman kerran vaa'alle, jotta uskoin että tosiaan siellä on kyseinen lukema.. Nimittäin paino tänään oli tasan 106,0kg! Wuhuu! Kyllä se hieman oli toivottavissa kun eilen paino oli 106,5kg, mutta toivoin sunnuntaille tuota numeroa ja nyt se siellä jo on :) Maaliskuusta lähtien olen hätyytellyt tuota tasalukua ja nyt vihdoin olen siinä! Nyt saan vihdoin pistään uuden ruksin oikealla olevaan palkkiin :) Saa nähdä, onko huomenna jo sitten 105kg vai onko nyt tämän viikon laihdutuksen tulos -3kg.
Tästä tää lähtee. Ja oli kyllä uskomaton viikko vaikka tietenkin suurin osa oli turvotusta. Itse odotin vain jotain 1,5-2kg pudotusta tälle viikolle, sillä en edes maanantaina syönyt terveellisesti. Seuraavalla viikolla päästään varmaan taas siihen normaaliin laihdutusrytmiin, mutta pitää iloita tästä hirmupudotuksesta hetki! Huomenna sitten yhteenvetoa tästä viikosta ja virallinen punnitus.

Tuuliajolta takaisin kotisatamaan
6.7.2015
Pahoittelen näitä hetkittäisiä blogitaukoja. Olen ollut vain tuloksia odotellessa aivan älyttömän stressaantunut ja nyt kun sain selville etten tule pääsemään haluamaani paikkaan niin olen lähtenyt täysin tuuliajolle. Ei sinänsä etten tiennyt että näin tulisi käymään, mutta silti ennen tuloksia oli vielä pieni mahdollisuus. Mutta kauas jäätiin sisäänpääsypisterajasta ja se harmittaa. Nyt olen tässä viimeiset päivät rentoutunut pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja miettinyt seuraavaa siirtoani. Vuosi pitäisi viettää jossain ja valmistautua paremmin tällä kertaa pääsykokeisiin.Tuntuu hirveältä että minun ikäiseni ovat olleet jopa jo vuoden jatkokouluttautumassa kukin omalla tahollaan ja minä istun vain kotona. Pelkään myös jo nyt että en tule pääsemään toisellakaan yrityksellä haluaamani paikkaan yliopistossa..
10.7.2015
Nyt on taas uuden alun paikka. Kävin tiistaina hammaslääkärissä ja poraustahan sieltä tuli. Hassua miten jotkut pääsevät ilman reikiä harjaamalla hampaat kerran päivässä. Mä olen aina pessyt tunnollisesti 2-3min kahdesti päivässä ja käyttänyt purukumia. Silti niitä reikiä tuli ja nyt kuulemma oli siellä sun täällä alkavia reikiä. Nämä siis aivan varmasti siitä syystä että olen syönyt viime viikot epäsäännöllisesti ja karkkipainoitteisesti. Pistin siis stopin tiistaina karkille ja muille epäterveellisille herkuille. En enää kestä sitä että mun pitäis ravata hammaslääkärissä. Yhteiskunta tietenkin kiittää kun täysi-ikäisenä maksan siitä täyden hinnan mutta mun hampaat tuntuvat olevan tällä hetkellä täyttä höttöä, ei mitään kovaa kiillettä. Haluan päästä vain pois tästä kierteestä!
Eilen tuli ensimmäinen ''paha'' paikka herkkujen suhteen kun sukulaiset tuli käymään ja toivat mukanaan keksejä. Mielessä kävi kyllä pienehkö taisto söisinkö edes yhden keksin, mutta lopulta järki voitti enkä edes jäänyt himoitsemaan niitä. Tämä on siis askel eteenpäin, vaikka kyllä se pikkupiru vielä yrittää saada mut sortumaan herkkuihin. Minä en siihen enää lankea. Tämä loppuvuosi tulee menemään enemmän tai vähemmän karkkilakossa. Ainoastaan juhlapyhät, juhlat ja syntymäpäivät on herkuttelupäiviä ja silloinkin käytän järkeä ja syön vain ja ainoastaan ruokailujen yhteydessä. Niin ja purkkaa sitten lopuksi! Loppuvuoden juhlapyhiksi lasketaan vain joulu. Silloinkin maksimissaan kahtena päivänä saan syödä vähän enemmän ja herkutellen. Laskeskelin että herkkupäivät jäisi silloin noin 5kpl eli vähän alle kerran kuukaudessa. Kuulostaa omaan korvaani aika hyvältä ja järkevältä. Helppoa tästä ei tule, mutta nyt olen vihdoin motivoitunut tekemään työtä tämän tavoitteen eteen.
Näiden kolmen karkkilakkopäivän aikana painokin on pudonnut aika hurjaa vauhtia. Paino nousi tuuliajon aikana takaisin 109kg. Tiistai-aamuna,ensimmäisenä karkkilakkopäivänä, paino oli 108,9kg. Keskiviikkona 108kg, torstaina 107,3kg ja nyt tänään, perjantaina, 106,5kg. Oli siis selkeästi suurimmaksi osaksi turvotusta.
Runsas vedenjuonti on myös vaikuttanut selkeästi asiaan, sillä olen juonut päivittäin 2,5-3,5l vettä. Ensimmäisenä päivänä tuntui siltä ettei ole mitenkään mahdollista juoda noin suurta määrää vettä mutta kyllä se onnistui. Nyt keho on jopa tottunut vähän siihen sillä jos en juo hetkeen niin keho muistuttaa siitä kunnolla janolla. Yritän pitääkin nykyään käden ulottuvilla lasillista vettä ettei tarvitse koko ajan ravata vesihanan ja sohvan välillä.
Samoin olen yrittänyt liikkua päivässä tunnin kävellen ulkona, vaikkakin kahdessa eri osassa. Samoin olen paljon siivoillut kotona, etten istuisi niin paljoa sohvalla. Hyötyliikunta on sitä parasta kun samalla tulee tehtyä jotain järkevääkin.

| Viikon ruokana herkullinen bataattikikhernekastike riisillä (resepti,eng) |

Juhannus alkaa, mutta laihdutus ei lopu
Keskikesän pitäsi olla parhaimmillaan tällä hetkellä, mutta ainakin täällä sää on surullinen. Aurinko ei selvästikään paista ja yleisilme on enemmänkin sateinen sekä kylmä. Kuitenkin jotain hyvää tässäkin viikossa on ollut, nimittäin laihdutus on vihdoin alkanut sujumaan! Tiistai oli suoraan paperista ja sain pidettyä itseni kurissa. Keskiviikko meni 50/50-teemalla vähän extra kaloreilla, mutta sain kuitenkin jatkettua laihdutusta lähes täydellisesti taas torstaina. Jotenkin kun vihdoin sain annettua laihdutukselle 100% huomioni, se tuntuu helpommalta. Huomion keskittäminen oli vain jotenkin todella vaikeaa. Ehkä juuri postissa tulleet, hieman naftit farkut antavat vielä lisämotivaatiota. En halua vielä paljastaa, paljon painan tällä hetkellä, mutta voidaan sanoa että sunnuntaina voidaan päästä alhaisimpaan painoon lähes neljään vuoteen! Ja se on jo mielestäni aivan uskomatonta, koska viimeksi näin lähellä olin maaliskuussa, jolloin paino oli 106,2kg! Siinä lähettyvillä pyöritään siis tällä hetkellä enkä todellakaan aio juhannuksena pilata tätä iloa. Ja vaikka alkuviikosta lähdenkin pienimuotoiselle matkalle, johon liittyy pakostikin ulkona syöminen niin en aio siltikään pilata tätä. Aion täysillä lähteä kohti 105kg, jos se vaikka onnistuisikin seuraavaksi viikonlopuksi. Tällä hetkellä se näyttää erittäin mahdolliselta.
Tämän viikon ruokalistalle on kuulunut aika paljolti samanlaiset ruoat. Aamupalana on toiminut joko täysjyväleipä kinkulla tai sitten kaurapuuro, lounaana sekä päivällisenä pitkästä aikaa herkullinen kanasalaatti ja välipaloina vaihtelevasti omenaa, appelsiinia, leipää ja banaanilettuja.
Näissä merkeissä haluankin kaikille tämän blogin lukijoille ja muille ohikulkijoille toivottaa aivan upeaa juhannusta! Älkää antako sään pilata sitä :)
Tämän viikon ruokalistalle on kuulunut aika paljolti samanlaiset ruoat. Aamupalana on toiminut joko täysjyväleipä kinkulla tai sitten kaurapuuro, lounaana sekä päivällisenä pitkästä aikaa herkullinen kanasalaatti ja välipaloina vaihtelevasti omenaa, appelsiinia, leipää ja banaanilettuja.
| jouduin valitettavasti ostamaan hunajamarinoitua, kun maustamaton oli loppu |
-Kat
Herkkuholistin päiväkirja
Uusi viikko lähti käyntiin 'aikaisella' herätyksellä ja nyt olisi aika taas katsoa uudelleen ruokavaliota. Viime viikon herkuttelut lähtivät ihan käsistä eikä sellaista saa tapahtua enää uudelleen. Tekosyyt taka-alalle! Söin vielä puoliunessa 'vahingossa' yhden pullan, mutta lisää ei tipu. Otan nyt päivän kerrallaan ja hetki kerrallaan herkkujen kanssa. Tiedän että pystyn olemaan erossa herkuista, se on vain itsekurista kiinni. Ja siitä etten mielessä käy keskustelua asiasta, sillä loppuvastaus pitää kaikissa tilanteissa olla tästä lähtien EI. Antaisin vapauksia herkuttelulle laihdutuksessakin, mutta tiedän itseni etten pysty rajoittamaan sitä ainakaan vielä. Herkkuholisti kun olen. Toisaalta tiedän, että tulevaisuudessa haluan rajoittaa herkuttelut tiettyihin hetkiin; juhliin. Muissa tilanteissa pyrin korvaamaan herkut muilla, terveellisemmillä vaihtoehdoilla tai hyvin pieninä annoksina. Joten ei ole siis järkeä edes yrittää(tai olen yrittänyt) vain vähän rajoittaa herkuttelua. Ei toiminut minulla.
Tämän päivän tavoitteena on käydä sään salliessa 30min-60min lenkillä. Jos sataa aivan kamalasti, niin 30min on hyvä. Muuten 60min+. Pyrin myös syömään vihanneksia 0,5kg ja rajoittamaan kalorit alle 1500kcal.
Yleisolo on suhteellisen kamala. Tunnen itseni turvonneeksi lihapullaksi. Ihanaa. Yritän siis juoda tänään erityisen tarkasti ja paljon, että tämä turvotus laskisi huomiseksi. Ainakin tänään yritän välttää hiilihydraatteja, tosin pullan osalta on jo liian myöhäistä. Lounaaksi ajattelin kanasalaattia ja varmaan päivällinenkin menee samaa syödessä. Välipaloja en ole vielä tarkemmin miettinyt, mutta ainakin omena on varattuna keittiön pöydällä nälän iskiessä. Toinen naposteluhetki voisi olla porkkanoilla, tulisi se 0,5kg täyteen! Maaliskuusta lähtien olen enemmän tai vähemmän jumitellut, joten nyt olisi aika taas onnistua tässä....

Punnitus, 14.6.2015
Huh, viikko on ollut aika hullu! On ollut lähes mahdotonta olla erossa herkuista, mutta olen joissain tilanteissa pystynyt pitämään itseni kurissa. Liikunta on ainoana juttuna sujunut tällä viikolla, herkut nimittäin tuhosivat terveelliset ruoat aivan täysin. Toisaalta perjantaina jostain syystä paino käväisi jo 107,1kg:ssa,mutta nyt se nousi takaisin ylöspäin. Harmittaa ihan olan takaa, mutta viikkoa tarkastellessa ei se ole edes suuri yllätys. Nyt ollaan siis aikataulusta jäljessä ja reippaasti! Kaksi viikkoa aikaa jäljellä saada jäljellä olevat 4kg pois, 110 kilosta 104 kiloon. Tulee siis kiire. 4kg kahdessa viikossa olisi kyllä aika suoritus.
Paino: 108kg
Pudotus: 0kg
Kokonaispudotus: -12kg (125kg:sta 17kg)
Kokonaispudotus: -12kg (125kg:sta 17kg)
Vyötärönympärys: 98cm (-10cm)
rinnanympärys: 114cm (-4cm)
lantionympärys: 119cm (-9cm)
Levein kohta mahasta: 123cm
Levein kohta mahasta: 123cm
Nyt pitäisi vihdoin taas petrata tähän laihdutukseen. Muuten tästä ei tule yhtikäs mitään!
Alkuviikko huonosti, loppuviikko hyvin?
Äh, vaikka tämä alkuviikko on taas mennyt huonosti, en aio luovuttaa. Sain nimittäin taas lisämotivaatiota. Jos yliopiston ovet eivät aukea, niin minulla on jo b-vaihtoehto jo valmiina. Lähden opiskelemaan toiselle paikkakunnalle vuodeksi pääsykokeisiin ja nyt onkin tavoitteena olla alle 100kg koulun alkaessa (1.9). Nyt siis pitää vain päästä täyttä häkää eteenpäin laihdutuksen kanssa ja huomisesta lähtee karkkilakko uudelleen. Tällä kertaa suunnittelen vain seuraavan päivän ruokailut etukäteen suurin piirtein, ettei lipsahduksia tule :) Ehkä se auttaisi? Ainakin joskus auttoi suurestikin kun ei tarvinnut miettiä hirveästi, mitä voi syödä.
Syksyyn on vielä 11,5vk eli tässä on ihan täydellisesti aikaa ryhdistäytyä kunnolla, varsikin kun muuta aikataulua ei oikeastaan ole. Ja lempeä tavoite, 8kg 11,5 viikossa, ei ole päätä huimaava. Yritän myös nyt saada kuvia kerättyä postauksia varten (ruokia, lenkiltä) jotta tulisi tännekin vähän elämää muutenkin kuin kirjaimien muodossa! Kestäkää siis hetken, kyllä mä täältä nousen!

p.s. Kuten varmaan jo tiedättekin, Blogilista on lopettanut toimintansa. Sen sijaan tätä blogia voi seurata joko kirjainmerkkien, Bloggerin tai Bloglovinin kautta.
p.s. Kuten varmaan jo tiedättekin, Blogilista on lopettanut toimintansa. Sen sijaan tätä blogia voi seurata joko kirjainmerkkien, Bloggerin tai Bloglovinin kautta.
Viikonloppu alkakoon!
Ensimmäinen päivä herkkulakosta takana! Keskiviikko meni kuitenkin vielä plörinäksi, joten sitä ei voi mitenkään laskea herkuttomaksi päiväksi. Eilinen meni kuitenkin oikein mukavasti, ehkä kasviksia tuli syötyä hieman liian vähän mutta ainahan siitä löytyy parantamisen varaa. Painokin lähti välittömästi laskuun, joka oli oikeastaan aika yllätys. Yleensä paino lähtee vasta päivän-kahden viiveellä laskuun siitä kun olen syönyt taas tarpeeksi vähän ja terveellisesti. 108kg painotavoite rikkoutui tänään, sillä vaa'alla näkyi hirmupudotus 107,6kg! Eilen siis punnituksessa oli 108,3kg eli pudotusta(turvotusta) lähti pois 0,7kg. Ensimmäinen viikko meni siis saadessa se ensimmäinen kilo pois 110kg:sta, nyt mennään jo lähellä kahta kiloa. Toivottavasti seuraavakin viikko menisi suhteellisen hyvin niin silloin olisin jo aika lähellä tavoitetahtia ja sitä että paino olisi alle 105kg heinäkuun alkuun mennessä! Tällä hetkellä taidan kävellä taivaissa tän fiiliksen takia, ihanaa että paino laskee vihdoin :)
Herkkuhampaan kolotus
Pahin ja hirvein viholliseni tässä laihdutuksessa on selkeästi herkkuhampaani ja sen kolotus. En ennen tajunnut, miten paljon syönkään edes hieman herkkuja jjoka päivä. Päivittäinen sokerikiintiön täyttäminen karkilla ja leivoksilla ei ollut mitenkään uusi asia ja se on edelleen osana arkeani. Olen huomannut nyt vihdoin tiettyjä virheitä tekemisissäni, jotka ovat antaneet minulle ''luvan'' herkutella edes jotain päivittäin. En käy joka päivä kaupassa, mutta silloin kun olen käynyt ostamassa jotain herkkua, on se yleensä ostettu sen varjolla että joku toinen perheenjäsenistä on myös halunnut niitä. Toisena ongelmana on ollut leipominen. Mokkapalat, muffinssit ja piiraat ovat täydellisiä kalori- ja sokeripommeja, joita olen mättänyt itseni täyteen. Ei siis mitenkään ihme, miksi nyt on niin vaikeaa taas yrittää lopettaa tämä syöminen. En kuitenkaan halua olla sokerihiiri, uskon että olen vain tottunut siihen ja nyt olen jäänyt siihen koukkuun(taas). Paras keino siis olisi vain täyskielto edes viikon ajan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että se on vaikeaa. Mutta se vain täytyy tehdä! Edelliselläkin kerralla viikon kiellon jälkeen alkoi olo helpottua paljon eikä päivittäin enää tehnyt mieli syödä sokeripitoisia herkkuja läheskään niin paljon kuin nyt.
Tällä viikolla herkut ovatkin olleen juuri se syy, miksi laihdutus ei ole onnistunut kunnolla. Muuten olen syönyt suhteellisen terveellisesti! Jokapäiväinen herkuttelu ei ole keholle eikä hampaille hyväksi joten terveyttäni ajatellen tämä sokerikierre on nyt pakko lopettaa ja keksiä vaihtoehtoisia herkkuja. Viikko ilman herkkuja, ei kuulosta pahalle, mutta on tosiasiassa kova pala purtavaksi. En kuitenkaan aio olla yrittämättä sillä tällä hetkellä se on suurin estäjä laihdutuksessani! Haluan että tämä kesä jää viimeiseksi kesäksi lihavana ja jotta pystyn laihduttamaan itseni seuraavaksi kesäksi edes normaalipainoon niin minun pitää oppia olemaan ilman herkkuja sekä oppia syömään niitä kohtuudella.
Maanantai ja tiistai meni syödessä herkkuja täysin hukkaan. Toivottavasti nyt saan niskasta itseäni kiinni ja lähden eteenpäin laihdutuksen kanssa. Olkoon tämä päivä siis herkkulakkopäivä nro 1!
Ajattelin kieltää siis seuraavat asiat tästä päivästä eteenpäin ainakin viikoksi:
-Karkit
-Suklaa
-Sipsit, dipit, muut suolaiset
-Leivonnaiset! (myös suolaiset, esim. sämpylät)
-Keksit
-Jäätelö
-Einesruoka
Viikon päästä toivon että osaisin jo ajatella järkevämmin näistä tuotteista ja ehkä jo osaisin välttää näitä niin ettei niitä syötäisi kuin kerran viikossa. Viikko sen sitten näyttää. Nyt siis 3.6-9.6 ollaan herkkulakossa :)

Hyvää kesäkuuta kaikille!
Kesäkuu on alkanut ja itse aloitin sen heräämällä myöhään ja istumalla suoraan sen jälkeen koneelle. Viime viikon yritin vain päästä lomarytmiin kiinni ja annoin jonkun verran vapauksia ruoan suhteen. Nyt olisi aika vihdoin lähteä vähentämään näitä valtuuksia ja lähteä täysillä kohti laihdutusta sekä hoikempaa olemusta! Viime viikolla sain pudotettua 1,2kg turvotuksesta, joka on ihan tyydyttävä tulos. Ruokavaliossa oli kuitenkin parannettavaa. Paino seilailee siis tällä hetkellä 108,6-109kg välillä.
Nyt tällä viikolla yritän karistaa valkoisen viljan sekä herkut(jäätelö poislukien) ruokavaliosta. Päivittäinen 500g vihanneksia täyttyi viime viikollakin suhteellisen helposti niin aion jatkaa samaa rataa sen kanssa. Liikuntaa yritän lisätä nyt vielä jonkun verran arkiliikunnan muodossa. Sen lisäksi olen käynyt noin joka toinen päivä 1-1,5h hyvin ylämäkipainoitteisella kävelylenkillä, joten liikunta on aika hyvällä mallilla tällä hetkellä.
Tämän kuun laihdutustavoitteita ei ole paljon. Kiloja yritän kuitenkin saada karistettua 28.6 mennessä 5kg eli 1,25kg/vk kohden. Oikeasti nämä ekat kaksi viikkoa menevät aika varmasti lähelle jopa 2kg pudotusta, jolloin turvotuksen poistuessa ja elimistön tottuessa laihdutukseen mennään sillä -1kg/vk. Jos oletettaisiin alkupainoksi 109kg niin toivottavasti sunnuntaina 28.6.2015 paino olisi 104kg! Kuulostaa sopivan tiukalta tavoitteelta, mutta ei kuitenkaan mahdottomalta :) Alle 105kg on kuitenkin tavoite päästä! Sitten voisikin jo lähteä toivomaan että elokuun alussa paino olisi jo (vihdoin) kaksinumeroinen, mutta sen näkee tämän kuun lopussa ollaanko edes menossa lähellekään oikeassa tahdissa. Sitä pidemmälle en edes halua miettiä. Nyt mennään pienin, viiden kilon askelin eteenpäin tätä laihdutusta.
Toivottavasti ei vain tulisi pitkiä sateisia jaksoja tai älyttömiä helteitä. Sateella ei nimittäin ole kiva lenkkeillä ja helteellä lenkit venyisivät ainakin itselläni hyvin myöhäisiltaan, joka ei sitten ole yhtään kivaa.

_-Kat
Yritän nyt ryhdistäytyä hiljalleen kirjoittamisessa!
Loppuviikko meni lähes kokonaan palautuessa opiskeluista. Piilotin kaikki oppikirjat kaappeihin, joissa ne eivät ole näkyvillä. Muutenkin olen yrittänyt nyt täysillä vain rentoutua. Viime viikko meni herkutellessa, mutta maanantain jälkeen suuhun ei ole mennyt enää epäterveellisiä ruokia. Tänään tuli illalla aivan hirveä himo lähteä kauppaan, mutta onneksi sain ajatukseni muualle. Muuten olisikin varmaan mennyt suuhun yhtä jos toista. Nyt tänään olen syönyt vain ruisleipää, juustoa, lohta, kukkakaalia, porkkanaa sekä kaksi omenaa. Kaloreita en ole kuitenkaan laskenut, eilen niitä tuli reippaat 1600kcal ja liikuntaa ainakin 300kcal edestä. Ravintoarvotkin oli finelin mukaan kohdallaan! Tänään olen kuitenkin liikkunut hyvin vähän sillä olen pääasiassa rentoutunut kotona. Kalorit kulkevat varmaan siellä 1400kcal tienoilla. Huomenna ajattelin lenkin lisäksi tehdä loppukevään siivouksen huoneistolle, joten siinä tuleekin huhkittua runsaasti.
Kesä onkin jo ovella eikä enää kauaa kestä että helteet pitävät hereillä osat yöstä tai edes vaikeuttavat unia. Siksi yritänkin nauttia viimeisistä hetkistä täysillä!
Kesä onkin jo ovella eikä enää kauaa kestä että helteet pitävät hereillä osat yöstä tai edes vaikeuttavat unia. Siksi yritänkin nauttia viimeisistä hetkistä täysillä!
Ohi on!!
Valintakokeet vihdoin ohi ja aika tyhjä tunne tällä hetkellä. Joidenkin valintakoeuurastus jatkuu vielä, tsemppiä teille! Ykkösvaihtoehdon koe meni penkin alle, mutta toinen kokeista meni ainakin omasta mielestä todella hyvin. En sitten tiedä riittäisikö se paikkaan. En ole muutenkaan varma, kiinnostaako minua kyseinen ala ja työllisyyskin on vähän kysymysmerkki. Onneksi olen jo keksinyt B-vaihtoehdon; lähden vuodeksi kansanopistoon opiskelemaan ykkösvaihtoehtoon valmentavalle linjalle. Tämä tarkoittaisi siis muuttoa kotoa. Ja vaikka sattuisin pääsemään toiseen vaihtoehtooni ja ottamaan paikan vastaan niin silti luultavimmin muuttaisin kotoa suhteellisen nopeasti. Tuntuu vain siltä että on vihdoin aika jättää tämä koti taakse ja aloittaa puhtaalta pöydältä yksin. Laihdutuskin helpottuisi kun ei olisi herkkuja pyörimässä ympärillä ja pitäisi elää tiukalla opiskelijabudjetilla. Paljon muutoksia siis tulossa elokuu-syyskuu-akselilla. Heinäkuun alussahan ilmoitetaan tulokset joten silloin varmistuu aika varmasti, mitä aion tehdä. Ei siis mikään kiirus vielä, sillä aikaa on yli kuukausi!
Paino on mennyt tänä pänttäysaikana 108-110kg edestakaisin. Nyt paino oli taas 110kg ja tästä on oikeastaan aika mukava lähteä laihduttamaan. 28kg ylipainoa, joten pitkä matka vielä maaliin. Ajattelin tämän ensimmäisen viikon testata osa-Detox-dieettiä eli sellaista, missä syödään 1-2 ateriaa päivässä(esim. salaatteja) ja muutoin juodaan mehuja. Pitäisi vain jostain vielä keksiä mehulinko. Saatan joutua käymään kaupan kautta, en vielä tiedä. Sen avulla saisin vihdoin tämän aineenvaihdunnan liikkeelle ja painon sutjakasti taas alaspäin. Ja tämän pöhöttyneen fiiliksen pois vihdoin.
Liikuntaa tuleekin suhteellisen runsaasti päivittäin ja yritän vain nyt panostaa arkiliikuntaan sen lisäksi. 10 000 askelta päivässä niin on hyvä. Tästä se lähtee ja lupaan olla taas aktiivinen blogin kanssa :) Jos saisi nyt niitä kuviakin vihdoin näihin postauksiin!

detox,
laihdutus,
paino,
valintakoe
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)