Välipäivitys

Viikko on mennyt lähes moitteettomasti syömisen ja liikunnan puolesta. Olen syönyt arviolta sen verran, että joka päivä on tullut -1200kcal. Suhteellisen helppo tavoite, sillä liikuntaa tulee työn puolesta yli tuhannen kalorin verran. Paino sen sijaan kiukkuilee näköjään isomman kerran. Keskiviikkona se yllätti jo laskemalla 102,5kg:n. Seuraavana päivänä se olikin takaisin 103kg:ssa, perjantaina 102,8kg ja tänään 102,9kg. En tiedä miksi paino on nyt tuolla tavalla ''jojoillut'' sillä olen syönyt tasaisesti viime päivät 1500kcal. Yleensä paino ei lähes koskaan lähde hyvinä päivinä takaisin nousuun vaan se ehkä hetkisen jumittaa yhdessä tietyssä numerossa ja sen jälkeen jatkaa laskua. Ruokailun puolesta kaikki pitäisi olla kunnossa ja syön sen verran kuin jaksan. Terveellinen ruoka on täyttävää ja siksi harvoin tunnenkaan oikeaa nälkää.


Ehkä tuo erittäin reipas 3kg:n lasku 106kg:sta sai elimistön vähän paniikkiin ja nyt sitten on hetki hiljaisempaa. Kuitenkin, paino on jo alle 103kg, mikä tuntuu jotenkin uskomattomalta! 3kg matkaa ensimmäiseen pieneen tavoitteeseen, joka on se kuuluisa kaksinumeroinen summa. Hiljalleen hyvä sujuu, mutta kyllä tällä hetkellä sisäisesti hihkun ilosta ja siitä kun vasta nyt alan tajuamaan, paljon kiloja on jo takana. Enää en istu täysin lähtökuopissa, sillä 120kg elopaino on vain paha muisto. En edes tahtoisi enää uskoa, että paino on käynyt joskus turvotusaamuna siellä 125kg painossa.

Punnitus, 4.10.2015

mTaas on kuukausi vierinyt eteenpäin ja näin 2015 lähenee jo loppuaan. Enää alle kolme kuukautta jäljellä tätä vuotta! Aika uskomatonta, miten nopeasti aika kulkee. 

Tällä viikolla olen tarkasti panostanut laihdutukseen. Maanantai ja tiistai meni vähän hakusessa. Samoin eilen menin vähän sortumaan herkkuihin, mutta kaloreita ei kuitenkaan tullut liikaa, että niillä olisi lihonut :) Onneksi! Pysyin siis alle 2300kcal ja liikuin myös vähän niin varmasti tuosta päivästä ei ainakaan tullut haittaa. Ainoastaan paino ei laskenut lisää eilisen takia, mutta olen jo nyt niin tyytyväinen tähän lukuun niin se ei haittaa..

Tänä aamuna punnitessani paino oli siis lähes täysin sama kuin eilen. Nimittäin 103.6kg! Aika uskomaton jotenkin tuo luku. On sitä koko vuosi jo odotettu ja nyt päästiin heittämällä alle 104kg!

Viimeksi tässä luvussa olen ollut lukion ensimmäisen vuoden terveystarkastuksessa, aika hullua! Paljon on vielä pudotettavaa, mutta paljon on jo takana! Kaikkein suurimmasta vaakalukemasta (125kg turvotusta) on jo 21,4kg! Kyllä tässä on vuosien saatossa tehty töitä tätä hetkeä varten :) Joulukuun tavoite on siis jo 0,6kg päässä, eli aika varmasti(eli siis varmasti) siihen päästään seuraavalla viikolla. Pitää vain jatkaa samaa tahtia, rauhallisesti pieniä muutoksia tehden kohti parempaa. Sen verran oli paino jojoillut tuossa 104-107kg välillä, että se tuli nopeasti alas. Tahti varmasti hiljenee seuraavina viikkoina, mutta ei haittaa. Kaksinumeroinen luku on jo aivan älyttömän lähellä! Kun on vielä näin paljon ylipainoa, niin 3,6kg tippuu aika hujauksessa :) 

Laihdutusprojektin aikana on oikeastaan aina tuntunut että olen lähtökuopissa. Ehkä siitä syystä, että en ole koskaan onnistunut pysymään yli kahta viikkoa herkuista erossa ja olen aika monesti laittanut paljon painostusta nopealle laihdutukselle. Ei ihan ihanteellinen tapa, mutta näköjään jossain määrin se on kuitenkin toiminut. Vaikka itsekuri ei olekaan edelleenkään edes lähelläkään hyvää, niin kehittymistä näen viikoittain. Repsahduksia tapahtuu, mutta se kuuluu elämään. Aina sieltä ojan pohjalta ollaan noustu ja siitä on tuo uusi paino todisteena.

Uuden kuukauden kunniaksi olen päättänyt panostaa kaloreiden laskemiseen! Yritän saada laskettua suunnilleen joka päivä kalorit, vaikka olisin syönyt kuinka huonosti! Mitä enemmän lasken, niin sitä paremmin pystyn arvioimaan itse pahoina päivinä, miten paljon sillä hetkellä ollaan menossa metsään ja jopa ehkä korjaamaan tilannetta. Silloin ei tarvitsisi myöhemmin surkutella noussutta painoa, vaan saisi katkaistua syömisen ja tehtyä korjausliikkeen jo ennen kuin vahinko on kasvanut liian suureksi :) 

Vuosien viemät ja tuomat asiat

Havahduin tänään suureen oivallukseen. Nimittäin kaksi vuotta sitten, vuonna 2013 olin painavimmillani. Painoin varmaan pahimpana turvotuskautena (mässäilykautena) 125kg. Eli kannoin yli 40kg ylipainoa jalollani. Henkisesti olin täysin rikki ja itsetuntoni nollassa. Vaikka edelleen on todella paljon matkaa maaliin, niin uskon että olen näiden vuosien saatossa kasvanut. Niin henkisesti kuin fyysisesti. En enää oleta, että toiveet toteutuvat ja asennodun realistisemmin elämään. Tiedän, että tulosten saamiseksi on tehtävä töitä. 110-prosenttisesti, jotta jotain tapahtuu. Totetutus ehkä vielä hieman ontuu, mutta tuloksia on syntynyt. 

2008-2009 välissä rikoin ylipainon rajan, luultavimmin sinä kesänä kun aloitin yläasteen(2008)
2011. Aloitin lukion 103kg:n painoisena. Vielä edellisenä keväänä painoin 96kg eli kevään ja kesän aikana paino nousi 7kg. Yläasteen viimeiseltä luokalta lähtien olen yrittänyt laihduttaa(2010).
2012. Syksyllä painoin jo 113kg.
2013. Painoni oli suurimmillaan. Aloitin kolmannen eli abivuoden, jota sitten pidensinkin, koska en halunnut niin suurena lopettaa lukiota. Päättäjäisissä(kevät 2014)painoin 117kg.

2014. Valmistujaiset koittivat syksyllä ja yritin laihduttaa mahdollisimman paljon. En onnistunut ja valmistuin lukiosta painaen 113kg.

2015. Kevät meni lukiessa pääsykokeisiin. Huhti- ja toukokuun panikoin enkä pystynyt kunnolla opiskelemaan. Unelmien opiskelupaikka jäi kauas ja päätin olla ottamatta toista paikkaa vastaan. Jojo-laihduttelin 104-112kg välillä. Nyt syksyllä paino on pysynyt lähes koko ajan alle 110kg:n, josta olen erittäin tyytyväinen. Tietenkin harmittaa, etten ole pysynyt ruodussa, koska mahdollisuuksia olisi ollut ja olisin ollut jo reippaasti alle 100kg. 

Vuosien 2013 ja 2014 loppujen välillä on 10kg painoeroa. Olisiko nyt siis aika jatkaa samaa työtä? Tämä ylipaino tuli n. 10kg/v tahdilla, joten se saa tippua vähitään samaa tahtia pois! Tavoite olisi siis päästä alle 103kg:n joulukuuksi, ennen kuin vuosi vaihtuu uuteen. Helppoa kuin mikä? Kyllä, sillä paino oli tänä aamuna 105,3kg eli tavoitteeseen on 2,3kg! Ei siis tule mikään kiire kun ei edes täytyisi laihtua 1kg/kk tahdilla, mutta ainahan voi tavoitetta parantaa, eikö niin? :)

Ajatella, kolme vuotta laihdutusyrityksiä ja sen sijaan olen vain aivan älytöntä vauhtia lihonut. Hullua. NO, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ja tällä laihdutustahdilla iho saa luvan pysyä nätisti mukana, en halua enää yhtään ylimääräistä arpea!

Koostetta viime viikoista

Nyt on jo pitkään ahdistanut kaikki arkielämään kuuluvat asiat. Huolehdin raha-asioista ja laihdutuskin kauhistuttaa. Paino on jo sahaillut tässä välissä 106-107kg väliä ja nyt lähestytään taas 105kg:n rajaa. Olen yrittänyt antaa itselleni anteeksi ja takoa päähäni, etten mitenkään voi muuttua yhdessä yössä, vaikka järki sanoisikin muuta. Tavat istuvat syvällä ja ne on vaikea kitkeä pois, mutta hiljalleen olen saanut elämää paremmaksi. Yritän nähdä positiivisen puolen asioissa, enkä vain pelkästään sitä negatiivista. Olen yrittänyt myös esimerkiksi keskittyä syömiseen, jotta aivotkin ehtisivät tajuta ajoissa, että kohta ollaan täynnä. En sitten tiedä, onko se auttanut, mutta ehkä mulla ei tule niin usein nälkä kuin ennen.

En ole tahallaan vältellyt blogin kirjoittelua, mutta jo tänne tulo ja katsastamattomat kommentit ovat ahdistaneet. Ei sen takia, etten rakastaisi tänne kirjoittelua. Blogi vain muistuttaa minua vielä epäonnistumisistani, enkä tiedä mitä tänne kirjoitan, jos laihdutus ei sujukaan kuten haluaisin. Muutama haaste odotteleekin jo, mutta jätän ne suosiolla vähän myöhemmäksi. Anteeksi siis teille, jotka ovat lähettäneet ne minulle. Palaan niihin heti, kun olen saanut tämän tunne-elämän lyhyen myllerryksen pois ja kerättyä itseni uuteen alkuun. Siinä saattaa mennä hetki, mutta lupaan että teen ne sitten kunnolla ja huolellisesti!

Paino on laskeut aina, kun olen pysynyt edes jotenkin ruodussa. Siitä olenkin iloinen, ettei paino oikeastaan ole edes mennyt enää 108kg:n tai se yli. Hiljalleen on se siis tulossa alaspäin, vaikkakin sahaten. Tärkeintä on kuitenkin, että se laskee edes hieman :) Töissä on ollut kiirettä, eikä loppupäivästä oikeastaan edes riitä aika tekemään mitään kunnollista. Onneksi sentään töissä tulee liikuttua sen verran paljon, ettei tarvitse huolehtia loppupäivän aikana liikunnasta. Tosin viikonlopun ja vapaapäivien liikunnoissa olisi parantamisen varaa.

Haluan näyttää teillekin vielä joku päivä, miten olen onnistunut tässä laihdutuksessa. Siksi mun pitääkin jatkaa tätä projektia niin kauan, kunnes se normaalipaino näkyy siellä vaa'assa :)

Syyskuu, eikä enää kesää jäljellä

Heippa taas pitkästä aikaa.. Onpa ollut rankka viimeinen kuukausi takana, enkä ole oikein millään jaksanut tulla tänne kertoilemaan epäonnistumisistani. Toisaalta nyt on jo toinen viikko karkkilakkoa menossa ja nyt alkaa taas näyttämään kirkkaammalle. Paino on heitellyt 106-109kg välillä ja tällä hetkellä se taisi olla 107kg kohdilla. Pitkä matka vielä kaksinumeroiseen lukuun mutta ennemmin tai myöhemmin saavutan sen. 

Viime kuukausi on ollut rankka, sillä olen ollut töissä lähes joka ikinen päivä. Toisaalta työskentelen tulevaisuutta varten, sillä yritän saada rahat kasaan valmennuskurssia varten! Olen ollut hieman armollisempi itseäni kohtaan viime viikkojen aikana, kun innostuin lainaamaan kirjastosta 'Lihavuus'-nimisen kirjan, jossa selitetään niin lihavuuden tuomista sairauksista, laihdutuksesta kuin henkisen puolen ongelmista. Siitä olen saanut uuttta potkua tähän uuteen elämään, sillä se muistutti kuinka vakavaa tämä mun ylipaino todella on. En ole nyt hetkeen lukenut sitä, mutta muutamassa päivässä taisin kahmia sitä parin sadan sivun verran, joka ikisen tekstin lukien ja kuvan tutkien. Kirja on siis Duodecimin kustantama, kirjoittajia en muista, mutta suosittelen edes lukaisemaan osat siitä! Se antaa jotenkin uutta perspektiiviä tälle kaikelle. Olenkin yrittänyt olla itselleni armollisempi. Muutama herkku on okei, mutta liiallisuuksiin ei saa mennä. Pakoreittinä olen antanut käyttää välipalakeksejä, jotka ovat edes vähän terveellisempiä kuin täysin turhat hiilihydraattimättösuklaapatukat. Liikuntaa tulee jo ihan työnkin puolesta tarpeeksi, mutta olen myös viikonloppuisin yrittänyt keksiä muutakin tekemistä kuin nukkumista sohvalla. Olen käynyt kaupungilla kiertelemässä ja siivoillut asuntoa lattiasta kattoon hiljalleen. Yritän silti laihtua reippaaseen tahtiin, vaikka viime viikolla harmikseni jostain syystä paino ei suostunut laskemaan alle 106kg:n vaan sen sijaan nousi 108kg:an. Ehkä pitäisi tutkiskella tarkemmin ruokavaliota? Tavoitteita en sinänsä laita itselleni, mutta ihanaa olisi aloittaa uusi vuosi täysin uusilla lukemilla. Vaikkapa kaksinumeroisilla?

Anteeksi tämä blogihiljaisuus, yritän parantaa tapani. Yksi askel kerrallaan :)

uutisia

tuntuu ikuisuudelta, kun olen viimeksi kirjoittanut tänne. En ole kehdannut tulla tänne paljastamaan, kuinka huonosti laihdutus on mennyt. Olen kolme viikkoa ollut töissä ja se on todellakin vienyt mehunsa, sillä työpäivän päätteeksi on ollut todella vaikea tehdä terveellisiä ratkaisuita elämön vuoksi. Tänään taitaakin olla ensimmäinen päivä pitkään aikaan ilman minkäänlaisia herkkuja ja kalorieta laskien. Paino näytti 107,5kg, joka on ihan hyvin verrattuna siihen määrää. epäterveellisyyksiä, mitä olen mättänyt. Jotenkin tuntui vain helpommalta päästää irti ja syödä herkkuja sen sijaan että istuisi hellan eteen keittelemään ruokaa. Nyt pitää lopettaa ja sen olen oikeastaan tiedostanut jo koko viikon. Syksy alkaa ja niin voisi loppua tämä herkuttelukin :) 

Muita uutisia onkin paljon! nimittäin päätin laittaa palkkani valmennuskurssiin, sillä toinen välivuosi nyt kuulostaisi aivan kamalalta. Tämä kokonainen välivuosi riittää minulle, enkä oikeasti edes tätäkään halunnut. Toiseksi minulla on ehkä muutto edessä omaan kotiin! Tai ainakin melkein omaan, mutta sillä tavalla pääsisin itsenäistymään ja päättämään omista syömisistäni lähes kokonaan. Ja se on hyvä laihdutuksen kannalta, sillä sillloin kukaan ei ole tuomassa kotiin herkkuja! Siitä kerron myöhemmin lisää :)

Kuuluuko blogi, täällä huutaa minä

Pääsin vihdoin päätökseen siitä, kuinka anonyyminä haluan pitää tämän blogin. En aio vielä ainakaan julkaista kasvokuvaa, jotta jatkossakin pystyn kertomaan avoimesti kaikista ajatuksistani. Kuitenkin jonkinlainen sensuuri voisi iskeä, jos kasvoillani bloggaisin, sillä kuka tahansa lähipiiristäni saattaa tänne eksyä. Kukaan ei siis tiedä että bloggaan, ellei joku olisi eksynyt minun koneella Bloggeriin. Tuskinpa. Halusin kuitenkin jotenkin personoida tätä, joten päädyin ottamaan takaviistosta kuvan itsestäni. Lisäsin sen siis profiilikuvaksi, jotta se bloggerin merkki vaihtuisi johonkin, mistä minut tunnistaisi. Ehkä joskus vielä paljastan kasvoni, mutta siihen on vielä aikaa.. ja pudotettavia kiloja :)

29.7
Karkkilakko on taas mennyt paremmin. Nyt on menossa toinen, täysin karkiton päivä. Elimistössä tuntuu jo heti paremmalta, vaikka olenkin vaihtoehtoisesti mussutellut mansikoita aivan liikaa. Niissä on kuitenkin sadassa grammassa aika reippaasti vähemmän kaloreita kuin 100g irtokarkkeja, vitamiineistä puhumattakaan! Toiseksi laitoin vihdoin työnhaun pystyyn ja kävin tänään ensimmäisessä työhaastattelussa! Jännitti tosi paljon, mutta nyt tuntuu hyvältä.Yksi kokemus lisää ja en ainakaan pahasti mokannut. Olin varmaan kyllä kauttaaltaan punainen kun hermostutti ja ääni värisi, mutta sain vastattua rennosti kaikkiin enkä kertaakaan ainakaan pahasti jäätynyt.

31.7
Eilen meni vähän rajoilla, tuliko karkkilakkoa rikottua. Turvotusta ainakin on tullut lisää.. Aamulla paino oli kauhistuttavat 108kg, vaikka punnitsinkin itseni vasta aamupalan jälkeen. Kaikki se 1,5vk työ taas mennyt hukkaan. Tästä vaan pitäisi saada tuo paino laskuun ja annoskokoja pienemmäksi. Enemmän salaattia, vähemmän kaloreita. Toisaalta jotain hyvääkin on tapahtunut, nimittäin mulla saattaa olla työ! Kaikki ei ole vielä täysin varmaa, mutta jos kaikki sujuu hyvin niin mä alottelen suhteellisen nopeastikin. Ihanaa päästä ulos neljän seinän sisältä. Kyseessä on vielä suhteellisen aktiivinen työ, joten sielläkin tulee sitten varmasti liikuttua enemmän kuin verrattuna kotona istumiseen. Olen ajatellut samoin myös lähteä vaikka kerran viikossa jollekin liikuntatunnille, kun läheisessä opistossa olisi tarjolla vaikka mitä. Nyt vaan pitäisi päättää mistä aloittaa, ainakin Zumbaa aikaisemmin harrastaneena(kuntosalin kautta) se olisi helpoin vaihtoehto. Pitää miettiä :)

Surullinen avautuminen, mutta nyt jatkuu karkkilakko

Sydäntä särkee ja en tiedä yhtään mitä tehdä. Taas näin välähdyksen siitä, mitä elämä olis voinut olla. Tajuan, että olen pelännyt ja paennut kaiken läskin taakse. Läskien kasaantuessa taas ne ovat olleet syynä sille, miksen ole elänyt yhtään elämääni. Mun pitäisi olla parhaimmillani tässä iässä, mutta todellisuudessa en oo elänyt missään muodossa sen jälkeen kun aloitin lukion. Nyt kaikki kaverit ovat jatkaneet matkaa ja mä olen taas yksin. Se raastaa aivan älyttömästi tällä hetkellä. Mietin että voi kun mäkin voisin tehdä noita juttuja, mutta sitten katson taas peilistä. Sieltä tuijottaa surullinen näky. Kaiken tämän ylipainon alla on pelokas nuori nainen, tyttö joka ei ole elänyt yhtäkään hetkeä. En ole masentunut, mutta en myöskään poistu nykyään kotoa lähes mihinkään. Oikeasti.

Paino taas kipusi 107kg, kun annoin periksi houkutukselle. Joku kantoi kotiin miljoona herkkua ja mä sitten menin sortumaan niihin. Joka toinen päivä meni herkkuja napaan, viikonloppu meni kokonaan syödessä. Taas vaihteeksi olen pettynyt itseeni ja siihen mitä teen elämälläni. Kesä meni istuessa kotona, eikä kukaan halua palkata ylipainoista vätystä, jotta mulla olisi edes jotain rytmiä elämässä. Ulkokuori näyttää iloiselta, mutta sisällä myllertää aivan liikaa. Haluisin vaan jonkun, joka tulis mua tässä projektissa. Lähipiiri kyllä tietää tästä mutta siinäpä se. Välillä sanovat että tukevat ja ymmärtävät mua, mutta silti ne yrittävät saada mut syömään epäterveellisesti. Enhän mä voi niiltä olettaa että ne muistavat ja auttavat, mutta edes kuukausi nollatoleranssia karkeille mun edessä auttaisi jo tarpeeksi. Kun aloitin pari viikkoa sitten karkkilakon niin viikon päästä tuli jo huolestuneita kommentteja että syönkö ollenkaan. Kai sitä pitää tottua ajatukseen että olen yksin tällä tiellä. Ympäristö altistaa herkuille mutta mä en saa sortua. Olen saanut tarpeekseni tästä kaikesta, ei ne karkit edes niin hyvä ole. Mun aivot vaan luulee toisin. Mun pitää siis vain uskotella mun aivoille, että näin ei ole ja kaikki menee taas paremmin. Tästä sokerikoukusta pitää päästä eroon.

--Näin,nyt tuli sanottua mitä mun mielessä pyörii tällä hetkellä. Toivottavasti tää jäis viimeiseks tekstiks, jossa valittelisin että olen taas repsahtanut pahemman kerran. Mähän laihdutan syyskuuksi alle 100kg:n! Nyt loppuu tää rypeminen ja otan omasta elämästä kiinni. Mun kunto on oma vika ja vaan minä voin korjata tämän tilanteen. Ja sen mä teen! 

Mitä täydelliseen päivääni kuuluu?

''Laiskuudesta kiittää koko kroppa.''

Aamun koittaessa herään kahdeksan tai yhdeksän aikoihin täysin virkeänä ja valmiina uuteen päivään. Todellisuudessa käännän kylkeäni ja jatkan vielä unia vähintään muutaman tunnin, jonka jälkeen herään väsyneenä ja olen seuraavan tunnin kuin haamu itsestäni.

Joogaan heti aamusta tunnin verran, jonka jälkeen syön tasapainoisen aamupalan unohtamatta vettä.
Oikeasti istun koneella tunnin, tai jopa enemmän. Keksin yrittää jotain uutta ja videon avulla joogaan 15min. Luovutan kun jalat alkavat täristä ohjaajan neuvoessa täysin mahdotonta asentoa. ''No, sitten kun olen laihduttanut tarpeeksi'' totean ja alan valmistamaan aamupalaa. Himoitsen leipää, mutta pidän pääni ja aloitan aamuni puurolla. Useimmiten kuitenkin sorrun leipään, vaikka puuro on oikeastaan aika hyvää. Sitä en vain muista koskaan. Vesi saattaa unohtua, tai se vähintään maistuu hirveälle. Miksi se ei aina maistu yhtä hyvälle?

Kulutan päiväni askareita tehden sekä opiskellen ahkerasti. Kotini pysyy siistinä ja vatsa sen kuin hoikistuu askareita tehden. Olen virkeä koko päivän ja syön 3h välein monipuolisen aterian ja hörpin vettä pitkin päivää, että saisin sen 3l juotua. Illalla vielä lähden juoksulenkille ja nautin jokaisesta askeleesta. 
Todellisuudessa vaivun koneelle istumaan, sillä en 'keksi' parempaa tekemistä. Kirjat istuvat työpöydällä avoimena odottamassa, mutta yritän unohtaa niiden olemassaolon. Lopulta istahdan pienissä 15-30min pätkissä työpöydän ääreen ja yritän saada jotain aikaiseksi. Todellisuudessa pyörittelen turhia laskuja ja suunnittelen kuinka huomisesta aloitan lukemaan kunnolla. Huomista ei koskaan tule. Unohdan juoda ja kittaan puoli litraa vettä kerralla kuudelta illalla. Unohdan juoksulenkin, mutta jos muistan sen niin puolessa välissä hölkkäily muuttuu viimeistään kävelyksi. Menen nukkumaan ja lupaan itselleni että huomenna otan itsestäni niskasta kiinni. Taas vaihteeksi. 


Vähän ehkä erilainen postaus, mutta halusin kertoa päivästäni ja tälläistä se on. Enemmän tai vähemmän. Välillä sujuu täydellisen päivän tavoin, välillä mikään ei tahdo sujua. Pahinta tässä on ehkä se, että joudun itsenäisesti opiskelemaan valintakokeisiin mutta kun siihen asennoituu niin kyllä se sitten sujuu. Nyt valitakoe tuntuu vain kaukaiselta. 

Miksi on niin vaikeaa välillä?

Tällä viikolla on ollut yllättävän vaikeaa palata takaisin normaaliin rytmiin. Ei  ehkä niinkään herkkujen puolesta, mutta ylipäätään se, että pitäisi suunnitella ja valmistella jokainen ateria. Se tuntuu jotenkin vaivalloiselta ja rankalta. Varmaan nuo herkkupäivät sekoittivat aineenvaihduntaa ja nyt taas tekee mieli kaikkea epäterveellistä ja nyt tällä kertaa se näkyy tälläisenä kiinnostuksen lopahtamisena ja laihdutuksen laiminlyömisenä.

Tosiasiassa henkisesti tilanne on juuri päinvastainen. Haluan onnistua enkä missään nimessä luovuttaa! Harmittaa toki että tästä herkkupäivästä vyöryi näin suuret haitat, sillä ennen sitä ei ollut huolia lähimaillakaan. Ketuttaa paljon, mutta siksi olenkin todella motivoitunut parantamaan tilanteen ja ottamaan itseäni niskasta kiinni. Kynnys vain laskea kaloreita ja vaivautua tekemään terveellisiä ruokia tuntuu nyt isolta. Kai se helpottuu kun olen onnistunut olemaan ilman yhtään herkkua viikon. Olen kuitenkin päässyt taas hiljalleen takaisin terveellisiin elämäntapoihin, vaikka helppoa se ei ole ollut. Vielä on kuitenkin paljon parannettavaa, jos aion pysyä yhtään siinä rytmissä, jossa alunperin olin. Paino nousi nimittäin takaisin 106kg:n ja siellä se on ollut jo maanantaista lähtien. Tosi tänään on tainnut olla ensimmäinen oikeasti sujunut päivä (yhtä hemmetin keksiä lukuunottamatta, jonka tajusin vasta kun olin sen suuhuni laittanut..) Ajattelin korvata tuon keksin lähtemällä reippaalle lenkille. Ensin kuitenkin kirjoitan tämän tekstin loppuun. Toivon hartaasti että tästä tämä laihdutus lähtisi taas sujumaan ja pääsisin vihdoin sinne 104kg! Viimeksi kävin jo todellä lähellä, vain puoli kiloa puuttui. Sen jälkeen onkin enää 4,1kg että olen näiden vuosien jälkeen päässyt taas kaksinumeroiseen lukuun. Edellisen kerran taisin olla nin 'pienessä luvussa' aivan lukion alussa eli 4v sitten. HUH!

Olen myös pohtinut kuinka kauan olen kamppaillut ylipainon kanssa. En tiedä aivan tarkkaa numeroa, mutta muistan että kahdeksannella luokalla olin jo 85kg ja silloin olin varmasti vielä lyhyempi kuin nykyään. Mahdollisesti olen jo rikkonut ylipainon rajapyykin seitsemännellä joten ollut ylipainoinen koko yläasteen ja lukion. Nyt on lukion loppumisesta kohta jo vuosi! Se tarkoittaa että olen ollut ylipainoinen viimeiset 7 vuotta. Aika hullua, koko nuoruus mennyt ollessa ylipainoinen. Ja vieläkin on 22kg normaalipainoon, joten pitkä matka on vielä edessä. Tämä vuosi menee varmaan vielä ylipainoisena, mutta teen kaikkeni että 2016 asiat eivät olisi enää näin. Haluan päästä tästä taakasta eroon ja siksi otan itseäni miljoonannen kerran niskasta kiinni. En luovuta. Olen jo niin lähellä seuraavaa askelta, joten miksi luovuttaa! Nyt enemmänkin pitäisi pistää enemmän peliin ja antautua täysin laihdutukselle kun kesä on vielä kauneimmillaan eikä sade ainakaan joka päivä häiritse lenkkeilyä. EIkä sadekaan saisi olla tekosyy. Vedenpitävät takit ovat keksitty.

Meikä kiittää, kuittaa ja lopettaa tältä päivältä. Vielä en ole keksinyt miten saisin siirrettyä puhelimesta kuvia tähän tablettiin, että saisin kuvia tänne. Ehkä pitää siirtää sähköpostin avulla? Tämä postaus siis jää vielä kuvattomaksi mutta toivottavasti jo seuraava postaus olisi kuvallinen, olisi vähän kivempi kuin tälläinen tyhjä tekstimättö :)

-Kat

p.s. Teitä on jo muuten aivan uskomattomat 44 lukijaa täällä bloggerin kautta ja bloglovinissa taisi olla yli 10! Toivottavasti nämä mun jorinat auttaisi edes jotakuta vaikka omassa laihdutuksessaan. Kiva nähdä että on täällä kuuntelijoita :)

Eipä lipsahduspäivät taida olla hyväksi näin karkkilakon aluksi

Juhlat menivät aika hyvin, mutta tuli sitä syötyä vähän liikaa. Toisaalta herkut eivät maistuneetkaan niin hyvältä kuin olin muistanut ja pystyin edes vähän kontrolloimaan itseäni. seuraavana päivänä tosin kaikki meni pieleen. Varmaankin en ollut syönyt yhtään riittävästi, kun minulle tuli ihan järkyytävä himo kaikkeen epäterveelliseen. Kotona kun oli yhtä sun toista niin menin ja söin... ja söin... ja söin vielä lisää. Nytkin tekisi vielä mieli, mutta nyt olen jo niin vihainen itselleni että pystyn pysymään aisoissa. Paino oli aamulla noussut 105,5kg, mutta saa nähdä mihin se nousee huomiseksi. Hävetŧää, mutta pitää vain kohdata se totuus että vanhat tavat istuvat tiukassa. Eipä kukaan olisi ylipainoinen ja kamppailisi laihdutuksen kanssa jos tapojen muuttaminen olisi helppoa. Nyt vaan pitää antaa itselle anteeksi ja jatkaa samalla tavalla eteenpäin. Karkkilakko on muuten onnistunut niin hyvin, miksi jättää se kesken. Nyt vain pitää suunnitella tarkemmin päivän syömiset, ettei tälläisiä lipsahduksia enää tapahdu! Seuraava karkkilakon lipsupäivä onkin syyskuussa, joten nyt onkin hyvin aikaa totutella terveelliseen ruokavalioon, heh :)

p.s. Näin kaiken kaatuessa päälle voin myös mainita että mun en päässyt opiskelemaan(taisin jo mainita mutta nyt b-vaihtoehtokin jäi..) ja seuraava vuosi meneekin lukiessa seuraavan vuoden pääsykokeisiin kotona. Samoin tietokone sanoi itsensä irti ja nyt olen joutunut pärjäilemään tabletilla. Tätä kautta on helpohko kirjoittaa tekstejä, mutta en näe kommentteja helposti niin pahoittelen jos niiden julkaisu&vastaaminen kestää hetken!

Herkkupäivä edessä, mutta karkkilakon täytyy jatkua!

Viikko lähenee taas vaihteeksi loppuaan ja kohta pitäisi jo olla synttäreillä juhlimassa syntymäpäiväsankaria. Jännittää pystynkö pysymään karkeista erossa. Edellisen kerran söin karkkia viime viikon maanantaina, joka on pitkä aika! Tämä karkkilakko on osoittautunut todella onnistuneeksi. Ensimmäinen kunnollinen haaste onkin nyt edessä. En voi ikuisesti paeta itse ongelmaa, vaan minun pitää oppia syömään karkkeja kohtuudella. Vain niin pystyn elämään normaalia elämää. Nyt pitää siiis osoittaa että pystyn syömään vain sen verran kun kalorit antavat periksi. Laitoin päivälle 1500-1600kcal rajan, eli sen yli ei saa mennä tänään, oli mikä oli. Paino saattaa kyllä notkahtaa hieman ylöspäin herkuista, mutta eiköhän se sieltä lähde nopeasti takaisin alas. Toinen, se suurempi haaste, on lopettaa syömiset ja jättää herkuttelu vain yhteen päivään. Vaikka kuinka tekisi mieli, niin seuraavana päivänä ei saa enää syödä yhtään mitään epäterveellistä. Muuten herkuttelu vain pitkittyy ja pitkittyy. Karkkilakon on jatkuttava :) Tästä tulee jännittävä viikonloppu.

Toivoisin vaan että tuo paino pääsisi hiljalleen tuonne 103kg puolelle, tällä hetkellä se on ollut 104,5-104,9kg välillä. Olen ehkä muutamana päivänä syönyt kiireiden takia aivan liian vähän, niin siksi se on nyt jumittanut tuohon. No, sitä katsotaan sitten sunnuntaina ja seuraavalla viikolla! Nyt pitää vain tarkasti katsoa, että en syö liikaa, mutten liian vähänkään vaikka olisi kuinka kiire.

Tänään kuitenkin vietän kotipäivää. Ukkonen on jylissyt aamusta asti ja tuolla on koko ajan satanut enemmän tai vähemmän.

Karkkilakko - viikko täynnä!

Bam! Saavutin ensimmäisen tavoitteeni karkkilakossa! Viikko takana ja monta vielä edessä. Ei tuntunut loppujen lopuksi edes vaikealta kun olin päätökseni tehnyt enkä jäänyt miettimään karkkeja. Silloin kuin teki mieli niin käytin sen ajatteluun kaksi sekuntia ja sen jälkeen tein jotain muuta, jolloin unohdin kokonaan että minun edes teki mieli karkkeja. Hassua, mutta se tosiaan toimi! Ennen olen jäänyt pohtimaan, jolloin mielihalut ovat voittaneet lopulta ja olen repsahtanut herkkuihin. Nyt en edes anna mahdollisuutta niille. Syön 2,5-3,5h välein, jotta nälkä ei ennätä yllättämään. Suunnittelen suurinpiirtein päivän ruokailut, joskus ajatkin jos päivällä on paljon tekemistä. Muokkaan kuitenkin sitä päivän mittaan sopivammaksi juuri sille päivälle, sillä jokainen päivä on erilainen. Jos on ihan hirveä nälkä niin syön jotain, sillä nälän kasvattamisella ei ole mitään hyviä puolia. Onneksi minun ei tarvitse tehdä ostosreissuja, joten ei ede tule ostettua mitään turhaa (vahingossakaan).

Olen nyt tässä miettinyt kasvojen paljastamista, vaikka se tarkoittaakin sitä että lähipiiri saa tietää tästä blogista ennemmin tai myöhemmin. Se ei minua oikeastaan haittaa, vaan enemmänkin ne puolitutut. Siksi olen ajatellut etten ainakaan vielä lähde paljastamaan kasvojani. Ajattelin että sitten kun olen tavoittanut jonkun painon, niin sitten aloittaisin bloggaamisen kasvoillani. Siihen asti siis tämä blogi pysyy suurinpiirtein samanlaisena kuin ennekin. Yritän nyt vain saada enemmän päivän menoista kuvaa, jotta ei tarvitsisi turhaan kaivella internettiä hyviä kuvia varten.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toinen viikko karkkilakkoa käynnissä ja paino toivottavasti tippuu sopivaa tahtia eteenpäin. Kilo viikossa ja minä olen tyytyväinen. Pikku hiljaa olen ajatellut lisätä liikuntaakin. Tällä hetkellä mennään kuitenkin arkiliikunnan muodossa, etten taas aloita laihdutusta liian monta rautaa tulessa. Kun ruokavalio sujuu niin sitten alan panostamaan liikuntamuotoon ja laatuun.

Viikon suunnitelmat

Tällä viikolla tulee täyteen yksi viikko karkkilakon aloituksesta. Vielä tänään pitää jaksaa samaan tahtiin kuin ennenkin ja sitten olen saavuttanut ensimmäisen virstanpylvään tässä taistelussa. Tai no ensimmäinen taisi tulla parista ensimmäisestä päivästä, sillä ennen en ole varmaan kolmea päivää ollut ilman epäterveellisiä herkkuja. Nyt tämän päivän ruokailujen jälkeen voin pistää ruksin tänne, merkiksi ensimmäisestä onnistumisesta! Tarkoituksenani on siis ainakin tämän vuoden loppuun jatkaa tätä karkkilakkoa. Olen katsonut muutamat ''lipsupäivät'' jo valmiiksi, joita tulee yhteensä noin 6. Tällä viikolla olisi yksi, joten jännittää pystynkö kontrolloimaan itseäni ja syömään vain sen verran kun kalorirajat antavat periksi.
EI näitä
  1. Tämän viikon synttärikekkerit
  2. Syyskuu/lokakuu
  3. Joulukuun alku (itsenäisyyspäivä)
  4. Joulu 24.12
  5. Joulu 25.12
  6. ?
Kuudes kerta on vielä kysymysmerkkinä, sillä se on sitä varten, että syksyn aikana tulisi joku yllättävä juhla. Tai repsahdusta varten, mutta sitä en anna tapahtua. Kuusi kertaa siksi, että heinäkuu laskettuna mukaan tässä karkkilakossa on kuusi kuukautta. Kerran kuukaudessa saisi siis syödä herkkuja näin laskennallisesti, vaikka tosiassa kolme noista keskittyy joulukuuhun. Niistä kuitenkaan tuskin pääsen eroon. Ainoa nipistysmahdollisuus on vain joulun kahdessa päivässä sillä oikein tiukalla kurilla sen saisi yhteen päivään. En kuitenkaan halua lähteä kiristämään liikaa, ettei karkkilakko ala tuntumaan pakkopullalta. Jouluun kuitenkin kuuluu piparit ja glögi.
täältä
Olen henkisesti sekä fyysisesti ottanut karkkilakon aika hyvin vastaan. En ole itseasiassa edes pahemmin kaipaillut ainaista mussutusta. Kaapissa on tälläkin hetkellä keksejä ja jääkaapissa taitaa olla fantaa sekä mehua, mutta minä en niihin koske. Muutaman kerran olen tuijotellut mehua siinä maitojen vieressä, mutta aina olen päätynyt veteen. Onneksi mun perhe ei ole sentään vetänyt mässykerhoa edessäni, vaan sain ainakin mun vanhemman ymmärtämään että kosken seuraavan kerran herkkuihin vasta siellä synttäreillä. Sielläkin aion tosin pidättäytyä yhteen kakkupalaseen ja ehkä muutamaan kymmeneen grammaan karkkia. Syön hyvin aamulla ja päivällä ennen juhlia niin sitten ei edes tee mieli. Tai varmasti tekee, mutta nälkä ei ole silloin vahvistamassa sitä. Lipsupäivään on kuitenkin onneksi vielä reippaasti aikaa, joten ennätän valmistautua henkisesti tähän ensimmäiseen kokeeseen.

-Kat

p.s. Olen myös miettinyt blogin nimen vaihtamista. Tuntuu jotenkin ettei blogin nimi ole koskaan sopinutkaan omaan tarinaani. Olen varmaan käyttänyt enemmän aikaa laihdutuksen suunnitteluun kuin sen toteutukseen, kun olen aina repsahtanut. Lisäksi olen miettinyt oman naaman paljastamista, sillä tuntuu etten pysty anonyyminä kertomaan kaikkea itsestäni. Mitä te olette mieltä? Pitäisikö minun pitää tämä nimi vai vaihtaa johonkin sopivampaan, joka kuvastaa laihdutusta? Ja pitäisikö minun pysyä anonyyminä vai paljastaa kasvoni?

Punnitus nro. 1, Uskomatonta!

Paino tänään: 105,5kg
Paino pudonnut viikossa: -3,4kg
Kokonaispainonpudotus: 14,5kg / 19,5kg(turvotus)
BMI: 31,85
Pudotetavaa(BMI24): 23,5kg


Vaikka onkin ensimmäinen viikko niin silti tuntuu uskomattomalta toi pudotus kun ottaa vielä huomioon että sunnuntaina ja maanantaina en syönyt yhtään terveellisesti, päinvastoin! Tuo tulos (vaikka suurin osa onkin turvotusta) on siis tehty viidessä päivässä! 

Tällä hetkellä mennään reippaasti alimmassa painossa pitkään aikaan. 103kg kohdalla on melkein neljä vuotta viimeksi samasta painosta, joten kyllä tässä on selkeästi jotain tehty :) Ja minähän en enää mene takaisin! Sen lupauksen pidin jo kun aluksi laihduin 113kg:n, jossa pysyin pitkään ja sitten pysyin pitkään 108kg:ssa. Motivaatio vaan nousee kun tajuan miten lähellä olen kaksinumeroista lukua, jossa olen viimeksi ollut neljä vuotta sitten. Nyt kun tahti varmaan hiljalleen laskeen kilon pintaan viikossa niin silti on mahdollista saada kuukaudessa tuo tavoite saavutettua. Nyt vaan täysillä eteenpäin ja lenkille!

Minä en luovuta!


-Kat
© At last, words to actions 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis