Haaste, päivä 6: enää yksi päivä jäljellä joten oli aikakin!

Viikko on lähes lopussa ja huomenna onkin punnituksen vuoro. Levähdys arjesta on tuntunut älyttömän hyvältä, vaikka tänään vielä opiskelin puolikkaan päivän. Huomenna sitten saan nukkua pitkään ja toivottavasti ei sentään 114kg enää olisi vaa'assa.
Successful
Ruokailujen puolestä tämä päivä on mennyt oikein mukavasti. Olen syönyt ruisleipää, puuroa, viinirypäleitä, luumuja, sekä päivälliseksi kasvispihvejä parsakaalilla sekä perunoilla. Mitään epäterveellistä ei ole siis tähän suuhun mennyt enää! Jeij! Proteiinin määrä jäi vaan hieman ali, kun en tänään syönyt päivällisellä lihaa ollenkaan. Ja veden määrän unohdin laskea, mutta pikku vikoja. Aina on parantamisen varaa.
This is so true
Salilla kävin piipahtamassa, mutta se oli niin täynnä etten saanut tehtyä kunnolla mitään sarjoja. Päädyinkin sitten tekemään pidempään crossarilla sekä soutulaitteella, jolloin sain 40min täyteen treeniä. Toivottavasti maanantaina on taas hiljaisempaa että saisi kunnolla tehtyä treenin ja syke pysyisi korkealla koko treenin ajan eikä ennättäisi laskea sillä aikaa kun odottelee laitteiden vapautumista tai muuta.

Nyt vain sormet ristiin huomista varten!
-Kat

Haaste,päivä 5; älä tuo sitä jäätelöä tänne!

Takaisin repsahduksesta ja päivä on mennyt oikein mainiosti. Kuitenkin taas siihen asti kun yksi perheenjäsenistämme oli täysin unohtanut laihdutukseni ja toi eteeni täydellisen annoksen jäätelöä, tuota paholaiset jääkylmää herkkua.. Ja menin syömään sen. Ei jösses... Jotenkin tekee mieli pitää puhuttelu itselleni; mistä me puhuttiin juuri eilen? Sunnuntaina sen sitten näkee. Onneksi kaloreissa ei olla menty yli kuitenkaan ja lisäksi olen liikkunut joka päivä vähintään 30min :)
Liikunnan osalta kaikki meni todella hyvin! kävin taas salilla ja jaloissa tuntuu nyt kunnolla :) Tätä fiilistä olen kaipaillut pitkään.

Henkisesti tämä päivä on ollut hieman erilainen. Ei ehkä laihdutuksen osalta mutta elämän. Nimittäin viimeiset kolme vuotta olen lähes kokonaan vältellyt miehiä erittäin huonojen kokemusten takia. Suurin osa niistä liittyi ulkonäkööni ja painooni tavalla tai toisella. En edes puhunut miespuolisten henkilöiden kanssa, ainakaan minun ikäisteni.. Mutta nyt pitkästä aikaa olen tutustunut mieheen! Kavereina tietenkin, mutta tuntuu mahtavalta että kyllä niitä mukaviakin tyyppejä löytyy täältä eikä kaikki ole idiootteja kuin mitä lukiossa kaikki olivat. Kiva saada vihdoin puhua jostain muusta kuin 'tyttöjen jutuista' sellaisen kanssa, jota kiinnostaa puhua asioista! Kuka sanoi ettei vastakkaiset sukupuolet voi olla kavereita, en minä ainakaan! Vähän off topic mutta tää epävarmuus ja epäluottamus miehiä kohtaan juurtaa niin syvälle lihavuuteeni niin ajattelin kertoa btw-tyylillä että ei ne kaikki ole idiootteja!

Huomenna sitten toiseksi viimeinen päivä tätä haastetta. Ajattelin kyllä näiden epäonnistumisien takia jatkaa ainakin toisen viikon tätä. Haluan kerrankin onnistua olemaan kokonaisen viikon ilman mitään ja varmasti se onnistuu vielä. ja kun se onnistuu niin sitten 2vk, 3vk, 4vk jne. Pienillä askelilla voittoon :)

Pahoittelen lyhyttä ja hajanaista tekstiä, en päässyt koneelle joten tein tämän kännykällä.

Haaste, päivä 4: repsahdus pähkinöihin

Päivä meni klo 18 asti aivan täydellisesti. Enää olisi ollut päivällisen ja iltapalan aika, jolloin menin jostain mielijohteesta syömään maapähkinöitä! Jokin naksahti ja söinkin sitten lähes loppuun asti koko pussin.. Sinne meni kalorirajat ja tervetuloa +2000kcal. Salilla meni täydellisesti mutta nyt ei tunnu päivä hyvältä tuon repsahduksen takia. Tuntuu vain niin hirveältä; miksi tein noin! Jääkaapissa oli päivällinen lähes valmiina, olisi pitänyt vain 15min jaksaa odottaa sitä. Olen niin pettynyt taas vaihteeksi itseeni. Miten voi olla näin vaikeaa laihdutus, tätä menoa olen tämän kokoinen koko elämäni. Ikuisesti elämänvaiheiden välissä; en elä täysin terveellisesti mutten myöskään täysin epäterveellisesti.. Voi miksi olen niin heikko?
Game over.
Nyt saa riittää. Olen täynnä tätä heikkoa minää. Vain minä voin muuttaa tapani ja ajatukseni ympäröivästä maailmasta. Suoraan sanoen en viihdy lihavana, en edes oikeastaan tykkään syödä herkkuja! Jokin aivoissani vain naksahtaa ja lopettaminen on vaikeaa! Siksi pitää vain opetella päästämään kokonaan irti, nyt olen syönyt taas edes hieman jotain epäterveellistä lähes joka päivä. En tykkää. En tarvitse niitä, vaikka aivoni luulevat että tarvitsen! Olen saanut tarpeekseni. Ei enää yhtään mitään. EI. MITÄÄN. TÄHÄN. KEHOON.
After. a Binge
En suostu enää saastuttamaan tätä kehoa pelkästään jonkun himon takia. Minulla on kaikki välineet himon välttämiseen tai sen toteutumisen estämiseen. Olen kyllästynyt tähän heikkouteen. Vaikka supermiehen heikkous oli kryptoniitti niin silti hän taisteli kaikin keinoin sitä vastaan. Ja mitä minä teen; sorrun uudelleen samoihin uomiin enkä yritä uusia tapoja estää sortuminen. Mitä järkeä..
Huomenna lähdenkin sillä sekunnilla ulos juoksemaan kun rupeaa tekemään mieli jotain. Vaikka olisikin kuinka kylmä ja jäistä niin pakotan itseni ulos vähintään 30min lenkille. Jos aivot ei suostu tottelemaan hyvällä niin sitten mennään pahalla. Ihan kuinka vain. Keho on temppelini voikin olla uusi mottoni.
♥
Tämäpä oli aika tunteiden vuodatus- teksti. Toivottavasti huomenna olisi mukavampi ja positiivisempi teksti. Uskon vakaasti että kyllä tämä laihdutus tästä helpottaa. Ehkä pitäisi muuttaa keskelle korpea yksin, jolloin ei ole ketään ehdottamassa että ostetaan herkkuja tai tuomassa epäterveellisiä ruokia.. Mutta eihän siinä sitten olisi mitään järkeä. Elämä on tässä ja nyt ja en halua sekuntiakaan enää menettää siitä. Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea tämän loppuu asti. Toivottavasti sait kiinni siitä punaisesta langasta, jota yritin tässä sanoa. Näin ''tunnepurkauksen'' vallassa ei kannattaisi kirjoitella :D
4 U! 🙊❤
Mahtavaa loppuviikkoa teille kaikille! Kiitos ihan hirveästi tuesta ja jatkan laihduttamista vaikka loppuun saakka jos se on siitä kiinni!

-Kat

Haaste, päivä 3: Kyykky, kyykky, vielä yksi kyykky!

Heissulivei taas täältä kevätaurinkoisesta(tällä hetkellä kylläkin vain koneen näytön valosta) haasteesta! Kolmas päivä on mennyt ja mahtavat fiilikset.
Untitled
Vaikka päädyinkin menemään suoraan kirjastoon enkä mennyt heti aamusta salille niin jaksoin silti lähteä sinne nostelemaan rautaa iltapäivällä. Lukutunteja tuli ehkä tänään vähän vähemmän kuin yleensä mutta ei määrä ole tärkeintä vaan laatu. Treeneissä olikin jalkapäivä ja ensimmäistä kertaa sain jalkapäivänä yli 500kcal kulutettua. 45min treeni oli aivan mahtava, sillä sali oli tyhjää täynnä ja sain aivan rauhassa keskittyä omaan tekemiseeni. Vikat sarjat tekivät aika tuskaa, mutta seuraavalle laitteelle mennessä puhkuin aina intoa! Tätä fiilistä olenkin viimeiset neljä viikkoa odotellut! Ensimmäisellä viikolla piti vähän patistaa itseään, toisella viikolla lähdin jo salilta energisempänä ja nyt viime viikolla kädet syyhysi jopa parina päivänä mennä uudelleen salille saman päivän aikana ja fiilis oli katossa salin jälkeen. Tätä ''läpimurtoa'' olen odottanut, jossa heti uupuneena pukuhuoneeseen mennessä tulee se hymy huulille. Vaikka jaloissa tuntuu aivan ehdottomasti vielä, niin en malta odottaa huomisia treenejä! Nyt vaan toivomaan, että jossain näkyisi siellä 8vk kohdalla muutoksia. Nyt siis viides viikko menossa. Edes painossa(tai salilla) jos ei kropassa? :)
:)
Ruokailutkin ovat menneet aika nappiin! Korvasin tänään kaurapuuron mannapuurolla, sillä heti aamusta rupesi sitä hirveästi tekemään mieli ja kaloreita siinä oli kuitenkin saman verran. Ei ehkä niin ravinteikasta, mutta mielummin näin kuin kokonaan suunnitelmasta sivutielle. Nameja ei oikeastaan ole tehnyt mieli yhtä hetkeä lukuunottamatta; olisiko nyt tuo veden tankkaaminen osasyynä? Tähän mennessä(klo 17) olen juonut 1l vettä, jonka lisäksi salilla meni yhteensä 8dl(5dl vetenä, 3dl proteiinijuomassa kotimatkalla). Hyvällä mallilla on siis juominen ja tavoitteena olisi vielä illan aikana juona se viimeiset 5dl eli yksi juomapullollinen.
Aamupala: Mannapuuro, pieni hillosydän
Lounas: broilerin rintafilee, uunikasviksia, kananmuna
Välipala: maapähkinöitä
(Ilallinen/iltapala: skyr, 2xruisleipä, 2 juustopalaa, paprikoita)
=1200kcal
Kaloritavoite jää hieman vajaaksi kun kirjastoeväät jäivät kotiin, hirveä nälkä ei kuitenkaan ole ollut päivän aikana. 
 
hillo 'suli' oikein sopivasti kuvaan :D
Tästä on ihan mahtavaa jatkaa huomiseen. Eilinen on mennyttä, huominen tulevaisuutta joten pitää pysyä motivoituneena! Tarpeeksi kun teen tän mun tavoitteen eteen, ni kyllä tuloksia alkaa ilmestyä!

-Kat

Haaste, päivä 2 (repsahdus mutta en luovuta!)

Huh,olipa päivä! Päätin tänään käydä lounalla ihan kunnollisessa ruokapaikassa viinirypäleitten sijaan ja menin sitten picniciin syömään. Oli erittäin hyvää, vaikka jälkikäteen sainkin tietää että yhdessä annoksessa oli yli 700kcal... Olisi pitänyt mennä vain hakemaan puolikas subi tai tyytyä omiin eväisiin. No, nyt ainakin tiedän etten mene sinne enää uudelleen. Ainakaan vähään aikaan. Toinen päivä tuli ja meni, suurin osa päivästä meni mainiosti.. Kunnes näin iltapäivällä kaverin kanssa ja menin syömään leivonnaisia, jotka hän oli tuonut mukanaan. Argh! No, nyt en vaan saa jäädä itkemään tähän vaan jatkaa sinnikkäästi viikkoa eteenpäin. Viisi päivää vielä jäljellä ja kuitenkin maanantai meni ihan nappiin! Pitää vain sitten tehdä yksi päivä lisää salilla, vaikka kokonaan aerobisena treeninä että ylimääräiset kalorit saadaan kulutettua.
Tai vaihtoehtoisesti ulos lenkille, mutta en ainakaan tänään ole sinne menossa sillä ainakin täällä maa on ihan älytömmän liukas!
Ihana auringonpaiste Helsingissä iltapäivällä!
Aamupala: kaurapuuro, vitamiinit
Lounas: Picnicin uuniperuna, leivonnaisia(murr), viinirypäleitä, muutama kuivattu aprikoosi
Päivällinen: kana+uunikasvikset
(Iltapala: marjoja)
 Kaloreita: n.2000kcal

Salilla tuli taas käytyä heti aamusta ja tänään siellä oli melkein ruuhkaksi asti porukkaa. Sain kuitenkin tehtyä treenin ilman pysähdyksiä vaihtelemalla muutaman sarjan paikkaa, joten väenpaljous ei haitannut! Ärsyttää edelleen käsissä vain, miten ne ovat niin heikot! Tietyissä laitteissa joudun käyttämään lähes pienimpiä painoja, samoin vapaissa painoissa esim. vipunostoissa vain 3kg. Ehkä se riippuu näkökulmastakin. Vieressä istuu mies, joka vetää aina vähintään 15kg painoilla, joten ei mikään ihme että oma tekeminen tuntuu tyhmältä siinä vaiheessa. Ei vain saisi yhtään keskittyä muuhun kuin omaan treeniin, mutta välillä,varsinkin aamuisin, mieli harhailee helposti. 

Tälläistä siis naamaan salin jälkeen, maku ei paras mutta menettelee ja jaksan hyvin salin jälkeen taas :)
Huomisen haasteksi onkin siis kehkeytynyt se itsehillinnän rakentaminen pienin palasin, haluan takaisin sen harkinnan mikä näkyi maanantaina karjalanpiirakan kanssa. Samoin ajattelin laittaa nyt sen veden juonnin tapetille ja mitata mahdollisimman tarkkaan, että vettä tulee juotua vähintään se 1,5l(+proteiinijuoma+sali). Samoin ajattelin ottaa huomenna oman kunnollisen lounaan mukaan kirjastoon, jolloin ei edes tule houkutus lähteä ulos syömään ja jaksan istua pitkälle päivään siellä. Palaillaan siis huomenissa katsomaan, miten tämä repsahdus vaikuttaa menoon. Toivottavasti vain positiivisesti!

-Kat

Päivä 1, haaste: suunnittele ruokailut, laske kalorit, juo vettä

Ei ole tehnyt mieli suklaata eikä muitakaan herkkua ainakaan niin, että olisi tarvinnut hillitä itseään. Nukuin vain niin vähän viime yönä, että aamu ja iltapäivä menivät vähän puolella teholla. Sain kuitenkin aamulla tehtyä suhteellisen tehokkaasti jalka-ja keskivartalotreenin salilla, tuloksena 400kcal, hyvä fiilis sekä paljon hikeä.

Päivän ruoka on mennyt tasan tarkkaan näin. Yhtäkään laskematonta suupalaa ei ole otettu, ainoastaan vettä ei ole laskettu niin tarkkaan(eipä siinä kyllä niitä kaloreitakaan ole)

Aamupala: kaurapuuroa, vitamiinit, 2dl vettä
Sali+kirjasto: Proteiinijuoma, viinirypäleitä, 50g kuivattuja aprikooseja
salilla 4dl vettä, proteiinijuomaan 2dl, kirjastossa 3dl
Aikainen päivällinen: broilerin rintafilee, uunikasviksia, 3dl vettä
syömättä:(Iltapala: Maitorahka, appelsiini, vettä 3dl)
Yhteensä kaloreita: 1200kcal, vettä 1,7dl


Kotiin tullessa jouduin odottelemaan bussia lähes puoli tuntia, joten nälkäisenä menin sitten ostamaan kaupasta, matkan varrelta tietenkin, karjalanpiirakan. Tavoitteena olisi ollut syödä se bussissa mutta lähes kymmenen minuutin sisäisen taistelun jälkeen päädyin siihen, että ei karjalanpiirakkaa tälle tytölle, ruoka odottaa kotona! Nälkä meinasi aluksi voittaa ja ennätin jopa hätäisenä kirjoittaa karjalanpiirakan fatsecretiin ja rukata loppupäivän ruokia niin, että kaloreita tulisi se alle 1400. Bussissa kuitenkin avatessani karjalanpiirakkaa pussistaan, tajusin ensinnäkin sen, että tämähän lasketaan repsahtamiseksi. Olin jo lupautunut tekemään tämän viikon ainakin ihan tarkalleen niin eihän siinä ole mitään järkeä, että jo ennen ensimmäisen päivän loppua olen lipsahtanut alkuperäisistä suunnitelmistani. Vaikka karjalanpiirakka ei nyt varsinaisesti ole epäterveellistä, niin silti siinä on turhia viljoja sekä se ei ollut alkuperäisessä ruokasuunnitelmassa. Enkä myöskään ollut kuolemaisillani nälkään, vaikka bussin ollessa kaiken lisäksi myöhässä, v*itutuskerroin taisi nousta niin että se näkyi naamassa saakka.
Helsingissä on nähty virkattuja luomuksia patsaiden päällä
Sain myös vihdoin kokeiltua uunikasviksia ja ne menevät aivan ehdottomasti listani kärkeen. Pilkoin 150g parsakaalia, 3 porkanaa, 3 perunaa sekä hieman paprikaa (neljä p:tä, heh), maustoin oliiviöljyllä, pippurilla ymv. ja laitoin 225 asteiseen uuniin 20minuutiksi. Käänsin kerran puolessa välissä ja voila, mitä herkkuja! Porkkana oli ehdottomasti paras ja ruoan tekemiseen meni vain 30min yhteensä kun paistoin broilerin fileet siinä samalla. Vähän ainakin vaihtelua ainaiseen salaatin puputtamiseen. Ja jos jättää oliiviöljyn pois niin kaloreitakin on todella vähän; alle sadalla kalorilla sain puolikkaan lautasellisen täyteen ja vielä jäi kolmelle muulle kerralle samanlaiset annokset yhdestä erästä.

Huomenna olisi sitten luvassa aika täysin samanlainen ruokavalio, käsitreeni heti aamusta sekä paljon istumista kirjastossa. Ja hei, pitkästä aikaa postaus täynnä omia kuvia(eipä niitä suuresti ole, mutta parempi kuin ei ollenkaan)! Kyllä tämä tästä hiljalleen, vaikka kännykän kameralla mennään.

-Kat

Seuraavan viikon ruokavalio

Ajattelin nyt seuraavan viikon extra-tarkkailua varten laittaa omat ruokalistat julkisiksi, jolloin on vähän lisäpaineita suoriutua hyvin tavoitteista ja selvitä viikosta ilman mitään ruokavalion ulkopuolisia asioita(HERKKUJA!). Ajattelin myös samalla kirjoittaa vesimäärät ylös, sillä olen huomannut että jos en ota yhtään vettä huomioon ja juon sitä vain janoon niin sitä tulee juotua aivan liian vähän. Päivän aikana sitä menee varmaan vain n.1l, johon on vielä laskettu salitreeni mukaan, joten sitä pitää aivan ehdottomasti nostaa!

 ✖ Be Healthy ✖ | @Healthy_FitnessLife.
täältä
Arkipäivinä suurin osa päivistä toistavat samaa kaavaa:
Aamupala: Kaurapuuro, vitamiinit, vesi 4dl
Salitreeni+jälkeen: salilla menee 3-4dl, proteiinijuomaan 2(-3dl)
Opiskelu: 3dl-5dl vettä, viinirypäleitä, ruisleipä kasviksilla, kurkkua
Iltapala: maitorahka marjoilla tai skyr, 3dl vettä

Sitten päivällinen, joka on osittain samanlainen. Alkuviikosta kanaa, loppuviikosta keittoa:
ma-ke: broilerin filee 150g, salaattia, lämpimät kasvikset, kananmuna, 3dl vettä
-->ma-ke päivän kalorisaldoksi tulee 1400kcal ja 1,8l vettä
to-su: kasvissosekeittoa, raejuustoa, ruisleipä kasviksilla,3dl vettä
-->1350kcal saldoksi, vettä myös 1,8l.

add a caption 
Sunnuntaisin en opiskele, joten lounas on kotona päivällisen tapaan. Tällöin yhteiskalorimäärä on kuitenkin n. saman verran, jos syön vielä välipalaksi ennen päivällistä hedelmän tmv. Näillä laihtuisin siis alussa sen 1kg/vk tahtiin, myöhemmin sitten tietenkin hidastuu. Ja kuten huomaatte, sillä semi-gluteiinittomalla ruokavaliolla mennään. Jotenkin tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta ja ainahan sen sitten saa vaihtaa pois tämän viikon jälkeen. Helpoiten ehkä siis voidaan sanoa että välttelen valkoisia viljoja sekä ylimääräisiä hiilihydraatteja. Herkut täydessä kiellossa, samoin vaaleat leivät ja muut epäterveelliseksi luokitellut ruoat.



.
@estellearcher, wow! (weheartit)
Näillä mennään siis seuraava viikko, jokainen suupala kirjataan ylös. Saa nähdä miten vaiheita ensimmäisistä päivistä tulee, mutta sentään osa päivästä kuluu kirjastolla ja muutenkin kaupungilla, joten se tulee helpottamaan himoja. Vaikein paikka onkin sitten siinä kun tulen kotiin ja maha kurnii. Siinä vaiheessa pitääkin löytää se sisäinen tahtotila tähän laihdutukseen. Jos nyt tämä viikko onnistuukin, tulee seuraavista viikoista paljon helpompia, joten se mielessä lähdetään ehdottomasti seuraavan viikon haasteeseen. Yritän nyt muistaa ottaa kuvia pitkin päivää ja tulla sitten tänne kertomaan päivän yhteenvedon! Täysillä kohti huomista ja tulevaa!

-Kat

Punnitus, 8.2

Näköjään tämä viikko ei olekaan mennyt niin hyvin kuin olen olettanut.. Nousin vaa'alle aamulla ja siellä komeili 114,0kg.. Tasan. Yhtäaikaisesti tunsin vihaa ja epätoivoa pitkään aikaan. Tälläinen rento laihdutus ei sitten näköjään toimi minulla! Ärsyttävää, että aina laihdutuksessa pitää laskea pienimmätkin puraisut, mutta ei voi mitään. Nämä eväät on minulle annettu ja niillä pitää mennä eteenpäin. Tämä siis tarkoittaa sitä, että seuraava viikko mennään tarkasti suunnitelman mukaan ja herkut ovat kielletty nyt ainakin seuraavan viikon ajan.


Untitled
ehkä se kuuluisa joku päätti tehdä jäynän minulle ja antoi vähän lisäkiloja :D
Ajattelin pistää myös suunnitelmani julkisesti tämän päivän aikana, jolloin saan sitä lisäpainetta suoriutumiseen seuraavalle viikolle. Yritän saada sen postattua mahdollisimman nopeasti, kunhan ensin saan sen suunniteltua.
Fruit Bowl
Olen myös miettinyt mahdollisuutta osittain gluteiinittomasta ruokavaliosta. Tämä tarkottaisi sitä, että poistaisin viljan kokonaan ruokavaliosta. Kuitenkin rukiin haluaisin pitää edes jossain määrin siinä, joten tästä syystä vain osittainen gluteeniton ruokavalio voisi olla kiva. Kauraahan saa syödä(vaikka oikeasti keliaakikot syövät erikoiskaurahiutaleita), joten aamuiset kaurapuurot olisivat silti osa päivää. Pitääkin nyt katsoa, miten semi-gluteeniton ruokavalio vaikuttaisi elämään seuraavalla viikolla. Eihän siinä mitään menettäisi, jos sitä testaisi seuraavalla viikolla? Saisi ainakin pois kaikki turhat viljat, vaikka ruisleipä olisi sallittua(vaikka 2palaa/pv). En kyllä tiedä voisiko ruokavaliota edes kutsua osittain gluteenittomaksi vaikka syön ruista, mutta näillä mennään kun en tiedä parempaakaan nimeä. En voisi leipoa mitään eikä syödä kaupan keksejä ym. niin kuulostaa ainakin nyt laihdutuksen kannalta hyvältä!

Yumms
Katsotaan kuitenkin, mitä on sitten seuraavalla viikolla luvassa. Voisi itse asiassa olla kiva postailla seuraavalla viikolla joka päivä omien kuvien kanssa, näin ''tarkkailuviikon''-tyyliin sopivasti. Nyt onkin paljon punnittavaa, mutta palailen myöhemmin kertomaan teille seuraavan viikon ruokavalion ja sen, mihin päädyin gluteenin kanssa!

-Kat

Helmikuun ensimmäinen viikko

Viikko lähestyy loppuaan taas kerran ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että -0kg tulee komeilemaan huomenna puntarissa. En sitten tiedä, mitä tulee oikeasti olemaan siellä. Jos kuitenkin tapahtuu niin, että paino ei ole pudonnut yhtään niin siinä vaiheessa pitää arvioida uudelleen ruokavalio ja alkaa laskemaan jokainen suupala parin viikon ajalta. Onneksi olen saanut vihdoin porukat mukaan tähän laihdutukseen edes osittain. He lupasivat ostaa omat ruoat minulle, joten pystyn tästä lähtien olemaan 100% omien sääntöjeni nojassa. Tästä lähtee kanan, salaatin ja sosekeittojen syöminen! Nyt vain pitää opetella eroon karkkihimosta. Uskon kuitenkin, että se tulee olemaan helpompaa nyt, kun minulle ei automaattisesti tuoda yhtään herkkua vaan he tuovat vaan itselleen. Seuraavista viikoista saattaa kyllä tulla tiukkoja henkisesti ainakin kun pitää vieressä katsoa kun muut mättävät nameja napaansa. Kuitenkin uskon syvästi, että se on vain hyväksi! Ehkä löydän vihdoin sen itsekurin hippusen, mikä on ollut jo vuosia kateissa.

♡
täältä
Liikkuminen on mennyt lähes oppikirjan mukaisesti, joka tuntuu ihmeelliseltä tietäen luonteeni. Salikertoja on kertynyt aivan mahtavat 5 ja nyt annankin lihasten levätä ihan kunnolla tänään sekä huomenna seuraavaa viikkoa varten, jolloin onkin vuorossa painojen nostaminen kun vanhat painot alkavat nyt tuntua suhteellisen ''helpoilta''. Ensimmäiset viikot salilla oli aika paljolti sitä oman rytmin ja hyvien laitteiden etsimistä, mutta nyt on jo aikalailla perussetti kasassa. Useimmin teen 3x15 toistoilla, poikkeuksena muutamat 2x15 tai 3x10. Niissä vaan ei jaksa yhtä paljon toistoja kuin muissa ja toistot tehdään vain omalla kehon painolla joten helpommaksi sitä ei voi tehdä muuten.

fitness is key tbh
täältä(weheartitn kautta)

Ylipäätään tästä viikosta jäi liikunnan osalta erinomainen fiilis, ruokavalion osalta vain keskinkertainen. Harmittaa, jos nyt paino ei putoa edes muutamaa sataa grammaa, mutta se vain tarkoittaa sitten sitä, että seuraava mennään extra-kontrollissa.


Huomenna palaan päivittämään painon, joten sitten nähdään, kuinka on käynyt! Niin ja seuraavalla viikolla lähtee testiin oman elämän kuvaus ihan kunnolla. Kännykkäkameran laatu lähtee siis testaukseen kun yritän muistaa ottaa kuvia pitkin päivää, että saisin vihdoin suurimmaksi osaksi omia kuvia tänne :) Olisi paljon yksinkertaisempaa ja helpompaa, kuin tämä nykyinen käytäntö. Ja ehkä tämä blogi alkaisi näyttämäänkin enemmän minulta sitä kautta!

-Kat

Fiiliksiä, vk4

Viikko on lähtenyt vauhdikkaasti liikkelle ja olen vihdoin tottunut takaisin arjen rytmiin. Kyllä helposti sekoittuu rytmi kun on tottunut puoli vuotta heräämään ja nukahtamaan milloin sattuu. Nyt herätys on joka päivä 6.00 ja nukkumaan mennään jo 21.00 eli parhaimmat ohjelmat jäävät katsomatta..

No, suoraan sanottuna ei kyllä haittaa. Nykyään seuraan todella harvoja tv-sarjoja. Uuden päivänkin katson nykyään jälkikäteen tultuani kotiin seuraavana päivänä. Illaksi jää näin paljon enemmän aikaa itse rentoutumiseen ja seuraavan päivän valmisteluihin. Valmistelen jo seuraavan päivän kirjastoeväät kuntoon sekä laitan proteiinijauheet valmiiksi odottamaan salia. Pakkaan laukun uudelleen ja vaihdan tarvittaessa uudet kirjat. Tykkään olla valmistaunut ja aamulla sitten voin vain keskittyä heräämään ja saamaan puuron kurkusta alas.

Untitled

Kuntosalilla olen nyt käynyt jokaisena päivänä, joten kolmas kerta tuli tänään täyteen. Olen jo huomannut muutoksia kehossa; jaksan paremmin ja käsien kohdalla olen jo voinut ottaa lisäkiloja mukaan eikä tunnu yhtään pahalta! Sunnuntaina tuleekin neljäs viikko täyteen tätä ''saleilua'' ja ei kyllä kaduta yhtään se, että päätin ottaa uudelleen salikortin itselleni. Vielä kun lumet sulaisi, niin jaksaisi mennä lenkillekin(pöh, tekosyitä tekosyitä!!). Nyt vain toivon, että paino lähtisi vihdoin laskuun tuosta 113kg. Ruokavaliostahan se suurimmaksi osaksi riippuu ja se on osittain vielä ongelma. Mutta suurimmaksi osaksi ollaan kurissa, sanotaan että 80% menee jo tällä hetkellä oikein. Eli paremmalta näyttää kuin viime viikolla! Herkkujakin on karsittu runsaasti, nyt ehkä joka toinen päivä tulee syötyä alle 50g joten parempaan ollaan menossa aivan ehdottamasti! Herkkuhimon sammutan hedelmillä ja suurin osa himoista on jo vaihtuneet suklaasta viinirypäleisiin tai luumuihin. Vesimeloneja odotellessa!


Vaikka tämän laihdutuksen kunnolla käyntiin saamiseen on mennyt jo lähes 4vk niin ei haittaa. Tärkeintä on saada tästä sellainen muutos että menen mielellään sinne salille ja valitsen lopulta suklaan sijaan vaikka sen omenan! Jo nyt jalka vipattaa takaisin salille, joten jotain on tapahtunut näiden kolmen viikon aikana. Ihanaa nähdä viimein jotain muutosta niin henkisesti kuin fyysisesti. Nyt vain odottelemaan sitä kilojen pudotusta(ja tietenkin ton vatsamakkaran katoamista!!)


-Kat

Apua laihdutukseen: FatSecret

Mietin pitkään, tekisinkö tämän postauksen vai en, mutta nyt päädyin tekemään sen. Ihan siitä syystä, että tämän laihdutusblogin lisäksi laihdutussovellukset ovat suuri motivaationtuoja tähän laihdutukseen. Tunnun olevan enemmän kartalla eikä tarvitse niin paljon huolehtia laihdutuksen ''statistiikasta'' kuin silloin kun apunani oli vain kynä, internet ja paperi. Haluan tietää mitä syön ja haluan tietää kokonaiskalorimääräni päivittäin joten kännykässä toimiva kalorilaskuri on ollut suuri helpotus elämässäni!



Olen pitkään jo etsiskellyt ilmaista laihdutusohjelmaa, mielellään kännykkään ladattavaa sovellusta, jonne pystyisi edes jossain määrin kirjoittelemaan päivän ruokia ja listata punnituksia ylös. Itselläni on- käyttöjärjestelmä kännykässäni, joka tarkoittaa sitä, että suurin osa sovelluksista toimii siinä. Siltikin suurin osa oikeasti hyvistä sovelluksista ovat maksullisia ja sen sijaan olen pitkään joutunut tyytymään kalorilaskuri.fi:hin ja sovellukseen, johon voi vaan kirjoittaa ylös painon. Nyt vielä kaiken lisäksi kalorilaskuri.fi on muuttunut täysin maksulliseksi, eli ilman maksamatta kuukausimaksua, ei pääse edes katsomaan ruokien kaloreita. En ole testannut kaikkia mahdollisia ilmaisia sovelluksia, kuten HeiaHeiaa, mutta voisin silti sanoa, että etsimällä kaikille löytyy sopiva sovellus.

Untitled
Inspiraatiota

Itse olen rakastunut FatSercretiin. Sinne pystyy laittamaan kaikki ruoat ja se kertoo aika tarkasti niiden arvon. Lisäksi pystyn kirjaamaan vaikka joka päivä painoni sinne, joten erillistä sovellusta ei painolle tarvita(tätä rakastan!). Lisäksi pystyn käyttämään sovellusta käyttäjätunnukseni kautta niin kännykällä kuin tietokoneella. Muutenkin Fatsecretin järjestelmä on simppeli ja yksinkertainen. Se muistaa monen päivän ruoat ja voin jopa jakaa ruoat aamupalaa, lounaaseen jne. Lisäksi se muistaa edellisinä kertoina käytetyt ruoat, jonka avulla ruokapäiväkirjan pitoon ei mene puolta päivää! Suurin osa ruoista ja suomalaisista merkeistä löytyy listalta ja fatsecretiin pystyy myös lisäämään päivän aktiivisuuden. Valitettavasti päivän kaloriyhteenveto on ainakin itselläni n.200kcal yläviistoon, mutta se ei haittaa minua sillä katson aina vain syömiäni kalorimääriä ja liikunnan kalorit näen sykemittaristani.


On kiva nähdä vihdoin ilmaisia, hyviä, sovelluksia markkinoilla vihdoin! Itselleni näiden sovellusten tuoma kontrolli ja motivaatio ovat suuressa roolissa. Olen huomannut sen, että mitä paremmin kirjoitan ruokani ylös, sitä paremmin olen pysynyt laihdutuksessani! Muutenkin itselleni on tärkeää katsoa että kaikki vitamiineja, proteiineja ja kuitua tulee tarpeeksi, joten nämä sovellukset ovat itselleni tuonut helpotusta elämään. Voin vaikka kotimatkalla kirjoittaa päivän ruoat ylös ja katsoa, puuttuuko päivän ravinnosta jotain ilman sen suurempia ja painottaa sitä sitten iltapalalla. Säästän myös aivan selvästi aikaa siinä, ettei aina tarvitse kirjautua koneelle etsimään ruokien kaloreiden määrää. Voin myös yhden sovelluksen avulla pysyä kartalla, paljon suunnilleen viikon laihdutus tulee olemaan. Silloin ei niin suuria pettymyksiä tule loppuviikon punnituksessa, kun tiedän tasan tarkkaan missä on mennyt pieleen eikä tarvitse muistaa joka ikisen päivän ruokalistaa ulkoa.
netistä napattua, sovellus on tässä englanniksi mutta on käytettävissä suomeksikin :)

Laihdutussovellukset eivät tietenkään ole kaikille, mutta minulle ne sopivat kun haluan olla perillä asioista pieneen yksityiskohtaan saakka.

-Kat

Punnitus (1.2)

On siis se aika viikosta. Punnitus. Tavoitteena oli reippaasti alle 110kg, joka oli itse asiassa hyvin realistinen, mutta ei se mennyt lähellekään.. Ei kyllä mitenkään ihme ruokailujen perusteella, ei tätä läskiä saada pois tästä kehosta pelkällä liikunnalla. Olisi kyllä pitänyt varmaan ottaa mitat kehosta, mutta se jääköön nyt seuraavan viikon punnitukseen, missä on sitten käyty aktiivisesti 4vk jo salilla.

Paino nyt: 113,0kg
Painoa pudotettu: -7kg
BMI: 34,1 (merkittävän lihavuuden puolella!)
Painoa pudotettavana (bmi24): 31kg

Harmittaa kyllä aivan hirveästi, mutta tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, eikö vain? Nyt vain pitää saada ruokavalio kuntoon ja saada laihdutus kunnolla vihdoin liikkeelle, vielä ennättäisin jopa jonkinlaiseen rantakuntoon. 18 viikkoa kesäkuun alkuun, joten pelkästään -1kg/vk pudotustahdilla pääsisin 95kg kohdalle! Siitä olisi enää hieman yli 10kg normaalipainoon, joten ehkä tollasessa kunnossa uskaltaisi jopa rannalle. Ei kyllä minkäänlaista käsitystä, millaiselle 10kg ylipaino näyttää tässä kehossa. Ainakaan tämä 30-40kg ylipaino ei näytä nätille, ei sitten lähellekään. Sen näkee sitten! Siihen asti pitään vain tehdä täysillä töitä uuden kropan saamiseksi!


Ylipäätään tämä viikko on mennyt paljon paremmin kuin kaksi edellistä. Nyt olen ollut jo 60%:sti ruokavaliossa kiinni. Alkuviikko meni huonosti, mutta ke-pe menivät sitten aika täydellisesti. Lauantaina olin koko päivän ulkona, joten menin sitten syömään sitä sun tätä, mutta kalorit oli alle 2000kcal, joten ei ongelmaa! Tänään onkin haaste pysyä erossa nameista, olen nimittäin menossa parin tunnin päästä ystävän tupareihin. Nyt tarvitaan sitä itsekuria, todellakin! 

Transformation
Tämä muutos mielessä tupareihin, ei ahmimista!

Viikon liikunnat ovat näyttäneet tältä:
ma: sali
ti: lepo
ke: sali
to: sali
pe: sali
la: lepo
su: lepo

Seuraavalla viikolla olisi sitten tavoitteena päästä 4-5 kertaa salille. 

Fitspiration | via Tumblr
Tässä vielä toinen upea muutos!

-Kat

Itsekuri meinaa lipsua, mutta sisulla eteenpäin

Lähellä piti- tilanteita on ollut enemmän kuin laki sallii. Vanhat tavat pyrkivät tulemaan esille ja pystyn vain vaivoin estämään mielihalujen toteuttamisen. Tiedän, että kyllä se tästä helpottuu, mutta siltä ei tunnu. Tuntuu kuin aivot riitelevät keskenään ja siellä keskellä istun minä, jota revitään täysillä kahteen täysin eri suuntaan. Tälläistä se varmaan on olla koukussa johonkin. Sisäinen paholainen huutaa sokerin perään ja mieleen putkahtaa ajatus; ''pakko saada jotain hyvää''. Ei kuulosta järin terveeltä. Ei lähelläkään sitä. Ei kuulosta edes minulta, missä vaiheessa minäni katosi sokeririippuvuuden tyydyttämiseen?

Sehän tässä on ollut suurimpana itsetunnon nakertajana. 

Weight Loss Motivation - The Most Amazing Female Weight Loss Transformations [30 Pics]!
WAU

Niin kuin edellisessä postauksessani kerroin, en osaa julkisella paikalla olla ilman miettimättä, miten tuokin taas tuijottaa ja varmasti mielessään arvostelee minua. Todellisuudessa ei varmaan edes huomannut katsahtaneensa minun suuntaan eikä ajatellut sen kummoisempaa. Miksi ihmiset edes jaksaisivat arvostella jokaista läskiä joka tulee vastaan? Aikamoinen työ siinä olisi nykypäivänä teollistuneessa maailmassa. Haluan takaisin entisen minäni lisän sen, etten tunne tarvetta syödä epäterveellisiä ruokia. Tietoa ja taitoa on, mutta vielä puuttuu se toteutus ja siinä pysyminen. En tunne eläväni täyttä elämää tämän takia, joten jotain on pakko tehdä. Muuten edessä on ylipainon tuottamat sairaudet, epäterveellinen elämä, onneton elämä ja jopa ennenaikainen kuolema. Ja mielummin olen virkeä vanhus kuin ylipainoinen, joka ei edes välttämättä elä eläkeikään saakka.

Muutos on pakollinen ja halua riittää, missä itsekuri?

onneksi sentään opiskelu sujuu!

Unelma on vielä joskus näyttää esimerkkiä tuleville sukupolville terveellisestä elämästä. Aktiivisesta sellaisesta, jossa koko päivää ei vietetä neljän seinän sisällä syöden valkosia viljoja.

Vaikka tämän päivä on ollut hankala, olen pystynyt pysymään lähes suunnitelmissani. 0g sokeria. mm. kaurapuuroa, ruisleipää, kanaa, viinirypäleitä, omena, proteiinijuoma ja subway vielä 'helpoksi' päivälliseksi. Hiilihydraatteja 200g, proteiineja 100g, kuitua 28g. Proteiineja pitäisi vielä vähän saada lisää, hiilihydraatteja liikaa. Ei kuitenkaan huono päivä huomioiden vireystason ja ajoittaiset herkkuhimot. Sain aikaiseksi todella paljon tänään kirjastolla ja lisäksi kävin salilla. 4. kerta tällä viikolla eli tavoite saavutettu! Nyt voi olla tyytyväinen itseensä :) Jos jaksaisi, niin huomenna voisi vielä mennä käymään tekemässä reippaan aerobisen treenin, mutta vain ylimääräisenä rentona liikuntana.
salilta, ajattelin nyt useammin ottaa kuvia (kerran viikkoon/kuukauteen niin jossain vaiheessa näkyy varmasti muutoksia!)
Oikein mahtavaa viikonloppua teille kaikille ja tulen sunnuntaina (1.2!!) päivittelemään painoa, joka toivottavasti nyt edes on alle 115kg näiden 2,5vk mässäilyn jälkeen. Ei hajuakaan missä se on, mutta toivon tietenkin mahdollisimman alhaista painoa.

-Kat

Lähes täydellinen päivä!

Lähes kolme viikkoa olen hiljalleen muuttanut elämäntapojani, toivottavasti tällä kertaa pysyvästi.

Liikunta olikin yllättäen se ''helppo nakki'' tällä kertaa ja tänään olikin kolmas kerta salilla. Tavoitteena olisi vielä käydä kierähtämässä siellä vielä perjantaina tai launantaina. Tai jopa molempina päivinä? Aika paljon kuitenkin mennään jaksamisen mukaan. Olen positiivisesti yllättynyt, että lihakset tuntuvat vain väsyneiltä loppupäivän ja seuraavana päivänä tuntuu taas siltä, että voisi mennä tekemään salitreenin toisen osan. Teen siis kaksijakoista, vaapahkoa ohjelmaa salilla. Ensimmäisenä päivänä keskityn ylävartaloon, erityisesti käsiin joissa tuntuu ettei ole yhtään voimaa. Lisäksi teen hieman keskivartaloa ja lämmittelyt menevät aika paljolti soutulaitteessa. Toisena päivänä onkin jalkojen vuoro, joiden lisäksi keskityn erityisesti selkään. Teen vaihtelevasti mielen mukaan harjoituksia, mutta molemmissa osissa on suurin osa kuitenkin sellaisia joita teen joka kerta. Aikaa kuluu 30-60min lämmittelyiden kestosta ja ''extrojen'' eli lisäharjotteiden mukaan. Tänään meni tunti, sillä oli ylävartalon vuoro ja lisäksi otin selkiä ja pidemmän alkulämmittelyn crossarilla.


Ruokavalio on ollut edelleen ongelma. Alkuperäisen suunnitelmanhan mukaan toisen viikon lopussa olisi pitänyt olla jo ruokavalio kunnossa, sillä se on tärkein osa laihdutusta. Tämän osan epäonnistuttua ei ole mitenkään ollut edes ihmeellistä, että paino ei ole liikahtanutkaan yhtään minnekään. Tänään oli kuitenkin toisin, vaikka päivä menikin vähän erilailla kuin yleisesti. Siirsin salin vasta kirjaston jälkeen, sillä aamulla tuntui siltä, että on pakko päästä heti kirjastoon kirjojen ääreen lukemaan. Eväiksi ennätin ottaa vain proteiinijuoman lisäksi leivän ja skyrin, mutta sillä pärjäsin oikeastaan aika mainiosti sinne 16 saakka. Nyt päivälliseksi söin kerrankin kanaa ja salaattia, niin kuin pitäisikin! Iltapalaksi sitten maitorahkaa, jotta päivän proteiinit saadaan kasaan :)



Ylipäätään jäi hyvä fiilis tästä päivästä. Teki mieli useasti käydä kaupassa edes jotain pientä hakemassa, mutta sain hillittyä itseni ja tässä sitä istutaan tyytyväisenä päivän ahkeruuteen. Viikko onkin jo lopuillaan, joten jos nyt jaksan mennä tästä eteenpäin oikean ruokavalion ja liikunnan mukaan, paino voisi olla siellä 113kg tienoilla jo sunnuntaina. Siitä olisi helppo jatkaa, vaikka sitä alle 110kg ei saatu. Helmikuussa sitten alle 110kg!

-Kat

Ruokavalion muuttamisen vaikeus

Ruokavalio on ehdottomasti se ongelmakohtani. Tällä viikolla minun piti keskittyä sen parantamiseen ja hiljalleen se on kyllä vanhoista tavoista irtoamassa, mutta ei se niin helppoa ole. Itselleni on vain vahvistunut näin alkuviikosta, että alkuilta on aivan ehdottomasti herkin hetkeni. Salille meneminen ei ole ongelma, siellä itse asiassa on todella kivaa! En muistanutkaan, kuinka paljon nautin salitreeneistä.

Ulkopuolisen silmin katsoen tuntuisi vain jotenkin siltä, että se liikunta aivan ehdottomasti olisi kompastuskiveni. Vihaan mennä ulos liikkumaan huonolla kelillä ja joskus pahoina päivinä on jopa vaikeaa siirtyä sohvalta tekemään jotain järkevää. Mutta kenelle se ei olisi ongelma, jos se ei ole tärkeä osa omaa elämää? Kaikille jankutetaan, kuinka tärkeää liikunta on, mutta itselleni se tekee oikeastaan vain hallaa. Tiedostan hyvinkin että liikunta on erittäin tärkeää, mutta jos joku(tutut, koulu, lehdet, lääkärit, lista on pitkä) ''jankuttaa'' siitä, itselleni syntyy ainakin vastakkainen reaktio. Liikunnan aloittamisesta tulee vain entistä vaikeampaa. Niin ehkä minulle kävi muutama vuosi sitten. Olin korviani täynnä puheita liikunnasta ja tiedostamatta ''kapinoin'' sitten sitä vastaan enkä liikkunut oikeastaan mitenkään hyvin. Tai sitten nämä on vain tekosyitä ja oikeasti olen vain sisimmässään niin laiska. En tiedä.

Mutta nyt takaisin asiaan. Olen saanut on aivan erinomaisia vinkkejä eväiksi matkalle. Huomenna lähtee heti ensimmäiset testiin! Maanantai ja tämä päivä meni vähän puolella ruokavaliolla,menin antamaan repsahdukset anteeksi. Nyt kuitenkin ajattelin ryhdistäytyä jo heti illasta ja tehdä seuraavan päivän ruoat niin pitkälle kuin mahdollista valmiiksi. Pikku hiljaa on pakko kiristää myös ruokavalion nyörejä sinne parempaan päin, sillä vain sen avulla pääsen eroon tästä hiilaripöhöstä. Samalla tavalla se onnistui ennen jouluakin! Jos vaikka loppuviikosta olisi jo aika suunnitelmien mukaan ruokailut, helpottaisi nämä namihampaan kolotuksetkin siihen.

Tajusin muuten ottaa kehokuvan salilta, itse asiassa tältä ja eiliseltä! Muutosta sinne 120kg kuvaan ei ole paljoa, mutta kyllä ainakin omaan silmään jotain muutosta on näkyvissä. Ryhdissä ainakin, heh. En malta odottaa sitä, että saan laittaa vierekkäin kuvat 120kg-100kg! Tässä siis kuvat. Kuvateksteissä ennen-jälkeen-merkinnät.


Tänään salilta!

ennen, huonompi perusryhti, maha edempänä kuin nykyään

Tänään salilta(Edestä), about samasta kuvakulmasta otettua vanhaa kuvaa ei löytynyt.

 Voisi nyt ryhdistyä näiden kuvien kanssa ja liittää enemmän kehokuvia tänne kuin puolen vuoden välein! Ne nimittäin eivät huijaa (samoin kuin mittanauha) vaikka vaaka välillä huijaisikin :)

Mahtavaa alkuviikkoa teille kaikille!

-Kat
© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis